M
miettivä
Vieras
Tapasin vihdoin kunnolla miehen, jonka kanssa meillä on ollut peliä jo lähes vuoden ajan, siten että olemme vaihtaneet nähtyämme aina pari sanaa vähän flirttailu mielessä ja baarissa meillä on ollut meneillään paljon. Nyt kuitenki baarissa saimme vihdoin vaihdettua numeromme ja mies oli todella innokas ja humalassa. Kyseisenä iltana menimme kuitenkin kiltisti omiin koteihimme, mutta seuraavana päivänä hän soitti ja sovimme tapaamisen samalle illalle. Jouduin kuitenki perumaan tapaamisen, aloin epäröimään tilannetta ja ehdotin että voimmehan tavata myöhemmin jos hänestä vielä siltä tuntuisi ja ettei suhteestamme varmasti tulisi mitään suurempaa, mutta olisi kuitenki mukava viettää hänen kanssaan aikaa.Yritin myöhemmin ottaa häneen yhteyttä viestitse, että milloin tapaamme mutta hänestä ei enää kuulunut. Kaiken lisäksi asialla oli kiire sillä olin muuttamassa paikkakunnalta viikon sisällä ja tiesimme sen molemmat. Miksi hän käyttäytyi näin? Kysyisin sitä tietysti häneltä, mutta koska hän ei nähtävästi ole innokas keskustelemaan, kysyn sitä Teiltä!Sainko pakit vai valitsinko sanani siten että hän luuli minun kiinnostukseni loppuneen? Vai voiko kyseessä olla loukkaantuminne, kun peruin ekat treffit? Olemme molemmat vasta vähän päälle parikymppisiä..Olemme nähneet tapaamisen jälkeen kerran ja moikkasimme tuttavallisesti ja iloisesti aivan kuin kaikki olisi ennallaan..
AUttaakaa!
AUttaakaa!