pakkasta - 27 ja vieras koira...

karvatonkoira

Aktiivinen jäsen
15.06.2005
1 229
0
36
Eilen illalla tuossa 10 maissa illalla, oli meidän oven takana ajokoira ja ei ollut vielä aikuinen, nenä punasena kylmissään. Päästin hetkeksi lämmittelemään meidän pesuhuoneeseen, kun tuli mieleen että voisi olla naapurin miehen koira muutaman talon päästä. Mies otti koiran hihnaan ja vei koiran sinne, naapurin isäntä oli ihan humalassa, mutta tunnisti kuitenkin koiransa.
Oli tuumannut että minunhan se, että kiitos kiitos kovasti kun toit kotiin, tuskin oli edes kaivannut koko koiraa :kieh: , mutta sinnehän se oli jätettävä, pääsi ainakin sisälle lämpöiseen! Koira oli kyllä hyvin hoidetun näköinen, mutta täytyypä vähän seurailla tilannetta! Ärsyttää ihmisten välinpitämättömyys lemmikeistään!
 
No eipä tuo paljoa kerro välinpitämättömyydestä.
Jos olivat vaikka aamulla/päivällä käyneet metsällä ja koira ei ole antanut vielä kiinni itseään tai sitten on päässyt vahingossa vapaaksi.

Ajokoirat kun yleensä pinkovat metsään samantien kun irti pääsevät ja tulevat sieltä sitten kun niitä itseänsä huvittaa...ei välttämättä auta vaikka kuinka siellä metsässä huutelee jos ei vaan halua vielä antaa kiinni.
Kyllä routa porsaan kotiin ajaa...nyt on vaan ollut kylmä keli niin koira on tullut lämpimään lähimpään paikkaan minkä on hoksannut...harvoimpa ne itseään ulkona hengiltä jäädyttää.

Kyllä meillä päin juoksentelee useastikkin metsästyskoiria irrallaan. Ne kun saa täällä maalla olla vapaana kun on metsästyskausi meneillään. Eikä se sitä sano että koiran omistajat eivät välittäisi.

Tässäkin tapauksessa koira pääsi omaan kotiinsa lämpimään ja oli hyvin hoidetun näköinen. Omistaja myöskin kiitteli kun koira palautettiin. Miksi siis huoli?

\
Alkuperäinen kirjoittaja 04.02.2006 klo 20:49 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 04.02.2006 klo 18:24 JaneDoe kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 04.02.2006 klo 17:06 vieras kirjoitti:
Tutkittu juttu, että metsästäjät ei pidä huolta koiristaan.

Kukahan tuommosen tutkimuksen on tehnyt ja missä se on julkastu?
Muistaakseni kennelliitto
Höpö, höpö! Suomen Kennelliiton jäsen olen vuodesta -84, enkä tuollaisesta tutkimuksesta ole ikinä kuullut...HYVÄ METSÄSTÄJÄ TIETÄÄ, ETTEI HUNOSTI HOIDETTU KOIRA TOIMI METSÄLLÄ!!! :)
 
Ja höpö höpö :D
 
Vaikka tutkimus oliskin tehty niin luulempa että löydämme 10 tutkimusta jotak kumoaa ton tutkimuksen. Juoppoja löytyy metsästäjistä ja muista ja samoin hyviä koiranpitäjiä löytyy myös metsästäjistä. Toi tapaus oli aika järkyttävä. Voisithan ilmoittaa eläinsuojelu viranomaisille ja seurata tilannetta ikäänkuin vaivihkaa että onko siis ainutlaatuinen tapaus vai juopotteleeko usein. Koiran kunto kertoo myös paljon. Tais vähän karata toi aihe. Tutkimuksen hutkimuksiin.
 
Koira on todennäköisesti karannut tai ollut metsällä.Ajokoirilla usein taipumusta jäädä metsään isäntien lähdettyä... :headwall:
Ja isäntähän on voinut ottaa vaikka muutaman yömyssyn kotiuduttuaan metsältä.Hän kiitti asiallisesti ja koira muuten hyväkuntoinen!Etköhän nyt hieman suurentele asiaa??!!!
Tiedänpä kokemuksesta että koirat on metsästäjille todella rakkaita ja huonosti pidetty koira ei toimi metsällä...Joten tuskinpa voit mitään yleistyksiä tehdä! :laugh:
 
Asutaan aika lähellä pienen kylän keskustaa eli koira ei olisi osannut tulla metsältä kotiin, kun ei ole lähellä ns oikeata metsää.( metsästysmaat useiden kilometrien päässä) Naapurin mies on aina humalassa iltaisin. Luulempa että oli päästänyt koiran itsekseen käymään iltapissillä, mutta ei ollut jaksanut odottaa sitä sisälle! Saunomassa oli kaikessa rauhassa kun koira vietiin!
Onneksi sattui olemaan sen naapurin koira, muuten meidän olisi pitänyt majoittaa varmaan koira yöksi meille! Mutta niin kylmissään oli se koiruli, että oli ollut jo hyvän aikaa siinä pakkasessa!
Jotenkin kävi vaan sääliksi sitä koiraa, vaikka olisi kuinka hyvin hoidettu, mutta ei se siellä ulkona olisi enää kauan tarennut olla. :(
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 04.02.2006 klo 20:49 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 04.02.2006 klo 18:24 JaneDoe kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 04.02.2006 klo 17:06 vieras kirjoitti:
Tutkittu juttu, että metsästäjät ei pidä huolta koiristaan.

Kukahan tuommosen tutkimuksen on tehnyt ja missä se on julkastu?
Muistaakseni kennelliitto
Aika paksua! Kyllä meillä ainakin on lämmitetyt kopit ym. ajokoirilla ja niin on kaikilla muillakin tutuilla. Ja tosi koirarakkaita ovat metsämiehet. Se on metsästyskaveri eikä sitä huonosti kohdella!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.02.2006 klo 14:39 koiraharrastaja kirjoitti:
Höpö, höpö! Suomen Kennelliiton jäsen olen vuodesta -84, enkä tuollaisesta tutkimuksesta ole ikinä kuullut...HYVÄ METSÄSTÄJÄ TIETÄÄ, ETTEI HUNOSTI HOIDETTU KOIRA TOIMI METSÄLLÄ!!! :)

Kennelliiton jäsen vuodesta -78, ja peesi! :D

Voipi tosiaan olla, että koira vaan yksinkertaisesti karannut, koska kyseessä vieläpä nuori koira. Ja ei aina tarvitse olla juoppo, jos joskus on humalassa, minäkin juon parhaillaan punaviiniä (tosin en ole humalassa).
Minun lapsuuden kodissa, koiramme karkasi jatkuvasti, vaikka oli aidattu piha. Kerran jopa isäni haarojen välistä, kun jutteli oviaukossa naapurille. Kerran joutui sitten ansaa, kun oli mennyt naapurin koiria moikkaamaan, jotka eivät sitten olleetkaan ulkona ja kas kummaa, isäntäväki tuli kotiin ja laittoi pihan portin kiinni. Jonkin ajan kuluttua naapuri sitten huomasi, että meidän koira oli surkeana jumissa heidän pihallaan. Tekevälle sattuu...
 
Similar threads

Y
Viestiä
3
Luettu
2K
V

Yhteistyössä