Palsta, auttakaa lasikipon arvioinnissa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja iittalaako vaiko eikö
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

iittalaako vaiko eikö

Vieras
Eli osaakohan kukaan neuvoa mihin voisi viedä lasisen kipon (lyhtykynttilän kokoinen reikä/pieni pöytäkynttilä/tuikkukippo) arvioitavaksi?
Sain sen aikoinaan eräältä ihmiseltä joka oli sen taas itse saanut omilta vanhemmiltaan.

Sain siis lahjaksi eräältä ihmiseltä tämän kun hän ei itse pitänyt sen mallista, hän ei osannut kertoa onko iittalaa vai ei mutta ei siinä hänen aikanaan ole tarraa ollut.
Tosin sain tältä henkilöltä toisenkin kipon aikoinaan ja jälkikäteen olen sen kirpputoreja pyöriessäni saanut vahvistuksen että on iitalaa,
mutta nyt tästä kiposta ei tietoa onko tämä vaiko eikö ole.

Iittalan tarraa siinä ei ole mutta vahvasti jotenkin itse epäilisin tuon olevan jotain vahaakin iittalaa?
Miksikö?
Siinä on hyvin tyypillistä "kuplaa" kuten iittalan näissä lasi jutuissakin on hyvin ominaista,
tosiaan on hyvin paksua kokonaan lasia, painava.
Halkaisialtaan mittanauhalla mitattuna tuo on 12cm ja muuten "luttana" mutta korkeutta sillä on silti sen vähän yli 2cm ja pieni reilun 2cm leveä "kahva"
Voi kun osaisin kuvan laittaa mutta tumpelo,
ei osaa :/

Mutta varmahan en ole onko iittalaa,
joten jos laitan sen myyntiin voi olla että myyn tavallista lasikippoa ylihintaan tai sitten myyn todellisen harvinaisuuden surullisen halvalla pois :D
Kuvaakin koetin etsiä netistä mutta kun en löytänyt yhtään samanlaista,
antaa vaan jotain nykyajan lasikippoja ja sen tiedän että tällä on ainakin ikää 70v jollei enemmänkin.

Tosin tuon toisen lasikipon jonka myöhemmin olen tunnistanut iittalaksi ja siinäkään ei sitä tarraa ole ollut minun aikanani, niin sitäkään en netistä ensin löytänyt kunnes joku myi sitä kirppiksellä ja siinä oli sen kipon nimikin.

Eli johonkin jos saisin tuon arvioitavaksi tai osaako joku vinkata nettisivustoa josta löytyy oikeasti vanhaa iittalan kynttilänalustoja
 
Ei ollut tuo Maaru :/ Ja nappeja minulla on itselläni joten sen nyt tiesinkin ettei ole.
Hitsi, kai se on johonkin kuljetettava arviointiin :/
Jotenkin vaan harmittaa jos menen jonkun arvokkaan kiponkin myymään alihintaan,
tai sitten se että kun siivoilen nurkistani ylimääräistä pois niin laitan vielä ylihintaa siinä uskossa että olisi jotain arvokasta :D
Onkohan noiden panttilainaamoiden arvioihin kuinka uskomista?
 
Mun design-tutkani sanoo, ettei ole merkkituote. Kiinnostuin kyllä niin, että voisin alkaa itekkin googlailla! Voihan se olla muukin merkkivalmistaja kun Iittala, vaikka Nuutajärven lasi.
 
Tähän googlaamiseen jää koukkuun ja kaiken lisäksi mun tutkani on alkanu hermostuksissaan jo väpättää, eikä tiedä enää olisko tuo käsityötä vai ei. Onko se tuikulle tarkotettu?
 
Tosiaan tuolla lasilla ikää yli 70v joten en nyt usko että silloin ihan tiimari kippokaan on :D
Painava tuo on kuin mikä, mutta tuo "reikä" on tehty enemmän pienelle pöytäkynttilälle johon kynttilä tulee, iso pöytäkynttilä siihen ei mahdu ja normaali pikku tuikku on taas liian pieni :D
Voihan toki olla ettei ole arvokasta mutta kun mietin tuon ikää ja sitä kuinka on painava ja aika samaa tyyliä kuin iittalalla
ja se toinenkin jonka sain oli iittalaa,
sain itseasiassa enemmänkin häneltä aikanaan näitä mutta nämä kaksi jäi "tuntemattomaksi" ja sen toisen olen nyt varmistanut aikojen saatossa iittalaksi.
Ja ei siinä, voi olla jotakin muutakin kuin iittalaa tai voi olla jotain arvotonta lasikrääsääkin jota tosin epäilen olisko silloin 70v sitten miten paljon sitä ollut liikenteessä?
 
Hämmentävää, kyllä tuosta Iittalan Kastehelmi vaikkapa mieleen vähän tuppaa tulemaan, Wirkkalan työksi on jotenkin turhan "tylsä", ei riittävästi rosoa ja luontoaihetta.
 
Millä perusteella tiedät, että ikää on ainakin 70 vuotta?

Tuossa on jotain Muurlan lasimaista.

Ihan sillä tiedolla että se keneltä tämän sain oli itse silloin 50v ja kertoi sen olleen hänen lapsuudenkodissaan mutta hän ei koskaan pitänyt tuosta kiposta.
Nyt kun itselläni on tullut ikää enemmän ja tavaraa kertynyt nurkkiin,
niin olisi aika jostakin luopua ja tämä nyt oli yksi niistä joihin minulla ei ole "tnnesidettä" eli voisin vaikka luopua hyvällä omalla tunnolla,
ja ikää minulla nyt 40 :D
Ja kuten sanoin voihan olla ettei ole arvokasta vaan atrkoitus nyt olisikin siksi kartuttaa vähän onko ns.taidelasia vai ei, etten hömelö mene myymään ylihinnalla ja ihmettele kun jää käsiin ja toki toinen ääripää olisi sekin jos menen myymään halvalla ajatuksella saan tilaa nurkkiini ja sitten selviääkin että tällä onnettomalla kipolla olikin niin ja niin paljon arvoa :D
 
Ihan sillä tiedolla että se keneltä tämän sain oli itse silloin 50v ja kertoi sen olleen hänen lapsuudenkodissaan mutta hän ei koskaan pitänyt tuosta kiposta.
Nyt kun itselläni on tullut ikää enemmän ja tavaraa kertynyt nurkkiin,
niin olisi aika jostakin luopua ja tämä nyt oli yksi niistä joihin minulla ei ole "tnnesidettä" eli voisin vaikka luopua hyvällä omalla tunnolla,
ja ikää minulla nyt 40 :D
Ja kuten sanoin voihan olla ettei ole arvokasta vaan atrkoitus nyt olisikin siksi kartuttaa vähän onko ns.taidelasia vai ei, etten hömelö mene myymään ylihinnalla ja ihmettele kun jää käsiin ja toki toinen ääripää olisi sekin jos menen myymään halvalla ajatuksella saan tilaa nurkkiini ja sitten selviääkin että tällä onnettomalla kipolla olikin niin ja niin paljon arvoa :D


Piti lisätä että tuo kippo on nyt minulla ollut sen reilun 20vuotta.
Mutta kun tähän ei ole tunnesidettä kuten taas häälahjoihin ym ja pakko siivota nurkkia niin arvo olisi mukava selvittää jos sillä nyt on arvoa.
 
Vaikka ko. alunen olisi kotimaista designia, niin sille on silti vaikea saada yli kympin hintaa. Eli et suurta tappiota tee, jos sitä femmalla yrität myydä. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään suurien massojen suosikki, joista ihmiset ovat valmiita maksamaan maltaita.

Itse ajoittaisin astian muotoilunsa puolesta 60-70-luvuille. Ei näytä silmääni erityisen arvokkaalle, mutta voi hyvin olla esim. Nuutajärveä.
 
13561967.jpg
 
Ihan sillä tiedolla että se keneltä tämän sain oli itse silloin 50v ja kertoi sen olleen hänen lapsuudenkodissaan mutta hän ei koskaan pitänyt tuosta kiposta.

Mutta sanoiko missä vaiheessa lapsuudenkotia ;) Näin viisikymppisenä voin hyvinkin puhua vanhempieni tavaroista lapsuudenkotini tavaroina, vaikka ne olisi hankittu minun aikuisuuteni aikana. Tuo ulkonäkö vaan on niin 60-70 lukumaista ja jossain sukuloidessa olen aika tuon näköisiä varmaan nähnytkin.
 
Niin joo www.designlasi.com keskustelupalstalle voi lähettää kuvan ja tietoja niin siellä joku voi tunnistaa esineen :)
Mummon perintöä selvittäessä sieltä sai hyvin apua.
 

Yhteistyössä