paluu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja yhteen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Minun kohdalla ainenkin suhde parani. Erimielisyydet tuli puitua ja muutenkin homma alkoi toimimaan. Saatiin tuuletettua tunteet oikein kunnolla. Niin kuin sanotaan viinikin paranee vanhetessaan tai jotain sinnepäin;)
 
Kuinka kauan olitte erossa ennen kuin taas palasitte yhteen? Oliko teillä jo pitkä suhde takana? Itse toivon joiltakin osin paluuta, mutta arvelen voikohan luottamus myös palata..?
 
Meillä yhteen paluu tapahtui 4 vuotta sitten. Moni asia on paremmin, mutta eihän sellainen lapsenomainen luottamus palaa joka oli ennen hänen pettämistään. itsensä kanssa on tehtävä töitä, että pystyy elämään epäluottamuksen kanssa ja lopulta ehkä luottamaankin. Meillä on vielä pitkä tie edessä, mutta yhdessä sen haluan kulkea. On niin paljon asioita joista tulee yhdessä iloa enemmän kuin olisi jonkun muun kanssa. Jos tämän tien lähtee kulkemaan, on ehdottomasti nollattava vanhat kaunat ja opittava päästämään irti niistä. Ja rakkautta pitää olla, kun toisen usko horjuu, toinen tukee ja on vahva, näin se menee...
 
Niin ja lisätäkseni että meilläkin oli todella luottamuksen kanssa hakemista mutta aika parantaa ja luottamuksenkin ansaitsee kun tekee suhteen eteen kaikkensa. Pitää unohtaa menneet ja elää tässä hetkessä. Tekoja ei saa tekemättömäksi mutta virheistä oppii.
 
palasitteko yhteen "" yhteisestä sopimuksesta"" vai oliko se selvästi jomman kumman aloite? Ehtikö teillä olla muita suhteita eron aikana ja kuinka ne vaikuttavat..?
 
Kyllähän kummallakin oli omat kokeilunsa mutta yhteyksiä pidettiin toisiimme molemmat. Ne asiat käytiin yhdellä keskustelulla lävitse eikä niistä ole sen jälkeen tarvinnut puhua. Kyllä päätös oli kuitenkin yhteinen. Sovittiin että nähdään ja eipä siinä sanoja tarvinnut. Rakkaus ei kuitenkaan ollut hävinnyt missään vaiheessa. Luottamusta jouduttiin rakentamaan ja se on kannattanut. Jos halua, rakkautta ja yritystä löytyy niin homma etenee ja toimii.
 

Similar threads

A
Viestiä
6
Luettu
2K
Perhe-elämä
ajatusten virta
A
M
Viestiä
43
Luettu
5K
Perhe-elämä
Lasten takia
L
N
Viestiä
27
Luettu
19K
J

Yhteistyössä