R
"rrr"
Vieras
Pamaus junassa hätäjarru pohjaan ja ikkuna rikki
Kova pamaus aiheutti paniikin lähijunassa Helsingissä.
Helsingin lähijunassa sattui sunnuntai-iltana vakava tilanne, kun tekninen vika aiheutti kovan pamauksen.
Pamauksen jälkeen Sm5-matalalattiajuna täyttyi savusta. Savu levisi koko junaan, sillä uudenmallisissa paikallisjunissa ei ole erillisiä vaunuja.
Vaaratilanne sattui Oulunkylän juna-aseman kohdalla.
- Yksi matkustajista veti hätäjarrusta. Matkustajat yrittivät rikkoa ikkunoita hätävasaroilla, ja paeta savua, VR:n matkustajaliikenteen turvallisuudesta vastaava Teemu Väänänen kertoo.
Matkustajien reaktiot kertovat tilanteen olleen vakava.
- Toimenpiteet kertovat, että tilanne on ollut hallitsematon, Väänänen kuvailee matkustajien paniikkia savun keskellä.
Juna pysähtyi osittain Oulunkylän aseman kohdalle, ja kuljettaja avasi ovet, jotta matkustajat pääsivät siirtymään laiturille.
- Osa joutui hyppäämään lumihankeen junasta, VR:n viestintäpäällikkö Mika Heijari kertoo.
Väänäsen tietojen mukaan yksikään matkustajista ei loukkaantunut tilanteessa.
Junan kuljettajaa ja konduktöörejä ei ole vielä kuultu vaaratilanteesta. VR selvittää tapahtumien kulkua.
Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.