M
möbö
Vieras
Tästä aiheesta on varmasti jauhettu tällä palstalla tuhat kertaa, mutta jauhetaampahan vähän lisää. Niin ja keskustelualuekkin taitaa olla vähän väärä tälle aiheelle, mutta kun en omista tänne käyttäjätunnuksia niin kirjoittelen tänne.
Mutta asiaan. Olen 25v mies ja vakavassa parisuhteessa tyttöystäväni kanssa. Olemme seurustelleet kolme vuotta ja asuneet samassa asunnossa kaksi vuotta. Meidän suhde on aikas ok. Yleensä ollaan molemmat suht pirteitä ja iloisia, mitä nyt noin kerran kuussa riidellään enempi tai vähempi joistain asioista. Ihan pussaillaan ja halitaan välillä, katsellaan telkkaria sylikkäin. Emme harrasta yhdessä juuri mitään liikuntaa yms., mutta emme ole sellaista koskaan kaivanneetkaan. Olemme siis paljon lähekkäin kyllä ja tekemisissä.
Mutta se seksi. Se on nyt vähän kyllä kuollut pois. En oikein ymmärrä miksi, koska muutoin kaikki asiat on suht reilassa. Itse haluan tyttöystävääni kovasti ja olen aivan valmis jo kun ajattelenkin häntä alastomana ja tyttöystävänikin ainakin väitää minulle että kiihottuu minusta, mutta sitä seksiä vain ei oikein ole. Olen kyllä ehkä vähän liian nopea laukeamaan, että lieneeköhän syy siinä? Tosin annan eukolle kyllä lähes aina suuseksiä seksin yhteydessä, mistä hän nauttii ja saa orgasmin. Meillä on seksiä nykyään kerran viikossa tai harvemmin. Ei oikein koskaan useammin. Se on minulle aivan liian vähän ja kyllä tyttöystäväni tietää, että haluaisin sitä useammin. Jotenkin se pillun perään ruinaaminen omalta tyttöystävältä ei vain tunnu kauhean kivalta. Jotenkin tuntuu, että hän ajattelee, että se on vähän sellainen minun juttu se seksi ja että sitä harrastetaan minun takia. Ei asia varmaan näin ole, mutta siltä minusta tuntuu. Hän ei tee KOSKAAN aloitetta. Ymmärrän senkin... tavallaan, nimittäin tyttöystäväni on kyllä sanonut, että tykkää siittä kun minä otan ohjat käsiini, mutta olisi se mukavaa kun tyttöystävä edes joskus vaikka täysin spontaanisti tulisi lähelle ja osoittaisi jollain haluavansa seksiä. Mutta ei. Minä se aina olen sen perään vinkumassa. Meillä ei ole lapsia, koiraa tai mitään muutakaan mikä sitä voisi sillä tavalla rajoittaa.
Tuntuu, että hänellä menee kaikki muut asiat vähän sen seksin edelle. Väsyttää, ei jaksa, pimppi kipeä yms. En oikein ymmärrä sitä. Jos minulle tyttöystävä ehdottaa seksiä, niin saa olla kyllä jalka poikki, silmä puhki ja kauhea krapula, etten siihen suostuisi, eli kyllä se kuiten minulla menee monien asioiden edelle. Ihan sama kuinka paljon väsyttää; jos nainen haluaa seksiä, niin kyllä minä sitä antaisin.
Mikäköhän tässä mahtaa kiikastaa? Seurustelun alkuaikoina meillä oli seksiä PALJON. Ja tarkoitain oikeesti paljon. Parhaimmillaan jotain 15 kertaa päivässä. Ja se oli erittäin hyvää ja nautinnollista seksiä. Tehtiin kaikkea vähän uskaliaampiakin juttuja kuten 69 jne. Nykyään ei sellaisista ole puhettakaan. Seksiä harrastetaan tasan kahdessa tai kolmessa perusasennossa. Ei mitään spesiaalijuttuja enää. Eukko ei halua. On sanonut minulle, että se 69 esimerkiksi vähän hävettää häntä. Varmaankin siitä syystä että siinä asennossa näen hänen p-aukkonsa. Olen kyllä sanonut hänelle, että sen näkeminen kiihottaa minua ja että se on seksikästä. Koittanut vakuuttaa hänet asiasta. Ihmetyttää se senkin takia, kun seurustelun alkuaikoina ja vähän myöhemminkin tuota kyseistä hommaa harrasteltiin. Luulisi, että nyt enää sen ei pitäisi eukkoa hävettää vaan että olisi ennemmin hävettänyt silloin aluksi. Muutenkaan en ymmärrä sitä kun en saa koskaan tutkia tyttöystävääni. Minusta olisi niin ihanaa katsella häntä takaa päin (ja etenkin nuolla! Voi jestas...) hänen pyllistäessään, mutta ei hän anna katsella. Minusta kolmen vuoden jälkeen olisi ihan ok, että saisin katsella hänen paikkojaan, kuten sitä pyllyreikää. Nyt mentiin vähän sivuraiteelle, mutta tuokin asia minua on häirinnyt pitkään.
Olipa pitkä avautuminen, mutta ongelma taisi tulla aika selväksi. Eli ei seksiä enää juurikaan ole ja jos on niin aina sitä samaa ja mitä nopeammin ohi, niin tuntuu olevan tyttöystävän mielestä sen parempi.
Mitäköhän tässä pitäisi oikein tehdä? Olen ottanut asian kyllä hänen kanssa puheeksi aina välillä, mutta sitten hän alkaa moittia itseään, kuinka hän on muka niin huono tyttöystävä jne. jne. ja uskon, että se, että hän ajattelee niin vähentää näitä seksihommia entisestään.
Kiitos. Ja anteeksi.