Parisuhde pyllyllään + vauva... pelkään ajatustakin erosta.

["nainen"]

En tiedä kannattaako erota vai jatkaa yhdessä.. Pelkään olla yksin, haluan jakaa lapsenkasvatuksen ilot ja vastuun jonkun kanssa Enkä jotenkin usko että enää tapaisin miestä johon rakastuisin.

Mutta tuntuu niin ankealta nytkin usein.. Ei nyt mitenkään hirveää ole, mutta ei ole intohimoa lainkaan, miehen seurassa on yksinäinen olo, ja hänellä kuulemma usein minun seurassa.. Kun vauva menee nukkumaan, mies on koneella ja minä luen kirjaa, joskus istutaan yhdessä ja setvitään tätä suhdetta. 10 vuoden hyvä historia takana.

Sanokaa joku jotain kannustavaa, alkaa itkettää.

 

["hei"]

Meillä vähän sama juttu. Kaksi lasta, arki ja velvollisuudet vieneet voimat. Ei riitä iloa eikä jaksamista parisuhteeseen. Ollaan sinnitelty nyt 3v. ja odotettu että jos se helpottais. Pariterapia auttoi vähän.

 

["vieras"]

Pariterapia on keksitty.

 

["hei"]

Sori, tuo ei ollut kannustavaa. Mutta suosittelen sitä pariterapiaa. Kannattaa yrittää kaikkensa että asiat paranee.

 

[Anatolia]

Vauva-aikana (tai taaperoaikana) ei saa erota ellei ole jotain ihan oikeasti suurta ongelmaa, kuten vaikkapa perheväkivaltaa/sen uhkaa.

Anatolian lait, osa 23 714.

Vauvavuosi on usein rankka. Sen jälkeen te ehkä taas löydätte toisenne. Tehkää töitä sen eteen, että löytäisitte toisenne taas

 

["vieras"]

Kun teillä ei oikeesti ole "isoja" ongelmia, niin älkää ainakaan vielä erotko. Joku on sanonut, että erot pikkulapsiaikana pitäisi kieltää ja osittain olen samaa mieltä. Älkää kuitenkaan unohtako parisuhdetta vaan yrittäkää sitä hoitaa. Pitkissä suhteissa tulee aina väliin aikoja, jolloin intohimo on hukassa.

 

["a p"]

Ai niin ja se on niin saakelin ankeaa että mies sanoi tässä yksi päivä, että ei jaksa eikä halua toista lasta. Mä itken ajatuksesta, että viime raskaus, synnytys, tää vauva-aika olisi ainoa ja viimeinen. :'(

En kyllä tiedä auttaako tähän ero, kun en usko toista miestä löytäväni, eikä sun, mun ja meidän lapset -kuviot houkuttele. Sydän särkyy.

 

[Fantaihana]

Minkä ikäinen vauva teillä on? Jos mies ei tässä vaiheessa halua toista lasta niin ei se tarkota sitä ettei hänenkin mieli muuttuis. Eihän hällä ole kokemusta kun vauva ajasta. Parin vuoden päästä voi olla ihan toista mieltä. Ihan yleistähän se on että vauvaaikana parisuhteet kärsii ja te ootte ollu pitkään ihan kahdestaan ja nyt teidän pitää oppia laittamaan lapsen tarpeet omien tarpeiden edelle. Ei varmaan aina ole ihan helppoa.

Me ehdittiin miehen kanssa olla tasan vuosi yhdessä ennen kun esikko synty joten en oikeestaan edes muista millaista oli olla kahdestaan.

 

["joo"]

Miehesi on siinä mielessä todellakin oikeassa ettei tuollaiseen suhteeseen toista lasta pidä haluta! Ehkäpä jos hoitaisitte suhteenne siihen tilaan, että olisitte onnellisia yhdessä, toinen lapsikin olisi tervetullut. Mutta lasta ei pidä tehdä suhdetta parantamaan.

 

["vieras"]

[QUOTE="joo";26182525]Miehesi on siinä mielessä todellakin oikeassa ettei tuollaiseen suhteeseen toista lasta pidä haluta! Ehkäpä jos hoitaisitte suhteenne siihen tilaan, että olisitte onnellisia yhdessä, toinen lapsikin olisi tervetullut. Mutta lasta ei pidä tehdä suhdetta parantamaan.[/QUOTE]

Peesi! Jos suhde nyt jo natisee, niin toisen lapsen myötä natisee enemmän ja ero voi tulla jo raskausaikana. Kun saatte suhteen kuntoon, voi miehenkin mielipide muuttua.

 

[älä luovuta]

kuule, voi olla että muutaman vuoden päästä täällä on yhden lapsen politiikka, ja jos sitä ei saada aikaan suht maailmanlaajuisesti, niin voi olla muuten niin ankeat ajat että sitten olet onnellinen ettet ole enempää lapsia tehnyt tähän pahaan maailmaan. Ja nytkin paljon useampi hankkii vain yhden lapsen kuin mitä lapsilehden keskustelupalstalta voi päätellä. Et ole yksin jos jäät yksilapsiseksi, etkä ole ainoa joka kokee haikeutta. Itsellekin jokainen pieneksi jäänyt vauvanvaate oli haikeuden paikka, vaikka itse en haluakaan enempää lapsia. Mutta jotenkin se haikeus syventää sitten rakkautta sitä ainokaista kohtaan.

Parisuhteissa taas käy yleensä niin, että kun on aikansa yritetty muuttaa toisiaan ja lopulta uskotaan ettei se ole mahdollista, niin petytään ja otetaan etäisyyttä. Tämän yksinäisyysvaiheen jälkeen on kuitenkin mahdollista lähentyä uudelleen ihmisyyspohjalta, ja löytää semmoinen tapa olla yhdessä, jossa hyväksytään toinen vajavaisuuksineen ja otetaan lahjana kaikki mitä saadaan. Ja opitaan pyytämään sitä, mikä itselle tosiasiassa kuuluu ilman syytöstä siitä, että toinen on kammottavan viallinen. Ja pystytään kokemaan aitoa lämpöä ja myötätuntoa. Tullaan paremmiksi ihmisiksi.

Hyvä puolihan tuossa on se, että koska molemmat ovat pettyneet, niin molemmat myöskin ovat sitoutuneet etsimään toisistaan sitä ihanneihmistään. Olette selvinneet tähän asti, ja jos kumpikin käyttäytyy edelleen suhteellisen asiallisesti, niin halutessanne kykenette selviämään tästä eteenpäinkin. Hyvät ajat yhdessä saattavat olla vasta edessäpäin. Se alun onni kun on harhaa.