parisuhde ulkomaalaisen miehen kanssa

  • Viestiketjun aloittaja susette
  • Ensimmäinen viesti
mie vaan
Ehkäpä syy miksi suomalaiset naiset läksivät ulkkismiestensä matkaan maille vierahille on se, että kukapa jaksaisi näin ahdasmielisessä takapajulassa kuunnella rasistisia kommentteja.
Kuten täälläkin on jo todettu, ei muualla Euroopassa ulkomaalainen, oli she/he kotoisin sitten mistä tähansa Afrikan perukoilta, herätä juuri minkäänlaisia ""intohimoja"".
Ja usein muualla Euroopassa naisten on helpompi jäädä elelemään miehen ""siivellä"" ko on nuo palkat hieman parempia..
Suurin osa tuntemistani ulkomaalaisen miehen kanssa heilastelevasta suomi-neitosesta on lähtenyt yksin maailmalle ja lopulta uudesta kotimaasta löytyy luonnollisestikin se poikaystävä.
 
Erkki
Suomiäijillä on enemmän sitä Suomi perkele -meininkiä. Ettei mennä niin helpolla kontilleen vaikka vastassa oliskin joku britti tai sakemanni. Naiset sitten innostuu heti kaikesta vieraasta, napatanssista ja astangajoogasta ja Amma-äidistä. Oikein silmät säihkyy. Kai tää näkyy sitten muussakin.
 
Vastaus
Itse olen asunut briteissä ja eipä siellä naisilla ihan hirveästi mokusuhteita ole, ellei sitten niiksi lasketa ausseja, kanadalaisia, jenkkejä + muita englannin kielen puhujia. Tosi harvinaista on löytää mokusuhde, missä äidinkielet olisivat erit. Mutta briteistä löytyy taas aivan tajuttomasti suomalaisia naisia naimisissa brittien kanssa.
 
Vastaus
Missähän täällä on rasismia ilmennyt? Käytä tuota sanaa varoen, se on aika big word. Ja rasismia esiintyy Suomessa loppujen lopuksi aika vähän, muihin Euroopan maihin verrattuna. Puhuin itse lähinnä mokusuhteista länsimaisten ihmisten välillä.
 
:-D
""Tiedän kymmeniä tapauksia, joissa virolainen nainen on naimisissa suomalaisen miehen kanssa, ja satoja liittoja, joissa virolaisella naisella on joku muu ulkomaalainen mies.""

Oho, no sulla on aika paljon tuttuja! ;-D Mutta eiköhän virolaiset ja suomalaiset gimmat ihan yhtä innolla harrasta tuota. Virolaisille vaan Suomi on se eka maa lännestä, suomityttö tähtää suoraan jonnekin britteihin tai Saksaan.
 
Jaaa
""Mieheni ei ole kokenut mitään erityistä huomion lisäystä Suomessa ollessaan vaikka ihan hauskannäköinen onkin muidenkin itseni mielestä""

Mistäs sinä tiedät ettei ole kokenut. Ei kai se sitä sulle välttämättä sanoisi?
 
n33
'...vaan hyvin, hyvin subjektiivinen mielipide. :)'

No shit Sherlock:D. Minä olen kuitenkin oman parisuhteeni asiantuntija ja muut naiset omiensa, et sinä (-mies vielä, epäilen todella kykyjäsi asettua asemaani, kun tekstisi on tuollaista-) siellä lankojen päässä. Tämä on ollut pointtini koko ajan eikä minulla ole mitään ihannointia mieheni ulkomaalaisuutta kohtaan, ja siihen liittyvää huonoa itsetuntoa, ja sinun pitäisi uskoa se, kun minä sanon sen. Mutta jos ei vastaanottokyky riitä, niin ei voi mitään...

Itsetunnolla on tekemistä lähes kaikkien elämän alueiden kanssa. Millä tavalla haluat nyt linkata sen tähän keskusteluun (muuten kun jo osoitetulla, hedelmättömällä)? Minä en usko että meillä on mitään keskimääräistä huonompaa kansallista itsetuntoa, mutta kyllä hyvin voimakkaasti tuntuu istuvan USKOMUS, että sellainen on. En usko, että meillä kansakuntana menisi näin hyvin, jos tuossa väitteessä olisi jotain perää.

'OK, oletko miettinyt myös sitäkin miksi suomalaiset naiset pariutuvat ulkomaalaisten kanssa enemmän kuin muunmaalaiset naiset? Food for thought... ;)'
En ole miettinyt. Olisitko sinä sopiva antropologian asiantuntija kertomaan meille lisää valistuneita analyysejä:)? Minua ei ole kiinnostanut tämä asia muuten kuin lähinnä sen verran, miten yrität täällä todistaa minun elämäni olosuhteita. Kun olet siinä niin huono, kynnykseni uskoa muita arviotasi on aika korkealla ja intoni keskustella aiheesta kanssasi yleensäkään aika matalalla.
 
n33
Nokkelalle nimimerkille 'Jaaa'

Mikään elämässä ei ole varmaa. Voi olla, että iso liuta minulle läheisiä ihmisiä valehtelee minulle päivät päästään. Kiitos tästä muistutuksesta, en olisi tajunnutkaan...

Tämän ""lausunnon"" pointtina oli kuitenkin se, ettei mieheni ei ole KERTOMANSA MUKAAN kokenut mitään lisäystä asiaan. Eli samoissa määrin hänestä kiinnostutaan täällä niinkuin niissä muissa maissa, joissa hän on elänyt.

Voit ottaa tämän ihan miten haluat. Ei todellakaan ole pakko uskoa - varsinkaan kun näin nettimaailmassa ollaan, se on ihan terve lähestymistapa!
 
kilta
Vastaus, kyllä Yhdysvallat, Australia ja muut ovat briteille ulkomaita. Ja jos suomenruotsalainen ottaa ruotsalaismiehen, onhan sekin ulkomaalaisliitto, vaikka kieli on sama.

D:-, nuoremmat virolaisnaiset haluavat myös suoraan Saksaan ja Jenkkeihin, Suomi ei enää oikein kiinnosta. Ja ne hyvää suomea puhuvat ovat poikkeuksetta yli kolmikymppisiä.
 
Vastaus
No joo, whatever. Minun näkemykseni on että Suomessa naiset innostuvat tavallista enemmän ulkomaisista miehistä. Eivät kaikki, mutta tarpeeksi moni jotta voi puhua ilmiöstä. Jokainen, jolla on silmät päässä ja älyllistä rehellisyyttä, on varmaan tämän havainnut. Sinun motiiveistasi en tiedä mitään, olenpahan vaan arvaillut. Mutta olen melko varma että tämän käytöksen yksi syy on suomalainen tunne omasta maalaisuudesta ja jossain määrin myös vieraiden kulttuurien ihannointi. Jos tämä on sinulle täysin absurdi ajatus, ei voi sanoa muuta kuin että kiva juttu ja jutellaan joskus toiste lisää, jookos. Let's have lunch some time. :-D

Muuten, huonolla itsetunnolla ja kansallisella menestyksellä VOI olla tekemistä toistensa kanssa, mutta ei tietenkään niin yksioikoisella tavalla mitä esität. Huono itsetuntohan saattaa ajaa ylimaallisiin ponnistuksiinkin, ""on pakko näyttää"" jne.

P.S. Voitko joskus kuvitella jonkun naisen, suomalaisen tai muun, myöntävän ääneen ihannoivansa miehessään nimenomaan tämän ulkomaalaisuutta? Et tietenkään, kyseessähän on aina ""persoona eikä kansalaisuus"" jne. jne. ad nauseaum. TÄMÄN vuoksi sinun omat puheesi siitä miten ulkomaalaisuudella ei ole mitään merkitystä, varsinkin kun ottaa huomioon sen että olet näköjään seurustellut VAIN ULKOMAISTEN MIESTEN kanssa (?), ovat painoarvoltaan hyvin vähäisiä. Katsos se alitajunta... Tsori. :)
 
:-D
No joo, mut pointti on se että yleensä brittinaisen liitto ulkkiksen kanssa ei ole ihan samanlainen mokuliitto kun vaikka suomalaisen naisen ja turkkilaisen miehen välillä... Angloilla on kuitenkin yhteistä historiaa jne. ja anglonaiset tapaavat etsiä parinsa saman kulttuurin piiristä. Suomalaiset naiset taas mahdollisimman kaukaa, välillä tuntuu siltä...
 
n33
Hyvä 'Vastaus', nyt tulee tunnustuksia/selvennyksiä:

Joo, sen kai jo myönsin jossain, että on mahdollista, että ulkomaalaisuutta miehissä ihannoivia naisia on olemassa Suomessa. Voisin kuvitella, että heille ulkomaat on näyttäytynyt lähinnä television kautta tai jotain (en tunne tällaisia ihmisiä). Halusin vain oman - ja niiden oman elinpiirini - esimerkkien kautta osoittaa, että asiaa ei voi yleistää esittämällä automaattisesti, että esim. tämän keskustelun aloittanut tyyppi ""kärsisi"" jostain ulkomaalaisten ihannointina ilmenevästä huonosta itsetunnosta.

En ole seurustellut vain ulkomaalaisten miesten kanssa, minulla on ollut kaksi pitkähköä suhdetta suomalaisten miesten kanssa. Edellinen ulkomaalaisen kanssa koettu suhde tapahtui siellä ulkomailla opiskellessani.

Ymmärrän kyllä (vaikka aika jyrkästi sinut teilasinkin), että oma todistukseni motiiveistani voidaan toki kyseenalaistaa, mutta sinä et noilla Molly Malones/King-esimerkeilläsi voi sitä tehdä. Minä uskallan myös väittää pystyväni _riittävään_ objektiivisuuteen tämän asian suhteen, koska olen jumalattoman analyyttinen ja itsekriittinen ihminen, ja käynyt näitä asioita paljon läpi erityisesti suostuessani mieheni kosintaan ja sitoutuessani loppuelämäkseni hänen kumppanikseen, kun piti tarkistaa että ollaanko tässä yhdessä oikeista ja kestävistä syistä. En nyt oikein jaksa enemmän tähän tätä analysoida, tulisi aika pitkä tarina...

Takas asiaan. Erityisesti vastustan noin yleisesti sitä ajatusta, että ihmiset menisivät naimisiin (ja muuttaisivat pois sukunsa luota jne) sen vuoksi, että ihannoinnin alttarilla uhraavat kaiken - kyllä se arjen toiminta eli luonteenpiirteiden sopivuus testataan jo aiemmin, ja toimimattomat suhteet päättyvät.

En myöskään halua tuomita niitä filippiinoja tänne ""rahtaavia"" suomalaismiehiä yksioikoisesti ""kotitalouskoneen"" hankkijoiksi. Mun mielestä siis tällainen kaikenlainen tyypittely vain sen takia, että puoliso on erimaalainen on aika turhaa, miksi siitä pitää vääntää aina jotain negatiivista (suomalaiseen tyyliin;)? Vaikkei nämä mokusuhteet olekaan kaikille niin luonnollisia niin eikö niitä voisi kuitenkin käsitellä siten, ja poistaa turhaa korostuksia? Pitääkö kaikkea katsoa niin hemmetin kyynisesti ja kutsua sitä sitten ""kriittisyydeksi""? Elämää tää vaan kuitenkin on ja eikö ole hienoa, että ihmiset löytävät toisensa?

Baareissa irtosuhteita hakevat naiset hakevat varmastikin jotain jännitystä, ja ulkomaalaisuus voi olla yksi jännittävä asia. 'Foreign bonusta' ei voi kuitenkaan määritellä sitä ""nauttivan"" miehen näkökulmasta, vaan sen naisen, miten hän suhtautuu suomalaisiin ja ulkomaalaisiin (ja irtosuhteisiin). Mun mielestä tästäkään ei kuitenkaan voi vetää mitään huonomman itsetunnon johtopäätöstä. Ehkä ne naiset vaan haluaa pitää hauskaa, ja ulkkarit on helppoja nakkeja? No en tiedä, en ole kokeillut, mutta en myöskään halua tuomita tai arvailla. Ehkä sinulla sitten on tällaisista naisista kokemusta enemmän, mutta muistathan että on olemassa suuri joukko, johon et ole vielä tutustunut:).

Täytyy nyt sanoa, että vaikka olemme molemmat alentuneet alentuvaan sanailuun, niin kanssasi on ollut ihan mielenkiintoista keskustella. Netissä on kylläkin vaikeampaa ymmärtää ihmisten ""aitoja ajatuksia"" - kiusaus provoilla ja kärjistää on anonyyminä vähän liian helppo, mutta epäilen, että olet ""kaikesta huolimatta"" ihan tervejärkinen heppu:). Että hyvää päivän jatkoa vaan!
 
Vastaus
Jeps, hauskaa päivänjatkoa sinnekin. Sen verran vielä sanon, etten ole ihan varma mistä mainittu foreign bonus johtuu, mutta olen varma sen olemassaolosta sekä irto- että pysyvissä suhteissa. Poikkeuksiakin toki on, ehkä olet yksi heistä.
 
Faktaa kehiin
Tää keskustelu on hieman omituinen. Tilastojen mukaan suomalaiset miehet avioituu naisia useammin ulkomaalaisen kanssa. Eli ulkomaalaisilla naisilla taitaa Suomessa vasta ollakin ""foreign bonus"" eli suomalaiset miehet on tosi helppoja. Tutustuisitte faktoihin ennen kuin alatte kaksinaismoralistisen itkulaulunne...
 
n33
Niinkuin 'Vastaus' jo kertoi, suomalaisia naisia on ulkomailla naimisissa enemmän kuin Suomessa. Tiedä sitten, pitäisikö tätä lisääntynyttä suomalaisten miesten avioitumistakin ulkomaalaisten naisten kanssa laittaa heidän kasvavan ulkomaalaisuutta ihannoivan huonon itsetuntonsa piikkiin?

Minulla on yksi tuttu mies, erittäin menestyvä ja sivistyneeksikin sanoisin. Hän on sanonut, ettei voisi koskaan enää seurustella suomalaisen naisen kanssa. On ollut naimisissa ruotsalaisen naisen kanssa, eronnut, ja nyt kihloissa ranskattaren kanssa. Tätä ehkä voisi sanoa jo ulkomaalaisen ihannoinniksi, mutta minusta TÄMÄ on poikkeus.
 
kilta
Suomalaisiin miehiinhän tämä 'foreign bonus' puree. Sattuupa hieman hymyilemään venäläinen, karibialainen tai thaimaalainen nainen, niin suomipoikaa viedään kuin pässiä narussa.
 
Vastaus
Huoh. Kuten jo sanottua, normaalia on että nainen muuttaa miehen luo ulkomaille. Tämän vuoksi ns. standardi on, että jokaisessa maassa on about 2-3 kertaa enemmän miehen liittoja ulkkiksen kanssa. Suomessa ollaan tasoissa. Lisäksi, ulkomaille on muuttanut satojatuhansia suomalaisia naisia avioon. Näitä ei näy tarkoittamissasi tilastoissa, vaan niissä on ainoastaan Suomessa olevat mokuparit.
 
Key words
Jos mies rupeaa puhumaan miten suomalaiset naiset ovat mukavia ja reiluja verrattuna hänen kotimaansa naisiin, tämä tarkoittaa sitä ettei hänellä riittänyt rahkeita pokata naista omasta maastaan.
 
Nevadasta
Nimimerkille Vastaus (tällä kertaa tuollainen nicki...:-D):

Onko sulla äijänsurkimus muuta elämää kuin jauhaa täällä Elleissä tuota samaa peetä. Eri nimimerkeillä, eri palstoilla uudestaan ja uudestaan pitää kaivamalla kaivaa tämä sama aihe: moku sinne ja moku tänne, S. Thomas ja G. Kings. On tullut jo harvinaisen selväksi tämä homma!!!

Paljastat itsesti ""tehostamalla"" uhoasi ja suurta ""asiantuntemustasi"" ja ""tietämystäsi"" käyttämällä suuraakkosia. Ja muutenkin kirjoitustyylistäsi paistaa kuka taas on asialla.... Yrität äijänä kirjoittaa kaikkien naisten puolesta ja naisten ""suulla"". Voi sinua reppanaa! Elämä on!
 
hiphei
No niin...tunnnustan....ei-suomalaisen miehen kanssa olen naimisissa...voi kauhistus...mutta niin se vaan oli, että kun tapasimme jenkkilässä niin siellä olikin mulla se ns. foreign status. Suomessa kolmen vuoden epätoivoisen sinkkuajan jälkeen oli upeaa kun miehet ihailivat skandinaavisuuttani (sikäläisille mekin olemme Skandinaviasta) vaikka kyllä jenkeissä oli mielestäni upean näköisiä naisia joka puolella. Jotakin sitten näissä sinisissä silmissä vetosi vai oliko se sitten kun yhdistettiin se blondi ja aivot...jaa tiedä häntä. Suomalaisella naisella on nimittäin vientiä ulkomailla nähdäkseni sen takia, että meillä on usein ne aivot matkassa ja olemme miehille kiinnostavia myös sen itsenäisyytemme takia. Osaamme tehdä asioita emmekä kaipaa miestä lamppua vaihtamaan tai viemäreitä rassaamaan sillä sen osaisimme itsekin tehdä. Oma mieheni nauttii siitä, että meillä keskitytään parisuhteeseen eikä miesten ja naisten töihin ja niiden jakamiseen.

Yhteisestä kielestä jaksoivat sukulaisenikin jankuttaa ja siitä että saattaa tulla kulttuuriero-ongelmia, mutta kun miehen äidinkieli on Englanti ja itse haltsaan sen ihan juurta jaksain niin no problem. Ei ole koskaan ollut mitään mitä en olisi osannut ilmaista. Kulttuurierojakaan ei ole sillä jos nyt ihan suoraan sanon niin Suomesta on tulossa pikku-Amerikka. Asumme nyt täällä ja ainakin pääkaupunkiseutu alkaa näyttää entistä enemmän kulutusparatiisilta.
Mieheni opetteli Suomea, mutta ei siitä kaljan tilaamista parempaa tullut sillä duunissa hänellä kaikki puhuvat Englantia ja asiat raportoidaan Englanniksi joten se siitä. Eikä niin väliksikään. Mulla on pari kaveria, jotka ovat jo 20 vuotta asuneet Suomessa ja osaavat kuunnella kieltä sujuvasti mutta vastaavat aina Englanniksi. Lisäksi suurin osa yhteisistä ystävistämme on näitä ns. moku-pareja. Muilla ystävilläni on kyllä eurooppalaisia miehiä, mutta sama meininki heillä. Yhteinen kieli on löytynyt, ei ongelmia. Miehet ovat ihan kunnon duunissa Suomessa, pari tekee väitöskirjaa ja muutamat yllätys yllätys Nokialla duunissa. Kyllä niitä kunnon miehiä on löytynyt ystäväpiirissä vaikka ovatkin ns. ulkkiksia. Yhdenkin kaverini jenkkimies on enemmän suomalaisen näköinen kuin monen kaverini suomalaismies niin että ei se nyt sitten siitäkään johdu että mentäisiin jonkun ulkonäön perässä ulkomaalaisten kimppuun.

Eli niinkun täällä on aiemmin sanottu: Parisuhde on parisuhde ja siinä etsitään sielunkumppania eikä mitään ulkomaan ihmettä tai omaa suomimiestä. Sama se mistä maan- tai maailmankolkasta kumppani on kunhan ollaan samalla aaltopituudella. On ihan samat kulttuurierot kyseessä kun laitat tamperelaisen miniäksi Sodankylään tai savolaisen rannikon ruotsinkieliseen taloon. Kyllä niitä ongelmia saadaan aikaiseksi puhuttiin sitten äidinkielenä samaa kieltä tai ei.


 
Mielenkiintoista
Kysyisin sinulta tätä: tunnetko yhtään suomalaista miestä, joka olisi naimisissa ulkomaalaisen naisen kanssa? Mistä sinun mielestäsi johtuu, että on niin kovin yleistä löytää juuri suomalainen nainen suhteesta ulkomaisen miehen kanssa?
 
Hmh
""Yhdenkin kaverini jenkkimies on enemmän suomalaisen näköinen kuin monen kaverini suomalaismies niin että ei se nyt sitten siitäkään johdu että mentäisiin jonkun ulkonäön perässä ulkomaalaisten kimppuun.""

Eihän täällä ole kukaan sitä väittänytkään. Tosiasia on se, että suomalaisilla naisilla on niin huono itsetunto (ja ei, te ette ole ""itsenäisiä"") että he juoksevat lähinnä niiden ulkomaalaisten miesten perässä, jotka eivät muille kelpaa. Yleensä Suomeen tulleet ulkkismiehet ovat aivan selkeästi b-luokan makkaraa.
 
n33
Minä vastaan, vaikkei kysyttykään...

Minä tiedän kolme miestä. Yhdellä on brittivaimo, yhdellä ranskalainen, ja yhdellä brasilialainen. Kaksi asuu 'siellä ulkomailla' (hemmetti - eivätkö ne tunne lainkaan tervettä ylpeyttä juuristaan kun sinne lähtivät?), yksi täällä.

Kysyisin sinulta taasen tätä: Pitäisikö meidän huolestua siitä, etteivät suomalaiset miehet pariudu tarpeeksi ulkomaalaisten naisten kanssa? Mistäköhän johtuu ettei näin ole? Ihannoivatkohan nämä miehet liikaa suomalaisuutta vaikkei kaikkitietävän nimimerkin 'Vastaus' mukaan mitään ihailtavaa pitäisi löytyäkään, kun ollaan niin ""metsäläisiä"" ja meillä on niin huono itsetunto?

Tai sanoisitko edes suoraan, miksi kysyt, kun jo ""tiedät"" vastauksen?
 
kilta
Tiedän kymmeniä pariskuntia, joissa suomalaismies on ottanut ulkomaalaisen vaimon. Osa asuu Suomessa, osa ulkomailla. Kansallisuuksia on laidasta laitaan. Yksillä menee hyvin, toisilla huonommin.

Ainut yhteinen tekijä näille liitoille on se, että pitkän päälle persoona painaa enemmän kuin kansallisuus. Joten lopetetaanko tämä järjetön yleistäminen...
 

Yhteistyössä