Parisuhdeongelmia

["vaimo"]

Mitä tekisitte tässä tilanteessa? Yhdessä ollaan oltu 7 vuotta, yhdessä asuttu melkein koko aika ja meillä on kaksi pientä lasta. Perheenä menee tosi kivasti, mies osaa tehdä kotitöitä, auttaa lastenhoidossa, on ahkera ja toimelias, karsii omista menoistaan aina meidän vuoksi (myös minun jaksamisen takia!) ja on muutenkin oikein hyvä perheenisä, mutta parisuhde tökkii. Seksiä on viimeisen parin vuoden aikana ollut noin kerran kuussa jos sitäkään. Alussa seksin vähyyteen oli varmaan syynä raskaus (esikoisen odotus) ja mun pelkoni keskenmenosta sekä raskautta edeltävä vauvantekopaine (yksi keskenmeno oli ennen tuota). Esikoisen jälkeen tulin ihan sattumankauppaa raskaaksi, jonka jälkeen se vähäinenkin seksi oikeastaan jäi. Kuopus on nyt 9kk ja seksiä on synnytyksen jälkeen ollut 4-5 kertaa.

En tiedä mistä tuo johtuu, väsymyksestä vai mistä? Ja kyse ei mielestäni ole vain minusta. Alussa ehkä oli niin että itse en halunnut, mutta nykyään tuntuu että miestäkään ei kiinnosta. Enkä halua aina itse tehdä aloitetta, tosin mies on sanonut että ei viitsi sekään aloittaa kun aina joutuu torjutuksi. Tilanne on nyt siis patti, kumpikaan ei viitsi eikä siis mitään tapahdu. Nyt en enää edes tiedä haluanko koko miestä ollenkaan, muuttunut jotenkin isoveljeksi koko ihminen. Rakastan häntä kyllä ja uskon että meillä on tämän perheemme kanssa ihana tulevaisuus, mutta tämä parisuhteen puuttuminen kiusaa minua!

Mitä pitäisi tehdä? Onko muita kenellä samanlainen tilanne?

 

["apsi"]

Oletteko olleet aikoihin kaksistaan missään (syömässä, elokuvissa, shoppailemassa)?
Meilläkin on ollut tuollaisia kausia (12v yhdessä, 2 lasta). Yleensä auttaa, kun löytää sen toisen ihmisen uudestaan. Me käydään nykyään säännöllisesti kaksinkin välillä jossain, jos ei muuta niin syömässä ravintolassa. Tosin viimeksi istuttiin ihan hiljaa, tuntui ettei ollut mitään puhuttavaa. Se huolestutti silloin. Nyt on onneksi tilanne taas parempi. Taidettiin olla molemmat vaan niin väsyneitä.

 

[hassu keino]

No sit ei kyllä mitään tapahdu jos kumpikaan ei alotetta tee.
Meillä oli samaa ongelmaa mieheni kanssa. Asioista puhuttiin mutta tuntui että mikään ei silti muutu. Alotetta ei vaan kummankaan puolelta tapahtunut, mieskin kertoi että ei enää halua alotetta tehdä kun aina saa pakit. Mulla oli haluttomuutta, tiettynä kuukautiskierron aikana halutti ja sillon kyllä aloitteita tein. Mutta ihan muutamia kertoja kuussa. Muutoin oli sängyssä kuolemanhiljasta.
Mies sitten sanoi että ei tästä muuten näytä tulevan mitään, että sovitaan vuoroviikot aloitteen tekoon ja hän alottaa Sillä se vaan ratkesi vaikka hassulta ehkä kuulostaa Aina tiesi koska on kenenkin vuoro alote tehdä ja voi olla tekemättä jos ei halua. Kieltäytyä tietenkin myös saa sekin joka aloitteen kohteena on. Mutta tuon ansiosta ei tullu enää sitä tilannetta että 'minä en kyllä alotetta tee koska tein viimeeksi' ym. ym.
Tuo keino vilkastutti seksielämää sen verran paljon että ei tuota taktiikkaa enää tarvita, tällä hetkellä ainakaan

 

["vaimo"]

Ei olla päästy käymään kaksin missään sitten kuopuksen syntymän. Ja oikeastaan vähän pelkään että juuri tuollainen tilanne tulisi, että ei olisi mitään puhuttavaa.

Lapset menevät nykyään aika kivasti nukkumaan illalla, joten meille jää kyllä kahdenkeskeistä aikaa melkein joka ilta. Välillä ollaan pelattu jotain, tehty ruokaa yhdessä tms ja se menee ihan kivasti, mutta silti seksistä eikä sen puutteesta puhuta, saati sitten että jotain tapahtuisi... Ja yleensä nuo illat menee niin että jompikumpi on koneella ja toinen katsoo telkkaria. Olen yrittänyt ehdottaa että jos vaikka katsottaisiin jotain yhdessä ja mieskin on ollut sitä mieltä että olisi hyvä, mutta aina se kuitenkin jää.

 

[Koivunkäpy]

meillä on ollut hiukan samaa ongelmaa (tosin, seksiä sentään on ollut) synnytyksen jälkeen, mies ei halua kerjätä kun tuntuu että aina tulee pakit eikä ole halunnut aiheuttaa mulle lisää paineita.
nyt kun junnukin nukkuu yöt kutakuinkin järjellisesti ja imetys on loppunut olen kuin eri ihminen ja pikkuhiljaa mieskin tekee alotteita, varsinkin kun sanoin että mä en haluis aina olla se joka kyselee saiskos jottain, sytyttää ihan eritavalla kun toinen välillä alottaa.

 

["vaimo"]

Hassu keino, tuo kuulosti aika hyvältä

 

[vrs]

No ainakaan ei kannata erota. Antakaa ajan kulua.

Suhteissa on aina 7v kohdalla kriisi, googleta jos haluat tarkempaa tietoa. Lisäksi teillä on kaksi pientä lasta, sekin verottaa sekä parisuhdetta että yleistä jaksamista. Kun pienin vähän vielä kasvaa, varaatte vaikka risteilyn tms ja lähdette kaksistaan viettämään laatuaikaa.

Kannattaisi varmasti myös jutella asiasta. Sopia että molemmat vähän tsemppaatte.

Sen voin vielä sanoa, että tiedän kokemuksesta, että jakuva torjutuksi tuleminen on sen verran nöyryyttävää, että se saa kenet tahansa vähän vetäytymään...

 

["vaimo"]

Koivunkäpy, meillä siinä mielessä tosiaan sama tilanne, että huonosti ollaan nukuttu koko 9kk, mutta nyt on nuorempi alkanut vähän paremmin nukkumaan. Ja imetys lopetettu kuukausi sitten.

 

["vieras"]

Kannattaisi vaikka vuokrata joku kiva, kipinää herättävä leffa, hyvää syötävää ja juotavaa ja istua vierekkäin sohvalle kattomaan sitä. Jos siitä kipinää heräisi teidänkin välille. Se ainakaan ei auta, että toinen istuu koneella omissa jutuissaan ja toinen kattoo yksin telkkaa. Kotonakin on kivaa, vaikka lapset ei hoidossa olekaan.

 

["vaimo"]

vrs, ymmärrän tosiaan tuon torjutuksi tulemisen ja sen aiheuttaman nöyrän mielen. Ymmärrän, ettei mies enää viitsi tehdä aloitteita. Mutta en tiedä miten saisin kerrottua, että haluaisin sen kuitenkin tekevän niin.

Vaikeinta tällä hetkellä on asiasta puhuminen. Jotenkin en vain saa iltaisin sanaa suustani. Eilenkin mietin vaikka kuinka kauan että miten ottaisin asian puheeksi, sitten mietin sänkyyn mennessäni että teenkin aloitteen vain, mutta kun mies ei heti tullutkaan perässä nukkumaan niin nukahdin. Eli jäi taas koko homma.

 

[vrs]

[QUOTE="vaimo";24117394]vrs, ymmärrän tosiaan tuon torjutuksi tulemisen ja sen aiheuttaman nöyrän mielen. Ymmärrän, ettei mies enää viitsi tehdä aloitteita. Mutta en tiedä miten saisin kerrottua, että haluaisin sen kuitenkin tekevän niin.

Vaikeinta tällä hetkellä on asiasta puhuminen. Jotenkin en vain saa iltaisin sanaa suustani. Eilenkin mietin vaikka kuinka kauan että miten ottaisin asian puheeksi, sitten mietin sänkyyn mennessäni että teenkin aloitteen vain, mutta kun mies ei heti tullutkaan perässä nukkumaan niin nukahdin. Eli jäi taas koko homma.[/QUOTE]

Noh... Jos vaikka nyt illalla kun lapset on saatu nukkumaan, pyytäisit miehen vaikka sohvalle ja sammuttaisit töllön. Kerro, että sinulla on asiaa, mutta et oikein tiedä mitä sanoisit tai miten, joten sinun on annettava puhua rauhassa. Ja sitten sanot, että sinua huolettaa, että alapääsi kohta kasvaa umpeen, kun siellä ei kukaan käy tms. Muistat pitää koko keskustelussa vähän pilkettä silmäkulmassa, niin mies ei ahdistu liikaa ja varo syyttelemästä. Kerro, että olet pahoillasi, että olet turhan usein torjunut miehen aloitteet ja toivoisit hänen jatkavan niitä. Kehu myös hänen taitojaan makuuhuoneessa, se nostaa hänen egoaan vähän.

 

["mmm"]

Monilla tuntuu olevan sama ongelma, että illat toinen istuu koneella ja toinen tv:n ääressä. Voisko olla mahdollista sopia 1-2 iltaa viikossa, että niin ei tehdä? Koneet pysyis kiinni ja koittaisitte keksiä jotain muuta yhteistä. Ylipäätään puhuminen edes jostain keskenään saa alkuun ja yhdistää pareja ja sitten voi puhua niistä hankalimmistakin asioista ajan kanssa. Seksiä ei heti oletusarvona kannata pitää tuollaisena iltana. Mutta ainakin meillä nuo illat johtaa hyvin usein seksiin, kun siihen on aikaa, eikä tv tai netti vie sitä pientäkin yhteistä hetkeä.

 

["vaimo"]

Nyt vasta pääsin koneelle takas, lapset heräsivät enkä ehtinyt lukea juttuja enää.

Pitäisi varmaan sopimalla ihan sopia, että ei oltais aina koneella tai telkkarin ääressä, ainakaan yksin. Ennen me kyllä katsottiin yhdessä telkkaria ja tehtiin vaikka salaattia iltapalaksi ja se oli ainakin minun mielestä ihan kivaa.

Nyt sitten äsken raivostuin miehelle kunnolla, meni töistä suoraan kaverillaan käymään eikä voinut ilmoittaa minulle mitään. Eilen illalla sanoi, että ehkä voisi mennä, mutta en muistanut sitä enää ja odottelin miestä kotiin sisällä, olisin mennyt lasten kanssa ulos jos olisin tiennyt ettei tule vielä. Mulla paloi käpy itseasiassa niin pahasti, että laitoin tekstaria että mun puolesta tämä suhde on kohta läjässä jos jotain muutosta ei tapahdu. Ja että saan kyllä muutakin seuraa jos haluan ja luulen hänen jo hankkineen sitä (tuli viime viikolla työmatkalta oudot jäljet olkapäässä, en oikeasti usko että olivat mitään, mutta fritsuilta ne kyllä kieltämättä näyttivät ja alkoi vähän häiritä) Eli tuli sitten syyteltyä. En mä edes tiedä haluanko enää olla tuon kanssa! Tuntuu ettei meillä ole mitään yhteistä, sillä on työ ja siihen liittyvät kuviot, mulla on koti ja lapset ja olen vankina täällä neljän seinän sisällä. Ja nyt ainakin ärsyttää ihan sairaasti ettei voinut edes ilmoittaa ettei tule, mun ystävä pyysi niille käymään ja niiden kanssa ulos mutta sanoin ettei me tulla kun mies tulee töistä. Eikä sitten tullut.

Että joo, ei ainakaan tänä iltana käydä syvällisiä keskusteluja parisuhteen laadusta. Tai ainakaan kovin rakentavaan sävyyn..

 

["Vieras"]

Te voitte koittaa vaikka puhumista. Sanot, että haluat lisää seksiä, ja sitten myös annat, jos miehen tekee mieli. Mitä väliä sillä edes on, että kumpi tekee aloituksen. Sinähän voit tehdä sen vaikka joka kerta. Kyllä minusta sille puolisolle voi sanoa, että nyt tekisi mieli, joten miten olisi?

 

["vaimo"]

No siinähän se ongelma juuri onkin kun ei voi sanoa. Enkä tiedä miksi, jotenkin tämä tilanne vaan on mennyt tälläiseksi. Ja silloin harvoin kun sitä seksiä on niin tuntuu että molemmat miettivät vaan että milloin tämä loppuu ja pääsee nukkumaan, niin suorittamiseksi se on mennyt.

 

[vrs]

[QUOTE="vaimo";24119059]Nyt vasta pääsin koneelle takas, lapset heräsivät enkä ehtinyt lukea juttuja enää.

Pitäisi varmaan sopimalla ihan sopia, että ei oltais aina koneella tai telkkarin ääressä, ainakaan yksin. Ennen me kyllä katsottiin yhdessä telkkaria ja tehtiin vaikka salaattia iltapalaksi ja se oli ainakin minun mielestä ihan kivaa.

Nyt sitten äsken raivostuin miehelle kunnolla, meni töistä suoraan kaverillaan käymään eikä voinut ilmoittaa minulle mitään. Eilen illalla sanoi, että ehkä voisi mennä, mutta en muistanut sitä enää ja odottelin miestä kotiin sisällä, olisin mennyt lasten kanssa ulos jos olisin tiennyt ettei tule vielä. Mulla paloi käpy itseasiassa niin pahasti, että laitoin tekstaria että mun puolesta tämä suhde on kohta läjässä jos jotain muutosta ei tapahdu. Ja että saan kyllä muutakin seuraa jos haluan ja luulen hänen jo hankkineen sitä (tuli viime viikolla työmatkalta oudot jäljet olkapäässä, en oikeasti usko että olivat mitään, mutta fritsuilta ne kyllä kieltämättä näyttivät ja alkoi vähän häiritä) Eli tuli sitten syyteltyä. En mä edes tiedä haluanko enää olla tuon kanssa! Tuntuu ettei meillä ole mitään yhteistä, sillä on työ ja siihen liittyvät kuviot, mulla on koti ja lapset ja olen vankina täällä neljän seinän sisällä. Ja nyt ainakin ärsyttää ihan sairaasti ettei voinut edes ilmoittaa ettei tule, mun ystävä pyysi niille käymään ja niiden kanssa ulos mutta sanoin ettei me tulla kun mies tulee töistä. Eikä sitten tullut.

Että joo, ei ainakaan tänä iltana käydä syvällisiä keskusteluja parisuhteen laadusta. Tai ainakaan kovin rakentavaan sävyyn..[/QUOTE]

Tuo nyt ei ollut ihan järkevää toimintaa... Mutta tiedät sen varmaan itsekin.

Ihan oikeasti ei kannata lapsen ensimmäisen tai ehkä kahdenkaan ensimmäisen elivuoden aikana tehdä mitään suuria päätöksiä. Siinä on kaikki hormoonit vielä riesana ja väsymys painaa jne. Ja siihen vielä se mainitsemani 7v-kriisi.

Eli älä hätkiköi nyt hyvä nainen. Mihin on kiire? Ja olisiko elämä yhtään parempaa yksin lasten kanssa, eronneena?

 

["vaimo"]

Vrs, no ei varmaankaan olisi helpompaa yksin. Jotenkin vaan alkoi ihan suunnattomasti ärsyttää kun odotettiin turhaan. Ja sitten alkoi ärsyttää tietenkin kaikki muukin. Typerää oli silti tuollainen viesti lähettää.

Nyt se tuolla leikkii lasten kanssa ja mä tulin koneelle. En puhunut sille mitään, en edes katsonut. Äh, miksi tää on näin vaikeeta? No, ehkä nyt on pakko puhua kun kerran lähetin noin ruman viestin.

 

[vrs]

[QUOTE="vaimo";24119174]Vrs, no ei varmaankaan olisi helpompaa yksin. Jotenkin vaan alkoi ihan suunnattomasti ärsyttää kun odotettiin turhaan. Ja sitten alkoi ärsyttää tietenkin kaikki muukin. Typerää oli silti tuollainen viesti lähettää.

Nyt se tuolla leikkii lasten kanssa ja mä tulin koneelle. En puhunut sille mitään, en edes katsonut. Äh, miksi tää on näin vaikeeta? No, ehkä nyt on pakko puhua kun kerran lähetin noin ruman viestin.[/QUOTE]

Kyllä se siitä. Kohtalotovereita ollaan. Meillä nuorin jo 1,5v ja hiljalleen on elämä helpottamaan päin.

 

[klopsis]

Lasten mentyä nukkumaan kissa pöydälle ja alatte puhumaan.
Menetelmänä olen huomannut parhaaksi puheen vuoron, silloin vain toinen saa puhua ja toinen kuuntelee, ei saa keskeyttää vaan kuuntelee loppuun. Ja mitä välttää on sanat "sinä et koskaan" tms. lausahduksen aloitukset.

Jos seksi on lopahtanut, kannattaisi kokeilla jotain sponttaania, sopia vaikka ne kauan kaivatut treffit ja pistää tuulemaan

Meillä on juuri saatu paremmalle tolalle oma parisuhde, joka 7v kriisissään velloi (tai velloilee vieläkin osittain, mutta parempaan päin) ja kaksi lasta, esikoinen 3v ja kuopus 1v9kk.

Tuntui samalle, toista ei kiinnosta, ei taida minuakaan kiinnostaa, tai ehkä kiinnostaa, mutta mitä minä muka tuon kanssa enään teen, kun ollaan jo ihan erilaisia kuin aiemmin. Ja tuollaista muuta.

Olisi tärkeää, että järjestäisit aikaa myös vain ihan itsellesi, ajatellen tuota kommenttiasi, että koet olevasi 4:n seinän vanki ja miehelläsi on työ ja muut juttunsa.
Miesten on kieltämättä helppoa pitää tuo kaikki itsellään, mutta sama oikeus se on äidilläkin omaan elämäänsä, ei aivan kaiken tarvitse eikä pidäkkään pyöriä kodin ympärillä.

Ja sen seksin voi tosiaan jättää tuonnemmaksi, pois se painostamasta mieltä. Jos siihen on vielä halua, kyllä se sieltä löytyy sitten kun asiat alkavat toivottavasti sujumaan. Aikaa se vie, mutta nin pitääkin, eihän elämä muutenkaan tapahdu hetkessä

Tsempit teille!

 

["vaimo"]

Kiitokset teille! Kyllä helpottaa edes vähän kun samalla kun kirjoittaa niin joutuu miettimään että mitä mä oikeastaan ajattelenkaan Ja hyvä tietää että muillakin on tälläistä. Vaikka en siis kuvitellut että me oltaisiin ainoita tässä maailmassa joilla välillä tökkii

Saa nähdä mitä käy kun miehen loma kohta alkaa ja ollaan melkein kaikki aika yhdessä. Joko syttyy sota tai sitten menee paremmin. Toivottavasti jälkimmäinen vaihtoehto

Kiitos, lähden nyt laittamaan lapsille iltapalaa ja sitten varmaan juttelemaan.