Parisuhdeväkivalta

  • Viestiketjun aloittaja Otsa auki!
  • Ensimmäinen viesti
Otsa auki!
TV2:lla käydään taas paneelikeskustelua suomalaisten MIESTEN harjoittamasta väkivallasta parisuhteessa. Naisjärjestöjen edustajat eivät ole tulleet paneeliin, koska joukossa on myös perheväkivaltaa kokeneiden miesjärjestöjenkin edustajia.

Ohjelman toimittajat ovat vähän hämillään siitä, että väkivaltainen puoliso ei aina olekaan mies. Joskus väkivaltaisena on ollut myös nainen.

Omakohtaiset kokemukseni liittyvät asiaan siten, että entisessä parisuhteessani vähän ennen sen loppumista, katselimme pettäneen ja siitä kärähtäneen exäni kanssa televisiota - jonkinlaisessa seestymis- ja melkein anteeksianovaiheessa olevassa parisuhteesssa - uutislähetyksen, jossa näytettiin, kuinka useita huoraamaan alkaneita naisia teloitettiin jalkapallostadionilla ampumalla niskalaukaus Kalasnikov-AK47-rynnäkkökiväärillä. Naurahdin, kun eräs nainen kaatui laukauksen takia rähmälleen: "Siinäpä sai huora ikäänkuin haulit hattuun!"

Silloin tuli kaukosäädin päin näköä suoraan otsaan ja alkoi sataa häälahjaksi saatuja arabioita ja hackmanneja päin näköä. Otsaa piti paikata terveyskeskuksessa ja muutama tikkikin piti ommella. Terppakeskuksella piti exän käskyn mukaan kertoa törmänneeni kaapin oveen...
 
Heh!

Taashan se nähtiin: Väkivalta vähentää vittuilua!
 
Viimeksi muokattu:
Cecilia

Vaimokkeesi koki ilmeisesti sanasi hänelle osoitetuksi, eli omatunto soimasi. Joillain ei vaan hermo kestä ja silloin on alettava heitellä tavaroita tai lyömään. Meillä se on mies, mutta kyllä naisetkin osaa. Sitä ei vaan pidetä niin vakavana kun yleisesti ottaen katsotaan ,että mies ei kuitenkaan jää nyrkkitappeluissa alakynteen. Mutta usein saattaa olla niin että mies ei uskalla antaa takaisin koska siitä voisi tulla pahaa jälkeä eikä kaikki miehet tietenkään ärsytettynäkään lyö.
 
Viimeksi muokattu:
Päänsärky
No hyvä ettet enää ole sen naisen piestävänä, ei sellainen eikä pettäminenkään kuulu tasapainoiseen parisuhteeseen.
Minä jätin silloisen "tulevan mieheni", kun hän alkoi uhkailla väkivallalla. Ei ehtinyt vielä tapahtua mitään, mutta pelkoa hän aiheutti paljon ja henkistä pahoinvointia ja painajaisia pitkäksi aikaa. Joten älkää hyvät ihmiset yrittäkö muuttaa tai parantaa väkivaltaista ihmistä, ette siinä kuitenkaan onnistu. Suojelkaa mieluummin itseänne ja ottakaa välimatkaa.
 
Yhteistyössä