Parisuhteessa,mutta silti haaveilee sinkkuudesta

[summer_girl]

Heips!

Nyt on vähän sellainen juttu että.. olen onnellisessa parisuhteessa oleva nuori nainen 21 v. Olen seurustellut mieheni kanssa yli 2,5 vuotta. Olemme yhdessa asuneet 2 vuotta. Olin juuri täyttänyt 18 vuotta kun tapasin mieheni, hän oli silloin 22. Olemme muuten hyvin onnellisia ja tulemme hyvin toimeen. Mieheni on hyvin huolehtivainen ja näyttää suuria tunteitaan minua kohtaan. Tottakai meillä on ollut omat suuremmat ja pienemmät ongelmansa, ollut eroon liittyviä puheitakin (minun puolelta). Mutta ongelmana tässä on sellainen, että.. pikkuhiljaa päässäni on alkanut kuitenkin pyörimään ajatuksia mm. sinkkuudesta ja siitä, että millaista olisi olla sinkku, mennä ja tulla juuri silloin kun itse haluan!? Pikku juttu joka tässä häiritsee on myös se, että miehelläni on kuitenkin paljon enemmän kokemuksia hauskanpidosta, rellestämisestä ja naisten kanssa säätämisisitä. Hän oli itse muutaman vuoden sinkkuna, ennenkuin me tapasimme toisemme. Hänellä on varmasti ollut enemmän seksisuhteitakin kun minulla.. (en ole koskaan halunnut sitä häneltä selvittää täydellisesti,mutta olen lukenut rivien välistä..).

Minusta tuntuu, että minäkin haluan vielä mennä ja rellestää. Olen kuitenkin nuori ja monien mielestä kaunis nainen. Haluan tavata erilaisia ihmisiä ja olla tekemisissä miesten kanssa..kokea sitä vapautta! Onko tämä oikein? En kuitenkaan haluaisi satuttaa miestäni..koska hän rakastaa minua suuresti. Kyllä minullakin on suuret tunteet häntä kohtaan, mutta silti viime aikoina olen pyöritellyt tällaisia asioita päässäni.. Tämä tuntuu erittäin vaikealta. Kyllä minä sitten joskus haluan löytää jonkun sen oikean, kuhan olen saanut riittävästi kokemuksia vapaudesta ja sen sellasesta. Mutta sitten taas mietin, että löydänkö minä enää koskaan näin ihanaa miestä, jonka minä nyt juuri omistan?

Mitä tehdä???

Kysyy: mietteliäs tyttönen

 

[Inhorealisti1]

Meillä on vissiin aivan erilainen käsitys hyvästä parisuhteesta. Minä kun en osaa yhdistää siihten yksin bilettämistä ja vieraita vastakkaisen sukupuolen edustajia.

Muistan, kun tapasin entisen avovaimoni ollessamme molemmat 18-vuotiaita. Parikymppisinä muutimme yhteen ja elo oli vuosikaudet oikein auvoisaa. Sitten vain aikuistuimme ja meistä tuli kuin sisko ja sen veli. Ystävyyttä vaan ei intohimoa. Lopulta tuli päivä, että baariin päästyäni olin kuin pikkupoika karkkikaupassa. Tiesin, että juttu on ohi ja niinhän se sitten onneksi päättyikin ennen kuin uusien karkkien syönti alkoi.

Edellisen johdosta suhteenne ei kuulosta hyvältä. Riidattomalta ja kaverilliselta ennemminkin. Kunhan nyt sitten biletät sydämesi kyllyydestä. Ennen pitkää huomaat, ettei se ollutkaan sitä, mitä halusit. Mutta ennen sitä kokemusta sielusi tuskin saa rauhaa. Sitten ehkä olet valmis sitoutumaankin. Ihminen kun ei opi neuvoista vaan virheistä.

 

[inhottava vastaus]

Meillä on vissiin aivan erilainen käsitys hyvästä parisuhteesta. Minä kun en osaa yhdistää siihten yksin bilettämistä ja vieraita vastakkaisen sukupuolen edustajia.

Muistan, kun tapasin entisen avovaimoni ollessamme molemmat 18-vuotiaita. Parikymppisinä muutimme yhteen ja elo oli vuosikaudet oikein auvoisaa. Sitten vain aikuistuimme ja meistä tuli kuin sisko ja sen veli. Ystävyyttä vaan ei intohimoa. Lopulta tuli päivä, että baariin päästyäni olin kuin pikkupoika karkkikaupassa. Tiesin, että juttu on ohi ja niinhän se sitten onneksi päättyikin ennen kuin uusien karkkien syönti alkoi.

Edellisen johdosta suhteenne ei kuulosta hyvältä. Riidattomalta ja kaverilliselta ennemminkin. Kunhan nyt sitten biletät sydämesi kyllyydestä. Ennen pitkää huomaat, ettei se ollutkaan sitä, mitä halusit. Mutta ennen sitä kokemusta sielusi tuskin saa rauhaa. Sitten ehkä olet valmis sitoutumaankin. Ihminen kun ei opi neuvoista vaan virheistä.

vähän samaa mieltä. parempi erota suhteesta, jossa ei ole lapsia, kuin että se elämätön nuoruus alkaa kummitella sitten kun on pari lasta jo. huono puoli on se, että nykyistä miestäsi et takaisin saa jos eroatte ja häntä voi tulla myöhemmin ikävä. tuntuu kuitenkin, että ero on teille paras ratkaisu.

 

[no]

Tehkää sopimus, että eroatte vuodeksi ja palaatte yhteen vuoden kuluttua, jos vielä rakastatte. Silloin ei välttämättä menetä hyvää puolisoa, jos nyt ei osaa vielä pysähtyä.

 

[voi lapset]

Ei keskenkasvuisten kannata seurustella ollenkaan, parempi kun aloittaa parisuhteen vasta 3-kymppisenä...

 

[ainokainen]

Summer Girl, mielestäni olet liian nuori sitoutumaan vakavasti. Omat tunteesikin yrittävät kertoa tätä sinulle.
Miten miehesi suhtautuisi, jos ottaisitte aikalisän suhteellenne?

Tuskin olisitte kuitenkaan perustamassa perhettä vielä, joten miksi hätäillä? Elämätön nuoruus kostautuu yleensä hirveänä keski-iän kriisinä. Nuorena pitää mennä eikä meinata. On parempi pitää hauskaa, tavata ihmisiä ja tutustua itseensä rauhassa, kuin sitoutua liian aikaisin siinä pelossa, että myöhemmin ei enää hyvää kumppania löydy.

Usko pois, jos kohtalo on tarkoittanut teidät yhteen, te löydätte toisenne uudelleen. Tiedän pariskuntia, jotka ovat seurustelleet nuorena, eronneet, ja vasta joskus yli kolmekyppisenä löytäneet toisensa uudelleen.

 

[summer_girl]

Kiitos ainokainen viestistäsi ja mielipiteestäsi. Olet aivan oikeassa. En oikein itsekkään tiedä mitä tällä hetkellä tunnen ja mitä oikeasti haluan. Olen näiden viimeisten päivien jopa viikkojen aikana miettinyt paljon tätä asiaa päässäni, en oikein tiedä miten alkaa puhua siitä miehelleni..? Tiedän että hän helposti häkeltyy yms..ja puhuminen voi muuttua vaikeaksi. Ja tottakai todella vaikeeta siitä tekee sen, että olen itse kovin vaikea puhumaan ja alan herkästi itkemään tällaisissa puhe tilanteissa.... :'( En tiedä mistä voisin aloittaa..? Ja vaikeeta on myös, se että onhan meillä nyt kesällä vielä yhteinen reissu edessä ja sen sellaisia sovittu, enhän minä voi niitä kaikkia pilata jutuillani? Ero voi tuntua todella pahalta ja toki siitä puhuminenki tekee pahaa.. olemme juuri sellainen pariskunta joka viettää 99% aikaa yhdessä. Olemme todella kiintyneet toisiimme, jotenka ero asiat tuntuu tuplasti pahemmalta. Hän on kuin minun toinen puoli ja toki rakastan häntä kovin, mutta silti vapauden mietteet pyörii mielessäni. Olemme paljon puhuneet tämän suhteen aikana meidän yteisestä tulevaisuudesta ja sen sellaisista.. tämä kaikki tuntuu todella pahalta. Mutta tässä eletään vain yksi ja ainut elämä! Siinä on se ongelmani.

Joskus tuntuu etten pysty tehdä mitään sellaista.. mutta sitten joskus taas tuntuu että ehkä sittenkin pystyn. Vaikeeta tästä tekee myös sen, että muutin suoraa 18 v. hänen luokseen (se oli sellaista pikkuhiljaa muuttamista) ja loppujen lopuksi sitten asuttiinki yhdessä! Toisin sanoen, en ole täysi-ikäisenä ollut vapaana ollenkaan. On hauskaa joskus nähdä kavereitani, kun he menevät ja elävät itsenäistä elämää ja tulevat hyvin toimeen itsekseen yms..

Mieheni kanssa meillä menee joskus todella hyvin ja ihanasti "tui-tui" meinigillä..mutta toisaaltaan emme tule taas pätkääkään toimeen! Hän on sellainen aika tarkka ja siisti mies. Enemmän siivous intoilija kuin minä itse. Jos vähääkään keittiössä on enemmän tiskikuppeja rivissä tiskipöydällä ni häntä jotenki ahdistaa se ja mainitsee siitä minulle. En minäkään pidä epäsiisteydestä, mutta kyllä voin kestää sen pienen epäsiiteyden. So what! Joskus tuntuu, etten voi omassa kotonani pistää sukkia makkarissa sängyllä, muutama paita sängyllä..Koska hän ei siitä tykkää. Joudun aina olemaan pienen "stressin" alla siitä ettei tavarani olisi "levällään" ympäri kotiani. Vaikkei niin todellakaan ole! Teen kaikki kotihommat kuin naisen pitääkin. Se sitten suututtaa minua. Jos mennään vielä syvemmälle asiassa, niin.. myös seksielämämme ei ole kovin sujuvaa. En ole koskaan pahemmin uskaltanut itse tehdä aloitetta, en ole kovin itsevarma hänen seurassaan (vaikkakin olemme olleet yhdessä yli 2,5 vuotta. Miksi on näin?? Harrastamme seksiä n. 1-2 kertaa seksiä/ viikossa. Suuremmin osin 1 kerran/vkossa. Hmm.. seki on joskus harmillista.

Miltä tämän teidän mielestä kuulostaa?

Kiitos teille.

 

[summer_girl]

Kiitos ainokainen viestistäsi ja mielipiteestäsi. Olet aivan oikeassa. En oikein itsekkään tiedä mitä tällä hetkellä tunnen ja mitä oikeasti haluan. Olen näiden viimeisten päivien jopa viikkojen aikana miettinyt paljon tätä asiaa päässäni, en oikein tiedä miten alkaa puhua siitä miehelleni..? Tiedän että hän helposti häkeltyy yms..ja puhuminen voi muuttua vaikeaksi. Ja tottakai todella vaikeeta siitä tekee sen, että olen itse kovin vaikea puhumaan ja alan herkästi itkemään tällaisissa puhe tilanteissa.... :'( En tiedä mistä voisin aloittaa..? Ja vaikeeta on myös, se että onhan meillä nyt kesällä vielä yhteinen reissu edessä ja sen sellaisia sovittu, enhän minä voi niitä kaikkia pilata jutuillani? Ero voi tuntua todella pahalta ja toki siitä puhuminenki tekee pahaa.. olemme juuri sellainen pariskunta joka viettää 99% aikaa yhdessä. Olemme todella kiintyneet toisiimme, jotenka ero asiat tuntuu tuplasti pahemmalta. Hän on kuin minun toinen puoli ja toki rakastan häntä kovin, mutta silti vapauden mietteet pyörii mielessäni. Olemme paljon puhuneet tämän suhteen aikana meidän yteisestä tulevaisuudesta ja sen sellaisista.. tämä kaikki tuntuu todella pahalta. Mutta tässä eletään vain yksi ja ainut elämä! Siinä on se ongelmani.

Joskus tuntuu etten pysty tehdä mitään sellaista.. mutta sitten joskus taas tuntuu että ehkä sittenkin pystyn. Vaikeeta tästä tekee myös sen, että muutin suoraa 18 v. hänen luokseen (se oli sellaista pikkuhiljaa muuttamista) ja loppujen lopuksi sitten asuttiinki yhdessä! Toisin sanoen, en ole täysi-ikäisenä ollut vapaana ollenkaan. On hauskaa joskus nähdä kavereitani, kun he menevät ja elävät itsenäistä elämää ja tulevat hyvin toimeen itsekseen yms..

Mieheni kanssa meillä menee joskus todella hyvin ja ihanasti "tui-tui" meinigillä..mutta toisaaltaan emme tule taas pätkääkään toimeen! Hän on sellainen aika tarkka ja siisti mies. Enemmän siivous intoilija kuin minä itse. Jos vähääkään keittiössä on enemmän tiskikuppeja rivissä tiskipöydällä ni häntä jotenki ahdistaa se ja mainitsee siitä minulle. En minäkään pidä epäsiisteydestä, mutta kyllä voin kestää sen pienen epäsiiteyden. So what! Joskus tuntuu, etten voi omassa kotonani pistää sukkia makkarissa sängyllä, muutama paita sängyllä..Koska hän ei siitä tykkää. Joudun aina olemaan pienen "stressin" alla siitä ettei tavarani olisi "levällään" ympäri kotiani. Vaikkei niin todellakaan ole! Teen kaikki kotihommat kuin naisen pitääkin. Se sitten suututtaa minua. Jos mennään vielä syvemmälle asiassa, niin.. myös seksielämämme ei ole kovin sujuvaa. En ole koskaan pahemmin uskaltanut itse tehdä aloitetta, en ole kovin itsevarma hänen seurassaan (vaikkakin olemme olleet yhdessä yli 2,5 vuotta. Miksi on näin?? Harrastamme seksiä n. 1-2 kertaa seksiä/ viikossa. Suuremmin osin 1 kerran/vkossa. Hmm.. seki on joskus harmillista.

Miltä tämän teidän mielestä kuulostaa?

Kiitos teille.

Pakko lisätä vielä muutama asia.. Mutta toisaaltaan hän on aivan ihana. Hän on todella huolehtivainen, välittävä, rakastava, erittäin komea ja hellä mies. Eli tosi ihana mies! Hän melkein päivittäin kehuu minua. Näiden asioiden takia tämä ei ole lainkaan minulle helppoa. En kuitenkaan osaa kuvitella olevani itekseen, ilman häntä VAIKKA haaveilen kuintekin sinkkuudesta! Syy tottakai on siihen se, että en ole koskaan ollut itsekseen.

 

[Tzim]

Laita hyvä mies kiertoon niille muille naisille, jotka ovat surkeiden renttujen vankina ja haluaisivat sellaisen kun miehesi on. Tehkää vaihtokaupat.

 

[Tzim]

Tervetuloa uudelleen tälle palstalle pitkälti yli 30 vuotiaana kysymään miksi kaikki hyvät miehet on jo varattuja. Hahahaha.

 

[50 vuoden kokemuksella]

"Mieheni kanssa meillä menee joskus todella hyvin ja ihanasti "tui-tui" meinigillä..mutta toisaaltaan emme tule taas pätkääkään toimeen! Hän on sellainen aika tarkka ja siisti mies. Enemmän siivous intoilija kuin minä itse. Jos vähääkään keittiössä on enemmän tiskikuppeja rivissä tiskipöydällä ni häntä jotenki ahdistaa se ja mainitsee siitä minulle. En minäkään pidä epäsiisteydestä, mutta kyllä voin kestää sen pienen epäsiiteyden. So what! Joskus tuntuu, etten voi omassa kotonani pistää sukkia makkarissa sängyllä, muutama paita sängyllä..Koska hän ei siitä tykkää. Joudun aina olemaan pienen "stressin" alla siitä ettei tavarani olisi "levällään" ympäri kotiani. Vaikkei niin todellakaan ole! Teen kaikki kotihommat kuin naisen pitääkin. Se sitten suututtaa minua. Jos mennään vielä syvemmälle asiassa, niin.. myös seksielämämme ei ole kovin sujuvaa. En ole koskaan pahemmin uskaltanut itse tehdä aloitetta, en ole kovin itsevarma hänen seurassaan (vaikkakin olemme olleet yhdessä yli 2,5 vuotta. Miksi on näin?? Harrastamme seksiä n. 1-2 kertaa seksiä/ viikossa. Suuremmin osin 1 kerran/vkossa. Hmm.. seki on joskus harmillista."

No tulihan ne syyt vapaudenkaipuuseen sieltä.

Olet siis vasta 21 vuotiaana joutunut käytännössä taloudenhoitajaksi nipottavalle siisteysintoilijalle, ja elät tarkkojen miehen tekemien sääntöjen mukaan kodissanne. Jokaisessa parisuhteessa joutuu tekemään kompromisseja, joten ehkä luomakunnan kruunu voisi nyt tehdä välillä kompromissin ja vaikka alkaa itse pesemään ne hemmetin kahvikupit jos ne häntä niin kovasti häiritsevät. Mitäs sanoo jos ehdotat moista, suuttuuko, ja sanoo että tiskaaminen on akkojen hommaa. Voit löytää hänestä ihan uusia ulottuvuuksia, hih hih. Ja ei kuulosta että seksistäkään erityisemmin nautit miehesi kanssa, joten noin nuoren naisen mieli tietysti palaa oman elämän aloittamiseen ja useamman partnerin kokeiluun. Olet todella nuori sitoutumaan mieheen joka on ensimmäisiä vakavampia seurustelukumppaneita.

Ja niille älyn jättiläisille jotka sanovat että jos mies ei lyö ja ryyppää, hänestä täytyy pitää kiinni kynsin hampain, koska kahta kertaa elämässä ei sellaista ihmettä tapahdu suomalaiselle naiselle että tapaa kunnollisen miehen... lähinnä sääliksi käy teitä. Jos te olette liian tyhmiä valitsemaan kunnollisen miehen ja päädytte itse aina renttujen matkaan, no, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Se että mies ei pahoinpitele kumppaniaan ja vedä säännöllisesti persekännejä on pelkkä PERUSEDELLYTYS siihen että seurustelun aloittamista yleensä harkitsee. Ainakin minun tuttavapiirissäni. Lopulliseen sitoutumiseen tarvitaan muutakin kuin raittius ja väkivallattomuss. Maailma on mukavia ja kunnollisia miehiä täynnä, ne jotka muuta väittävät puhuvat puuta heinää, ja loukkaavat miesten suurta enemmistöä samaan syssyyn.

 

[aivan!]

Ja niille älyn jättiläisille jotka sanovat että jos mies ei lyö ja ryyppää, hänestä täytyy pitää kiinni kynsin hampain, koska kahta kertaa elämässä ei sellaista ihmettä tapahdu suomalaiselle naiselle että tapaa kunnollisen miehen... lähinnä sääliksi käy teitä. Jos te olette liian tyhmiä valitsemaan kunnollisen miehen ja päädytte itse aina renttujen matkaan, no, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Se että mies ei pahoinpitele kumppaniaan ja vedä säännöllisesti persekännejä on pelkkä PERUSEDELLYTYS siihen että seurustelun aloittamista yleensä harkitsee. Ainakin minun tuttavapiirissäni. Lopulliseen sitoutumiseen tarvitaan muutakin kuin raittius ja väkivallattomuss. Maailma on mukavia ja kunnollisia miehiä täynnä, ne jotka muuta väittävät puhuvat puuta heinää, ja loukkaavat miesten suurta enemmistöä samaan syssyyn.

Tässäpä hyvä kommentti. Itsekin ihmettelen miksi siitä yhdestä miehestä josta löytyy niin paljon vikaa ja valitettavaa että voi täyttää koko ellipalstan, täytyy pitää kiinni kynsin hampain? Miehiä riittää, hyviäkin, ja ei yksinolokaan ole hullumpaa. Varsinkaan verrattuna huonoon suhteeseen.

 

[no]

Ap:n miesystävä kuulostaa epävarmalta ja on ongelmallista, jos ihmisen silmille alkaa kahvikupit hyppimään, niin että siitä joutuu toiselle huomauttamaan.

Ehdotin aiemmin määräaikaista eroa; muutan sen nyt lopulliseksi. Ei kannata alkaa terapeutiksi.

 

[Mie.]

"

No tulihan ne syyt vapaudenkaipuuseen sieltä.

Olet siis vasta 21 vuotiaana joutunut käytännössä taloudenhoitajaksi nipottavalle siisteysintoilijalle, ja elät tarkkojen miehen tekemien sääntöjen mukaan kodissanne. Jokaisessa parisuhteessa joutuu tekemään kompromisseja, joten ehkä luomakunnan kruunu voisi nyt tehdä välillä kompromissin ja vaikka alkaa itse pesemään ne hemmetin kahvikupit jos ne häntä niin kovasti häiritsevät. Mitäs sanoo jos ehdotat moista, suuttuuko, ja sanoo että tiskaaminen on akkojen hommaa. Voit löytää hänestä ihan uusia ulottuvuuksia, hih hih. Ja ei kuulosta että seksistäkään erityisemmin nautit miehesi kanssa, joten noin nuoren naisen mieli tietysti palaa oman elämän aloittamiseen ja useamman partnerin kokeiluun. Olet todella nuori sitoutumaan mieheen joka on ensimmäisiä vakavampia seurustelukumppaneita.

Ja niille älyn jättiläisille jotka sanovat että jos mies ei lyö ja ryyppää, hänestä täytyy pitää kiinni kynsin hampain, koska kahta kertaa elämässä ei sellaista ihmettä tapahdu suomalaiselle naiselle että tapaa kunnollisen miehen... lähinnä sääliksi käy teitä. Jos te olette liian tyhmiä valitsemaan kunnollisen miehen ja päädytte itse aina renttujen matkaan, no, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Se että mies ei pahoinpitele kumppaniaan ja vedä säännöllisesti persekännejä on pelkkä PERUSEDELLYTYS siihen että seurustelun aloittamista yleensä harkitsee. Ainakin minun tuttavapiirissäni. Lopulliseen sitoutumiseen tarvitaan muutakin kuin raittius ja väkivallattomuss. Maailma on mukavia ja kunnollisia miehiä täynnä, ne jotka muuta väittävät puhuvat puuta heinää, ja loukkaavat miesten suurta enemmistöä samaan syssyyn.

Minäkin olen sitä mieltä, että ap:n kannattaisi erota, yksinkertaisesti
siitä syystä, että tuosta seuraa ero joka tapauksessa, ja se on paha juttu sitten kun on lapsia. Mutta haluaisin kommentoida muuta viestiäsi. Ap:lla ei ole vielä kiire, mutta kyllä fakta on, että iän myötä valinnanvara huononee. Nimenomaan siitä syystä, ettei pelkkä suhteellinen raittius ja väkivallattomuus siitä. Kun on täyttänyt 25 (johon ap:lla on vielä vuosia) alkaa kyllä olla niin, että ne miehet, jotka alkottomuuden ja väkivallattomuuden LISÄKSI ovat varteenotettavia kumppaniehdokkaita, ovat jo perustaneet perheen. Eli ei se tuulesta temmattu väite ole, että hyvästä kannattaa pitää kiinni. Mutta ap on liian malttamaton sitoutumaan, ja vaikka kumppani olisikin "hyvä" ei se tarkoita, että hän olisi sopiva ap:lle.

 

[Sen verran korjaan]

Minäkin olen sitä mieltä, että ap:n kannattaisi erota, yksinkertaisesti
siitä syystä, että tuosta seuraa ero joka tapauksessa, ja se on paha juttu sitten kun on lapsia. Mutta haluaisin kommentoida muuta viestiäsi. Ap:lla ei ole vielä kiire, mutta kyllä fakta on, että iän myötä valinnanvara huononee. Nimenomaan siitä syystä, ettei pelkkä suhteellinen raittius ja väkivallattomuus siitä. Kun on täyttänyt 25 (johon ap:lla on vielä vuosia) alkaa kyllä olla niin, että ne miehet, jotka alkottomuuden ja väkivallattomuuden LISÄKSI ovat varteenotettavia kumppaniehdokkaita, ovat jo perustaneet perheen. Eli ei se tuulesta temmattu väite ole, että hyvästä kannattaa pitää kiinni. Mutta ap on liian malttamaton sitoutumaan, ja vaikka kumppani olisikin "hyvä" ei se tarkoita, että hän olisi sopiva ap:lle.

Sultan on varteenotettava vaihtoehto.

 

[Ei jummarra...]

Tervetuloa uudelleen tälle palstalle pitkälti yli 30 vuotiaana kysymään miksi kaikki hyvät miehet on jo varattuja. Hahahaha.

21-vuotias on todella nuori, varsinkin jos ei ole ehtinyt edes kokemaan yhtään mitään. En ymmärrä tuota näkökulmaa, että vastikään täysi-ikäistyneenkin pitäisi ripustautua ensimmäiseen vastaantulevaan mieheen vain siksi, ettei myöhemmin muka enää tulisi uusia kunnollisia vastaan.

Minä olen 30-vuotias, ja jos katselen taaksepäin, niin kaikenlaisia seurustelusuhteita on ollut kuvioissa tähän päivään mennessä. Osa kokemuksista on ollut hyviä, osa huonompia, mutta täytyy sanoa, että nimenomaan se ensimmäinen seurustelusuhteeni oli kaikkein huonoin, mutta eihän sitä ymmärrä jos ei ole mihin verrata.

Minä siis ehdotan, että ap lähtee nyt omille teilleen katselemaan, millaista elämä kodin ulkopuolella on, komppaan siis aiempaa kirjoittajaa nimim. "50 vuoden kokemuksella". Kyllä meressä kaloja riiittää.

 

[anni in love]

Itse ahdistuin omassa suhteessani noin puolen vuoden seurustelun jälkeen. En silloin tiennyt mikä miehessäni tai suhteessa ahdisti, mutta harkitsin jopa eroa ihanasta ihmisestä. Otin asian puheeksi ja hän antoi minulle hieman tilaa. Myöhemmin tajusin, että ahdistus johtui aiemmista suhteistani, joissa minua kohdeltiin huonosti ja minua loukattiin. Ahdistus johtui peloista, että joutuisin kokemaan kaiken uudelleen. Mieheni oli kuitenkin aivan erilainen kuin aiemmat seurustelukumppanini ja siksi päätinkin heittää kaiken peliin. En halunnut menettää häntä omien ajatuksieni takia vaan halusin uskoa ikuiseen rakkauteen. Se on ollut elämäni paras päätös. Nyt jo kuusi ihanaa vuotta yhdessä ja kaksi pienokaista perheessä. Olen edelleen aivan rakastunut mieheeni ja hän minuun. Pelot pitää vaan uskaltaa voittaa ja antaa palaa. Puhuminen auttaa aina. Rakkaus on ihanaa.

 

[jeees]

Nimim. "50 vuoden kokemuksella" puhuu niin täyttä asiaa, että eipä tässä lisättävää, kunhan komppailen.

 

[ihan normaalia]

Ihan normaalia ja tapahtuu varmasti jokaisessa suhteessa jossain vaiheessa, että alkaa ahdistaa. Jokaisen mieli menee välillä ylös ja alas, mutta silloin kannattaa miettiä asioita harkiten. Ei hyvää suhdetta kannata hukkaan heittää jos toisesta oikeasti välittää. Sellaista kumppania ei takuulla maailmasta löydy, etteikö joskus ahdistaisi. Jos on kuiteeski hyvä suhde ja rakastava puoliso niin kannattaa pitää kiinni ja keskustella asioista avoimesti.

 

[Haaveilija]

Ole rohkea Mietteliäs tyttönen ja ota askel vapauteen. Itse olen ollut saman miehen kanssa yli 30 vuotta ja seurustelu alkoi minun olessa vain 16 vuotias.
Nyt keski-ikäsenä ole ajautunut elämäni pahimpaan kriisiin ja osaksi syynä on, että tietty osa elämää on jäänyt kokematta tämän pitkän suhteen vuoksi. En ole ikinä kokenut sinkkuutta ja seksiä olen harrastanut vain tämän yhden meihen kanssa tähän kesään asti. Suhteemme rakoilee nyt pahasti ja olen pettänyt miestäni. Oloni on todella huono ja ahdistunut. Vaikka liittomme on ollut hyvä pitkään, on se tullut nyt pisteeseen, jossa ero on todennäköinen.
Lähde siis kokelemaan elämää, kun vielä olet nuori ja kaikki vaihtoehdot ovat käytettävissä. Päädyt kuitenkin keski-iässä tähän helvettiin, jos suhteenne tulee niin pitkään kestämään. Ja sitten huomaa, että tietyt ovet ovat jo sulkeutuneet. Ei ole helppoa tässä iässä alottaa itsenästä elämää ja pelkää jäävänsä yksin.
Nuoren ihmisen pitää kokella ja etsiä rajojaan, elää vapaasti ja ehkä myös vähän villisti. Niin ei sitten vanhempana ole katkera elämättä jääneestä elämästä.