parisuhteessa olevat,onko teillä ystäviä?

Monelta tuli tosi tuttua tekstiä. Mullakaan ei oo kaveria jonka kanssa jutella, käydä jossain tms. Välillä on tosi yksinäinen olo. Joskus sitä ajattelee että vois lähteä jonnekin ja tutustua ihmisiin, mutta sitten tulee fiilis ettei jaksa tutustua keneenkään. En vaan osaa olla kenenkään kaveri (ainakin itestä tuntuu siltä), sen verran kauan olen ollut ilman ystävätärtä.

niinpä. tuli tuossa vain mieleen, että mietin kun kovasti tekisi mieli lähteä elokuviin pitkästä aikaa, katsomaan sen paholainen pukeutuu pradaan, mutta kun ei ole ketään. eikä taida olla oikein miesten elokuva, ja tuskinpa mun mieheni lähtisi edes katsomaan sitä. tällaisissa tilanteissa sitä masentuu aika tavalla. eikä oikein yksin viitsi lähteä.

 

Monelta tuli tosi tuttua tekstiä. Mullakaan ei oo kaveria jonka kanssa jutella, käydä jossain tms. Välillä on tosi yksinäinen olo. Joskus sitä ajattelee että vois lähteä jonnekin ja tutustua ihmisiin, mutta sitten tulee fiilis ettei jaksa tutustua keneenkään. En vaan osaa olla kenenkään kaveri (ainakin itestä tuntuu siltä), sen verran kauan olen ollut ilman ystävätärtä.

niinpä. tuli tuossa vain mieleen, että mietin kun kovasti tekisi mieli lähteä elokuviin pitkästä aikaa, katsomaan sen paholainen pukeutuu pradaan, mutta kun ei ole ketään. eikä taida olla oikein miesten elokuva, ja tuskinpa mun mieheni lähtisi edes katsomaan sitä. tällaisissa tilanteissa sitä masentuu aika tavalla. eikä oikein yksin viitsi lähteä.

Minulla on pari vapaalippua tuohon näytökseen. Voitin liput Ellien leffatietokilpailussa.
Voimassaoloaika 30.11. asti.

Kirjoittelin takavuosina Ellit 50+ palsalla keskustelussa, jossa yritimme saada pyörimään palstalla klubia. Ideana oli, että suurinpiitein saman ikähaarukan seuraa kaipaavat naiset voisivat tavata jossakin kahvilassa leffa, teatteri, taidenäyttely ym. merkeissä.

Tapasimme kolmen naisen voimin Lasipalatsin ravintolassa ja siihen se idea tyrehtyi.
Ehkä www.plaza.fi/Ellit väki voisi ideoida tätä torpannutta yritelmää.

Olen viettänyt lapsuuden ja nuoruuden pienellä paikkakunnalla maaseudulla. Moni uudisasukas valitti, että alkuperäisväestöön on vaikea ystävystyä. Pitää asua vähintää 30 vuotta samassa kunnassa ja sitten vasta on katu-uskottava.

Kävin nuoruudessani kerran teatterireissulla Martta-kerhon mukana. Kai jokaisessa käpykylässä on jotain sosiaalista toimintaa. Mene vaikka SPR:n ensiapukurssille. Sielläkin tapaat uusia ihmisiä. Joka puolella on ilmaisia tilaisuuksia.

Kun jäin yh-Elliksi, olin kuin puusta pudonnut linnunpoikanen. Sitten aloin pyöriä siellä ja täällä ja tutustuin vähän liikaakin uusiin ihmisiin. Välistä piti oikein karsia isolla kädellä.

En enää halua sotkeentua uusiin ympyröihin. Tykkään nykyisestä life-stylestäni.

Jos paikkakunnalla ei mikään luonnistu, ota läheiseen paikkakuntaan yhteyttä.

Jokaisella kunnalla on nykyään omat www-sivut. Ainakin minun kotipitäjässä on valtavan paljon kaikenlaista toimintaa. On synti ja häpeä, jos kirjoitat kotipitäjästäni.
Tuskin siellä enää ollaan niin karvat pystyssä uusia asukkaita kohtaan.

Olen varma, että sinusta ollaan kovasti kiinnostuneita. Vähän aikaa katsotaan millainen ihminen oikein olet. Sitten varovaisesti alkaa tulla kyläkutsuja.

Tyttäreni kävivät katsomassa Paholainen pukeutuu Pradaan elokuvan ja tykkäsivät kovasti. Eivät millään käsitä miksi äitimuori ei halua. Olen sanonut nähneeni Meryl Streepin jo liian monessa elokuvassa. Kramer vastaan Kramer, Rakastutaan, Ranskalaisen luutnantin nainen jne.

Anna palautetta Ellit-väelle. Ehkä he ideoivat jotain leffakerhoa.

 

Monelta tuli tosi tuttua tekstiä. Mullakaan ei oo kaveria jonka kanssa jutella, käydä jossain tms. Välillä on tosi yksinäinen olo. Joskus sitä ajattelee että vois lähteä jonnekin ja tutustua ihmisiin, mutta sitten tulee fiilis ettei jaksa tutustua keneenkään. En vaan osaa olla kenenkään kaveri (ainakin itestä tuntuu siltä), sen verran kauan olen ollut ilman ystävätärtä.

olen päättänyt pakottamaan itseni hakemaan ystäviä, mutten tiedä mistä täällä landekaupungissa niitä etsis, en harrasta kuin ulkoilua, miehen kanssa kun ollaan kaksin, hiljaista on, hän ei puhu, minun pitäisi aina olla keskustelun aloittaja mutten jaksa/viitsi huutaa tv:n äänen yli.

 

olen päättänyt pakottamaan itseni hakemaan ystäviä, mutten tiedä mistä täällä landekaupungissa niitä etsis, en harrasta kuin ulkoilua,

Aloita uusi harrastus. Voit tykätä tai sitten jos ei kiinnosta lopetat jonkin ajan kuluttua. Olet kuitenkin tavannut uusia íhmisiä (joista voi löytyä vaikka ulkoilukaveri) ja ainakin olet yhtä kokemusta rikkaampi.

Kirjoitat, että asut landekaupngissa, joten eiköhän vaihtoehtoja löydy esim. kansalaisopistosta.

 

Minulla on säilynyt opiskeluaikojen ystävät paikkakuntien vaihdoista huolimatta. Juuri nuo nuoruusajan ystävät ovat nyt arvossa korvaamattomassa, tosin nämä uudemmatkin ystävät ovat tärkeitä. Olen tutustunut uudella paikkakunnalla ystäviin harrastusten kautta. Työkavereitten kanssa en edes halua olla ystävä, enemmänkin juuri kavereita.
Parisuhteen alkuajat olivat tietenkin symbioottista aikaa, jolloin ei juuri muita nähnytkään tai olevinaan tarvinnutkaan. Näin vuosien saatossa on taas ystävät tulleet erittäin merkittäviksi ja on ihanaa jakaa heidän kanssaan naisten juttuja ja kaikkea elämään kuuluvaa.
Minulle ystävät ovat elämän suola ja vietän aikaa melkoisen paljon heidän kanssaan puhelimessa ja tapaammekin tilanteen salliessa, tosin noita kaukaisia ystäviä harvakseltaan.

 

Kyllä minulla ystäviä ja kavereita on ja miehellä on omansa; valitettavasti enemmänkin ryyppykavereita.

Alusta saakka ollaan pidetty omat kamumme ja uusiakin aina matkan varrella tarttuu, hitaasti tosin näin aikuisena. Yhteisiä ystäviä on vähemmän. Joskus olis hauskaa tapailla toisia pariskuntia.

 

Monelta tuli tosi tuttua tekstiä. Mullakaan ei oo kaveria jonka kanssa jutella, käydä jossain tms. Välillä on tosi yksinäinen olo. Joskus sitä ajattelee että vois lähteä jonnekin ja tutustua ihmisiin, mutta sitten tulee fiilis ettei jaksa tutustua keneenkään. En vaan osaa olla kenenkään kaveri (ainakin itestä tuntuu siltä), sen verran kauan olen ollut ilman ystävätärtä.

niinpä. tuli tuossa vain mieleen, että mietin kun kovasti tekisi mieli lähteä elokuviin pitkästä aikaa, katsomaan sen paholainen pukeutuu pradaan, mutta kun ei ole ketään. eikä taida olla oikein miesten elokuva, ja tuskinpa mun mieheni lähtisi edes katsomaan sitä. tällaisissa tilanteissa sitä masentuu aika tavalla. eikä oikein yksin viitsi lähteä.

Mulle kävis melkein mikä tahansa elokuva jos joku vaan lähtis seuraksi. Miehen kans (nii kyllä sellanenkin löytyy) on jääny vaan puheen tasolle elokuvissa käynti, yksi syy saattaa olla siinä että vietetään muutenkin jo paljon aikaa yhdessä.

Kirjoittelin takavuosina Ellit 50+ palsalla keskustelussa, jossa yritimme saada pyörimään palstalla klubia. Ideana oli, että suurinpiitein saman ikähaarukan seuraa kaipaavat naiset voisivat tavata jossakin kahvilassa leffa, teatteri, taidenäyttely ym. merkeissä.

Tuo on loistava idea! Tosin vois kokeilla myös kokoontumisia ikään katsomatta, eiköhän sieltä jossain vaiheessa osa porukasta hajoa omaksi ryhmäkseen. Kuullostaa hieman negatiiviselta, mutten osaa paremmin asiaa muotoilla.

olen päättänyt pakottamaan itseni hakemaan ystäviä, mutten tiedä mistä täällä landekaupungissa niitä etsis, en harrasta kuin ulkoilua, miehen kanssa kun ollaan kaksin, hiljaista on, hän ei puhu, minun pitäisi aina olla keskustelun aloittaja mutten jaksa/viitsi huutaa tv:n äänen yli.

Mulle tuli kans mieleen kansalaisopisto. Omat kokemukset tosin eivät ole hyvät pienen paikkakunnan kansalaisopiston piireistä. Mutta aina kannattaa yrittää, jokainen kuitenkin kokee asiat omalla tavallaan.

 

Ö
Löysin hakusanalla etsitään ystävää palstan, jonka avulla voi ilmauseksi hajea ystävää. Todella moni on uudella paikkakunnalla samassa tilanteessa.