Paska mutsi ilmoittautuu.

[avunhuuto]

Kylläpä on nyt "hyvä" fiilis kun tuli huudettua lapsille. :/

Tilanne on siis semmonen, että oon ollut jo jonkun aikaa kireenä kuin viulunkieli, väsymys varmaan osittain syynä tai mistä minä tiiän...

Meillä on neljä lasta, nuorin 2kk ja vanhin 8v. Mies on nyt parin päivän työmatkalla, ja mietin jo etukäteen että mitähän siitä tulee kun ei meinaa hermot kestää nykysin muutenkaan. Ja johan tää eka ilta näytti että päin peetä menee ja lujaa. Nukkumaanmeno oli taistelua tuon 1,5v kanssa, vein melkein tunti sitten sänkyynsä ja siellä se huutaa vieläkin. Välillä toki käyny sen luona, ei vaan auta mikään.

Sit selvis just kun oli peittelemässä 5v ja 8v, että 5v oli pissiny viime yönä sänkyynsä. Peti oli ihan märkä. Ei ollu sit vaivautunu sanomaan että oisin saanu patjan kuivumaan. (ei varmaan kukaan uskalla kohta mitään sanoakaan kun huudan kaikesta...)

Oikeesti, mä niin haluaisin olla normaali niinkun muutkin äidit jotka nauttii lapsistaan. Miks mun pitää olla tämmönen hermoraunio ja huutaja? Oon monesti mielessäni aatellu että nyt en huuda, mut ei tähän pelkkä tahdonvoima auta (tai sit sitä ei oo tarpeeks). Aina aattelen että miehellä ja lapsilla ois oikeesti niin paljon parempi ilman mua.

Itken ja kirjoitan tätä.

 

[tiuh]

Aina aattelen että miehellä ja lapsilla ois oikeesti niin paljon parempi ilman mua.

Tuota lukuunottamatta samat fiilikset :hug:

 

["heps"]

Mä huusin kans koko ajan, kun oli hermot stressin takia niin kireellä. Mut nyt parempi. Ja nyt kaduttaa, että olin sillon niin kauhee. Meillä likasta ainakin tullu tosi hermostunut ja pelokas. koita laskee kymmeneen ennenkä huudat, vaikka tuskin sekään auttaa. 5 vee ei ole kyllä varmaan oikeesti uskaltanut kertoo. Meillä samanikänen ja voin kuvitella. Sun täytyy hakee apua jostain, jos et jaksa, että saat nukkua vähän kun mies on poissa ni et joku auttas tenavien kanssa tai ottas vaikka yöks niitä isompia. Sä olet kuitenkin se paras äiti sun lapsilles, joten älä vain ajattele, et olis parempi, ettei sua olis.

 

["hali"]

Hei nainen! Sinulla on oikeus olla vihainen ja pinna tiukalla. Tiedä kuitenkin se että vaikka nyt on raskasta,jokainen aamu on helpompi. Käyppä vilkase niitä lapsia kun ne nukkuu... Jokainen niistä rakastaa sinua ehdottomasti koko pienestä sydämestään. Miten siis voit sanoa että heillä olisi parempi ilman sinua? Ja jos tuntuu et hermo napsuu ja pahasti niin hae vaikka ihan ammattiapua. Se auttoi ainakin minulle. Ja minulla ei ole nuin paljon vastuuta kun sinulla tällä hetkellä. Voimia ja haleja ihan mahottomasti!

 

[voimia]

Mä taas joudun pärjätä koko ajan yksin, kun erottu lasten isän kans..eikä sukulaisista tms. apua

 

[avunhuuto]

No jotain apuahan tässä pitäis hakea, tietäis vaan mistä ja mitä se konkreettisesti ois?

Oon muutenkin luonteeltani aika räiskyvä, siis jos suutun niin sen kyllä huomaa, mut sama jos olen iloinen. En siis osaa näytellä ollenkaan esim. tykkääväni jostain, jos en oikeesti tykkää.

Karmeet lapsuusmuistot noille ainakin jää, äiti joka huuti koko ajan. Oikeesti, nyt itkettää niin paljo ja niin järjettömän paha olo etten tiiä mitä tässä tekis.

 

[hö]

Miks hankit noin monta pienellä ikäerolla? Ehkäisy on keksitty. Ei kannata hankkia kuin max 2 jos on noin hermoheikko...

 

[avunhuuto]

Miks hankit noin monta pienellä ikäerolla? Ehkäisy on keksitty. Ei kannata hankkia kuin max 2 jos on noin hermoheikko...

Eipä noita enää abortoidakaan voi.
Ja oisin kait miettiny kaks kertaa jos oisin ollu tämmönen ennenkin, vaan tää on nyt alkanu ton nelosen syntymän jälkeen. Ilmeisesti raja tuli vastaan...

 

["vieras"]

Ei se maailmaa kaada, vaikka joskus naksahtaakin ja tulee huudettua. Lapset rakastaa sua silti. Jos huutaminen on jatkuvaa ja hermot kireällä, kannattaa hankkia apua. Mennä juttelemaan jonnekin ja harkita vaikka siivoojaa tai lastenhoitajaa käymään silloin tällöin, että oma työtaakka vähän kevenee. Lapsillekin voi asiasta jutella ja sanoa, että ei äiti olisi halunnut huutaa, mutta tuli huudettua kun olo oli niin väsynyt ja hermostunut, ja se harmittaa.

 

["Äitee"]

se on huomennakin. Muista et monilla on samat fiilikset kuten ylläolevat vastaukset kertovat. Et ole yksin, HAE APUA kun mahdollista. Rakastat lapsiasi ja he sinua.
Niistä nenä, keitä kupponen teetä, odota että viimeinen tenavista nukahtaa ja nollaa pää töllön edessä. Lopeta itsesi ruoskiminen, jos se auttaisi, monet meistä olisivat arpia täynnä..

 

[kikatus]

mulla oli aivan samaa kun lapset oli pieniä.
Lopulta tein niin, että laitoin kalenteriin raksin aina kun meillä oli ollut hyvä päivä. Ja yritin saada niitä päiviä, kun en huutanut, mahdollisimman paljon peräkkäin.

Tapa on säilynyt, että merkkaan ne päivät kun en murahda lapsille turhasta. Ja myönnän, eilen väsyneenä ärähtelin vajaa neljä veelle. Ja harmittaa.
Tärkeintä on pyytää lapsiltakin anteeksi, kertoa että äiti ei tarkoittanut, vaan on vaan väsynyt.

Meillä pyytää lapsetkin anteeksi jos tuhmaileevat, joten pyytää äitikin. Ja halaillaan paljon, sanotaan että rakastetaan.

 

[avunhuuto]

Mietin jo sitäkin että jos sais jonkun vahvan rauhottavan lääkityksen, mielummin sitä ois vaikka kävelevä zombie kuin tämmönen hullu. :/

 

[kikatus]

Koetko että oisit kuitenkin masentunut?
Joku mielialaa tasaava lääke, esim seronil, ei varmaan olis paha asia ollenkaan.
Juttele neuvolalääkärin kanssa tai varaa aika mtt toimistoon?

Tsempit.

 

[nymfi]

Muista kertoa lapsille, että olet pahoillasi huutamisestasi. Mutta samalla linjalla olen aikaisempien kirjoittajienkin kanssa, yritä saada jostain omaa aikaa, palkkaa lastenvahtia välillä, tms. Yritä jättää turhat stressin aiheet elämästä.

 

["vieras"]

Pyydät lapsilta aamulla anteeksi.
Hankit patjan päälle muovifroteen, ettei kastu enää patja.
Hankit itsellesi harrastuksen ja menet sinne kerran viikossa vaikka sitten maksetun hoitajan avulla.
Ajattele, että elämä on välillä tällaista ja kohta toisenlaista.
Voimia!

 

[avunhuuto]

Kiitos kannustavista viesteistä. Kun ei irl ole ketään kelle avautua, niin tuntuu että tästäkin on jo apua.

Ehkä mulla jotain masennuksen tapaistakin on. Mullahan oli ihan kamalia ajatuksia tän viimesimmän synnytyksen jälkeen. Tuntui että vauva pitää antaa pois jne.

Sit kun oon semmonen että stressaan ihan kaikesta, pitäis olla siistimpää ja pitäis olla ahkerampi, pitäis olla parempi äiti ja vaimo ja vaikka mitä. Ei ihme jos vähä alkaa jossain vaiheessa keittämään.

 

[avunhuuto]

[QUOTE="vieras";24589984]Pyydät lapsilta aamulla anteeksi.
Hankit patjan päälle muovifroteen, ettei kastu enää patja.
Hankit itsellesi harrastuksen ja menet sinne kerran viikossa vaikka sitten maksetun hoitajan avulla.
Ajattele, että elämä on välillä tällaista ja kohta toisenlaista.
Voimia![/QUOTE]

Kiitos, just tämmöstä konkreettista neuvoa kaipasin.

Tosta harrastuksesta, meinasin alottaakin jumpan mut totesin että tulee liian kalliiksi kun joutuis ostamaan jumppakengät ja kunnolliset urheiluliivit, mut nyt aattelen sen niin, että ne mahdollistaa mun pääsyn jumppaan ja se mun oma aika on loppuviimeks mun lasteni parhaaksi. Että jaksaisin olla parempi äiti niille.

 

["hoitsu"]

Mietin jo sitäkin että jos sais jonkun vahvan rauhottavan lääkityksen, mielummin sitä ois vaikka kävelevä zombie kuin tämmönen hullu. :/

Mielialalääkityskin voisi auttaa.

 

[kikatus]

ja tiedän että paha sanoa et äläs stressaa kodin sisiteydestä. oon ite valtava siivousneurootikko, ja en tiedä miten taas vauvan syntymän jälkeen osasisin edes vähän höllätä...
mut se on vaa yritettävä vaikka väkisin, ettei itteesäloppuun polta