Kirjoitan tähän, mitä muistan neljän vuoden takaisesta leikkauksesta. Saat sairaskertomuksen.
Leikkaus tehtiin ns. humautusnukutuksessa eli se oli lyhyt operaatio. Minun sanottiin pääsevän kotiin jo samana iltana. Leikkauksen piti olla jo aamupäivällä, mutta se siirtyi iltapäivään, sillä väliin tuli äkillisempiä naistentautien leikkauksia, kuten kohdunulkoisia raskauksia ja joku sektio ym. Se oli sovittu pari kuukautta etukäteen.
Jännitin leikkausta tosi paljon. Sain rauhoittavan lääkkeen jo hyvissä ajoin ja puin sairaalapaidan. Sitten vain lepäilin sängyllä ja odottelin, että minut tullaan hakemaan. Leikkaussalissa hoitajat auttoivat leikkauspöydälle ja anestesiologi kertoi, että pian nukahdan. Sitten seuraava mielikuvani olikin, että herään tokkuraisena ja alapäähän sattuu kamalasti. Muistin, että ai niin, minut on leikattu. Vieressä makasi nuori nainen, jolle tultiin kertomaan, että hän oli saanut sektiolla kymmenen pisteen poikavauvan. Se oli aika liikuttava tilanne.
Minulla oli tosi paha olo ja kun hoitaja tuli viereen, sanoin että taidan pian oksentaa. Pyysin saisinko pahoinvointilääkettä, kun olin kuullut että sitä kannattaa pyytää, jos ei halua oksennella. Hoitaja antoi lääkettä suoneen. Sitten minut tultiinkin jo hakemaan osastolle. Olin ihan tokkurassa ja heikotti ja sattui. Tippaletku ahdisti enkä voinut katsoa sitä tai liikuttaa kättä. Yritin olla välittämättä siitä. Onneksi se otettiin pian pois ja hoitaja patisteli heti huoneessa nousemaan istumaan ja syömään jotakin. Hän kertoi, ettei leikkaus ollut mennyt ihan niin kuin piti eli joku suoni oli auennut ja sitä oli pitänyt tyrehdyttää ja poltella pitkään kiinni. Patti oli saatu kokonaaan pois, mutta minulle oli jouduttu antamaan jotakin vahvaa kipulääkettä, joka aiheutti pahaa oloa. Näin myös jonkinsortin hallusinaatioita parin tunnin ajan, mikä oli aika ikävää. Minua sattui ihan kamalasti ja kysyinkin, että onko synnytyksen jälkeen tällä tavalla kipeä alapää, jos on tehty episitomia. Hoitaja nauroi, että kyllä siinä varmasti samaa kivun tunnetta on.
Sain lisää särkylääkettä. Kävin itse vessassa ja pissaaminen kyllä onnistui, mutta alapää tuntui tosi turvonneelta ja kamalan kipeältä. Ajattelin, että tuleekohan tuosta koskaan normaalia.
Aloitin haavan suihkuttelun heti. Illalla sitten poikaystäväni tuli katsomaan ja hakemaan minua. Petyin, kun en päässytkään kotiin. Se johtui siitä, että leikkaus oli siirtynyt niin myöhäiseen iltapäivään eikä operaatio ollut mennyt ihan suunnitelmien mukaan, kun verta oli tullut liikaa ja vahvat lääkkeet oli pitänyt ottaa käyttöön. Nukuin kahden hengen huoneessa nelikymppisen naisen kanssa, jonka toinenkin munanjohdin oli vaurioitunut keskenmenossa. Hän oli todella surullinen. Oma vaiva tuntui häneen verrattuna tosi mitättömältä. Yö meni vähän levottomasti nukkuessa ja osan ajasta juttelimme, sillä molemmilla oli kipuja. Meille annettiin vuorotellen kipulääkettä. Nouseminen pissalle sattui ja kääntyminen sattui ja muutenkin tuntui, että oli aika ikävä olo.
Seuraavana aamupäivänä pääsin kotiin. Pidin kotona hameita ja suihkuttelin haavaa. Antibioottikuuri oli tukena. Pari kertaa jouduin käymään näyttämässä haavaa, sillä uskoni meinasi loppua paranemiseen. Silloin oli vielä kesä. Sain viikon sairaslomaa töistä ja nyt tuntuu, että olisi ollut hyvä olla toinenkin viikko pois töistä. Ei muuten, mutta haavasta valui verensekaista kudosnestettä ja sain olla sidettä vaihtamassa ja huuhtelemassa vessassa tosi usein. Olin lisäksi jotenkin poikki kokemastani, sillä se oli eka leikkaukseni.
Tikit sulivat itsekseen haavaan ja vähitellen se alkoi parantua, mutta kyllä se vei useita kuukausia ennen kuin oli edes vähän normaalimman tuntuinen. Haava oli pitkään tunnoton, varmaan noin vuoden, mutta sitten haavan ympärystä se tokeni ennalleen. Toisaalta jo parin viikon jälkeen kävin urheilemassakin kevyesti. Seksiä pystyin ajattelemaan vasta useamman viikon jälkeen. Varovasti sekin lähti taas liikkeelle. Peilillä katsoessa hirvitti, että tuleeko tuosta enää koskaan entisenlaista. Mutta tuli siitä eli nyt enää ei oikeastaan edes huomaa, että mitään olisi leikattukaan. Leikkauksesta onkin kyllä jo neljä vuotta.
Tuosta tilanteesta mikä nyt on, saat jo vähän osviittaa siitä, mikä tuntuma on leikkauksen jälkeen. Se on kyllä tosi kipeä, sen voin sanoa ja siitä varoittaa lääkärikin, sillä alapäässä on paljon hermoja ja verisuonia. Kivun kuitenkin kestää kun tietää, että sen jälkeen patti ei enää koskaan tulehdu, kun se on poistettu.
Minullakin oli rusehtavaa vuotoa ihan kuin emättimestä tulevaa silloin, kun oli noita tulehduksia päällä ja haavaa oli avattu. Ihmettelin, miten mönjää tulee ihan kuin syvempääkin kuin haavasta, mutta voi olla se oli vain haavasta. Kai se on normaalia ja kuuluu tuon taudin kuvaan. En kysynyt koskaan keneltäkään, mutta ei ole sen jälkeen ollut sellaista kun patti otettiin pois.
Suihkuttele vain nyt ja nuku esim. ilman pikkareita pyyhe allasi niin haava ei haudu vaan paranee nopeammin.
Minäkin mietin, voisiko tamponien käytöllä olla yhteyttä tulehdukseen, sillä minullekin se iski useimmin kuukautisten jälkeen. En muistanut sitä lääkäriltä kysyä. Se kuitenkin kerrottiin, että joillakin tulehdus tulee ja joillakin ei eikä oikein tiedetä, miksi jotkut ovat alttiimpia. Itse huomasin myöhemmin että aina jos olin jotenkin väsynyt ja stressaantuneempi, niin eiköhän taas alkanut patti turvota ja tulehtua.
Toivottavasti tästä oli apua. Leikkaus ei ole suurten leikkausten rinnalla paha. Ja sen kestää tosiaan, kun tietää, ettei sen jälkeen enää tulehdusta tule. Voimia Mii!
