Pattitilanne...

[Avunpyyntö]

Olemme mieheni kanssa seurustelleet 3½ vuotta ja meillä on ½-vuotias poika. Elämä on päällisin puolin mallillaan, mutta sisältä tyhjä. Näin ei ole ollut aina. Ensimmäinen vuosi seurustelustamme oli aktiivista aikaa, seksiäkin oli joka päivä, parhaimpina päivinä useammankin kerran. Vähitellen on tultu tähän pisteeseen, jossa suhteemme on ikään kuin kuollut pystyyn. Voi olla päiviä, että emme edes puhu toisillemme. Emme riitelekään. Olemme vain. Olenkin alkanut jo kypsyä tähän umpikujassa pyörimiseen. Molemmilla meillä on haluja jatkaa perheenä, ja halua haluta toista, tähän nyt vaan on ajan kanssa tultu. Seksiä ei enää ole, ei läheisyyttä, ei oikein mitään. Välillä on jopa sellaisia hetkiä, että minua haluttaisi, mutta kynnys lähestyä toista on kasvanut liian korkeaksi. Eikö tämä ole jo vähän huolestuttavaa, kun kyse on parisuhteesta ja molemmat kuitenkin toivovat asioihin parannusta??

Toivonkin nyt vinkkejä teiltä, jotka olette joskus olleet samassa "jamassa". Haluaisin uskoa, että tästä on ulospääsy, siis muu kuin ero. Kumpikaan meistä ei ole pettänyt, ja muutenkin kaikki ainekset suhteen elvyttämiseen ovat mielestäni kunnossa. Miten olette saaneet ns. nieltyä ylpeytenne ja otettua itseänne niskasta kiinni? Kaipaus mieheni syliin on suuri ja hän on myös useasti sanonut kaipaavansa minua, mutta miksi tästä tekemättömyydenkierteestä on niin vaikea päästä irti?

-Kiitos vastauksistanne-

 

[Sintti]

\

Olemme mieheni kanssa seurustelleet 3½ vuotta ja meillä on ½-vuotias poika. Elämä on päällisin puolin mallillaan, mutta sisältä tyhjä. Näin ei ole ollut aina. Ensimmäinen vuosi seurustelustamme oli aktiivista aikaa, seksiäkin oli joka päivä, parhaimpina päivinä useammankin kerran. Vähitellen on tultu tähän pisteeseen, jossa suhteemme on ikään kuin kuollut pystyyn. Voi olla päiviä, että emme edes puhu toisillemme. Emme riitelekään. Olemme vain. Olenkin alkanut jo kypsyä tähän umpikujassa pyörimiseen. Molemmilla meillä on haluja jatkaa perheenä, ja halua haluta toista, tähän nyt vaan on ajan kanssa tultu. Seksiä ei enää ole, ei läheisyyttä, ei oikein mitään. Välillä on jopa sellaisia hetkiä, että minua haluttaisi, mutta kynnys lähestyä toista on kasvanut liian korkeaksi. Eikö tämä ole jo vähän huolestuttavaa, kun kyse on parisuhteesta ja molemmat kuitenkin toivovat asioihin parannusta??

Meillä on aika lailla sama tilanne..pelottaa että tuleeko koskaan enää halua takaisin rakastella toista intohimoisesti..ei..ei ainakaan nyt tunnu sille..on vain arki..ei mitään muuta....ei mitään....

:'(

 

[nousukausi]

Miksi te odotatte että joku muu auttaa? Ottakaa itseänne niskasta kiinni ja illalla juttelette kunnolla. Hyvän suhteen eteen on pakko tehdä töitä, tällasia kausia tulee aina silloin tällöin. :hug:

 

[Lapsirakas]

Olen tosi huono neuvomaan, mutta...
ehkäpä kahdenkeskinen aika olisi hyvä järkätä sinne kalenteriin. Olisi jotain mitä odottaa .
Ehkä yhteinen harrastus, olipa se mitä vaan, en edes ala luetella mitään vaihtoehtoja, kun ihmiset ovat niin erilaisia.
Yhteinen asia yhdistää, olkoompa se vaikka "vain" kalastamista. Ei sen yhteisen tekemisen tarvi olla aina niin "ekstriimiä". Tavoitteena tietysti olisi, että se aika olisi teille kahdelle.
Suukot ja halit uusiokäyttöön. Toisen huomioiminen on aika tärkeää, vaikka se kuulostaa kliseeltä. Tehkää sopimus, ettei halaaminen ja suukottelu tarkoita aina sitä, että tarvitsisi ryhtyä vaakamamboon.
Sinne parisuhdekurssille kannattaisi mennä silloin kun niitä ongelmia ei vielä ole.
Ei kun tsemppiä vaan, koita saada se vanha jäärä sieltä innostumaan.. :hug: