Pedofiili vaati korvauksia pedofiiliksi nimittelystä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
29.10.2009 10.17 - STT (Päivitetty 29.10.2009 10.25)

Pedofiliasta äskettäin kymmenen vuoden vankeuteen tuomittu mies sai muutama vuosi sitten korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kun naapuri oli nimitellyt häntä pedofiiliksi. Asiasta kertoi torstain Ilta-Sanomat.

Naapurin nainen tuomittiin neljä vuotta sitten käräjillä kunnianloukkauksesta. Hän oli nimitellyt miestä pedofiiliksi, kun heille oli tullut riita talon pihalla. Nainen sai kymmenen päiväsakkoa ja joutui maksamaan miehelle 300 euroa henkisestä kärsimyksestä.

Nimittely tapahtui syyskuussa 2003. Tänä syksynä Jämsän käräjäoikeus tuomitsi saman miehen pitkään vankeuteen törkeistä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Miehen avopuoliso on kahden hyväksikäytetyn pikkutytön äiti. Myös hän sai vankeutta lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja heidän välittämisestään miestuttaville.
http://www.nelonen.fi/uutiset/kotimaa/pedofiili-vaati-korvauksia-pedofiiliksi-nimittelyst%C3%A4
 
"- Tiesin olleeni jo silloin oikeassa, pedofiiliksi miestä haukkunut nainen kertoo Ilta-Sanomissa."

Siis haloo, jos TIETÄÄ jonkun henkilön olevan pedofiili, ei silloin mennä haukkumaan tätä henkilöä pedofiiliksi vaan ilmoitetaan tietonsa poliisille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Saakohan naapuri rahansa takaisin?
Ei vaan nythän se pedofiili voi vaatia naiselta lisää korvauksia väittämällä että ammoinen pedofiiliksi haukkuminen aiheutti hänelle niin kovat traumat ja mielenterveyden järkkymisen että hän itsekin alkoi uskoa olevansa pedofiili ja aikaa myöten myös muuttui sellaiseksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja *:

Niinpä :o
 
Alkuperäinen kirjoittaja TriplaIsä:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Saakohan naapuri rahansa takaisin?
Ei vaan nythän se pedofiili voi vaatia naiselta lisää korvauksia väittämällä että ammoinen pedofiiliksi haukkuminen aiheutti hänelle niin kovat traumat ja mielenterveyden järkkymisen että hän itsekin alkoi uskoa olevansa pedofiili ja aikaa myöten myös muuttui sellaiseksi.

:laugh: Tai se naapuri joutuu vankilaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:
Alkuperäinen kirjoittaja *:
"- Tiesin olleeni jo silloin oikeassa, pedofiiliksi miestä haukkunut nainen kertoo Ilta-Sanomissa."

Siis haloo, jos TIETÄÄ jonkun henkilön olevan pedofiili, ei silloin mennä haukkumaan tätä henkilöä pedofiiliksi vaan ilmoitetaan tietonsa poliisille.
Niinpä :o
Niin, eri juttu sitten on mitä poliisi voi asialle tehdä riippuen todisteista tai niiden puuttumisesta mutta ainakin on itse tehnyt oman velvollisuutensa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja *:
"- Tiesin olleeni jo silloin oikeassa, pedofiiliksi miestä haukkunut nainen kertoo Ilta-Sanomissa."

Siis haloo, jos TIETÄÄ jonkun henkilön olevan pedofiili, ei silloin mennä haukkumaan tätä henkilöä pedofiiliksi vaan ilmoitetaan tietonsa poliisille.

Jos ei tuolla naisella ole ollut mitään todisteita asiasta niin ei poliisi mitään tee. Ja ei niitä todisteita näytä olleen kun nainen on silloin tuomionkin asiasta saanut.
 
Yhteistyössä