Pehmeiden arvojen kannattajien luoma kovien arvojen yhteiskunta

["hmmm"]

Pehmeitä arvoja kannatetaan vain oman kodin suojissa - lapsi on tärkeä, rajoja ja rakkautta, pitkä imetys, mahdollisuuksien mukaan pitkä kotihoito, varjellaan lapsuutta, suojellaan telkkarilta, alkoholilta, tupakalta, kiusaajilta, pettymyksiltä ja lisäaineilta.

Muiden lapsia taas ei kommennella, tekemisiin ei puututa, ainoa keino on tehdä lastensuojeluilmoitus ja sekin nimettömänä.
Korkeintaan meuhkataan, jos se Toisen Lapsi kiusaa tai se Toisen Lapsi on iltayhdeksältä vielä pihalla tai sillä Toisen Lapsella ei olekaan Reimaa ja Tikettiä.
Juorutaan, analysoidaan ja ahdistellaan selän takana, mutta kasvotusten ei uskalleta puuttua.

Kovia arvoja taas edustaa hysteerinen pärjäämisen kulttuuri: ls-ilmo on katastrofi (vaikka sen perimmäinen tarkoitus on auttaa), sosiaalitukia ei saa hakea tai ainakin sitä pitää kovasti hävetä (josta seuraa sitten se että ihmisten psyyke kääntää pakkotilanteessa sossuntuilla elämisen valinnaksi ja naureskelevat työssäkäyville lieventääkseen ympäristön painostusta ja syyllistämistä).

Miten tähän on päädytty? Onko tilanne niin lohduton kuin miltä se palstalla näyttää?

Omassa pahassa olossa syyllistetään sossun tuilla eläviä, kun tietää, ettei se ole vaihtoehto, mutta ei itsekään enää kauaa jaksaisi.

 

["vieras"]

Minusta tuntuu, että elämäntapaamme uhkaava taloustilanne voi olla syynä siihen, miksi hyvinvointivaltiota kritisoidaan nykyisin kovin paljon.

Todellisessa, akuutissa hätätilassa on kahdenlaisia ihmisiä: Auttajia ja tappajia. Nykyisen kaltaisessa epävarmassa, murroksessa olevassa yhteiskunnassa pelätään, että omista saavutetuista eduista täytyy luopua muiden etujen tähden.

Ja mitä muitten lapsiin tulee, niin ei kylät enää kasvata lapsia, ja aina niitä juoruämmiä on kylänraitilla pyörinyt.