PENISPUMPPU tehoaa

  • Viestiketjun aloittaja pumpputreenari
  • Ensimmäinen viesti
pumpputreenari
Penispumppu on ihan hyvä

Pumpusta ei ole muuta haittaa kuin että pintaverisuonet paksuuntuvat ja saattaa tulla sellainen lähes lyijykynän paksuinen suoni yleensä siihen oikealle sivulle juureen. Joidenkin mielestä suonikas kulli on vaan parempi ja naiset varsinkin tuntuu tykkäävän suonista kullin varressa.

Tietenkin tuhoja saa aikaan jos pidät kullia alipaineessa puoli tuntia kerrallaan, mutta silloin se muuttuu jo sinipunaiseksi ja tuntokin menee, joten tyhmempikin tajuaa että on aika lopettaa. Jos sen sijaan pidät tyhjiötä vain jonkin aikaa, esim. 5 minuuttia kerrallaan ja annat palautua ennen seuraavaa pumppausta hetken aikaa, niin mitään vaurioita ei tule. Sen sijaan saat aivan käsittämättömän kovan erektion ja terska on aivan sileä ja halkeamispisteessä, kullin ollessa paljon normaalia paksumpi ja jonkin verran pidempi. Ja se tunne kun veri on pakkautunut oikein kunnolla munaan on erittäin hyvä. Naidessa kulli tuntuu paljon normaaalia suuremmalta ja kiihotus ei lopu ensimmäisen lennätyksen jälkeen vaan kutina sen kun lisääntyy ja pystyy lennättämään monta kertaa. Ainut ongelma on se ettei kalu meinaa millään laskea, vaan kiihotustila ja järkyttävä erektio jatkuu pitkään. Upea tunne ja siihen jää koukkuun. Tulee kaiken lisäksi paljon edullisemmaksi kuin viagra.

Osta kunnon kokoinen pumppu, eli sylinterin kannattaa olla reilusti yli 20 senttiä, muuten kun kulli venyy terskan pää saattaa painaa sinne sylinterin päähän ja se tekee kipeää.

Pumpun tulokset kestävät ainakin joitakin viikkoja, mutta päivittäin treenatessa erektio pysyy jätti-jätti kovana ja terska on halkeamispisteessä aina kun nai tai panettaa ja ottaa eteen. Ympärysmittaa saa helposti muutaman sentin lisää ja pituutta samoin. Lepopituus ja paksuus kasvavat erityisesti kun kaluun levossakin on pakkautunut enemmän verta. kehtaa saunassakin käydä kaveriporukassa.

Omat mitat on kasvaneet oikeaoppisesti mitattuna:
pituus: 17,5 cm -> 20,5 cm
paksuus ympärysmittana: 13,5 cm -> 15-15,5 cm

Nämä mitat pysyvät ainakin koko ajan kun treenaa lähes päivittäin noin 15 minuuttia.
Kyllähän sitä lihaksiakin saa jatkuvasti treenata. ja todella panetus ja erektion tuoma pakotus on kuin 16-kesäisellä, panettaa jatkuvasti ja kutittaa niin saamarin kivasti.

 
HUUHAATA
Alkuperäinen kirjoittaja pumpputreenari:
Penispumppu on ihan hyvä

Pumpusta ei ole muuta haittaa kuin että pintaverisuonet paksuuntuvat ja saattaa tulla sellainen lähes lyijykynän paksuinen suoni yleensä siihen oikealle sivulle juureen. Joidenkin mielestä suonikas kulli on vaan parempi ja naiset varsinkin tuntuu tykkäävän suonista kullin varressa.

Tietenkin tuhoja saa aikaan jos pidät kullia alipaineessa puoli tuntia kerrallaan, mutta silloin se muuttuu jo sinipunaiseksi ja tuntokin menee, joten tyhmempikin tajuaa että on aika lopettaa. Jos sen sijaan pidät tyhjiötä vain jonkin aikaa, esim. 5 minuuttia kerrallaan ja annat palautua ennen seuraavaa pumppausta hetken aikaa, niin mitään vaurioita ei tule. Sen sijaan saat aivan käsittämättömän kovan erektion ja terska on aivan sileä ja halkeamispisteessä, kullin ollessa paljon normaalia paksumpi ja jonkin verran pidempi. Ja se tunne kun veri on pakkautunut oikein kunnolla munaan on erittäin hyvä. Naidessa kulli tuntuu paljon normaaalia suuremmalta ja kiihotus ei lopu ensimmäisen lennätyksen jälkeen vaan kutina sen kun lisääntyy ja pystyy lennättämään monta kertaa. Ainut ongelma on se ettei kalu meinaa millään laskea, vaan kiihotustila ja järkyttävä erektio jatkuu pitkään. Upea tunne ja siihen jää koukkuun. Tulee kaiken lisäksi paljon edullisemmaksi kuin viagra.

Osta kunnon kokoinen pumppu, eli sylinterin kannattaa olla reilusti yli 20 senttiä, muuten kun kulli venyy terskan pää saattaa painaa sinne sylinterin päähän ja se tekee kipeää.

Pumpun tulokset kestävät ainakin joitakin viikkoja, mutta päivittäin treenatessa erektio pysyy jätti-jätti kovana ja terska on halkeamispisteessä aina kun nai tai panettaa ja ottaa eteen. Ympärysmittaa saa helposti muutaman sentin lisää ja pituutta samoin. Lepopituus ja paksuus kasvavat erityisesti kun kaluun levossakin on pakkautunut enemmän verta. kehtaa saunassakin käydä kaveriporukassa.

Omat mitat on kasvaneet oikeaoppisesti mitattuna:
pituus: 17,5 cm -> 20,5 cm
paksuus ympärysmittana: 13,5 cm -> 15-15,5 cm

Nämä mitat pysyvät ainakin koko ajan kun treenaa lähes päivittäin noin 15 minuuttia.
Kyllähän sitä lihaksiakin saa jatkuvasti treenata. ja todella panetus ja erektion tuoma pakotus on kuin 16-kesäisellä, panettaa jatkuvasti ja kutittaa niin saamarin kivasti.
kysy josko joku tekniikanmaailma ostaisi tuon sinun testin OIKEAOPPISESTI MITATTUNA HERÄÄ !!!!
 
pumpputreenari
Teissä ei ole ukkoa edes kokeilla sen tehoa, vaikka jokainen tärisee että saisi muutaman sentin pieneen kulliinsa lisää. Aivan sama kuin lihasten hankkimisen kanssa, joka jannu haluaisi lihaksikkaan kropan mutta suurimmasta osasta ei ole hankkimaan sitä.
 
kokeiltu on
Kyllä olen pumpputreenarin kanssa samaa mieltä että tyhjiöpumpun kanssa touhuaminen kasvattaa mittaa, tosin se vie aikaa. Itse olen treenaillu jo toista pumppua koska ensiksi ostettu kävi pieneksi vuoden jälkeen. Treenaus pitää olla säännöllistä 15-30min. päivässä. Ilonsa meillä itsekullakin joten ei pidä tyrmätä jos ei ole itse kokeillut, siis vähintään puoltavuotta ja päivittäi 15-30 minuuttia. Yksi kaksi kertaa tuumottaa mutta ei tuloksia vielä.
 
pumppurunkkari
Alkuperäinen kirjoittaja kokeiltu on:
Kyllä olen pumpputreenarin kanssa samaa mieltä että tyhjiöpumpun kanssa touhuaminen kasvattaa mittaa, tosin se vie aikaa. Itse olen treenaillu jo toista pumppua koska ensiksi ostettu kävi pieneksi vuoden jälkeen. Treenaus pitää olla säännöllistä 15-30min. päivässä. Ilonsa meillä itsekullakin joten ei pidä tyrmätä jos ei ole itse kokeillut, siis vähintään puoltavuotta ja päivittäi 15-30 minuuttia. Yksi kaksi kertaa tuumottaa mutta ei tuloksia vielä.
15 minuuttia suunnilleen joka päivä riittää hyvin. Menee siinä samalla kuin normaalisti runkkailisi, pumpattu kulli vaan kutkuttaa paremmin. Pitää vaan malttaa sen 15 minuuttia mielensä ennen kuin lennättää ja niitä lasteja saa turvonneella huippuseisokissa olevalla kullilla pari-kolme helposti. Pumppaa ja pidä paine useampia minuutteja, älä kuitenkaan mitään kymmeniä minuutteja kerrallaan. Pidän myös penispainoja housuissa huomaamattomasti usein. Pituus ja paksuus, varsinkin lepokoko, ovat parantuneet kaikki senttikaupalla.

 
Toinen treenari
Pumpputreenarin raportti oli mainio eikä siihen sinällään ole mitään lisättävää. Minulla itselläni on aivan samanlaisia kokemuksia. Minäkin epäilin vuosikausia laitteen tehoa, kunnes erään kaverini kokemuksesta rohkaistuneena ostin laadukkaan pumpun. Vaimolle en kertonut hankinnastani halaistua sanaa. Turvottelin kaluani pumpussa aina yksin kotona ollessani. Aika pian vaimo alkoi epäillä, että nytkö sinulla jo lähestyy viidenkympin villitys, kun kalukin tuntuu kasvavan. No, kerroinhan minä lopulta syynkin ja nyt hän suorastaan vaatii minua treenaamaan päivittäin. Hän myös osallistuu siten, että painelee pumpun liipasinta ja ottaa välillä äärimmilleen turvonneen kalun ulos imeäkseen sitä. Siitä on tullut meille jo eräänlainen esileikki.

Minkäänlaisia mittaustuloksia minulla ei ole, mutta näkeehän sen jo paljaalla silmälläkin, että ainakin paksuutta on tullut. Olen treenannut vasta vajaat kolme kuukautta, joten tulokseni ovat varmaan vielä ns. epävirallaisia. Jatkan ehdottomasti harjoittelua ja saatan antaa muutaman kuukauden kuluttua uuden raportion.

Se näkee ja kokee, joka uskaltaa!
 
panosta laatuun
Kannattaa muuten heti ostaa kunnollinen pumppu, eli siinä pitää olla ainakin paineenalennusventtiili, usein kolo johon laitetaan pieni kumitulppa tai jonka edessä pidetään sormea. Tämä siitä syystä että alipaineen saa pois pumpusta.

Toisekseen mielellään kahvapumppu, se on helpompi käyttää ja kestävämpi kuin pallopumppu joka haurastuu äkkiä.

Kolmanneksi osta tarpeeksi suuri pumppu, eli sylinteri on kunnon kokoinen. Suurin osa pumpuista on meinaan vain 19-21 cm pitkä sylinteriltään ja hiemankin pidempi penis tai kasvanut on kiinni siellä päässä ja tekee kipeää terskanpäälle. Racing Pump http://www.supermo.fi/s?action=viewproduct&product_id=1261 30/7 cm on tarpeeksi suuri että koko riittää vaikka penis venyy paljonkin.

Painetta ei kannata pitää paljon yli 10 minuuttia kerrallaan.
 
sohvis
Ostin vuosi sitten penispumpun ja halusin testata sitä.Kyllähän sillä sai paisumista aikaseksi,mutta oli tuskaa tuottavaa.Mansetissa penisaukko liian ahdas.Kipeetä teki.Somenmentävässä aukossa hyvin turvonnut kulli.Tuskien taival saada turvonnut kulli ulos.Lyhensin mansettia jolloin aukko suureni.Pari kertaa lyhensin kunnes eienää ollut kivuliasta.Sitten mansetti ei enää pitänyt imua tarpeeksi hyvin.Sitten hylkäsin koko vehkeen.Sellanen oma kokemukseni siitä kasvattajasta.
 
pumppaus tehoaa aina
Alkuperäinen kirjoittaja sohvis:
Ostin vuosi sitten penispumpun ja halusin testata sitä.Kyllähän sillä sai paisumista aikaseksi,mutta oli tuskaa tuottavaa.Mansetissa penisaukko liian ahdas.Kipeetä teki.Somenmentävässä aukossa hyvin turvonnut kulli.Tuskien taival saada turvonnut kulli ulos.Lyhensin mansettia jolloin aukko suureni.Pari kertaa lyhensin kunnes eienää ollut kivuliasta.Sitten mansetti ei enää pitänyt imua tarpeeksi hyvin.Sitten hylkäsin koko vehkeen.Sellanen oma kokemukseni siitä kasvattajasta.
Itse leikkasin saksilla koko mansetin auki, niin että jätin vain reunat jotka suojaavat sylinterin reunan painamiselta nivusiin. No kalu onkin sen verran paksu pumpattuna että täyttää lähes koko sylinterin. Hyvin toimii, eikä reunoilta falskaa. En todella tiedä mille pikkupilisille se mansetti on suunniteltu.
 
Suorastaan ylpeä
Eksyin tälle keskustelufoorumille mielenkiinosta, josko jollain muullakin olisi samanlaisia kokemuksia peniksen alipaineharjoittelusta. Ja yllätyksekseni täällä oli monta tarinaa, jotka allekirjoitan täysin. Ajattelin kertoa myös oman tarinani, josko siitä olisi apua jollekin.

Olen nyt 45 -vuotias kaveri ja erosin muutama vuosi sitten. Ero oli henkisesti aika traumaattinen ja raskas. Vasta noin vuoden kuluttua erostani nainen alkoi jollain tavalla kiinnostaa myös seksuaalisesti. Löysin aivan fantastisen ja eroottisen leidin, jonka kanssa tutustuimme perusteellisesti ennen siirtymistä eroottiselle tutkimusmatkalle. MUTTA, SE ilta ja yö olivat tähänastisen elämäni ehkä masentavimmat. Halusin häntä todella, mutta kalu ei tahtonut oikein totella ajatuksiani. Se kovettui parhaimmillaankin vain puoliksi ja lerpahti sitten lopullisesti. Olin niin lyöty mies, että varasin ajan urologille. Minulla ei ollut koskaan ollut minkäänlaista ongelmaa erktion kanssa. Lekuri tutki paisuvaiseni ja verisuoneni, kaikki OK. Hän epäili homman olevan henkistä laatua eli eron peruja, joka on hoidettavissa kuntoon lyhyellä Viagra tai Cialis -kuurilla. Mutta hän kehotti myös harkitsemaan erektiopumpun hankintaa, koska hänen mielestään siitä on tehokasta apua heikkoon erektioon ja sen kestävyyteen. Kalun mahdollisesta kasvamisesta hän ei maininnut mitään.

Ostin n. kaksi vuotta sitten ensimmäisen tyhjiöpumppuni, jonka tuubi oli 22 cm pitkä ja sisähalkaisijaltaan 6 cm. Onneksi sen pumppu oli ns, kahvamallinen, tehokas ja helppokäyttöinen paineensäätöventtiileineen. Mansetti oli riittävän kimmoisa ja pehmeä silikoninen ulkoreuna ei painanut kipeästi häpyluuta vasten. Sillä sitten harjoittelin lähes päivittäin vuoden ajan siten, että pumppasin alipaineen aika lähelle kipurajaa ja pidin sen n. 5 minuuttia. Sitten laskin alipaineen pois ja annoin kalun asettua. Aluksi nahka tuli hieman kipeäksi, kun se venyi äärimmilleen paisuvaisten päällä kuin liian pieni makkarankuori. Mutta pian nahka alkoi venyä ja tottua harjoitteluun. Toistin näitä harjoituksia peräkkäin 5-6 kertaa. Se kävi mukavasti esim. telkkaria katsoessa. Rakastelu uuden tyttöystäväni kanssa alkoi tuntua aina vain makoisammalta, kun kaluni kesti ilman erektiolääkettä kuin pornotähdillä. Myös kaluni alkoi ihan oikeasti kasvaa. Siitä oli konkreettisena osoituksena se, että jouduin ostamaan uuden, suuremman tuubin, koska vanha kävi liian pieneksi sekä pituuden että paksuuden suhteen. Nykyisen ostin Saksasta ja siinä on pituuta 27 senttiä ja sisähalkaisija on 7,5 senttiä. Karkean mittaukseni mukaan kaluni on 2 vuoden harjoittelulla kasvanut pituutta n. 4 senttiä ja paksuutta on tullut ympärysmitalla laskien n. 6 cm. Tulosten pysyvyydestä minulla ei ole kokemusta, koska aion jatkaa harjoittelua niin kauan kuin seksi ylipäätään kiinnostaa. Lopetan vasta sitten, kun en enää muista, miksi minun pitää turvotella kaluani tuubissa.

Minusta edellä on ihan hyviä hankintaohjeita, joten siihen puoleen en puutu. Täällä oli muuten jollain hyvä huomio kalun sivulla olevien verisuonten pullistumisesta. Katsokaapa epäileväiset pojat hieman tarkemmin seksileffanne! Siellä esiintyvien adonisten kaluissa pullistelee lähes poikkeuksetta juuri samanlaiset suonet kuin minullekin kehittyi. Urologini sanoi, että sellaiset kehittyvät miehelle vain ja ainoastaan harjoittelemalla tyhjiöpumpulla. Naiseni mielestä ne sitäpaitsi ovat hiton kiihottavat! Ei siis huono hankinta, vai mitä epäilijät sanotte?
 
Pumppu-uskovainen
Suorastaan ylpeä, johan laitoit mahtavan tarinan. Olen jopa taipuvainen uskomaan sanasi, koska minulla on samanlaisia kokemuksia. Minulle heräsi viime keväänä halu kasvattaa jortikkaani, joka oli täydessä seisokissa vain? 16,5 cm pitkä ja paksuus n. 4 cm (siis halkaisija). Erehdyin ostamaan Andropenis -tuotenimellä markkinoitavan härvelin, jota kovasti kehuttiin ainoaksi keinoksi kasvattaa penistä. Värkkäsin laitteen kanssa aivan ohjeiden mukaisesti monta kuukautta, enkä saanut aikaan havaittavia tuloksia. Erektiokestävyys jopa laski ja terskan juuri oli jatkuvasti kipeä. Sen käyttökin oli minusta epämiellyttävää. Syksyllä ostin elämäni ensimmäisen tyhjiöpumpun. Käytin aluksi sekä Andropenishärveliä että pumppua. Pian kuitenkin härveli jäi pölyttymään kaappiini ja yli 200 euroa maksanut kapine osoittautui rankaksi virheostokseksi. Toisaalta, mikä raha sekään nyt loppujen lopuksi on hyvästä kokemuksesta, jota voin jakaa muillekin.

Omana kokemuksenani voin sanoa, että penispumppu ihan oikeasti antaa potkua, näköä ja kokoa penikseen. Kuten edellinenkin kirjoittaja kertoi, alipaineharjoittelu trimmaa nimenomaan paisuvaisia ja verenkiertoa kalussa. Se on todella anatominen ja turvallinen tapa saada paremman ja kestävämmän erektion lisäksi myös suurempi, etenkin paksumpi kalu. Olen vasta nyt oikeastaan tajunnut, että yritys pidentää kalua terskasta vetämällä on hullun hommaa. Kuulemma Masait pimeässä Afrikassa tekevät sitä jo pienistä pojista alkaen hedelmällisyysriittinä. Seurauksena on pitkiä, lerppuvia kulleja, joihin erektio tulee vain puolittain, jos ollenkaan. Tämä asia, jos joku, on tieteellisesti tutkittu. Fysikaalisesti venyttämällä pidennetty kulli ei saa kunnon erktiota. En ole tiedemies, mutta ehkä näitä laitteita voisi käyttää rinnan? Mutta minä olen ainakin (ja myös vaimoni) sitä mieltä, äärimmilleen turvonnut ja paksuuntunut kalu on verrattomasti arvokkaampi kuin mahdollisesti venyttämällä saadut luirusentit. Rakastelussa ei minusta päde markkinointislogan: tärkeää ei ole se, minkälainen se on, vaan miltä se näyttää!
 
Seksileffassa näytellyt
Täällä käyty keskustelu on mielestäni pääsääntöisesti asiaa. Korostan, että tyhjiöpumpun kanssa touhutessa on noudatettava ohjeita ja ennen kaikkea tervettä järkeä. Elimistö on luonut meille tuntohermot siksi, että tajuaisimme välttää vaarat. Jos painelet lieriöön niin kauheat alipaineet, että penikseesi sattuu, laske välittömästi sinne hieman ilmaa. Ei kivulla kasvateta penistä eikä mitään muutakaan lihasta!

Olin vuosia sitten mukana yhdessä kotimaisessa seksileffassa, jossa näyttelin kaksi tarinaa. Toisessa rakastelin yhden kaunottaren kanssa ja toisessa oli mukana myös hänen paras ystävänsä. Ohjaaja kertoi, että suuressa maailmassa käytännössä jokainen seksileffoissa näyttelevä mies käyttää säännöllisesti alipainepumppua. Sitä sanotaankin ammattilaispiireissä rakastelulihaksen bodybuildingiksi. Minä olin harrastanut sitä jo kauan ennen leffan tekoa. Toimin silloin myös stripparina ja ihan rehellisesti sanottuna gigolona. Strippauksessa keräsin hurjat ablodit, kun lopuksi paljastin vähän ennen esitystä turvotetun penikseni. Naisten mielikuvitus lähti taatusti laukkaamaan, mikä oli tarkoituskin. Huimin kokemukseni oli sellainen, että minulla oli keikka Keski-Suomeen erään naisen 40 -vuotisjuhliin. Kyseessä oli kavereiden maksama naisten ilta. Sen illan ja yön aikana rakastelin seitsemän eri naisen kanssa, juhlakalun kanssa jopa kolmesti. Ilman pumpputreenejäni ja sitä tukevaa Cialista en olisi mitenkään selvinnyt työkeikastani.

Tämä kaikki on nyt elämässäni taakse jäänyttä kokemusta. Nyt elän seesteisessä parisuhteessa ja kumppanini tietää ja hyväksyy historiani. Alipainepumppua en toki ole hylännyt, päinvastoin. Nyt nautin suunnattomasti sen tuomasta mielihyvästä naiselleni ja tietysti myös itselleni. Joku täällä sanoikin, että siitä voi tulla osa parin esileikkiä. Hyvä havainto, juuri näin on meillekin käynyt. Minä haluan myös nähdä, miten isoksi kalun voi oikeastaan treenata. Minua yritettiin taivutella uuteen leffaan, mutta en halua pärstääni enää mistään hinnasta julkisuuteen. Jos ohjaaja näkisi nykyisen varustukseni, veikkaan, että minulla olisi myyjän markkinat.

Lopputoteamukseni on, että kokeilkaa elämässä kaikkea mahdollista, mikä tuntuu kivalta. Mutta älkää jatkako hetkeäkään sitä, mikä ei sinusta tai teistä tunnu ihan oikeasti kivalta. Penispumppu on vain yksi mauste, joka tekee rakastelun nautittavammaksi sekä naiselle että miehelle. Näin se on minun kokemukseni mukaan.

 
sohvis
Kaivoin oman pumppuni uudelleen käyttöön.Kyllä oikein käytettynä sillä taitaa saada lisää mittaa penikseenParipäivää harjoiteltuani huomaa kuinka peniksen turpeus säilyy isompana jonkin aikaa.Pituuttakin sain maksimissaan 2senttiä.Se ei kauaa säilynyt mutta paksuus oli jopa useita tunteja normaalia paksumpi.Pitänee käydä bodaamaan aamuinilloin sopivina annoksina.Katsonpa mitä saan aikaseksi.
 
Vuosien kokemuksella
Sohvis, taisit tehdä aika viisaan liikkeen. Itse ihmettelin pitkään, miten pumppujen kauppa käy kuin siimaa. Pidin laitetta täysin huijauksena, johon pienikulliset jätkät lankeavat samalla tavalla kuin pienitissiset naiset kasvatusvoiteisiin. Itse ostin häpeillen ensimmäisen pumppuni noin pari vuotta sitten. Hetken aikaa harjoiteltuani aloin todella uskoa laitteeseen ja harjoitustahti vain kiihtyi. Jossain vaiheessa treenasin jo liikaakin, koska kalun pitää myös antaa sopeutua. Systeemi on aikalailla sama kuin kuntosalilla eli lihaksen pitää antaa kehittyä harjoitusten välillä. Minun sanomani on, että malttia pojat ja hyvää tulee. Toinen varoituksen sana koskee harjoituksen pituutta. Älä koskaan pidä täyttä alipainetta yli 10 minuuttia! Laske alipaine heti, jos kalussasi tuntuu kipua. Alussa kalun nahka pingoittuu ja on hieman kipeä, mutta se ei ole niin vaarallista. Harjoittelun edetessä kalu suorastaan kaipaa pumpun alipaineen tuomaa rajua turpoamista. Koskaan en ole käyttänyt pumppua runkkaamiseen, koska minulla on omasta takaa mitä suloisin ja piukin pimpero. Kaikille epäilijöille sanon, että kokeilkaa ensin ja puhukaa vasta sitten paskaa.

 
Lähetyssaarnaaja
Luin tarinanne suurella mielenkiinnolla. Itse asiassa etsiydyin tänne monen mutkan kautta, jonka yhteinen nimittäjä oli kalun suurennus. Pumppu-uskovainen mainitsi Masit ja se sai minut kertomaan hieman lisää Afrikan venytyskulttuurista. Totuus on, että Afrikassa useat heimot harjoittavat jäsentensä ja elintensä venyttelyä. Eräs tyypillisimmistä on juuri peniksen venytys. Toinen yleinen tapa on naisten kaulan venytys. Myös rintojen venytys on aika yleistä. Alkeellisimmissa heimoissa venytetään myös alahuulia ja korvalehtiä.

Erityisesti Masikulttuurissa peniksen pituus on yhtä kuin miehen arvo. Siksi isät asettavat jo nuorille pojille kivistä painot terskan juureen. Niitä pidetään siihen asti, kunnes nuori saavuttaa sukukypsyyden ja saa ensimmäisen kerran pimppaa. Masait käyskentelevät kalu paljaana, joten miehen arvo yhteisössä on havaittavissa yhdellä silmäyksellä.

Lähetyssaarnaajien tullessa Masai -heimon leiriin he olivat hämmästyneitä, kun lähes jokaisella miehellä terska lerppui polvien tasolla. Lähemmin heimoon tutustuessaan tilanne muuttui aika lailla sidettävämmäksi. Masait antoivat mieluusti vaimonsa naurettavan pienikullisten valkonaamojen viereen yöksi. Tästä aiheutui kuitenkin suuria draamoja, jopa murhia. Masainaiset hullaantuivat lähetyssaarnaajien äärimmimmäisen kovaksi paisuneisiin ja kiimaisiin kaluihin. Heidän omien miestensä pitkät lerssiit olivat parhaimmillaankinkin pehmeää hyytelöä. Tästä syystä moni lähetyssaarnaaja menetti henkensä. Tämä on silkkaa faktaa!

Mitä tällä sitten on tekemistä keskustelun aiheen kanssa? Ainakin se, että lähes minkä tahansa ihmisen elimen venytys on mahdollista. Totuus on kuitenkin se, että vain ihmisen anatomiaa noudattaen kannattaa pyrkiä muuttamaan kehoa. Näinhän se on kuntosaliharjoittelussakin, jossa aktiivinen toiminta palkitaan.

Itse ole pitänyt kroppani kunnossa liikunnalla ja myös raudan vääntämisellä. Penistäni aloin harjoittaa vajaat vuosi sitten. Minulla on lepotilassa aika pieni napero, mutta täydessä erektiossa sentään siedettävä. Ostin muutama kuukausi sitten tyhjiöpumpun, ihan tsoukkina. Voitelin kaluni luikkarilla, imaisin sen lieriöön ja painelin kahvasta lisää alipainetta. Siitä hetkestäl ähtien tajusin tämän vekottimen tehon. Pumppuhan toimii kuin penis, eli turvottaa paisuvaiset äärimmilleen, jopa ylikin.

Ehkä minä olen poikkeusyksilö. mutta kaluni on kasvanut todella paljon. Muutenkin minun penikseni lepotilan ja täyden erektion välittä on hämmästyttävä ero. Pienikullisesta on kehittynyt MIES, joka uskaltaa mennä yleiseen saunaan, puhumattakaan naisen kanssa peiton alle.
 
Nettisurffari
Lueskelen huvikseni näitä sivustoja, joista löytyy mitä mielenkiintoisimpia asioita. Kalun koko tai ainakin sen toimivuus nyt toki kiinnostaa jokaista tervettä miestä. Osuin jokin aika sitten amerikkalaisen pornotuotantoyhtiön rahoittamaan tutkimukseen, jossa muistaakseni n. 1500 naiselle näytettiin yli 100 erilaista, täydessä erektiossa olevaa penistä. Naisten piti arvostella ne asteikolla yhdestä kymmeneen sen mukaan, minkälaisia kiimanväristyksiä ne heissä herättivät.

Tämän "luotettavan" tutkimusotannan mukaan peniksen koolla todellakin on merkitystä naaraan halujen herättämisesssä. Mielenkiintoista tutkimuksessa oli se, että pituus ei suinkaan ollut se ominaisuus, jolla päästiin kärkikastiin. Moni keskipituinen, mutta paksu kalu ohitti kirkkaasti pidemmät ja ohuemmat kilpailijansa. Selvästi normaalia pidemmät, mutta ohuet kalut pärjäsivät tutkimuksessa yllättävän huonosti. Myös kalun muodon havaittiin vaikuttavan suuresti naisten kiinnostukseen. Erityisesti turpeaterskaiset kalut olivat naisten mieleen. Myös kalun "suonikkuuden" todettiin olevan naisten kiinnostusta herättävä ominaisuus.

Minä en ole mitenkään erityisesti asiaan vihkiytynyt, mutta tällä keskustelupalstalla olevien tarinoiden perusteella luulisin, että tyhjiöpumppu saattaa olla hyväkin vekotin.
Pumppu-uskovaisen kertomus venytyshärvelistä sitävastoin tuntuu aika luonnottomalta ja edellisen tutkimuksenkin kannalta tarpeettomalta kalun kidutukselta.


 
omakohtaista tietoa, mies 35v.
Racing Pump 30/7 cm on ehdoton pumppu ja kahvapumppu vielä, toisen ehdoton ostos ovat penispainot, Andro-Penis taas on turha ja hankala käyttää. Penispumpulla saa paljon stondis ja lepopaksuutta ja pituutta lisää ja penispainot tuovat vielä pituutta lisää. Pitkään siis ainakin vuoden säännöllisesti jatkettuna tulokset ovat pysyviä ja huomattavaia. Pituutta jokainen saa minimissään 2 cm lisää ja ympärysmittaa ainakin saman verran. 4-5 sentin pituudenlisäys on aivan mahdollista ja ympärysmitassa 3-4 cm. Paljon suurempiakin lisäyskiä pituuteen ja paksuuteen on raportoitu pitkäaikaisessa useita vuosia jatkuneessa säännöllisessä käytössä. Varsinkin paksuuden lisäys on visuaalisesti dramaatista ja lepokoko sekä paksuus että pituus lisääntyvät erektiokokoakin enemmän, kelpaa ja kehtaa saunaan ja uimahalliin mennä. Itse olen kasvattanut 1,5 vuoden säännöllisellä käytöllä erektiopituutta 18,5 sentistä 23 senttiin ja ympärysmitta 13,5 sentistä 16 senttiin. Lepopituudessa on tapahtunut huomattava visuaalinen muutos kun ennen noin 10 sentin ja runsaan peukalon pakuisesta kalusta on tullut kylmässäkin noin 15 senttiä pitkä 11-12 cm ympärysmitaltaan. Syön muuten 6 ateriaa noin 3 tunnin välein ja paljon valkuaisruokaa joka aterialla noin 20-30 g. Tämä lisää solukasvua ja korjaantumista kuten myös kehonrakennuksessa. Myös hyvät rasvat ovat tarpeellisia.
 
Jannu18
Hei äijät mulla on ikää vasta 18 vuotta ja haluaisin lisää pituutta ja paksuutta penikseen.
Tuleeko penispumpuissa tarkat ohjeet ja mistä ois hyvä tilata? Onko vaikea käyttää?
Mul on muija mutta ei olla vielä sekstailtu ja haluaisin yllättää sen vähän isommalla vehkeellä.
Oiskohan täs iäs mahiksia jopa vielä paremmin tohon koon lisäykseen?
 
lyhyt
Minä ostin Andropenis venyytyslaitteen ja kokeillut sitä vasta muutaman viikon.
Tässä keskustelussa ei kehuja saa,mutta muualta lukenut paljon positiivisia asioita.
Saas nähä.....
 

Yhteistyössä