Ystävä pulassa?
Hyvä ystäväni (30+) tutustui pari kuukautta sitten mukavanoloiseen mieheen. Mies on kuulemma hellä, fiksu ja huumorintajuinen. Kemiaakin kuulemma on ja ystäväni uskoo, että on kovaa vauhtia rakastumassa. Mutta!!!! Aika alussa mies kertoi, että hän asuu isänsa luona (36-vuotias) eikä ole ikinä asunut yksin. Viisi vuotta sitten asui pari vuotta avoliitossa exänsä omistamassa talossa. Ystäväni päätti asiasta kuultuaan, että ei jatka kyseisen miehen kanssa, sillä hän pelkäsi, että mies ei ole aikuistunut, kun asuu edelleen isänsä kanssa. Mies oli kai jonkin verran sitkeä ja ystäväni kuitenkin aika ihastunut, joten he ovat kuitenkin edelleen keskenään tekemisissä. Nyt hän kertoi minulle, että he olivat pitkään keskustelleet asiasta ja hän oli päättänyt jatkaa miehen kanssa seurustelua.
Miksi minä sitten puutun asiaan??!! En tiedäkään, pitäisikö sanoa yhtään mitään. Enpä ole tähän mennessä juuri mitään sanonutkaan, mutta olen varmaan kuulostanut aika teennäiseltä, sillä olen lähinnä hymistellyt... Mutta pelkään, että mies käyttää hyväksi ystävääni, joka on tarmokas ja aikaansaapa, mutta herkkä, ja ansaitsisi aikuisen miehen eikä mitään pikkupoikaa, josta hän joutuisi pitämään huolta. Miehellä ei ole aikomustakaan muuttaa isänsä luota pois ja minusta vaikuttaa, että hänen mielestään on ihan ok, että hän elelee vastuuttomasti maksamatta asumisestaan ja pitää kallista autoa ja käyttää rahaa ihan sumeilematta ja etsii naista, jonka luo voi muuttaa (?). Hän on mm. kommentoinut, että ei ole eronsa jälkeen koko aikaa asunut isänsä luona, 'kun on seurustellut senkin jälkeen'... Aika käki!!! Eli ei tarvitse omaa kotia löytää, kun aina löytyy naisia, joiden luo muuttaa(?). En tiedä hänen rahatilanteestaan sen tarkemmin, mutta olen käsittänyt, että se olisi osasyy siihen, että hän asuu isänsä luona. Mies on tietääkseni akateeminen, joten vaikea uskoa, että palkalla ei saisi vuokra-asuntoa... Ystävälläni ei sinällään ole hyvä taloudellinen tilanne enkä usko, että mies on sellainen onnenonkija (tai olisi valinnut varakkaan naisen...). Mutta ilmeisesti todella lapsellinen??
Onko kukaan kuullut moisista miehistä ja ovatko he ryhdistäytyneet, kun ovat löytäneet 'oikean naisen'. Ja mitä minun pitäisi tehdä? Olla hiljaa ja toivoa parasta? Itse erosin puoli vuotta sitten yli kymmenen vuoden avioliitosta ja pelkään, että sen vuoksi suhtaudun nyt todella pessimistisesti (vai raa'an realistisesti?) miehiin. Eli sinällään en haluaisi olla pahan ilman lintuna painostamassa. Mutta olen huolissani, että ystäväni satuttaa itsensä!!! Ja olenko oikea ystävä, jos olen hiljaa sen takia, että pelkään, että ystäväni loukkaantuu minun puheistani? Käsi sydämellä voin vakuuttaa, että en missään nimessä ole kateellinen ja halua, että ystävänikin on sinkkuna. Näenkö mörköjä siellä, missä niitä ei ole? Ehkä mies on ihan kunnollinen?
Miksi minä sitten puutun asiaan??!! En tiedäkään, pitäisikö sanoa yhtään mitään. Enpä ole tähän mennessä juuri mitään sanonutkaan, mutta olen varmaan kuulostanut aika teennäiseltä, sillä olen lähinnä hymistellyt... Mutta pelkään, että mies käyttää hyväksi ystävääni, joka on tarmokas ja aikaansaapa, mutta herkkä, ja ansaitsisi aikuisen miehen eikä mitään pikkupoikaa, josta hän joutuisi pitämään huolta. Miehellä ei ole aikomustakaan muuttaa isänsä luota pois ja minusta vaikuttaa, että hänen mielestään on ihan ok, että hän elelee vastuuttomasti maksamatta asumisestaan ja pitää kallista autoa ja käyttää rahaa ihan sumeilematta ja etsii naista, jonka luo voi muuttaa (?). Hän on mm. kommentoinut, että ei ole eronsa jälkeen koko aikaa asunut isänsä luona, 'kun on seurustellut senkin jälkeen'... Aika käki!!! Eli ei tarvitse omaa kotia löytää, kun aina löytyy naisia, joiden luo muuttaa(?). En tiedä hänen rahatilanteestaan sen tarkemmin, mutta olen käsittänyt, että se olisi osasyy siihen, että hän asuu isänsä luona. Mies on tietääkseni akateeminen, joten vaikea uskoa, että palkalla ei saisi vuokra-asuntoa... Ystävälläni ei sinällään ole hyvä taloudellinen tilanne enkä usko, että mies on sellainen onnenonkija (tai olisi valinnut varakkaan naisen...). Mutta ilmeisesti todella lapsellinen??
Onko kukaan kuullut moisista miehistä ja ovatko he ryhdistäytyneet, kun ovat löytäneet 'oikean naisen'. Ja mitä minun pitäisi tehdä? Olla hiljaa ja toivoa parasta? Itse erosin puoli vuotta sitten yli kymmenen vuoden avioliitosta ja pelkään, että sen vuoksi suhtaudun nyt todella pessimistisesti (vai raa'an realistisesti?) miehiin. Eli sinällään en haluaisi olla pahan ilman lintuna painostamassa. Mutta olen huolissani, että ystäväni satuttaa itsensä!!! Ja olenko oikea ystävä, jos olen hiljaa sen takia, että pelkään, että ystäväni loukkaantuu minun puheistani? Käsi sydämellä voin vakuuttaa, että en missään nimessä ole kateellinen ja halua, että ystävänikin on sinkkuna. Näenkö mörköjä siellä, missä niitä ei ole? Ehkä mies on ihan kunnollinen?
