Perheellinen toiseen ihastunut

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Naikkonen"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

"Naikkonen"

Vieras
Olen ihastunut (enkä niin vähääkään) miespuoleiseen, itseäni hieman vanhempaan työkaveriin. Pientä vinkkiä on tullut, että hänkin myös minuun. Tämä imartelee, mutta tuntuu myös pahalta. Molemmilla on perheet tahoillaan. Onnettomia tällaiset tunteet, kun ei edes aika ole vienyt niitä. Mitään ei siis ole tapahtunut, eikä asiasta liiemmin puhuttu. Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta? Miten saitte tilanteen itsellenne selväksi? Vai saitteko?
 
No niinhän sitä itsehillintää lapsillekin opetetaan, että tunteita tulee ja tunteita menee, tärkeää on se mitä tekee. Jos olet sitoutunut nyk. perheeseesi ja liittoosi, niin sittenpä vaan toteat että tältä nyt tuntuu, elämä on.
 
On tuttua monelle meistä, harvoinpa noista huudellaan. Kokeile sellaista "ajankulumiskikkaa". Ota joku tarpeeksi kaukainen päämäärä, kuten 1kk, tai 3kk taikka vaikka 6kk. Älä tee mitään, anna ajan kulua, ja mieti sitten uudelleen mitä tunnet. Todennäköisesti huokaat helpotuksesta ettei tullut hölmöiltyä silloin aikoinaan...
 
Ja mieti onko oikeasti vasta puolella sittenkään mitään sinua kohtaan, jos ette ole puhuneet. Mä olin aikoinaan pitkään ihastunut erääseen. Kuvittelin vastapuolenkin olevan, koska itse tulkitsin monia tilanteita ihastumiseksi. En siis varmaksi tiedä oliko vai ei, mutta jälkeenpäin tajuan ettei Se välttämättä ollut mitään merkkejä. Tulkitsin vaan ihastuksissani monet merkit ohastumisen merkeiksi, vaikka on saattanut olla ihan normaaleja katseita ym. Mä olin pari vuotta ihastunut ja todellakinonnellinen, etten alkanu tekee asioille mitää ja pahimmassa tapauksessa rikkonut perhettä. Vieläkin tämä mies aiheuttaa jotain tunnetta, mutta pystyn elään sen kanssa. Anteeksi kirjoitusvirheet, puhelimella kirjoitan.
 
Itselläni aika sama tilanne, mutta olen vain päättänyt etten aio asialle mitään tehdä. Nähdään töissä ja jutellaan that's it. Ja jos mies alkaisi enemmän jotain yrittämään, niin kieltäytyisin kohteliaasti.

Onhan se imartelevaa, että toinen on ihastunut, mutta itse en ikinä voisi tuollaiseen juttuun lähteä mukaan. En haluaisi rikkoa hänen perhettään enkä omaani. Vaikka olisin itse sinkku, niin siltikin varatut perheelliset miehet olisi täysin nou nou.

Uskon, että ajan kanssa asia unohtuu vähitellen. Ja vaikkei unohtuisikaan, niin sen kanssa pystyisi elämään.
 
Moiset vois vain antaa mennä ja kokeilla? Ketä se satuttaa, jos kukaan ei tiedä? Minä ainaki eläisin hetkessä ja antaisin palaa. Mitä, jos se on "se oikea"?
 
Onko ihastuksesi kohde uusi työkaveri vai onko tunteita ollut jo pitemmän aikaa? Olisiko uutuuden viehätystä? Anna ajan kulua, voit huomata, että oli vain uutuuden tuomaa viehätystä.
 
Ei ole uusi työkaveri ja tunteita on ollut vaihtelevalla laadulla jo useamman vuoden. Alan vaan jo kyllästyä, kun fiilikset nousee pintaan uudestaan ja uudestaan pienten taukojen jälkeen ja alkaa olla entistä voimakkaampia.

Seksi ei taida olla se ratkaisu, kun puhutaan nimenomaan tunteista? Vai olisiko loppuviimein, jos onkin ihan hanurista,eikä enää sytytä? ;)
 

Similar threads

E
Viestiä
7
Luettu
1K
Perhe-elämä
näitä on olemassa
N

Yhteistyössä