A
ajateltavaksi
Vieras
Olin tänään noin viidenkymmenen muun henkilön kanssa työlounaalla suomalaisen ruokakulttuurin asialla. Käsittelimme lounaan aikana yhdessä syömiseen liittyviä asioita. Tilaisuudessa alustivat peruspalveluministeri Paula Risikko ja lastenpsykiatri Raisa Cacciatore.
Tilaisuus pysähdytti monin tavoin. Peruspalveluministeri teki huomion, että yhdessä syömisellä on terveyttä edistävä ja sairauksia ennalta ehkäisevä sosiaalinen vaikutus. Ruokailu ei ole vain nälän hallintaa ja ravitsemuksen toteuttamista, vaan makunautintoja ja yhdessäoloa jopa välittämistä. Totta.
Ministerin puheen aikana mieleeni nousi kohtaus piirroselokuvasta Rottatouille. Elokuvan loppupuolella äärimmäisen julma ja kriittinen ravintolakriitikko sai uudessa gourmetravintolassa eteensä ratatouille -annoksen. Ratatouillehan on maalaisruokaa, eikä ymmärrykseni mukaan ole välttämättä ensimmäiseksi gourmetravintolan annoksia. Laitettuaan ensimmäisen haarukallisen suuhunsa, maku palautti välittömästi kriitikon lapsuudenmuistoihin. Hän oli juuri kaatunut pyörällä, pyörä särkyi ja polveen tuli haava. Äiti pyyhki kyyneleet, halasi,suukotti ja laastaroi polven sekä istutti pojan pöydän ääreen ja toi eteen halauksen kera ratatouille -annoksen. Ratatouillen maku palautti mieleen ei ainoastaan ihanan makumuiston vaan muiston rakkaudesta ja välittämisestä. Rakastaa voi siis monilla tavoin, myös ruualla.
Raisa Cacciatore ravisteli meitä sillä, minkälaista kuvaa aikuisuudesta välitämme lapsillemme. Lapsi elää tässä ja nyt ja kokee asiat konkreettisina. Työsskäyvillä vanhemmilla on yleensä kiire, haetaan lapset päiväkodista, kireesti ruokaa, kireesti harrastuksiin ja takaisin, iltapalat ja pesut, nukkumaan, välillä vanhepien kesken pari riitaa, joita ei sovita. Lapsen mielessä elämä on yhtä mylläkkää, jossa ei olla läsna ja rauhoituta. Ruoka on siinä jossain välissä kiirettä vaan. Yhdessäolo on kaaosta. Ei ole aikaa kuunnella ja keskittyä toisiinsa saatika lapseen.
Lapsi jää näkemättä ja kokematta niitä vanhempien rauhoittumishetkiä, jotka ottavat tilaa sitten kun lapset nukkuvat. Riidatkin (yleensä?) sovitaan silloin. Lapsi ei näe sovintoa.
Raisa nosti esille myös käsitteen ruutuaika. Lapset viettävät tietokoneen, telkkarin, pleikan kanssa päivittäin enemmän aikaa kuin vanhempiensa tai sisarustensa kanssa. Ruudun kanssa vähintään kaksi tuntia, ihmisten kanssa 7 minuuttia. Mitäs men vanhemmat teemme? Minä ainakin syleilen työpäiväni aikana sähköpostia ja katson ruutua vähintään neljä tuntia. Kotona yritän olla olematta ruudun ääressä.
Äitienpäivän aattona Raisan puhe kolahti ja kovaa. Mietin, mitähän vielä voisi tehdä toisin, tehdä parannuksen. Muistaisi sen vakuutusyhtiön vanhan mainoksen: keskity elämään. Jos edes seuraavan kerran onnistuisin! Lapset tarvitsevat välittämistä ja tekoja, joden avulla lapsi tuntee olevansa tärkeä. Raksataminen ei yksin riitä, sanoi Raisa.
Lounaalla naututtu ruoka oli maittavaa, parsaa ja siikaa. Ruoka oli hyvää, kiitos ravintola Sipulille! Saimme pöytäkunnittain valitut keskustelunaiheet. Pöytäkunnallemme osui aihe yhdessäsyömisen arvostuksesta teoiksi, miten? Arvokeskustelu on tähän asti ollut mielestäni vaikeaa. Se vaatii itseltä paljon, omat arvot ja arvostukset on oltava selkeitä ja ne on uskallettava tuoda julki. Pöytäkuntamme oli rohkea, pääsimme pian vilkkaaseen keskusteluun.
Järjestäjät olivat toivoneet konkretiaa. Siihen emme ihan päässeet, mutta lähelle kuitenkin. Päätimme yhdessä edellyttää tämän maan korkean tason henkilöiltä arvojohtajuutta tässäkin asiassa. Haluamme, että jokainen korkea päättäjä mutta myös meistä taviksista tutkii itseään ja miettii miten, mitä ja paljonko puhuu ruuasta, millaisella asenteella. Kysymyksiin vastaamalla paljastaa paljon omasta arvomaailmastaan ja suhteestaan ruuan arvostukseen. Pöytäkuntamme halusikin nostaa ruuan "pyhäksi" asiaksi, asiaksi jota todella arvostetaan. Onhan meillä perinteitäkin, ei liene kovin kaukana aika, jolloin ruokapöydässä luettiin ruokarukous.
Toivotan kaikille blogin lukijoille hyvää äitienpäivää! Takki on jo tässä vaiheessa melko tyhjä. Neuvot arkeen -sivuiltamme löytyy paljon äiteienpäivään sopivia reseptejä ja muita ohjeita.
http://www.martat.fi/kaulin_ja_porkkana/?x67242=b115107
Tilaisuus pysähdytti monin tavoin. Peruspalveluministeri teki huomion, että yhdessä syömisellä on terveyttä edistävä ja sairauksia ennalta ehkäisevä sosiaalinen vaikutus. Ruokailu ei ole vain nälän hallintaa ja ravitsemuksen toteuttamista, vaan makunautintoja ja yhdessäoloa jopa välittämistä. Totta.
Ministerin puheen aikana mieleeni nousi kohtaus piirroselokuvasta Rottatouille. Elokuvan loppupuolella äärimmäisen julma ja kriittinen ravintolakriitikko sai uudessa gourmetravintolassa eteensä ratatouille -annoksen. Ratatouillehan on maalaisruokaa, eikä ymmärrykseni mukaan ole välttämättä ensimmäiseksi gourmetravintolan annoksia. Laitettuaan ensimmäisen haarukallisen suuhunsa, maku palautti välittömästi kriitikon lapsuudenmuistoihin. Hän oli juuri kaatunut pyörällä, pyörä särkyi ja polveen tuli haava. Äiti pyyhki kyyneleet, halasi,suukotti ja laastaroi polven sekä istutti pojan pöydän ääreen ja toi eteen halauksen kera ratatouille -annoksen. Ratatouillen maku palautti mieleen ei ainoastaan ihanan makumuiston vaan muiston rakkaudesta ja välittämisestä. Rakastaa voi siis monilla tavoin, myös ruualla.
Raisa Cacciatore ravisteli meitä sillä, minkälaista kuvaa aikuisuudesta välitämme lapsillemme. Lapsi elää tässä ja nyt ja kokee asiat konkreettisina. Työsskäyvillä vanhemmilla on yleensä kiire, haetaan lapset päiväkodista, kireesti ruokaa, kireesti harrastuksiin ja takaisin, iltapalat ja pesut, nukkumaan, välillä vanhepien kesken pari riitaa, joita ei sovita. Lapsen mielessä elämä on yhtä mylläkkää, jossa ei olla läsna ja rauhoituta. Ruoka on siinä jossain välissä kiirettä vaan. Yhdessäolo on kaaosta. Ei ole aikaa kuunnella ja keskittyä toisiinsa saatika lapseen.
Lapsi jää näkemättä ja kokematta niitä vanhempien rauhoittumishetkiä, jotka ottavat tilaa sitten kun lapset nukkuvat. Riidatkin (yleensä?) sovitaan silloin. Lapsi ei näe sovintoa.
Raisa nosti esille myös käsitteen ruutuaika. Lapset viettävät tietokoneen, telkkarin, pleikan kanssa päivittäin enemmän aikaa kuin vanhempiensa tai sisarustensa kanssa. Ruudun kanssa vähintään kaksi tuntia, ihmisten kanssa 7 minuuttia. Mitäs men vanhemmat teemme? Minä ainakin syleilen työpäiväni aikana sähköpostia ja katson ruutua vähintään neljä tuntia. Kotona yritän olla olematta ruudun ääressä.
Äitienpäivän aattona Raisan puhe kolahti ja kovaa. Mietin, mitähän vielä voisi tehdä toisin, tehdä parannuksen. Muistaisi sen vakuutusyhtiön vanhan mainoksen: keskity elämään. Jos edes seuraavan kerran onnistuisin! Lapset tarvitsevat välittämistä ja tekoja, joden avulla lapsi tuntee olevansa tärkeä. Raksataminen ei yksin riitä, sanoi Raisa.
Lounaalla naututtu ruoka oli maittavaa, parsaa ja siikaa. Ruoka oli hyvää, kiitos ravintola Sipulille! Saimme pöytäkunnittain valitut keskustelunaiheet. Pöytäkunnallemme osui aihe yhdessäsyömisen arvostuksesta teoiksi, miten? Arvokeskustelu on tähän asti ollut mielestäni vaikeaa. Se vaatii itseltä paljon, omat arvot ja arvostukset on oltava selkeitä ja ne on uskallettava tuoda julki. Pöytäkuntamme oli rohkea, pääsimme pian vilkkaaseen keskusteluun.
Järjestäjät olivat toivoneet konkretiaa. Siihen emme ihan päässeet, mutta lähelle kuitenkin. Päätimme yhdessä edellyttää tämän maan korkean tason henkilöiltä arvojohtajuutta tässäkin asiassa. Haluamme, että jokainen korkea päättäjä mutta myös meistä taviksista tutkii itseään ja miettii miten, mitä ja paljonko puhuu ruuasta, millaisella asenteella. Kysymyksiin vastaamalla paljastaa paljon omasta arvomaailmastaan ja suhteestaan ruuan arvostukseen. Pöytäkuntamme halusikin nostaa ruuan "pyhäksi" asiaksi, asiaksi jota todella arvostetaan. Onhan meillä perinteitäkin, ei liene kovin kaukana aika, jolloin ruokapöydässä luettiin ruokarukous.
Toivotan kaikille blogin lukijoille hyvää äitienpäivää! Takki on jo tässä vaiheessa melko tyhjä. Neuvot arkeen -sivuiltamme löytyy paljon äiteienpäivään sopivia reseptejä ja muita ohjeita.
http://www.martat.fi/kaulin_ja_porkkana/?x67242=b115107
