Ä
äitiniinpieni
Vieras
haluan kertoa oman tarinani lyhkäsesti.olen 24-vuotias 3v tytön äiti. asun tyttöni kanssa kaksin, kun vihdoin ja viimein uskalsin ottaa tämän askeleen.
meillä alkoi ongelmat kun mies alkoi näyttämään väkivaltaisia piirteitään vuosi sitten, aluksi se oli henkistä, "v*tun läski, ruma, saat*nan huora jne..", sit alkoi tulemaan fyysinen..aluksi hän sylki päälleni, tukisti, kuristi, löi, potki, töni.. ja mikä pahinta, usein lapsi näki/kuuli.
yhden kamalan kerran muistan kun meillä oli erimielisyyttä miehen menoista, mies lähti kaljalle, kun hän palasi yöllä, olin tytön kanssa nukkumassa(tyttö silloin 1,5v). pieni kulta nukkui juuri silloin vatsani päällä, koska oli flunssassa ja uni ei meinanut muuten tulla. no mies tuli kotiin ja oitis säntäs makuuhuoneeseen, kovalla voimalla otti polvistani kiinni ja väänsi niitä sivuille ja sylki päälleni ja ilmeili kasvoillaan kun tietenkin aloin itkeä. käskin miehen lopettaa, mennä pois koska lapsi oli sylissä nukkuvana edelleen. no mies senkun jatkoi, sanoi että haluaa minun kuolevan, tarttui kaulaani kiinni ja tällöin lapsi heräsi ja alkoi hysteerisesti hutamaan "ei ei, pois isi pois". no mies meni toiseen huoneeseen ja sinne kai sammuikin.
Seuraavana päivänä lähdimme heti vanhemmilleni ja siellä olimme muutaman yön kunnes mies aneli ja aneli antamaan anteeksi, me olimme hänelle kuulumma kaiki kaikessa ja ilman meitä ei pystynyt elämään..
no tilanne oli rauhallinen jonkin aikaa.. pieniä riitoja oli, joiden aikana mies tukisti(ja lujaa, muutamana kertana lähti tupottain hiuksia).
tämän tilanteen jälkeen "olimme vielä 1v yhdessä", jona aikana mies on kuristanut, potkinut, lyönyt ja henkisesti pahoinpidellyt minua useita kertoja.
Kaverit oli ainoita joille kerroin asioista(vähän kyllä kaunistelemalla).
Mutta nyt olen vihdoin mennyt lastensuojeluun, kertonut kaiken mitä mies tehnyt minulle lapsen nähden.. Ja miksi en aiemmin? niin, itsetunto oli maahan poljettu, mies osasi puitää huolen että pysyn vaiti, aina yritti korjata asiat.. mutta kun raskaustesti näytti alkuvuodesta plussaa, niin tiesin että oman hyvinvointini, tyttömme ja mahassa olevan vauvan takia minun täytyy lähteä. ja niin minä tein. lähdin ja vihdoin voin alkaa hakea takasin sitä omaa iloista itseäni, joka tarvitsee ainoastaan rakkautta ja hellyyttä.
Olen niin pieni nyt, niin uskomattoman pieni, mutta kun aamuisin herään ja näen kasvavan atsani ja rakkaan tyttöni niin tiedän että olen tehnyt oikean ratkaisun. Jos en olisi lähtenyt, niin mies olisi voinut tehdä sen kaikista pahimman..
meillä alkoi ongelmat kun mies alkoi näyttämään väkivaltaisia piirteitään vuosi sitten, aluksi se oli henkistä, "v*tun läski, ruma, saat*nan huora jne..", sit alkoi tulemaan fyysinen..aluksi hän sylki päälleni, tukisti, kuristi, löi, potki, töni.. ja mikä pahinta, usein lapsi näki/kuuli.
yhden kamalan kerran muistan kun meillä oli erimielisyyttä miehen menoista, mies lähti kaljalle, kun hän palasi yöllä, olin tytön kanssa nukkumassa(tyttö silloin 1,5v). pieni kulta nukkui juuri silloin vatsani päällä, koska oli flunssassa ja uni ei meinanut muuten tulla. no mies tuli kotiin ja oitis säntäs makuuhuoneeseen, kovalla voimalla otti polvistani kiinni ja väänsi niitä sivuille ja sylki päälleni ja ilmeili kasvoillaan kun tietenkin aloin itkeä. käskin miehen lopettaa, mennä pois koska lapsi oli sylissä nukkuvana edelleen. no mies senkun jatkoi, sanoi että haluaa minun kuolevan, tarttui kaulaani kiinni ja tällöin lapsi heräsi ja alkoi hysteerisesti hutamaan "ei ei, pois isi pois". no mies meni toiseen huoneeseen ja sinne kai sammuikin.
Seuraavana päivänä lähdimme heti vanhemmilleni ja siellä olimme muutaman yön kunnes mies aneli ja aneli antamaan anteeksi, me olimme hänelle kuulumma kaiki kaikessa ja ilman meitä ei pystynyt elämään..
no tilanne oli rauhallinen jonkin aikaa.. pieniä riitoja oli, joiden aikana mies tukisti(ja lujaa, muutamana kertana lähti tupottain hiuksia).
tämän tilanteen jälkeen "olimme vielä 1v yhdessä", jona aikana mies on kuristanut, potkinut, lyönyt ja henkisesti pahoinpidellyt minua useita kertoja.
Kaverit oli ainoita joille kerroin asioista(vähän kyllä kaunistelemalla).
Mutta nyt olen vihdoin mennyt lastensuojeluun, kertonut kaiken mitä mies tehnyt minulle lapsen nähden.. Ja miksi en aiemmin? niin, itsetunto oli maahan poljettu, mies osasi puitää huolen että pysyn vaiti, aina yritti korjata asiat.. mutta kun raskaustesti näytti alkuvuodesta plussaa, niin tiesin että oman hyvinvointini, tyttömme ja mahassa olevan vauvan takia minun täytyy lähteä. ja niin minä tein. lähdin ja vihdoin voin alkaa hakea takasin sitä omaa iloista itseäni, joka tarvitsee ainoastaan rakkautta ja hellyyttä.
Olen niin pieni nyt, niin uskomattoman pieni, mutta kun aamuisin herään ja näen kasvavan atsani ja rakkaan tyttöni niin tiedän että olen tehnyt oikean ratkaisun. Jos en olisi lähtenyt, niin mies olisi voinut tehdä sen kaikista pahimman..
