Peskää naiset perseenne - ainakin ennen panoa

  • Viestiketjun aloittaja miesjokaeivähästäsäikähdä
  • Ensimmäinen viesti
miesjokaeivähästäsäikähdä
Mikseivät naiset pidä huolta takapuolihygieniasta?

Nainen kun seksissä usein levittää koko holepoppinsa levälleen niin pershygieniasta olisi pidettävä erityistä huolta. Naisen takapuoli persreikineen on todella kaunis näky levällään (olenhan peppumiehiä nemmän kuin rinta), mutta hygieniaa ordottaa. Turhan usein takaa päin nussiessa huomaa ruskeankostean renkaan persreiän ympärillä ja sen tuoksu. Peskää perseenne ainakin ennen panoa, sillä turhan yleinen näky!

Tuo paikkojen pesemättömyys tuntuu olevan tavattoman yleistä, vaikka nainen muuten olisi siisti, meikkaisi ja pukeutuisi hyvin. Paskaraitaisia alusvaatteita näkyy suurimmalla osalla naisia pesukorissa, ja nimenomaan paska ei kuukautisveri. Myös märkään paskareunaan pyllyreijän ympärillä törmää yllättävän usein kun takaa on sisään menossa. Eihän sitä häveliäisyyssyystä naiselle viitsi mainita, mutta kyllä siinä menee fiilis kun koittaa olla tahrimatta alavatsaansa. Naiset voisivat pyyhkiä paremmin persiinsä paskalla käydessään tai mielummin PESTÄ perseensä ruikun jälkeen. Itsekin käyn aina paskomisen jälkeen alpääpesulla ihan tottumuksesta, sillä monet naiset työntävät seksissä sormensa miehen perseensuulle, enkä halua jättää kynsiin ylimääräistä tavaraa tai tuoksua.
 
mamma-85
En ihan vähästä säikähdä, kun on sitä tullut nähtyä ja haisteltuakin kaikenlaista... Tässä naisten hygienia-asiassa olen samaa mieltä. Joidenkin naisten pitäisi huolehtia hygieniastaan paremmin. Pahimmassa tapauksessa hiki, pesemätön toosa ja perse haisee myös muulloinkin kuin makuuhuoneessa.

Mutta... ainoita joita tulisi muistuttaa hygieniasta ei ole naiset. Monet miehet haisevat likaiselle. En tarkoita pientä hienhajua tai sitä, että miehet haisevat hielle työpäivän jälkeen. Ei, en ollenkaan. Tarkoitan sitä, että jotkut miehet haisevat "kalulle" ja hielle metrien päähän ihan normaalistikin. Puhtaiden vaatteiden vaihto (etenkin sukkien ja kalsarien) on lähes mahdoton tehtävä. Miksi?

Tiedän tämän hygienia ongelman olevan joillakin miehillä niin paha, että se vaikuttaa jo seksielämään todella vakavasti. Äijät ihmettelevät, "miksi muija pihtaa?" Ongelma kun joissakin perheissä olisi niin helposti ratkaistavissa, että mies pitäisi jalat, perseen, kainalot ja pallien seudun puhtaana. Puhtaus on puoliruokaa, seksissäkin.
 
Niiiiinpä
sellainen kesähelteen muhittama pallihiki on kauhea! Yritä siinä sitten suuseksiä.. Kalu voi olla hyvinkin pestynä, mutta pussit ja persvako pesemättä. Yäk!!!!

En ole koskaan tullut ajatelleeksi että olisi naisia, jotka eivät pidä huolta hygieniastaan. Luulisi olevan itsestäänselvyys naisille.
 
marisa*
Mutta... ainoita joita tulisi muistuttaa hygieniasta ei ole naiset. Monet miehet haisevat likaiselle. En tarkoita pientä hienhajua tai sitä, että miehet haisevat hielle työpäivän jälkeen. Ei, en ollenkaan. Tarkoitan sitä, että jotkut miehet haisevat "kalulle" ja hielle metrien päähän ihan normaalistikin. Puhtaiden vaatteiden vaihto (etenkin sukkien ja kalsarien) on lähes mahdoton tehtävä.

Miehet haisee ja perse varsinkin..se karvainen persevako jota ei saa puhtaaksi millään paskalla käynnin jälkeen...ota siinä sitten suihin sen lemun keskellä ...No eipä ole toista kertaa näitä herroja halunnut tavata.....yök
 
Wunderbaum
Alkuperäinen kirjoittaja miesjokaeivähästäsäikähdä:
Tuo paikkojen pesemättömyys tuntuu olevan tavattoman yleistä, vaikka nainen muuten olisi siisti, meikkaisi ja pukeutuisi hyvin. Paskaraitaisia alusvaatteita näkyy suurimmalla osalla naisia pesukorissa, ja nimenomaan paska ei kuukautisveri. Myös märkään paskareunaan pyllyreijän ympärillä törmää yllättävän usein kun takaa on sisään menossa. Eihän sitä häveliäisyyssyystä naiselle viitsi mainita, mutta kyllä siinä menee fiilis kun koittaa olla tahrimatta alavatsaansa. Naiset voisivat pyyhkiä paremmin persiinsä paskalla käydessään tai mielummin PESTÄ perseensä ruikun jälkeen. Itsekin käyn aina paskomisen jälkeen alpääpesulla ihan tottumuksesta, sillä monet naiset työntävät seksissä sormensa miehen perseensuulle, enkä halua jättää kynsiin ylimääräistä tavaraa tai tuoksua.
No tuo paikkojen pesemättömyys tuntuu olevan tavattoman yleistä myös miehillä. Tiedätkö kuule miltä naisesta tuntuu kun kumartuu antamaan miehelle suuseksiä ja huomaakin sitten että se kalu haisee ihan hirveen karseen ällöttävälle? Siinä kun huulet ovat jo melkeen kalulla niin on jo vähän myöhäistä kun ei häveliäisyyssyystä viitsi mainita mitään, ei! Mutta kyllä siinä fiilikset menee. Pahin tapaus joka mun kohdalle on osunut on eräs haisuli, joka tartutti hajun myös muhun. Panon jälkeen tunsin pistävän kullinhajun omien alkkareideni läpi! En aikaisemmin uskonut että tuollainen olisi edes mahdollista.

Ja kyllä mä olen monella miehellä nähnyt sellaisia perskarvoihin tarttuneita kuivia paskanjäämiä.
 
tarkkis tapsa
Puhtaus koskee luonnollisesti kumpaakin sukupuolta. Aika harva ilmeisesti käy suihkun kautta sänkyyn. Alkoholilla on ilmeisesti osuutta asiaan. Se kun turruttaa aistit, vapauttaa estot ja kaiken pitäisi tapahtua sillä sekunnilla.
 
Tytönkloppi
Alkuperäinen kirjoittaja miesjokaeivähästäsäikähdä:
Paskaraitaisia alusvaatteita näkyy suurimmalla osalla naisia pesukorissa, ja nimenomaan paska ei kuukautisveri.
Onko sulla oikeen tapana penkoa naisten pesukoreja? Tiedätkö muuten että naisten alapäästä valuu eritettä myös kuukautisten välisenä aikana? Valkovuoto ei aina nimestään huolimata ole valkoista, vaan voi olla myös kellertävää tai jopa ruskeaanpäin menevää. Siinä taitaa olla selitys paskaraitaisille alusvaatteille.
 
Rambe66
[quote="Wunderbaum]
Ja kyllä mä olen monella miehellä nähnyt sellaisia perskarvoihin tarttuneita kuivia paskanjäämiä. [/quote]

Onko nää nyt niitä kuuluisia kakkelbärin marjoja, eli rekkamiehen pastilleja? :)
 
itsestään selvyys
Kyllä miehen taipeista lähtee kammottava haju jos eivät pese juuri ennen seksiä, ei tee mieli ottaa suihin.
Joten täytyy pestä koko alapää, mielummin saippualla.

Minäkään en suostu suuseksiin tai muuhunkaan jos en ole käynyt kunnon alapäänpesulla ja saippuapesu. Mieto tietysti
I
 
huh heijaa, helpotus, teini-ikä jo takana päin
Hyvät vanhemmat. Ei sillä, etteikö teidän pitäisi lapsillenne seksuaalisuuteen liittyvistä asioista puhua, mutta ottakaa selvää, mitä lapsenne tietää jo. Turha on samaa asiaa jauhaa tuhat kertaa.

Nykyään koulussa jaetaan aika paljon asiallista tietoa seksuaalisuudesta, raskaudesta, ehkäisystä ja seksitaudeista. Lisäksi nuoret puhuvat keskenään aika avoimesti näistä asioista ja siinä samalla jakavat toisilleen tehokkaasti tietoa(nuorten omalla kielellä, jota aikuiset saattavat pitää asiattomana). Nuortenlehdissä on asiatietoa aika paljon. On erilaisia lääkärinpalstoja, joissa voi kysyä asiasta kuin asiasta. Tutustukaa esim. nuortenlehtiin ja erilaisiin esitteisiin, joita saa vaikkapa terveyskeskuksen odotushuoneesta, kouluterveydenhoitajalta jne. Tietoa löytyy jos sitä etsii.

Nuorten voi olla helpompi kysellä asioista toisiltaan, tai tavallaan neutraalilta aikuisilta, kuten terveydenhoitajalta kuin omilta vanhemmiltaan. Äiskän ja iskän saarna, kuinka "seksiä ei tulisi harrastaa, ennenkuin on siihen valmis" ja kuinka "ehkäisyn tulee olla varma" voi olla hyvinkin nöyryyttävää.

HYGIENIASTA PUHUTAAN KUITENKIN LIIAN VÄHÄN! Nuoret ovat ymmällään, kun "hormoonit hyrrää" ja yks kaks joka rako kropassa haisee. Aikaisemmin, esim. vuosi takaperin kun niin ei ollut. Harvassa on ne käytännönvinkit hygienian hoitamiseen. Kertokaa hyvät konstit kainalohien karkottamiseen, jalkahien hajun nujertamiseen ja siihen, mitä tehdä nihkeälle ja löyhkäävälle jalkovälille.

Älkää pelästykö kysymyksiä karvojen ajelusta. Parran ajo sujuu vähemmillä ongelmilla, jos joku antaa ihan käytännön vinkkejä. Kun "iskät" muistelevat, niin varmasti ne ekat kerrat meni vähän harjotteluksi...

Ei varmaan kenellekään ylläri, että tytöilläkin karvat kasvavat ja luonnollisesti he haluavat päästä niistä eroon, siinä missä hieman varttuneemat naiset. Kainalokarvat halutaan usein veks' heti kun niitä ilmestyy. Bikiniraja on arka alue. Karvoja kasvaa sinnekkin ja uimahallissa "kunnon viidakko" on tytölle itselleen arka paikka, vaikka kukaan muu ei siihen mitään huomiota kiinnitä.

"Äiskät": ostakaa ajoissa tyttärille kunnolliset karvojenpoisto välineet, ennenkuin he itse ostavat halpoja ja huonolaatuisia, lopputuloksena kipeitä haavoja kehon arimmilla paikoilla. Pahimmassa tapauksessa tyttäret eivät kehtaa asiasta puhua ja lainaavat teidän höyliänne. Tärkeätä on opastaa karvanpoistovälineiden käytössä.
 
miesjokaeivähästäs
Alkuperäinen kirjoittaja Tytönkloppi:
Alkuperäinen kirjoittaja miesjokaeivähästäsäikähdä:
Paskaraitaisia alusvaatteita näkyy suurimmalla osalla naisia pesukorissa, ja nimenomaan paska ei kuukautisveri.
Onko sulla oikeen tapana penkoa naisten pesukoreja? Tiedätkö muuten että naisten alapäästä valuu eritettä myös kuukautisten välisenä aikana? Valkovuoto ei aina nimestään huolimata ole valkoista, vaan voi olla myös kellertävää tai jopa ruskeaanpäin menevää. Siinä taitaa olla selitys paskaraitaisille alusvaatteille.
Naisilla on tapana heitellä alushousujaan usein kerälle kierrettyjä miten sattuu ja aktin jälkeen niitä löytyy myös sängystä tai sen vierestä nainen menee suihkuun. Kyse ei ole mistään muusta kuin puhtaasta paskasta tai siis paskaviivoista. Hajusta asian voi päätellä hyvin, riittää muuten että pikkuhousut ottaa käteensä, niitä ei tarvitse sen kummemmin nuuhkia.
Tätä siis tapaa ainakin joka toisella naisella, jopa useammalla kokemuksen tuomalla tiedolla. Jännää että naiset jotka tietävät voivansa joutua seksiin, ja usein myös takaapäin, eivät AINA paskalla käytyään käy pesemässä persettään. Itse en kehtaisi edes liikkua paskaisella perseellä, luulisi että tuntuu inhottavalta kun housu tarttuu paskaan kiinni. Vai totuttaako se kuukautisveri siihen että aina housuissa voi olla jotain ylimääräistä. Ehkä me miehet olemme vain liian hygieenisia.

Miehen kommentti
Olin ehkä itse nuorempana sellainen joka ei välittänyt peseytyä kovin usein ( eikai sitä omaa hajuaan huomaa, kun siihen tottuu ), mutta seurustelin naisen kanssa joka huomautteli asiasta, ja niinpä aloin peseytymään aamuin illoin ja aina seksin jälkeen. Nyt olen uudessa suhteessa, jossa nainen mieluiten peseytyy aamuisin, joten iltaiset iloittelut ovat jopa saaneet minut hieman karttamaan niitä... Olen hienovaraisesti maininnut mm. kainalo"tuoksusta", ja siihen tuli jo helpotusta. Hän käytti aiemmin sellaista deodoranttia, jonka pitäisi pitää kainalot "kunnossa" jopa viikon, mutta ei se todellakaan pitänyt. Alapää on sitten toinen juttu, suuseksi ei todellakaan kiinnosta iltaisin ja pyrinkin ehdottamaan saunomista iltaisin aika usein... Esimerkiksi niinä iltoina kun hän ei peseydy illalla ( ts. ei käydä saunassa ) ja harrastetaan seksiä tulee sitä valkovuotoa tms. kalun juureenkin.

Jotkut eivät vaan ole käyneet läpi "koulutusta" tai eivät vaan tajua.
 
Wunderbaum
Alkuperäinen kirjoittaja Rambe66:
[quote="Wunderbaum]
Ja kyllä mä olen monella miehellä nähnyt sellaisia perskarvoihin tarttuneita kuivia paskanjäämiä.
Onko nää nyt niitä kuuluisia kakkelbärin marjoja, eli rekkamiehen pastilleja? :)[/quote]

Juu, taitaa olla. Mutta niitä löytyy kyllä muidenkin kuin rekkamiesten perskarvoista :)
 
nuoleskelija
Alkuperäinen kirjoittaja Wunderbaum:
Alkuperäinen kirjoittaja Rambe66:
[quote="Wunderbaum]
Ja kyllä mä olen monella miehellä nähnyt sellaisia perskarvoihin tarttuneita kuivia paskanjäämiä.
Onko nää nyt niitä kuuluisia kakkelbärin marjoja, eli rekkamiehen pastilleja? :)
Juu, taitaa olla. Mutta niitä löytyy kyllä muidenkin kuin rekkamiesten perskarvoista :)[/quote]
Joo noita tulee aina silloin tällöin nuollessa suuhun naisten jalkoväleistä. Riittää että naisella on jäänyt muutama karva ajamatta takapuolesta ja heti siellä on noita kuivia helmiä.
 
onpa sinulla seuraa ollut
Alkuperäinen kirjoittaja miesjokaeivähästäsäikähdä:
Mikseivät naiset pidä huolta takapuolihygieniasta?

Nainen kun seksissä usein levittää koko holepoppinsa levälleen niin pershygieniasta olisi pidettävä erityistä huolta. Naisen takapuoli persreikineen on todella kaunis näky levällään (olenhan peppumiehiä nemmän kuin rinta), mutta hygieniaa ordottaa. Turhan usein takaa päin nussiessa huomaa ruskeankostean renkaan persreiän ympärillä ja sen tuoksu. Peskää perseenne ainakin ennen panoa, sillä turhan yleinen näky!
No sinäpä omituisiin naisiin olet törmännyt. Tuleeko joku suoraan kakkapöntöltä pyllyään pyyhkimättä sinun kanssasi sänkyyn, jos "persreiän" ympärillä on mainitsemasi "ruskeankostea rengas"? Olen aika notkea, mutta silti en niin taipuisa, että omaan ahteriini näkisin, mutta ainakin miehelläni on siellä peräaukon tienoilla tummempaa pigmenttiä eli iho on väriltään siellä tummempaa kuin "normaali" iho. Ja jos naisella on alapäässä kosteutta/märkyyttä seksin aikana, niin sekin on ihan normaali ilmiö.

Alkuperäinen kirjoittaja miesjokaeivähästäsäikähdä:
Tuo paikkojen pesemättömyys tuntuu olevan tavattoman yleistä, vaikka nainen muuten olisi siisti, meikkaisi ja pukeutuisi hyvin. Paskaraitaisia alusvaatteita näkyy suurimmalla osalla naisia pesukorissa, ja nimenomaan paska ei kuukautisveri.
Itse en myöskään ole harrastanut ystävättärien pyykkikorien penkomista ja alusvaatteiden analysointia, mutta hyvin vaikea uskoa, että naisilla olisi korit pullollaan "paskaraitaisia alusvaatteita". Eikö sitä kuukautisvertakaan niissä alushousuissa ole, sillä tiedätkös, että kuukautisten aikana käytetään jotakin suojaa (side, tampooni, kuukuppi), eikä sitä verta "juoksuteta" sinne alushousuihin vapaasti.

Ehkä sinun kannattaisi lopettaa naisten kanssa oleminen kokonaan, jos tuttavapiirissäsi on ainoastaan naisia, jotka eivät käy suihkussa eivätkä osaa "suojata" itseään kuukautisten aikana...
 
Timpuri Numento
Kyllä molemminpuolinen hygena on tärkeää. Aina se ei toki ole mahdollista. Joskus 80-luvulla olin vaeltamassa ja semmoiselle metsähallituksen mökille tultuani törmäsin kahteen naisvaeltajaan. Illantullen kaivelin eväslekan repusta ja maisteltiin se kolmeenpekkaan. Toisen naisen kanssa synkkasi ja kun mentiin lavitsoille tuli tämä himotar pyytämättä viereeni. No hetkenpäästä oltiinkin jo housut nilkoissa ja kädet vehkeissä. Tuossavaiheessa jo homma haiskahti molemmilla mutta eikun asialle. Päältäryhkyttäessä ei vielä mitään mutta daami pyysi takaapäin. Silloin pöllähti aivan jumalaton haarakanelinkatku ja mulla lerpahti. Kävin kusella ja kun tulin takasin sisälle haisi koko kämppä viinalle ja paskalle. Voi kun olis ollut lisää viinaa. Eipä ollut seuraavana päivänä helliä hyväisiä.
 
vierailija
Mikseivät naiset pidä huolta takapuolihygieniasta?

Nainen kun seksissä usein levittää koko holepoppinsa levälleen niin pershygieniasta olisi pidettävä erityistä huolta. Naisen takapuoli persreikineen on todella kaunis näky levällään (olenhan peppumiehiä nemmän kuin rinta), mutta hygieniaa ordottaa. Turhan usein takaa päin nussiessa huomaa ruskeankostean renkaan persreiän ympärillä ja sen tuoksu. Peskää perseenne ainakin ennen panoa, sillä turhan yleinen näky!

Tuo paikkojen pesemättömyys tuntuu olevan tavattoman yleistä, vaikka nainen muuten olisi siisti, meikkaisi ja pukeutuisi hyvin. Paskaraitaisia alusvaatteita näkyy suurimmalla osalla naisia pesukorissa, ja nimenomaan paska ei kuukautisveri. Myös märkään paskareunaan pyllyreijän ympärillä törmää yllättävän usein kun takaa on sisään menossa. Eihän sitä häveliäisyyssyystä naiselle viitsi mainita, mutta kyllä siinä menee fiilis kun koittaa olla tahrimatta alavatsaansa. Naiset voisivat pyyhkiä paremmin persiinsä paskalla käydessään tai mielummin PESTÄ perseensä ruikun jälkeen. Itsekin käyn aina paskomisen jälkeen alpääpesulla ihan tottumuksesta, sillä monet naiset työntävät seksissä sormensa miehen perseensuulle, enkä halua jättää kynsiin ylimääräistä tavaraa tai tuoksua.

Pieni kullisten juttuja ja vielä kollaa naisten pikkareita pyykki koreista katsoen onko paska raitoja jne ..voi vittu mä repesin..
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Olin ehkä itse nuorempana sellainen joka ei välittänyt peseytyä kovin usein ( eikai sitä omaa hajuaan huomaa, kun siihen tottuu ), mutta seurustelin naisen kanssa joka huomautteli asiasta, ja niinpä aloin peseytymään aamuin illoin ja aina seksin jälkeen. Nyt olen uudessa suhteessa, jossa nainen mieluiten peseytyy aamuisin, joten iltaiset iloittelut ovat jopa saaneet minut hieman karttamaan niitä... Olen hienovaraisesti maininnut mm. kainalo"tuoksusta", ja siihen tuli jo helpotusta. Hän käytti aiemmin sellaista deodoranttia, jonka pitäisi pitää kainalot "kunnossa" jopa viikon, mutta ei se todellakaan pitänyt. Alapää on sitten toinen juttu, suuseksi ei todellakaan kiinnosta iltaisin ja pyrinkin ehdottamaan saunomista iltaisin aika usein... Esimerkiksi niinä iltoina kun hän ei peseydy illalla ( ts. ei käydä saunassa ) ja harrastetaan seksiä tulee sitä valkovuotoa tms. kalun juureenkin.

Jotkut eivät vaan ole käyneet läpi "koulutusta" tai eivät vaan tajua.

Novoivoivoi.. normaali pesu molemmille sukupuolille, se riittää. Ihmisestä nyt vaan erittyy normaaleja eritteitä...kuten valkovuotoa. Kuvittele nyt jos naisen sukuelimet olis kuivat voi voi. Ja onkos pakko harrastaa suuseksiä ... ei se ole itse tarkotus. Inhottaakos sinua ruiskia siemennestettä naisesi emättimeen, josta se sitten valuu ulos ehkäpä tuoksahtaakin ...
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
X

Yhteistyössä