Pettämisen vaikutus itsetuntoon pitkällä tähtäimellä

["Aloittaja"]

Mieheni petti minua noin vuosi sitten. Olemme juurta jaksain selvittäneet asian ja päätimme jatkaa yhdessä. Selvittäminen jatkuu tietyllä tapaa edelleen, keskustelemme asiasta ajoittain vieläkin ja suhteemme on parantunut huomattavasti vuoden takaisesta.

Kuitenkin olen huomannut sen vaikuttaneen itsetuntooni. Olen alkanut epäilemään asioita, kuten mikäli eroaisimme (ihan hypoteettisesti, emme ole eroamassa), olenko enää miesten silmissä viehättävä, haluaisiko minua edes kukaan. Ennen pettämisepisodia itsetuntoni oli erittäin hyvä ja ajattelin olevani kaunis ja haluttava. Pettämisen jälkeen en ole kokenut olevani enää "erityinen". Se tietynlainen tunne ainutlaatuisuudestani katosi. Nyt esimerkiksi katsoessani kauniita naisia, mietin mielessäni, miksipä mieheni ei heitä haluaisi. Muutos itsetuntoon on radikaali, eikä ole palautunut/parantunut vuoden aikana, päin vastoin, olen alkanut pohtimaan asiaa yhä enemmän.

Tietysti pettäminen romuttaa itsetunnon, mutta palautuuko se koskaan?
Kokemuksia niiltä, jotka ovat jatkaneet pettämisen jälkeen, oletteko eheytyneet koskaan? Luottamusta ihmisiin en edes kuvittele saavani koskaan takaisin, en miestäni enkä muitakaan ihmisiä kohtaan. Varmasti paranee pikku hiljaa, mutta ei kokonaan. Elämän raadollisuus paljastui minulle pettämisen kautta, en tiedä, mitä kuvittelin siihen asti.

 

[Lispetti]

En osaa antaa vastausta mutta :hug:

 

[Neydan]

Ei kuulosta nyt hyvältä tuo. Miksi asiasta edelleenkin miehen kanssa puhutaan? Eihän se silloin ole jäänyt taakse. Vaikuttaa siltä, ettei se miehen kanssa puhuminen riitä, vaan sinun pitäisi jossain (pari/yksilöterapiassa) asiaa purkaa. Kannattaa aika tilata.

Mulle pettäminen ei kyllä tehnyt mitään koloa itsetuntoon. Luottamus silloiseen mieheen kyllä särkyi, mutta itseeni luotin yhtä paljon tai vähän kuin ennenkin. Sen kuitenkin huomasin, että mitä enemmän asiaa pyöritteliun mielessäni, sen pahemmalta se tuntui. Käytännössä siis paisuttelin asiaa ja kieriskelin tuskassa miettimällä kaikkee typerää. Ylipääseminen kesti sen takia varmaan puoli vuotta.

Nykyisin jos samaan tilanteeseen joutuisin, pohtisin tarkkaan pystynkö jättämään asian taakse, aloittamaan puhtaalta pöydältä. Jos olisi epäilys että alkaisin taas asiaa pyörittelemään turhaankin, niin parempi olisi erota. Ei sellanen kurjuudessa piehtarointi ollut kenellekään hyväksi.

 

["vieras"]

Eiköhän se sua edelleenkin petä, kun on sulta anteeksi saanut . Ei tuollaiset miehet muutu.

 

["sss"]

[QUOTE="vieras";28269073]Eiköhän se sua edelleenkin petä, kun on sulta anteeksi saanut . Ei tuollaiset miehet muutu.[/QUOTE]

Mä olen ollut tuollainen nainen ja olen muuttunut. Ei se kaikilla ole "veressä" vaan olosuhteissa.

 

["vieras"]

Mieheni petti ja yritimme myös jatkaa liittoamme, mutta ei siitä mitään tullut. Minulla itsetunto todellakin romahti, eikä auttanut se, että olin raskaana -> "lihava ja ruma". Erosta on nyt vuosi, mutta en ole päässyt jaloilleni, enkä tiedä, miten saisin itseäni taas niskasta kiinni. En olisi ikinä uskonut, että minä murtuisin tällaiseksi säälittäväksi ja katkeraksi, mutta niin vain näyttää käyneen. Itsetunto nollassa.

 

["Aloittaja"]

En ole anteeksi antanut enkä koskaan anteeksi aio antaakaan, enkä pystyisikään, toivottavasti joskus unohdan tai pystyn suhtautumaan neutraalisti. Tai jotenkin järkevästi. Mutta haluan jatkaa suhteessa, koska suhteemme on kaikkea sitä, mitä parisuhteelta haluan, en usko että koskaan löytäisin parempaa kumppania. Rehellisesti sanottuna en keksi mitään, mitä voisin enempää kumppanilta toivoa.. paitsi luottamus. Itseasiassa pidän suhdettamme poikkeuksellisen toimivana ja hyvänä. Meillä on huumoria, hellyyttä, arki toimii, saan paljon huomiota, päämäärät ja tavoitteet ovat yhteisiä, samoin arvot.

Ja ehkäpä siitä siksi edelleen puhutaankin ajoittain, etten halua miehen unohtavan tekojaan. Kai minä sitten haluan vain syyllistää häntä edelleen. Välillä piikittelen, välillä pohdiskelen, että en taida koskaan enää luottaa.. Mutta ei se siis enää mikään jatkuvasti pinnalla oleva aihe ole, usein vain jonkin tilanteen johdosta päätän kysyä jotain aiheeseen liittyvää (esim. katsomme elokuvaa, jossa petetään > minulle herää kysymys pettämiseen liittyen, kysyn mieheltäni)

Mies on tehnyt ihan valtavia panostuksia ja muutoksia elämäänsä pettämisen jälkeen. Mutta kaipa se tosiaan takaraivossa painaa minullakin, että kerran pettäjä aina pettäjä.. Olen kyllä tehnyt hyvin vahvasti selväksi, että pienikin harha-askel, niin asiasta ei tarvitse enää edes keskustella, sitten se on siinä.

 

["vieras"]

En osaa auttaa minäkään, valitettavasti. Itse en voisi jatkaa suhteessa, jos mies pettäisi, edes sen kerran. Mies tietää tämän ja on samoilla linjoilla, meillä se on kerrasta poikki. Teidän kannattaa mennä varmaan johonkin ammattiauttajan puheille, jos aiotte liittoanne jatkaa, en usko että tuo menee itsekseen ohi jos ei ole mennyt vieläkään.

 

["Aloittaja"]

Ja lisättäköön nyt sitten sekin, että minäkin olen raskaana > "lihava ja ruma". Johtunee varmasti siitäkin nämä itsetuntopohdinnat. Toivottavasti johtuvat kokonaan siitä ja menevät ohi Paljon mahdollista.

 

["Aloittaja"]

[QUOTE="vieras";28269269]En osaa auttaa minäkään, valitettavasti. Itse en voisi jatkaa suhteessa, jos mies pettäisi, edes sen kerran. Mies tietää tämän ja on samoilla linjoilla, meillä se on kerrasta poikki. Teidän kannattaa mennä varmaan johonkin ammattiauttajan puheille, jos aiotte liittoanne jatkaa, en usko että tuo menee itsekseen ohi jos ei ole mennyt vieläkään.[/QUOTE]

Niin minäkin ajattelin.. etten voisi jatkaa. Mutta toisin kävi.
Pariterapiaa harkitsimme, mutta en usko olevan konkreettista hyötyä, kun keskusteluyhteys on ollut meillä koko ajan täysin "auki". Pystymme puhumaan mistä vain, kuuntelemme toisiamme ja keskusteluiden pohjalta saamme itsekin muutoksia aikaan. Ja olen ihmisenä sellainen superanalysoija, että varmasti on asia analysoitu joka kantilta Tosin se piirre minussa on varmastikin suurin osa ongelmaa, analysoin liikaakin..

 

["vieras"]

Minä jatkoin miehen kanssa joka petti. Tästä on nyt n. reilu 10 vuotta aikaa. Alkuun se vaikuttikin itsetuntooni. Et ole käsitellyt asiaa loppuun etkä pääse paranemaan siitä ennen kuin olet sen käsitellyt loppuun. Asiasta vatvominen ei auta vaan kun olette sopineet asiat ja aloitatte ns. puhtaalta pöydältä niin asiaa ei saisi enää vetää esiin.
Joka kerta kun asian otat esiin se tavallaan tulee ajankohtaiseksi ja joudut aloittamaan uudestaan eheytymisen.
Jos olisit ruma ja kamala niin tuskin miehesikään olisi luoksesi jäänyt. Eli ulkonäöllä tuskin on mitään tekemistä asian kanssa.

 

["XxX"]

[QUOTE="Aloittaja";28269301]Niin minäkin ajattelin.. etten voisi jatkaa. Mutta toisin kävi.
Pariterapiaa harkitsimme, mutta en usko olevan konkreettista hyötyä, kun keskusteluyhteys on ollut meillä koko ajan täysin "auki". Pystymme puhumaan mistä vain, kuuntelemme toisiamme ja keskusteluiden pohjalta saamme itsekin muutoksia aikaan. Ja olen ihmisenä sellainen superanalysoija, että varmasti on asia analysoitu joka kantilta Tosin se piirre minussa on varmastikin suurin osa ongelmaa, analysoin liikaakin..[/QUOTE]

Meillä minä olin se joka petti, minä kävin perheneuvolassa (terapeutin kanssa?) juttelemassa. Moni juttu avartui minulle. Siksi varasin ajan, koska minulle tuli ero ajatukset mieleen. Ja meilläkin on puheyhteydet auki. Eli suosittelen siellä pari- ja/tai yksilöterapiassa käymään. Todennäköisesti sinulla on (vain) henk.koht. "kriisi" raskauden myötä menossa.
No nyt sitten eilen tuli aivan uusia juttuja esiin ja nyt minun itsetunto ja keskusteluyhteys katosi...
Tsemppia sinulle ja teille, toivottavasti saat itsetuntosi palautumaan.