Petteri Orpon hallitus jatkaa ennätysten rikkomista, nyt velkasuhde

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Petteri Orpon hallitus jatkaa ennätysten rikkomista. EU:n tilastoviranomainen Eurostat kertoi tiistaina, että Suomen julkisen sektorin velkasuhde oli huhti–kesäkuussa 7,8 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Suomen velka kasvoi keväällä enemmän kuin yhdenkään toisen EU-maan.

Suomen julkisen sektorin velka oli toisella vuosineljänneksellä 88,4 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Viime vuonna vastaavaan aikaan velkasuhde oli 80,6 prosenttia.

Parjatuista Etelä-Euroopan maista vain Italian velka kasvoi. Espanjassa, Portugalissa ja Kreikassa velkasuhde aleni.

Vasemmistoliiton meppi Li Andersson pitää tuoretta tietoa selkeimpänä näyttönä ikinä talouskuripolitiikan epäonnistumisesta.

”Orpo ja Purra ovat leikkaamalla kasvattaneet työttömyyttä ja velkaantumista. Orpo ja Purra ovat epäonnistuneet täydellisesti omien talouspoliittisten tavoitteiden toteuttamisessa”, Andersson kommentoi Facebookissa.

Nykyinen hallitus pitää edellistä Sanna Marinin hallitusta syytettyjen penkillä velkaantumisesta vielä nytkin, kun se on itse ollut vallassa yli puolet vaalikautta. Li Andersson toimi sen opetusministerinä.

Andersson vertaa Marinin hallituksen ottaneen velkaa talouden elvyttämiseen koronakriisin yhteydessä. Samoin tekivät kaikki muutkin maat niin Euroopassa kuin globaalisti. Suomen elvytystoimet olivat hänen mukaansa kansainvälisesti verrattuna maltillisia.

Kokoomus olisi halunnut ottaa velkaa vielä enemmän yritysten tukemiseksi, Andersson kertaa viiden vuoden takaisia tapahtumia.

Li Anderssonin mukaan Marinin hallitus teki pysyviä menonlisäyksiä noin kahden miljardin edestä, ja pysyviä säästöjä yli 300 miljoonaa.

”Suhdannepolitiikka oli silloin onnistunutta – vuoden 2020 shokin jälkeen velkasuhde aleni sekä vuonna 2021 että 2022. Kaiken tämän lisäksi Marinin hallituskauden lopussa työllisyys oli parhaimmalla tasolla kolmeen vuosikymmeneen. Nämä ovat tosiasioita, jotka ihmisiltä usein unohtuvat.”
 
Kehun kerrankin Orpoa, koska olen hyvällä tuulella joulutorttukahvien jälkeen.
Petteri ei möläyttele samalla tavalla kuin Saksan Merz katukuvan pilaamisesta.
Jos pilaan Helsingin katukuvaa, syyttäkää asian tilasta Prisman herkullisia joulutorttuja.
 
Verotuotot eivät nouse, julkista sektoria pakko supistaa.

Julkisen sektorin turhakkeita eli kaiken maailman keskijohtoa ja assistenttia jotka mussuttavat kokoushuoneissa ja etätyössä Teams-palavereissa korkealla palkalla pullaa ei saa pois, koska nämä "Bullshit Jobs" -turhakkeet ovat isopalkkaisina kokoomuksen kannattajia ja eturyhmää.

Suorittavan työn tärkeistä tekijöistä: hoitajat, lääkärit, lähihoitajat, opettajat, poliisit, palomiehet, lastenhoitajat jne. on jo aikaa sitten impattu kaikki turha pois ja suorittavaa julkisen sektorin pyramidin alaportaan porukkaa onkin Suomessa selvästi Pohjoismaiden vähiten, "Bullshit Jobs" -turhiksia sen sijaan aivan liikaa.
 
Prisman pullahiirenä tai oikeammin exänä kirjoitin noin vuosi sitten tällä palstalla lukemastani Bullshit jobs-kirjasta. Koska en enää ole työelämässä vaan erään palstan kirjoittajan sanoin yhteiskunnan elättinä, luen vain well feeling-kirjallisuutta.
Kirjat ovat vieraskielisiä, ja vievät minut ihanaan onnelaan mielenkiintoisten ihmisten seuraan.
Ei kannata hapattaa ja synkentää itseään asioilla, joille ei voi mitään.
Niin hirveää settiä ei yksikään ankeuttaja voi päästää näppikseltään tälle palstalle, että minä siitä tyrmistyisin.
Jos päivän uutiset ahdistavat, kannattaa pitää mediapaastoa.
 
Ilman koronapandemiaa, mihin oikeistohallitus oikein velkarahaa hassaa. Ai juu niin, suurituloisten velkavetoisiin veronalennuksiin, pörriäisten Kelamaksuihin, kasvattamaansa työttömyyteen sekä aiheuttamansa epävarmuuden kulutukseen tuoman verotuottoarvioiden paikkaamiseen. Kyllä siinä velkaa jo kertyy.
 
Petteri Orpon hallitus jatkaa ennätysten rikkomista. EU:n tilastoviranomainen Eurostat kertoi tiistaina, että Suomen julkisen sektorin velkasuhde oli huhti–kesäkuussa 7,8 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Suomen velka kasvoi keväällä enemmän kuin yhdenkään toisen EU-maan.

Suomen julkisen sektorin velka oli toisella vuosineljänneksellä 88,4 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Viime vuonna vastaavaan aikaan velkasuhde oli 80,6 prosenttia.

Parjatuista Etelä-Euroopan maista vain Italian velka kasvoi. Espanjassa, Portugalissa ja Kreikassa velkasuhde aleni.

Vasemmistoliiton meppi Li Andersson pitää tuoretta tietoa selkeimpänä näyttönä ikinä talouskuripolitiikan epäonnistumisesta.

”Orpo ja Purra ovat leikkaamalla kasvattaneet työttömyyttä ja velkaantumista. Orpo ja Purra ovat epäonnistuneet täydellisesti omien talouspoliittisten tavoitteiden toteuttamisessa”, Andersson kommentoi Facebookissa.

Nykyinen hallitus pitää edellistä Sanna Marinin hallitusta syytettyjen penkillä velkaantumisesta vielä nytkin, kun se on itse ollut vallassa yli puolet vaalikautta. Li Andersson toimi sen opetusministerinä.

Andersson vertaa Marinin hallituksen ottaneen velkaa talouden elvyttämiseen koronakriisin yhteydessä. Samoin tekivät kaikki muutkin maat niin Euroopassa kuin globaalisti. Suomen elvytystoimet olivat hänen mukaansa kansainvälisesti verrattuna maltillisia.

Kokoomus olisi halunnut ottaa velkaa vielä enemmän yritysten tukemiseksi, Andersson kertaa viiden vuoden takaisia tapahtumia.

Li Anderssonin mukaan Marinin hallitus teki pysyviä menonlisäyksiä noin kahden miljardin edestä, ja pysyviä säästöjä yli 300 miljoonaa.

”Suhdannepolitiikka oli silloin onnistunutta – vuoden 2020 shokin jälkeen velkasuhde aleni sekä vuonna 2021 että 2022. Kaiken tämän lisäksi Marinin hallituskauden lopussa työllisyys oli parhaimmalla tasolla kolmeen vuosikymmeneen. Nämä ovat tosiasioita, jotka ihmisiltä usein unohtuvat.”
Vasemmiston mielestä jos ei leikata niin ei myöskään tarvitse ottaa velkaa.
 
"Kokoomus olisi halunnut ottaa velkaa vielä enemmän yritysten tukemiseksi, Andersson kertaa viiden vuoden takaisia tapahtumia."

Ja näin Kokoomus oppositiossa oli vaatimassa.

Poliitikoiden muisti mm Kokoomuksen Orpon ja Persujen Purran on kovin huono, peräti ovat dementikkoja.

Syyttävät nyt edellistä hallitusta velan ottamisesta, mutta kummasti olisi oppositiossa raha kelvannut ja vaativat enemmänkin.
 
Yksi syy velkasuhteen kasvuun on heikko talouskasvu. Kesäkuussa bruttokansantuote suorastaan SUPISTUI edellisestä vuosineljänneksestä 0,4 prosenttia.

Missään muussa EU:n jäsenvaltiossa talous ei supistunut yhtä paljon.
Olemattomalla talouskasvulla ei velkaa vähennetä.

Talouskasvun puute taas johtuu hallituksen väärin ajoitetusta ja väärin kohdistetuista leikkauksista.
 
Meiltä puuttuu innovatiivisuus ja se mitä myydä markkinoille. Suomalaiset ovat hinnoitelleet itsensä ulos jo aikoja sitten.
 
Ei pidä paikkaansa. Eilen radiossa kerrottiin terveystuotteista mm. haapapuusta tehdyistä kipsimuoteista ihmisten raajojen luutumiseen. Puukipsejä myydään enenevässä määriin ympäri maailmaa.
Olen aikoinaan käynyt insinööreille räätälöidyn luovuuskurssin.
Osallistuin kurssille nykyäänkin huippufirmana tunnetussa yrityksessä toisen alan osaajana.
 
Se, että salakuuntelee samalla kun vie kahvikuppeja pois tai siivoaa kaatuneita juomia, ei vielä täytä kurssille osallistumisen määrettä. Kunnia toki suorittavalle väestönosalle.
 
Similar threads

Yhteistyössä