Pienen lapsen ahdistus ja stressi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja :(
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

:(

Vieras
Tyttö on 3,5 vuotias ja ensin alkoi 2vk sitten housuihin pissaaminen, päivässä voi helposti tulla 1-3 pissat housuun.
Sitten viikko sen jälkeen yölliset painajaiset, aina ollut hyvä uninen mutta nyt heräilee 1-3 kertaa yössä itkemään.
Sekä iltaisin ns tic oireiden tyyppisiä, silmien räpäyttelyä ja silmien "nykimistä".
Päiväkotiin meno hankalampaa kuin ennen, päiväkodin ovella alkaa kyräily ja piiloutuminen omien käsien/minun taakse ja alkaa matelu ja hidastelu koittaa viivyttää ja viivyttää ryhmäläisten tiloihin menoa jos jonkinmoisella tavalla ja hitaasti hiipien.

Lomalta palattiin 3vk sitten tavalliseen arkeen, ryhmän hoitajat vaihtuivat ja paras kaveri vaihtoi toiseen päiväkotiin.
Alkuun ei oikein ollut kavereita, ja esiintyi jos jonkinmoista kiusaamista ja tönimistä/tiputtelua/lyömistä yms..
Nyt on kuitenkin tällä viikolla kaverikin löytynyt mutta oireilu senkun jatkuu.

Muuta muutosta en keksi joka tytön elämässä olisi tapahtunut, voiko näin pienet asiat yhtäaikaa aiheuttaa tälläistä?
 
Eihän nuo lapselle ole mitään "pikkumuutoksia" jos hoitajat vaihtuu ja kaverikin häipyi toiseen päiväkotiin.
Osa meistä on herkkiä ja muutokset vaikuttaa isommasti.

Sinuna ottaisin puheeksi päiväkodissa (voivat varmasti panostaa enemmän herkkään lapseen kun kunnolla sanotaan) ja jos siellä jatkuvasti vaihtuu hoitajat, etsikää pienempi/parempi päiväkoti.
 

Yhteistyössä