Pienen pieni vauvani

[surusydän]

s-anttu Aikaisemmin kirjoittelinkin jo, että itse menetin pikkuisen poikani 20 rv. Tämä tapahtui aivan marraskuun alussa. Ihan heti emme alkaneet uutta raskautta yrittämään. Odottelimme helmikuun alkuun, koska minulle tehtiin tukostaipumustestit. Jotta testitulokset ovat luotettavia, pitää raskaushormonin olla poistunut kokonaan. Tulin suhteellisen pian (yk. 3) uudelleen raskaaksi ja nyt on menossa rv 16+4 :heart: Pelko on koko ajan läsnä, mutta päivä kerrallaan mennään eteen päin ja yritetään uskoa tulevaan. Henkisesti kävin kyllä tuskani läpi pohjamutia myöten keskenmenon jälkeen. Suru on käytävä läpi ja annettava itselle aikaa toipua. Kaikkea hyvää sinulle ja uskoa ja voimia tulevaisuuteen :hug:

 

[s-anttu]

Kiitos paljon! Onneksi olkoon raskautumisestasi! Toivottavasti kaikki menee hyvin. :flower:

Hetkittäin tuntuu jo helpommalta ja pystyy katsomaan tulevaisuuteen. Toisaalta odotan, että voisin jo ajatella seuraavaa raskautta, toisaalta pelottaa miten se menisi, olisiko se yhtä vaikea kuin tämä viimeinen. Mutta eihän pelko mitään auta, pitäisi uskaltaa vaan elää ja katsoa mitä tuleman pitää...

 

[Oxford]

Surusydän, kuinka kauan kesti saada tukostaipumustulokset?

Niitä odottelen tässä. Mullakin km rv 20

 

[surusydän]

Oxford Olen pahoillani menetyksestäsi. Nyt en ihan tarkkaan muista kuinka kauan meni ennen kuin sain tulokset... Useampi viikko kuitenkin, olisikohan ollut n. kolme viikkoa. Näytteet lähetettiin lentokoneella Helsinkiin asti tutkittavaksi. Minulta ei löytynyt mitään viitteitä tukostaipumukseen ja nyt kuitenkin uudelleen raskaana ollessani todettiin veritulppa rv 9+! Raskaus sinäänsä on näköjään riskialtista aikaa tulpan saamiseen, vaikka tutkimuksissa ei mitään löytynytkään.

 

[Oxford]

Kiitos, surusydän, vastauksestasi. Soittelenpa siis sairaalaan muutaman viikon päästä. Kovasti pelkään, että mitä sieltä löytyy. Muista tutkimuksista ei ole vikaa löytynyt, eikä vauvasta.

Ihanaa, että olet uudelleen raskaana! =) Onnea matkaan! Kovasti kanssa toivon olevani pian jälleen raskaana, nyt voin jo alkaa toivoa kun viimeiset kokeet otettu.

Mua kanssa pelottaa uusi raskaus, samalla koen sen kuitenkin hyväksi tavaksi jatkaa eteenpäin. Viimeksi ei itse raskautuminen ollut vaikeaa, tosin eihän sitä koskaan tiedä. Menee ainakin neljä ensimmäistä kuukautta hissutellen, ennenkuin voi onneen uskoa :/ . Ensimmäinen, toivottavasti ei viimeinen, raskauteni säilyy kuitenkin haikeana muistona, koskaan en ole ollut niin onnellinen. Toivottavasti me kaikki menetyksiä kokeneet saamme osaksemme myös kauniin pitkän tulevaisuuden lapsiemme kanssa
:heart:

 

[Terhi82]

Olen todella pahoillani kaikken teidän puolesta jotka olette menettäneet pikkuisenne. Elämä on joskus todella kamalaa.
itse menetin pienen tyttöni viime huhtikuussa. Pienellä oli anenkefalia(aivottomuus) ja selkärankahalkio. Osa aivoista ja kalloluista puuttui. Keskushermostovika. olin raskausviikola 13. Elinmahdollisuudet olivat olemattomat. osa anenkefalisista lapsista elävät n.kaksi päivää synnytyksen jälkeen, osa menee kesken jo dotusaikana ja viimeistään synnytyksessä. Suru ja masennus olivat koko kevään ajan päällimmäisinä ajatuksina. Itku tuli vaikka kaupassa.
Nyt tuntuu että elämä voi vaikka jatkuakkin. kovasti yritetään tehdä pientä kääröä... Ensi viikolla saan tietää onnistuko tällä kerrolla... todella toivoisin sitä.
Voimia ja jaksamisia kaikille pienen menettäneille!!! :flower: :hug:

 

[Äitienkelin]

Lämmin osanotto kaikille jotka ovat joutuneet kokemaan jotain näin kauheaa.
Meidän enkelipoika syntyi reilu kuukausi sitte rv:lla 24+3 sinällään pikkasen eri asia kuin muilla, koska pieni jaksoi tuon neljä päivää elää. Mutta suru ja ikävä on yhtä kova kaikilla. Lapsen menettämisen aiheuttamaan suruun ei vain löydy sanoja. Se on jotain niin järkyttävää ja sitä ei toivoisi kenellekään tapahtuvan.

paljon voimia ja halauksia kaikille enkeleiden äideille! :hug:

 

[nina1]

Osanottoni kaikille ja lämmin :hug: