meidän kuukauden ikäinen vauva on kohta viikon verran sairastanut flunssaa. Oltiin pari yötä sairaalassa lastenosastolla pikkuisen kanssa kun oli niin kovin räkäinen ja hengitys rohisi..mitään tulehdusta ei kuitenkaan ole eikä kuumettakaan.
Kotiin pääsyn jälkeen ollaan kuitenkin vielä käyty aamuisin ja iltaisin sairaalassa, että imevät limaa pois ja antavat spiiraa. Toissapäivänä tuntui että vauva olisi jo paremmassa kunnossa, mutta edelleen rohisee ja limaa tulee todella paljon. Mietinkin että kuinka kauan tämmönen flunssa voi näin pienellä kestää? Kaikki kotikonstit ollaan kokeiltu eikä niistä ole oikein apua ollut, joten edelleen joudutaan sairaalassa käymään. Häneltä otettiin se rs-virus näytekin joka oli onneksi negatiivinen.. käy pientä sääliksi kun on niin kovin tukkoinen