Pihakirppis, oletteko pitäneet, mikä tulos?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja fanta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
serkun kans pidettiin ns. autotallikirppa ja hyvällä menestyksellä. Loppupäivästä satoi mutta eihän se tallissa haitannut. tarpeeksi vaan ilmoittelua, niin ihmiset saa liikkeelle. Ja mikäs sen helpompaa kun esim.tallikirppa, ei tartte kamoja lähtee kirpalle roudaa.
 
Meillä on myös autotalli ja katos, joten taivasalle ei jäädä, viime tai toissa viikolla oli Hesarissa pihakirppiksistä, monessa kunnassa ei tarvi lupia, ilmoitus riittää, myös jos tahtoo myydä kahvia ja pullaa.
 
Mun vanhemmilla oli joskus vuosia sitten pihassa pieni huutokauppa. Tais ihan vaan kauppojen ilmoitustauluilla olla ilmoittelut. Ja tais olla aika paljon kauppaa. Niillä oli yhden tutun tavaroita myynnissä siinä, ihan huonekaluja yms.
 
Alkuperäinen kirjoittaja emmeliina:
Mun vanhemmilla oli joskus vuosia sitten pihassa pieni huutokauppa. Tais ihan vaan kauppojen ilmoitustauluilla olla ilmoittelut. Ja tais olla aika paljon kauppaa. Niillä oli yhden tutun tavaroita myynnissä siinä, ihan huonekaluja yms.

Meillä voitaisiin myös ehkä saada muutamilta tuttavilta ja naapureilta myyntipaikkoja tähän pihaan, on tilaa ja kukin saisi myydä just omaksi hyödykseen =)
 
Juu, ollaan perheen kanssa pidetty pihakirppistä, ja hyvin tuloksin. Siis ihan yksinkertaisesti tarvitaan vain puutarhakalusteet myyjille ja sitten katos, johon voi ripustaa vaivatta vaatteita, tai sitten rekkejä. Totta kai sitten kaikkia muitakin asioita tietysti voi myydä. Myös "myyjien pöydälle voi asetella myyntikamaa, esim. kirjoja ja lautapelejä. Meillä myös kukkamaljakot ovat kelvanneet naapurin mummolle, hän osti melkein kaikki meille turhat maljakot. Lapsista muuten voi olla paljon apua, jos ikää on yli 5 vuotta. Meidän lapset ainakin ovat innoissaan pihakirppiksestämme. Varsinkin Roosa esittelee itseään pienemmille lapsille innoissaan omia ja siskojensa vaatteita, joista he eivät enää välitä. Kauppa käy kuin siimaa, mutta on meillä kilpailijoitakin, joskin, jos saan sanoa, heidän valikoimat ovat hitusen suppeammat, esim. lähimmällä naapurilla on pelkkiä vaatteita ja nekin vain aikuisten.
Tällä kadulla on paljon asukkaita, se on ehkä isoin syy hyviin tuloksin. Kun olemme tehneet talossa vähän raivausta ja suursiivousta, on löytynyt tarpeetonta kamaa meille, mutta joillekin se voisi olla tarpeellinen.

Muistakaa: toisen romu on toisen aarre.



~~Lillamyy
 
jos pitää pihakirppistä joutuuko siitä ilmoittamaan ja/tai kyselemään lupia jostain? Ja jos täytyy niin mistä? olisin mielelläni järjestämässä pihakirpputoria olisi paaljon tavaraa mitä/millä ei enään tee mitään.

~~haizuli
 

Yhteistyössä