Piiskaus Gallup

  • Viestiketjun aloittaja Tuhma poika
  • Ensimmäinen viesti
tuhma tyttö...
Minä sain eilenkin piiskaa (tai oikeastaan koiran talutushihnaa) kun soitin miehelle liikaa suutani. Ensin se varoitti pari kertaa, mutta kun jatkoin vaan se otti eteisen naulasta remmin ja veteli sillä kintuille. Ensin tuli vaatteiden päälle mutta kun vieläkin haistattelin niin jouduin polville poikittain ja sain vielä paljaalle perseelle lisää. Ei ollut ens kerta eikä kai viimeinenkään. Itkua vääntäen myönsin lopulta että aiheesta tuli taas. Ymmärrän kyllä että moni tuhma poikakin tarttis toisinaan samanlaisen käsittelyn -meillä tämä menee näin päin.
 
Lilli
Joopa joo, nää on näitä ikuisia selityksiä siitä, miten nainen nalkuttaa ja sitten saa rangaistukseksi piiskaa.....
Enemmän odotan tänne niitä kirjoituksia, joissa piiskaus olisi osa esileikkiä ja seksiä....
Omia kokemuksia löytyy paljonkin;
mikä onkaan ihanampaa, kuin olla sidottuna sänkyyn kahleilla ja ihana mies vuoron perään höyhenellä sivelee ja kohta ripsauttaa piiskalla *siis oikealla piiskalla, eikä millään koivunoksalla tai koiran hihnalla* tyyliä olla pitää ja molemminpuolinen sopimus, nämä on jotenkin niin tunkkaisia kertomuksia siitä, miten mies muka määrää ja hakkaa kiltiksi naiset, paskapuhetta.
 
teille tosikoille
Ettekö tajua, että monet näistä naisista haluavat, että tilanteissa on ns.tosirangaistuksen tuntu. On aika kiihottavaa kuvitella, että mies muka oikeasti kurittaa ja nainen joutuu oikeasti alistumaan piiskattavaksi oltuaan ns. tuhma. Silti on kyse keskinäisestä sopimuksesta ja erittäin kiihottavasta eroottisesta eräänlaisesta valtapelileikistä. Ainakin meillä... Itse olen aivan valmis jo siinä vaiheessa, kun mieheni komentaa piiskanhakuun ja sen jälkeen ""joudun"" pylly paljaana kuritettavaksi. Ihania alistumiskuvitelmia risteilee päässä, ja kipakan kirvelevät piiskansivallukset vain lisäävät kiimaista oloa. Joskus melkein saan pelkästään piiskauksesta!
 
Pekka 47
Voi teitä naaraita ;). Väitänpä, että miestä kuin miestä kiihottaa vähän läimiä naisen pyöreitä pakaroita, vai kuinka on? Joskus sen voi tehdä vähän enemmän tosissaankin, jolloin nainen tietää varmasti paikkansa -väitän näet myös niin, että se kiihottaa aika moniakin naisia. Oma naiseni ainakin tulee siitä erityisen villiksi, painaa selän notkolle ja nostaa takamuksen tyrkylle. Esileikkiähän se ensisijaisesti on mutta minulle oli melkoinen yllätys,kun vaimo viime vuonna sanoi, että saisin antaa hänelle joskus syystäkin selkään. Ensin en tykännyt ajatuksesta mutta kerran sitten ajattelin että kokeilen ja sanoin suunnilleen että nyt tulee sitten mitä kerjätään (menossa pieni riidantapainen) ja painoin hänet sohvaa vasten ja aloin läimiä persuksille vähän tavallista lujemmin. Rimpuilusta piittaamatta nostin mekonhelmankin selälle ja annoin avokämmenellä oikein lujia litsareita pitkin takapuolta. Se oli oivallisen vapauttavaa, ja nykyään on sovittu, että turhilla oikutteluilla on seurauksia. Vaikka piiskaan aika lujaa ei rouva ole kapinoinut. Sanoo että jälkeenpäin tuntuu hyvältä. Upea balanssi eikä tarvitse turhista mökötellä ;). Uskokaa huviksenne, moni nainen jopa haluaa, että mies ottaa tarvittaessa niin sanotusti homman hanskaan ja ratkaisee hankalat tilanteet, jopa piiskalla, jos siltä tuntuu.
 
jori
Olen saanu piiskaa pikkupojasta lähtien, joskus on tuntunut pahalta, useimmiten kuitenkin piiskauksen jälkeen on tullut sellainen hyvän olon tunne, että kaipaa lisää. Pääsin kerran näkemää piiskausta kun naapuri poika oli kiroillu ja haistatellut äidilleen, poika sai oikein kunnolisen piiskauksen silloin huomasin kiihottuvani piiskauksen näkemisestä. Piiskan saaminen on kiihottanut aina.
 
juippi
minkälainen oli kunnollinen piiskaus minkä näit? Minkälaisesta piiskasta naapurinpoika sai ja kuinka paljon? Itse kaipaisin saada kunnollisen selkäsaunan, mutta kun vaimoke on liian hellä...
 
kilttivaimo
Mulla on monenlaisia kokemuksia piiskan saannista, sillä olemme mieheni kanssa sopineet jo aika alkuvaiheessa, että hänellä on lupa mua tarvittaessa ojentaa. Seksin yhteydessä pieni alistaminen ja piiskaus kiihottaa minuakin, mutta oikeen aiheestaa kurittaminen on aika nöyryyttävää. Tässä kesälomalla sattui oikein ääripään tapaus, kun olimme uimarannalla, jossa oli väkeä enemmän ja vähemmän. Meillä oli pieni riita eli minä nalkutin ja papatin, ja viimein mieheni kyllästyi ja läimäytti mua lujasti bikinipepulle siinä kaiken kansan nähden. Olin tulipunainen ja tosi nolo, ja vielä enemmän nolostuin, kun hän kovaäänisesti ilmoitti, että nyt lähdettäisiin kotiin ja käski mun mennä hakemaan pusikosta piiskan mukaan. Yritin hiljaa estellä häntä, mutta sain vaan käskyn totella tai muuten saisin siinä paikan päällä pyrstölleni. Korvat punaisina keräsin kamppeet kasaan ja lähdin autolle päin. Mies talsi perässä ja syrjäsilmellä seurasin, miten hän taittoi läheisestä pajupuskasta piiskarisut mukaansa. Huh-huh. Vieläkin punastuttaa, kun muistelen ihmisten ilmeitä... Kotona sain sitten kunnon löylytyksen, mutta se onkin jo toinen juttu. Eli ei niinkään se kipeä kuin se häpeä. Jostain syystä silti nautin asemastani -outako?
 
jori
Housut riisuttuna kokonaan pirtinpöytään nojaten pylly hyvin pystyssä. Piiska oli noin metrin mittainen pikkusornen paksuine hyvin notkea, varmaa noin 40-50 sivallusta ei niitä laskemaa ehtinyt. Seuraavana päivänä näin pojan kavereita kun oltiin hän totesi että istuninen ei onnistu.
 
vihtori
Kysymys on pelkästään sovitusta eroottisesta leikistä. Sopimukseen kuuluu, että on ""muka"" ihan oikea syy ja siitä seuraa ""rangaistus"". Useimmiten minä olen ""saavana"" osapuolena, ja vaimo piiskaa (kumisella ruoskalla nykyisin) ihan tosissaan, eli ei ole antavinaan, vaan antaa niin että tuntuu. Joskus vähän liiankin kovaa, mutta en valita. Paitsi silloin, kun piiska viuhuu, saatan pitää kovaakin ääntä. Se puolestaan kiihottaa vaimoani. Vaimo saa joskus piiskaa tekemistään ""rötöksistä"". Hän pelkää etukäteen niin, että vapisee ja ulvoo sitten surkeana. Joskus ihan muulloin, hän sitten tunnustaa nauttivansa siitä tunteesta, kun piiskaa on tulossa ja siitä kun pakarat ovat ""tulessa"". Tätä ei tehdä kovin usein, kun nimittäin tahtoo ne jäljet pysyä muutamia päiviä.
 
juippi
Olen todella kateellinen teidän suhteellenne. Meilläkin on vaimo joka piiskaa, mutta valitettavasti liian helläkätisesti, vaikka olen siitä useasti maininnut. Hän kun lopettaa aina silloin, kun alkaa jo vähän tuntumaan oikealta rangaistukselta. Haluaisin edes kerran kokea kunnollisen perinteisen selkäsaunan, missä itku tulisi silmään ja takapuoli olisi hellänä pari seuraavaa päivää.
 
Senja
Minulla on pelkästään mukavia kokemuksia,olemme mieheni kanssa sopineet melkein avioliiton alussa,että piiskaa käytetää tarvittaessa. Piiskaus on joskus esileikkiä silloin piiskka saa molemmat. Sillonkun jompi kumpi on ollut ""tuhma"" piiskaus on kovempi käytämme koivuvitsoja niillä saa pyllyn punaiseksi koko alalta. Olemme saaneet katsella piiskauksia joskus ystävillä käydessämme ja vastaavasti ystävämme ovat oleet katselemassa meidän piiska sessioita. Kyllä tuntuu hyvältä nähdä ja saada piiskaa.
 
typykkä 40 vee
Eilen meni sitten meikäläisen mieheltä hermot siinä määrin, että sain pitkästä aikaa remmistä pyllylleni oikein lujasti. On se mua ennenkin kurittanut kun on kotoansa sen mallin saanut, että naiset pidetään piiskan kans ojennuksessa, mutta nyt oli pitkä väli tässä, että sain olla aivan rauhassa. Eilen se suuttu siitä, kun soitin suutani -aivan tolkuttoman typerästi, myönnetään- ja lopulta mua sitten vietiin eli ukko vetas vyöremmin lenkeistä ja komensi mua vetään housut kinttuihin ja sitten tuli remmiä niin että raikui. Itku pääsi jo alkuvaiheessa, mutta ei se mitään auttanu; sain selkääni oikein pitkän kaavan mukaan ja perusteellisesti. Jälkeenpäin pyysin kiltisti anteeksi ja sovintoa hierottiin ERITTÄIN perusteellisesti...
 

Yhteistyössä