Piiskaus parisuhteessa

  • Viestiketjun aloittaja Tuhma poika
  • Ensimmäinen viesti
osakri
Kokemuksia on 10 vuoden ajalta,minä olen tuhma poika ja saan piiskaa. Vaimo on tosi tarkka käyttäytymisestä ja piekikin poikkeama säännöistä saa pajuvitsan tanssimaan, paljailla pakaroilla.Hyvät puolet pysyn kilttinä ja sopu säilyy. Huonoja puolia en ole havainnut.
 
Vihtori
Meillä on vaimo se, joka määrää ja antaa piiskaa kun on tarvis. Hän kiihottuu ja pieni agressiivinen sessio auttaa häntä saamaan kunnon orgasmin. Myös minä saan kunnon ""seisokin"" ja se kestää pitkään. Aina pitää olla joku ""oikea"" syy siihen piiskan antamiseen. (leikkiä). Silloin kun minä annan piiskaa vaimolleni, on siinä aina ihan oikea syy. Olemme sopineet parista jutusta, mistä sitä on seurauksena. Vaimo pelkää piiskan saamista eikä sitä ""haluaisi"" ja ulvoo kun sitä saa, mutta on kuitenkin aika kiihdyksissään. Eikä auta mikään. Nämä on kahdenkeskisiä juttuja eikä niitä paljon sivullisille kerrota. Minulla on joskus ollut jäljet näkyvillä, kun olen ollut hierojalla, mutta ei siitä puhuttu.
 
juippi
Meilläkin on nainen joka kurittaa. Ainoa ongelma suhteessamme on, että joudun melkeinpä aina kinuamaan selkäsaunaa, kun olen ollut ""tuhma"". Haaveeni olisi, että vaimoni antaisi itse omasta tahdostaan minulle piiskaa aina kun olen ollut tuhma. Ja selkäsaunat olisivat tuntuvia, niin ettei tekisi mieli enään tehdä tuhmuuksia.
 
kannattaa kokeilla.
Olen murrosiästä asti kiihottunut piiskan saannista, ja usein piiskasin itse itseäni pakaroille kiihotukseksi masturbointiin. Nykyisin vaimoni piiskaa minua ohuella, notkkealla pajuvitsalla niin, ettei kipu ole liian kova mutta punaiset juomut kuitenkin pakaroihin tulevat. Siitin jäykistyy jo housuja riisuessa, ja olen huomannut että erektioni piiskauskiihotuksessa on parempi kuin muutoin kiihottuneena.

Vaimoni sanoo, ettei häntä kiihota se että hän saa antaa minulle piiskaa, vaan mahtavan erektioni näkeminen ja tietoisuus siitä, mitä piiskauksen jälkeen seuraa.

Vinkkkinä alan harrastajille: itseäni kiihottaa erityisesti piiskaus kokovartalopeilin edessä, koska siinä voi itse nähdä piiskan osumisen ja punaisten juovien ilmestymisen pakaroihin. Mielestäni tämä kertoo siitä, ettei ole niinkään kyse kivun tuottamasta nautinnosta vaan itse piiskaustapahtuman kiihottavuudesta.
 
Mixu34
Alkuperäinen kirjoittaja Minde33:
Ei varsinaisesti piiskaa, mutta avokämmentä tulee joskus kannikoille, sen jälkeen osaan taas olla antelias pikku vaimo...
Meillä vähän samaa, joskus joudun vähän läpsimään leveällä nahkavyöllä tms. Vaimoa kiihottaa enemmänkin tilanne ja "läiske", kipua en hänelle tuota. Kolutussession lopetan yleensä peppupanolla tms.
 
Herra talossa
Meikä otti remmin käyttöön jo vuosia sitten muijan oikutteluista kiivastuneena ja annoin sille pari kertaa oikein kunnolla ns. isän kädestä. Vähän se kiukutteli siitä jälkeenpäin, mutta piti sitten suunsa supussa, kun sanoin, että pylly tulee punottamaan jatkossakin, jos ei tahti muutu. Muutuhan se aika pitkäksi aikaa, mutta tuossa syksyllä alkoi meno olla sitä luokkaa, että menin taas sanoista tekoihin ja pistin vyöremmin laulamaan. Vaimo kiljui housut kintuissa ja pisti hanttiin vähän hemmetisti, mutta lätkin siitä välittämättä siltä paljaat kannikat kunnon juomuille ja panin sen jälkeen takaapäin oikein helvetisti. Hyvää teki, molemmille, minkä yllätyksekseni siinä noteerasin. Nainen oli niinku villikissa ja kehräs jälkeenpäin tyytyväisenä kainalossa. Eihän se sitä myöntänyt, että kiima johtu piiskasta ja vähän tavallista kovemmista otteista, eikä tästä kovin suoraan olla puhuttu, mutta joka kerta sen jälkeen sama peli on toistunut. Niinpä annan nykyään remmiä aika herkästikin, kun me molemmat siitä tunnutaan tykkäävän. Onhan se aika makee tunne, kun ei tartte turhista tapella, saa olla herra talossa :) , pistää vaimon ojennukseen vaikka piiskaa antamalla, jos tarve vaatii. Eikä just mikään oo komeampi näky kuin selkä notkolla pyllistävä nöyrä nainen, joka kerjää panoa pyllynposket kiihottavan punasina, nam...
 
Liian kiltin miehen tyttis 29
Aijai, ollapa tuollainen herra talossa! Oma poikaystäväni on vähän liian kiltti, enkä ole suoraan kehdannut sanoa, että kaipaisin joskus ehkä vähän kuria. Vihjaillut olen mutta aika huonolla menestyksellä. Joskus saan sentään läimäytyksen takamukselle ja pari kertaa hän on sanonut leikillään, että käyttäydyn ihan kuin kerjäsisin piiskaa. Niinhän itseasiassa teenkin ja aika useinkin, mutta en saa sitä sanottua. Pelkkä ajatuskin siitä, että hän joskus oikeasti piiskaisi minut saa minut aivan kuumaksi. En sitten tiedä, miten tositilanteessa kävisi. Pelkäisin kai, mutta silti ajatus on ihana. Neuvokaa, miten edetä!
 
Kurissa ja nuhteessa
Näinhän jotkut kai sanoo, että ken vitsaa säästää, se vaimoaan vihaa. Eikä rakkaudella annettu kuritus mitään väkivaltaa ole. Mulle se on ainakin antanut lähinnä turvallsuudentunnetta ja ihanaa jännitystä seksipuolelle. Oen siinä mielessä sua paremmassa asemassa, että ei tarvinnut miehelle vihjailla, että tarvitsen kuria, vaan hän otti asian esille itse aika alussa jo. Oon sua hieman vanhempi, 38-vuotias ja ollut naimisissa yli 10 v. Piiskaa saan ehkä kerran pari kuukaudessa ja joskus useamminkin, kun innostutaan oikein leikkimään.
 
Birchsir 36 v
Mahtavaa kuulla, että tuollaisia naisia on olemassa. Olen aina hekumoinut ajatuksella naisen piiskaamisesta, seksimielessä siis mutta ikäänkuin puolitosissani. Valitettavasti vain harvat naiset tähän suostuvat. Omassa parisuhteessani moinen ei onnistu, muutaman kerran olen ehdottanut ja vähän päässyt toteuttamaankin. Vähäsen rassaa seksipuolta, kun tämä piiskausjuttu täytyy pitää fantasiatasolla, mutta pettämään en halua ryhtyä, koska suhde toimii muuten hyvin.
 
vanhempi tieteenharjoittaja
Nimimerkki haloo! Koska saat ilmeisesti tyydytystä erilaisuuden kyseenalaistamisesta voit vapaasti käydä tekemässä sen kaikissa keskusteluryhmissä, epäilen kuitenkin oletko 18 vuotias.

Meillä piiska on ollut käytössä esileikkinä koko 30 vuotisen!!! suhteemme ajan. Kotikuri on vähitellen tullut mukaan, kun on kypsytty siihen. Meillä on käytössä kolmenlaisia piiskoja
1. Keveitä läpsyttimiä, risut, "kissapiiska" yms. esileikkeihin seksin yhteydessä.
2. Strap (=nahkainen nelihaarainen puolimetrinen lätkä) rangaistuksena kiukuttelusta ja kärttyisyydestä, käytössä 1-2 kertaa kuussa
3. Perineinen englantilainen taipuisa (jopa ympyräksi) rottinkikeppi isommita töppäilyistä (ylinopeussakot, pahat myöhästymiset yms..)
En tiedä johtuuko kotikurista, mutta vaimoni on tosi kiltti ja rottingin käytöstäkin on aikaa jo vuosi. Ensiksi vaimo sanoi, että rangaistuspiiskasta (rottinki) jälkeen ei maistu seksi, mutta on siitäkin luopunut, piiska kiihoittaa seksiä paljon.

Yritän olla rangaistuksissani oikeudenmukainen, en esimekiksi koskaan anna niitä humalassa, mutta tiukka ja vaimoni on oppinut luottamaan siihen. Mielestäni tämä on syvenänyt parisuhdettamme, vaikka vaimo ulvoi viime viikolla 8 strapin alla käpertyi hän niin somasti kainalooni nukkumaan seksin jälkeen ja oli kuin kissanpentu vielä eilenkin. Hän on kysynyt meinaanko hoitaa vaihdevuosien tunneheilahtelut piiskalla, olen sanonut että kyllä halvempaa ja luomumpaa kuin hormoonit.

Kotikuri on poistanut meiltä kokonaan riitelyn, jos vaimoni tiuskii, ilmoitan vain montako sträppiä hän on tienannut, esimerkiksi 5. Yleensä siitä tulee hetken lisää tiuskintaa, kunnes ilmoitan että numerot eivät loppuneet siihen mitä äsken sanoin ja seuraavaksi tulee 6, yleensä se loppuu aika pian. Sitten housut kinttuihin ja pylly punaiseksi, kiitos piiskasta ja suukko ja asia on unohdettu, seksiä joko heti tai myöhemmin illalla. Koko kotikuri alkoikin meillä systematisoítua noin 15 vuotta sitten, kun kyllästyin että vaimo pilasi kallista etelän loma-aikaa kikutteluun. Nykyään en lähde yhdellekään lomalle olman, että strap on päällimmäisenä matkalaukussa. On vähentänyt uskomattomasti lomastressiä, eli poistanut sen kokonaan.

Seksin osalta olen kokenut tärkeimmäksi alusta asti (17-18 v.) että piiska poistaa erityisesti naiselta syyllisyydentunteita, jotka liittyvät seksiin ja arityisesti sen variaatioihin, kun hänen on vain kokeiltava uusia asioita vaimoni on löytänyt omasta seksuaalisuudestaan puolia, joita ei taatusti olisi kokeillut jos ei siihen olisi "määrätty" näin 30 vuoden aikana on voitu varioida seksielämää ja pitää se milenkiintoisena. Osa kokeilusita on luonnollisesti myös hylätty. Viimeksi sunnuntaina meillä oli pitkä seksisessio kahdestaan kun, harvinaista kyllä, vaimo ilmoitti haluavansa lelut esiin. Tämä tarkoittaa piiskaa ja erilaisia seksivälineitä pyykkipojista ja kynttilöistä imuttimiin. Suurimman nautinnon tuottaneet asiat on kaikki vuosien mittaan (piiskan avulla) opetettu.

Naisen seksielämä on niin paljon monimuotoisempaa kuin miehen, että sitä ei voi kuin kadehtia. On kolme reikää ja mahdollisuus useisiin orgasmeihin samassa aktissa kuten viimeksi. Mies vain pihtaa ja sitten laukeaa, aika yksiviivaista. Toivon kaikille naisille täällä monipuolista oman ruumiin tuntemusta, usein siihen auttaa jos auktoriteetti ottaa vastuun kokeiluista, kuten meillä. Miehelle on myös aika luontaista olla kotinsa alfa-uros.

Asiat voivat olla myös toisin päin (mies subina) kuten osa kirjoittajista on kertonut. Kiinalaisen filosofian mukaan yingissä on hieman yangia ja päinvastoin, maailmassa on enemmistö ja aina mysö päinvastainen vähemmistö näin myös seksiasioissa. Pitäkää huolta ja välittäkää toisitanne, se on tärkeintä

Onko tämä alistamista? Sanoisin ehkä vapauttava alistuminen, mutta sanahan ei sinänsä ole tärkeä. Vaimoni on vastuullisessa asemassa ja taatusti itsenäinen ja vapaa, on helppo olla vapaa kun perusta on kunnossa ja kotona odottaa rakastava mies, joka asettaa rajat tarvittaessa.

Syyt? Kysyjälle vaimoni on kotona saanut yhden ainoan kerran piiskaa mentyään kolmevuotiaana heikoille jäille (minusta oikein) minä kerran kuusivuotiaana heitettyeäni puupalikalla pikkuveljeni otsaan tikkejä vaativan haavan (sekin lienee ok). Tuskinpa näistä selitystä saa aikaiseksi.

Different strokes for different folks.

vanhemmalle tieteenharjoittajalle
Mitä tapahtuu, jos Sinä kiukuttelet, myöhästyt tai saat ylinopeussakot? Eli ovatko nämä asiat kiellettyjä vain vaimoltasi, vai pätevätkö kotikurisäännöt myös Sinua? Jos eivät, niin miksi eivät? Onko mitään syytä, jonka vuoksi myöhästyminen on sallittua? Minä esimerkiksi tulin eräänä päivänä kotiin hieman myöhemmin töistä, sillä juna lähti myöhässä ruuhkan vuoksi. Jos mieheni alkaisi minua tuollaisista minua rankaista, olisi kyllä liittomme lopussa.

Vaikkei piiska kuulu meidän elämäämme, emme silti juurikaan riitele - joskus mies on huonolla tuulella ja kiukuttelee, mutta hän kyllä pyytää aina anteeksi kauniisti.

Teillä toki on oikeus elää omaa elämäämme juuri niin kuin haluatte, enkä sitä kritisoi, mutta kysyinpähän vain uteliaisuuttani lisäkysymyksiä.
 
vanhempi tieteenharjoittaja
En ole oikein kiukuttelevaa tyyppiä, joten se kysymys on retorinen. Jos vaimoni ehdottaisi piskaavansa minut töppäyksistä pitäisi siihen varmaan ottaa kantaa ja ehkä hyväksyisinkin, kiinnostus antamiseen vaan ei ole molemminpuoleinen.

Tuskinpa vaimoni sentään junan myöhästymisestä piiskaa saisi, sen sijaan jos esimerkiksi myöhästyy sovitusta tapaamisesta tunnin unohduttuaan shoppailemaan´... Taidat vähän provosoida, auttaisi myös jos lukisit tarinan, tuon tyyppisiä rangaistuksia on viime aikoina ollu alle yksi/vuosi. Jos teidän suhteenne siitä katkeaisi... se on sinun valintasi.

Pitänee vielä muistuttaa, että piiskaaminen meillä ei ole mitään väkivaltaista, paremminkin "puhdistautumisrituaali" fyysiset jäljetkin häipyvät yleensä aamuun mennessä.

Kyllä osaan pyytää anteeksi, jos vaikka loukkaan vaimoani ja osaan helliä häntä monin tavoin yms...Hän on myös hyvin kiitollinen kun piiskaan ja "kasittelen" häntä seksileikeissä, kiitti viimeksi toissapäivänä. En ole mikään besserwissertyranni.

Erilaisuutta on ehkä vaikea ymmärtää, siksi kirjoitinkin pitkän tarinani tueksi niille nuoremmille, joita oma erilaisuus kiinnostaa.
 
Yhteistyössä