Piiskausta

  • Viestiketjun aloittaja Leikittelijä
  • Ensimmäinen viesti
Leikittelijä
Aihe on taas hieman tippunut pois keskusteluista mutta kuinka monet harrastavat piiskausta.
Meillä se kuuluu mukaan asiaan säännöllisesti kuitenkin vain noin kaksi kertaa kuukaudessa.
Meillä minä piiskaan vaimoani pikku raipalla paljaalle perseelle, vaimo nojaa joko tuolia tai keittiön pöytää vasten seksiä ei seuraa aina välittömästi vaan useinkin vasta myöhemmin. vaimon mielestä on parasta kun saa ensin piiskaa ja sitten kunnon panon takaapäin. Meillä ainakin vaimo sanoo tykkäävänsä piiskauksesta, onko muilla kokemuksia asiasta
 
mies
Kyllä minä ainakin piiskaan vaimoani säännöllisesti, lienenkö sitten hieman pervo tai jotain mutta itselläni alkaa seisomaan aivan mahdottomasti jo pelkkä ajatus piiskan antamisesta.
Itse tapaan päättää tulevan piiskauksen jo etukäteen ja nautin jo pelkästä odotuksesta.
Mikä lie sitten suuriin nautinto rangaista ja alistaa vaimoa vai nähdä ja kuulla hänen nauttivan, jotenkin tuntuu että naiset haluavat alistua ja tulla otetuksi aikaajoin
 
höpönhöpön

Älä yleistä omia perversioitasi. Naiset ei halua tulla alistetuiksi tai otetuiksi. Vain jotkut pervonaiset haluu, ei muut.
 
Viimeksi muokattu:
Pervotar
Alkuperäinen kirjoittaja höpönhöpön;11633503:

Meitä pervonaisia on paljon. Ette arvaakkaan, mitä jonkun silkkipaitasihteerin päässä liikkuu? Samalla kun organisoidaan kansainvälisiä juttuja, niin pillu saattaa kostua jostain tosi pervosta ajatuksesta.
Ihmettelen, ettei joku nainen halua tulla otetuksi ?
 
piiskaaja
Omasta kokemuksesta voin kyllä sanoa että, minun puolisoni ainakin haluaa tulla nimenomaan otetuksi. Kiukuttelusta ja huonosta käytöksestä vain housut alas ja emäntä polven päälle piiskattavaksi niin jopas kehrääkin kummasti.
 
Meilläkin
Olemme päälle parikymppinen pari, meilläkin remmi viuhuu nykyisin minun aloitteestani noin kerran kuussa puolin ja toisin. Kyseessä on nimenomaan eroottinen seksileikki, vaikka syyt usein pohjautuvatkin tositapahtumiin. Kunnolla remmiä paljaalle pepulle ja sen jälkeen nurkkaan häpeämään, meillä toimii!
 
piiskattu
Minä sain eilen pitkästä aikaa oikein lujasti selkääni -ja aiheesta, soitin kiukuspäissäni suutani joka asiasta, kunnes mies talutti mut käsipuolesta makuuhuoneeseen ja painoi vyötänsä availlen mut sängylle mahalleni ja alkoi läimäytellä pitkin pakaroita. Hyppäsin raivoissani ylös, mutta enhän minä siitä mihinkään päässyt, vaan hän veti minut polvillensa poikittain ja kiskoi housuni alas ja alkoi piiskata paljaalle perseelle. Yritin tietysti rimpuilla karkuun, mutta lopulta luovutin ja alistuin nöyryytyksestä itkien. Samalla kiihotuin niinkuin aina ja tilanne loppui ihanaan takaapäin panoon. -Joskus aiemmin leikimme aika paljonkin erilaisia piiskausleikkejä, mutta nykyään saan remmistä ihan rangaistukseksi suunnilleen pari kertaa kuukaudessa. Jotenkin se on paljon rajumpaa, kunpiiskaa tulee syystä, seksi on paljon kuumempaa pitkiä aikoja sen jälkeen. Voi olla pervoa jonkun mielestä, mutta minulle tämä sopii. Sain mieheltäni remmiä jo ihan seurustelumme alkuaikoina.
 
aku
Moi. Olen 50 mies itä-suomesta ja olen sitä mieltä, että on naisia jotka tykkää tulla alistetuksi ja määrätyksi. Mutta heitä on todella vaikea löytää koska naisen on vaikea ehkä asiasta puhua ja sitä itselleen myöntää. Ainakin minulle on yksi nainen näin kertonut. Joten jos Teitä on kuulolla niin minulle voi vastata sähköpostilla ps. aku1963@luukku.com. Mielummin normaali vartaloiset naiset ja ok näköiset.
 
aku
Moi. Olen 50 mies itä-suomesta ja olen sitä mieltä, että on naisia jotka tykkää tulla alistetuksi ja määrätyksi. Mutta heitä on todella vaikea löytää koska naisen on vaikea ehkä asiasta puhua ja sitä itselleen myöntää. Ainakin minulle on yksi nainen näin kertonut. Joten jos Teitä on kuulolla niin minulle voi vastata sähköpostilla aku1963@luukku.com. Mielummin normaali vartaloiset naiset ja ok näköiset. Olen ok terve työssä käyvä mies joka etsii terveellä itsetunnolla ja värjellä olevaa Naista.
 
siivooja_m
Alkuperäinen kirjoittaja höpönhöpön;11633503:
Älä yleistä omia perversioitasi. Naiset ei halua tulla alistetuiksi tai otetuiksi. Vain jotkut pervonaiset haluu, ei muut.
Ongelmanhan on juuri se kun on vaikeuksia löytää se Dominoiva nainen kun subeja asvaa joka oksalla. Kyllä jtnkin on vain oikenpäin jos mis on se piiskattava.
 
thhytjuykmiu
Voisitteko miehet vinkata, miten saisin mieheni piiskaamaan? Olen kertonut hänelle fantasioivani sellaisesta moneen kertaan, mutta hän on niin kiltti, ettei vain saa aikaiseksi kokeilla mitään alistamista. Ei ole koskaan sitonut tms muutakaan, vaikka olen pyytänyt. Onko keinoa saada mies innostumaan sellaisesta jotenkin? On kamalaa lukea näitä ketjuja, joissa muut kertovat harrastavansa tämmöistä mitä itse niin epätoivoisesti kaipaisi. En haluaisi siksi kuitenkaan vaihtaa miestä enkä pettää. Mikä siis avuksi?
 
No eihän tuohon ole mitään sen ihmeelisempiä keinoja . Se onnistuu vanin jos kumpikin osapuoli pitää tuollaisesta toiminnasta muuten ei onnistu.

Ainahan voisit noita naisellisia keinoja koittaa käyttää mutta jos miehesi ei ole asiasta kiinnostunut niin ei aina onnistu. Toisaalta se ei tunnu oikein mukavalta jos toisesta näkee että ei ole mukana omasta tahdostaan.
 
Viimeksi muokattu:
Mr Birch
Voisitteko miehet vinkata, miten saisin mieheni piiskaamaan? Olen kertonut hänelle fantasioivani sellaisesta moneen kertaan, mutta hän on niin kiltti, ettei vain saa aikaiseksi kokeilla mitään alistamista. Ei ole koskaan sitonut tms muutakaan, vaikka olen pyytänyt. Onko keinoa saada mies innostumaan sellaisesta jotenkin? On kamalaa lukea näitä ketjuja, joissa muut kertovat harrastavansa tämmöistä mitä itse niin epätoivoisesti kaipaisi. En haluaisi siksi kuitenkaan vaihtaa miestä enkä pettää. Mikä siis avuksi?
Vaikuttaa siltä, että teidän, sinun ja miehesi, tilanteessa on monta asiaa nipussa. Siinä on mukana ainakin: fantasiat vs. toteuttaminen, alistaminen vs. piiskaaminen vs. sitominen, innostuminen vs. "kiltteys" sekä vielä omassa liitossa toteuttaminen vs. pettäminen vs. jokin muu vaihtoehto.

Mietin sitä, miten saisit puretuksi tuon kimpun. Lähdetään vaikka siitä, että alistaminen ja sitominen eivät välttämättä ole yhteydessä piiskaamiseen vaan piiskaamista voi kokeilla erikseenkin, vaikka ihan lyhyen aikaa aluksi.

Kevyt piiskaaminen on hyväilyä ja hermonpäiden ärsyttämistä. Silloin kumpikin osapuoli näkee, ettei siinä mitään vaarallista ole ja piiskaaminen voi hyvin onnistua sellaiselta, joka kavahtaisi henkistä alistamista. Volyymia ei tarvitse heti vääntää täysille, vaikka täälläkin joku kohta toimessaan selittää, että ettei "oikea" piiskaaminen ole mitään läpsimistä. Oikeaa on kaikki se, mikä molemmille osapuolille sopii.

Sitominen taas on melkoinen tekniikkalaji, joka harvoin toimii harjoittelematta. Siinä voi tulla "turnoff" eli tunnelma lässähtää, kun tekniikka ei heti pelaa tai tulos ei ole muuten se mitä odotit(te). Se kuuluu asiaan.

Piiskaamisen kokeilemiseen on eroamisen ja pettämisen ohella neljäskin vaihtoehto, jos se ei tunnu omassa liitossa onnistuvan. Suomessakin toimii muutama piiskaharrastajien yhteisö ihan tämän asian tiimoilla ja lisäksi piiskaihmisiä löytyy s&m-piireistä. Etsi yhteyksiä näihin ryhmiin, niin saat tietoa aiheesta ja toisekseen pääset halutessasi mukaan tapaamisiin, joissa voit turvallisesti kokeilla miltä piiskan saaminen tai vaikka sidottuna oleminen tuntuu. Ja meitä voi tavata muutenkin, ihan jutellakseen aiheesta.

Onnea yritykselle - älä lannistu äläkä vaivu epätoivoon!
 
Viimeksi muokattu:
ferfergrtfg

Miten tuollaista kokeilua kannattaisi ensimmäisen kerran aloittaa? Jos kumpikaan ei ole ennen harrasttanut sellaista, ja toinen (nainen) haluaisi kokeilla. Kuinka kokeilun voisi siis luontevimmin toteuttaa niin, ettei se olisi hirveän keinotekoista ja teennäistä? nko jollakin omakohtaista vinkkiä, miten sen on saanut alulle?
 
Viimeksi muokattu:
Piiskatyttö

Kyllä kait se jollain helpolla rangaistulla on yksinkertaista aloittaa. Ainahan sitä jotain keksii, mistä saa piiskaa pyllylle. Ihan vaikka kotitöistä ? Nyt on huonosti pesty astiat, siis peset paremmin alasti piiskan komennossa ? Vaikka astiat hohtaa puhtauttaan, niin silti voi tulla pikkuisen piiskaa. Ihan varoiksi.
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Ei siihen välttämättä mitään syytä tarvita. On vain ennen piiskausta sovittava turva sana, ja onko piiskattava piiskaajan sylissä vai vatsallaan maaten sängyllä. sitten vaan housut polviin ja piiskaamaan, kannattaa " lämmitellä " pylly ensin kevyesti ,nahkainen hapsupiiska paras siihen, joillekin riittää että tulee vain punoitusta pyllylle, vähitellen voi sitten koventaa piiskausta koivun tai pajun vitsalla. tärkeintä on että se tuntuu hyvältä( erinomainen esileikki) ja mikä tärkein ketään ei saa pakottaa siihen .
 
Mr Birch
Miten tuollaista kokeilua kannattaisi ensimmäisen kerran aloittaa? Jos kumpikaan ei ole ennen harrasttanut sellaista, ja toinen (nainen) haluaisi kokeilla. Kuinka kokeilun voisi siis luontevimmin toteuttaa niin, ettei se olisi hirveän keinotekoista ja teennäistä? nko jollakin omakohtaista vinkkiä, miten sen on saanut alulle?
Itse lähtisin siitä, että aloitteellisen osapuolen, Sinun tapauksessasi naisen, on hyvä olla selvillä siitä onko toinen osapuoli hyvällä mielikuvituksella varustettu vai asiakeskeinen tai tunneihminen. Uskoisin, että toimivat lähestymistavat vaihtelevat, kaikki ei toimi kaikille:

- Asiakeskeiselle ihmiselle voi ehkä sanoa, että minä nyt haluaisin kokeilla tätä, olisitko niin kiltti ja lähtisit mukaan; myönteisessä tapauksessa aloittat keskustelun siitä, että miten, milloin ja missä toteutetaan.

- Tunneihmiselle korostaisin sitä, ettei kyse ole dramaattisesta asiasta, ei ole esimerkiksi tarkoitus muuttaa yhtäkkiä seksiä toisenlaiseksi. Turvasanan sopiminen, siltä varalta, että jokin menee pieleen on ihan perusasia, mutta tunneihmiselle se voi tuoda juuri kaivattua turvallisuuden tunnetta. Puhuisin myös siitä, että mahdollisesti lapsena saatu kurituspiiskaus on tunnetasolla ja henkisen käsittelyn tasolla ihan toinen juttu.

- Mielikuvituksekas ihminen voi muita helpommin lähteä mukaan tarinaan ja hoksata koukun oikealla tavalla, jos toinen haluaa esimerkiksi "oikutella sopivasti saadakseen piiskaa". Tämä kyllä vaatii asian pohjustamista pitemmän kaavan mukaan, mahdollisesti esimerkiksi rooliasetelman rakentamista.

Tilanne ja ympäristö on ehkä hyvä miettiä samaan tapaan kuin rakastelun kannalta: ei häiriötekijöitä, ei muita asioita painamassa, riittävästi aikaa, jne. Netistä löytyy spanking-videoita, joista voit esimerkiksi katsella tilanteita, jotka Sinun silmissäsi näyttävät toimivan, vaikka ne käsikirjoitettuja ovatkin, tavallaanhan Sinäkin käsikirjoitat tätä ensimmäistä piiskaustasi.
 
Viimeksi muokattu:
hillomunkit
Haluan piiskaa jos en antaudu tarpeeksi hyvin, nopeasti tai muuten miehelleni mieleisesti. Olen itse näin pyytänyt, tietysti mieluummin sen jälkeen jos en ole onnistunut !? Joka kerta ei nuhtele, tietää minun odottavan kiitosta auliudestani. Kun sitä saan, leijailen taivaisiin ja jos sekin aiheuttaa ilman lupaa pienet ihanat piiskaukset. Meillä on valmin asellainen raippa - näyttäessään sitä jo ilahdun.
Haluan miellyttää, alistua tahtoonsa ja olla astia.
Arki elämässä en ole tahtonsa alla, vain sängyssä, lattialla, luonnossa, missä haluaa antaudun. Mutta aina niin että olemme kahden. Lapsia ei ole, hän on minulle rintojeni näykkijä. Samalla asettaen sormensa sisääni. Suurimman ilon saan kun tiedänn olevani haluttu.
Ympäristö pitää meitä tasapainosena ja onnellisena parina.
 
täysi nautinto
Olen lukenut näitä piiskausketjuja, mutta en ole huomannut, että kukaan olisi kertonut samanlaisesta kokemuksesta, joita minulla mieheni kanssa on. Olemme yhdistäneet dildojen käytön piiskaamiseen. Kun kurituksen aika tulee, mies komentaa minut sängylle tai lattialle kontalleen pylly pystyssä. Hame rullataan vyötärölle ja housut riisutaan. Sitten hän panee sauvan värisemään sekä pilluuni että pyllynreikääni. Sen jälkeen alkaa piiska viuhua. Tavallisimmin piiska on nahkavyö. Siitä ei jää muuta jälkeä kuin punoitus, mutta kirpaisee kuitenkin riittävästi.

Piiskauksen aikana saatan tulla useammankin kerran. Piiskauksen jälkeen jään vielä kontalleni ja mies panee minua takaapäin joko pilluun tai pyllyyn, joskus molempiin. Tällainen sessio useine orgasmeineen on aivan taivaallinen kokemus. Sitä tunnetta, jonka koen, kun mies viimein toisen, joskus kolmannenkin kerran saatuaan, lysähtää päälleni ja makaamme pitkät ajat toisissamme kiinni, en voi sanoin kuvata.
 
masokisti
Alkuperäinen kirjoittaja täysi nautinto;11709149:

Olen miettinyt kuinka se onnistuu annaa piiskaa kun jotain on perseenreikässä?Olen lukenut ruotsissa että heillä on inkifäärajuuri reikässä ja se on pari centia ulkopuolellakin?Onko ei piiska ottaa kiinni dildossa,inkifäärajuuressa silloin?
 
piiskaapyllylle
Alkuperäinen kirjoittaja höpönhöpön;11633503:
Älä yleistä omia perversioitasi. Naiset ei halua tulla alistetuiksi tai otetuiksi. Vain jotkut pervonaiset haluu, ei muut.

Mihinkä tietosi pohjautuu voisitko vastata minulla ei ole tietoa Tietän kuitenkin mitä minä haluan illalla olin Mieheni sylissä piiskattavana jos saisit tuntea tällaisen nautinnon muutaisit mieltäsi (kokeile joskus)
 
Jakkupukuinen Rouva
Meitä pervonaisia on paljon. Ette arvaakkaan, mitä jonkun silkkipaitasihteerin päässä liikkuu? Samalla kun organisoidaan kansainvälisiä juttuja, niin pillu saattaa kostua jostain tosi pervosta ajatuksesta.
Ihmettelen, ettei joku nainen halua tulla otetuksi ?

Kukaan sivullinen eitietä mitä tämän siveyten sipulin sisään kätkeytyy sain piiskaa paljon eilen alapääni on ihanan rantuinen pimppinisai kullia kunnolla montakertaa kyllä pissalentää kun minua naitaan piiskan,remminjälkeen kerran kuukautessa saan kunnon höykytyksen ja parikertaa viikossa annan miehelleni pimppaa kiihotan hänet äärimmilleen menen mieheni päälle peräni pyörii kuin kunnon hutsulla teemme kaikkea mikä meistä tuntuu hyvälle. (Olen yhtenmiehen Pervo )
 
Viimeksi muokattu:
Toimii
Alkuperäinen kirjoittaja Piiskatyttö;11651886:
Kyllä kait se jollain helpolla rangaistulla on yksinkertaista aloittaa. Ainahan sitä jotain keksii, mistä saa piiskaa pyllylle. Ihan vaikka kotitöistä ? Nyt on huonosti pesty astiat, siis peset paremmin alasti piiskan komennossa ? Vaikka astiat hohtaa puhtauttaan, niin silti voi tulla pikkuisen piiskaa. Ihan varoiksi.

Meillä piiskan käyttö alkoi ihan sattumalta Eukko oli tuhlannut talousrahat lupasin antaa selkäsaunan jos tapahtuu uutelleen eukko kertoi ansaitsevansa nyt jo pari kunnon selkäsaunaa lupasin antaa illalla olivat vitsat valmiina ekaan piiskaukseen siitä lähtien on käytetty vitsaa hyvin tuloksin ollut sex elämän mausteena jo parikymmentä vuotta.
 
Yhteistyössä