Pika-apu hilseilevälle naamalle?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hilseilevät kasvot
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Hilseilevät kasvot

Vieras
Miten antaa pika-apua hilseilevälle iholle? Joskus hilsettä on ilmestynyt vaikka käytän kuinka voiteita ja rasvoja! Kysyisin että miten hilseen saisi rapsuteltua kätevimmin pois, sillä meikin alla se vain korostuu ja näyttää rumalta. Ongelma on erityisen paha talvisin. Joskus joudun lähtemään ilman meikkiä koska nenässä ja leuassa on niin pahat kuivumat että ne näkyisivät kilometrin päähän. Miten hilseilyn saisi pois pikaisesti aamulla tai illalla että voisi varmistua meikkaamisen onnistumisen?

Ja ei mielellään neuvoja että vaihda rasvaa tai muista rasvata ihoasi, olen kokeillut kaikkea maan ja taivaan välillä myös apteekin tuotteita, ja silti sama vaiva jatkuu... Kuoriminen kaupan kuorimisaineilla ei myöskään poista hilsettä iholta hetkessä.
 
Mulla sama ongelma ollut jo kymmenen vuotta, nimenomaan talvella. Ainoa asia joka auttaa, on ceridal lipogel illalla naamaan. Aamulla kevyt huuhtasu vedellä ja bb-voide päälle. Tällä pystyy vetämään parikin viikkoa jopa pakkasella, ennen kun tarvii kuoria iho (nimenomaan nenän ympärys kuivuu) ja taas kuorinnan jälkeen pärjää pitkälle. Jos jätän yhdenkin illan rasvaamatta tuolla rasvalla, tulee pahimmillaan ihottuma, joka vaatii hydrokortisonia.
 
Miten antaa pika-apua hilseilevälle iholle? Joskus hilsettä on ilmestynyt vaikka käytän kuinka voiteita ja rasvoja! Kysyisin että miten hilseen saisi rapsuteltua kätevimmin pois, sillä meikin alla se vain korostuu ja näyttää rumalta. Ongelma on erityisen paha talvisin. Joskus joudun lähtemään ilman meikkiä koska nenässä ja leuassa on niin pahat kuivumat että ne näkyisivät kilometrin päähän. Miten hilseilyn saisi pois pikaisesti aamulla tai illalla että voisi varmistua meikkaamisen onnistumisen?

Ja ei mielellään neuvoja että vaihda rasvaa tai muista rasvata ihoasi, olen kokeillut kaikkea maan ja taivaan välillä myös apteekin tuotteita, ja silti sama vaiva jatkuu... Kuoriminen kaupan kuorimisaineilla ei myöskään poista hilsettä iholta hetkessä.
 
...pika-apua en niinkään tiedä, mutta jos kehosi on ohkasta mallia, niin hilseilyyn auttaa kehon öljyäminen sisältäpäin eli huikka seesamiöljyä aamuisin auttaa mulla. Öljyä voi halutessaan lisätä vaikka puuron sekaan. Kuivan ihon hoitoon olen tehnyt myös koko kehon öljyämistä. Lisää tietoa voi googlata: ayurveda, vata, abhyanga.
P.S. Pitta-kehotyypille käy paremmin viilentävä kookosöljy.
 
Mulla on myös hilseillyt lukioaikoina. Naama on ihan varissut pöydälle koulussa :D Rasvaamisella ei taida olla kovin suurta vaikutusta. Se imeytyy kuitenkin jossain vaiheessa, ja sitten on taas kuiva iho. Mulla tais loppua tuo, kun vaihdoin pesuaineita. Pesen kasvot vain kerran päivässä. Joskus suolasaippualla ja joskus lactolinella. Ei kannata käyttää mitään tehopesuaineita. Lactoline on vartalollekin hyvä. Ei kuivata. Sori kun en parempaa vinkkiä pysty antamaan..
 
Kookosöljy
 
Kookosöljy

Toi on hyvä, kun on luomua, mut meikki sen päällä ei pysy:-)

En tiedä parempaa pesuaientta, kuin Frantsilan luomusaippuat ja niistäkin tämä ILO tuoksuu niin ihanalle, että muuta ei kaipaa:-)
Hausteallergikolle se on iso asia! Rasvana riittää HTH- lotion, ilman hajusteita se. Levitä se heti pesun jälkeen, niin ei ehdi hilseillä. Tiedän muitakin ihmisiä, joilla on ihovaivat loppuneet noilla, siksi uskallan suositella. Kookosöljyllä voi sit lutrata enemmänkin:-)
 
Kookosöljy

Kookosöljyn olen todennut hyväksi silloin jos joudun kuorimaan kuolleen hilseilevän ihon pois. Olen antanut puoli tuntia hautua ja sitten rapsutellut jollain karkealla kintaalla niin aika hyvin on hilse lähtenyt. Mutta mikään pika-apu se ei ole eikä takaa täydellistä lopputulosta.

Karpatessa iho-ongelmia ei ollut mutta iho rasvautui silloin liiankin paljon eikä se muutenkaan sopinut minulle. Kookosöljyä kokeilin aamukahviin lusikallisen mutta sain siitä ihmeellisiä sydäntykyttelyjä jälkeenpäin (?). Nyt vain ulkoisesti.

Ainoa keino minulla pitää hilseilevä iho kunnossa on toisinaan saunassa pehmittää iho ja raspailla vaikka karkealla pesukintaalla hellästi nuo hilseet pois. Mutta lopputulos kestää vain pari päivää. En pese ihoa pesuaineilla, hellävarainen kasvovesikin käytössä. En usko mihinkään kalliisiin apteekin tai kosmetologien tuotteisiin, uskon että ratkaisu voisi löytyä sisäisesti eli ruokavaliosta tai muutoin luonnonmukaisista aineista. Kookosöljy pysyy vakiotuotteissa mutta on aika inhaa meikin alla...
 
Sori, kun jäi nikki pois ja yks tärkeä asia: jos olet allerginen mantelille, et tietenkään saa edes kokeilla sitä! Mutta jos et, ihan reilusti vaan sellaisenaan voi laittaa ruokiin. Ei ole pakko kypsyttää mitenkään.

Niin, jos se ei auta, lue elsin tekstit karppaussivulta. En tunne häntä, mutta parhaat ohjeet olen löytänyt sieltä.
 

Yhteistyössä