Pikku-Kakkonen (tai kolmonen) vuodelle 2012

  • Viestiketjun aloittaja Hemuli 83
  • Ensimmäinen viesti
Hemuli 83
ajattelin aloittaa uuden keskustelun, kun kaikki nykyiset ketjut vaikuttavat jo aika pitkiltä ja osa niistä aloitettu kauan kauan sitten. joten...tänne kaikki jotka haaveilevat toisesta tai kolmannesta lapsesta ensi vuodelle.

minulla on 2v tyttö ja nyt on vauvakuume iskenyt toden teolla. kuumeiluun saattaa vaikuttaa se että useammalle tutulle on syntynyt vauva lähiaikoina sekä se että en oikein viihdy töissäni. toisaalta hieman mietityttää miten taas jaksaa valvoa öitä ja olla vain kotona. samalla en kuitenkaan haluaisi kovin suurta ikäeroa lasten välille. paljon ajatuksia ja tunteita pyörii päässä. noh, katsotaan miten käy. "virallinen" yritys alkoi eilen ;)
 
Poppins
Pikkukakkosketjua olen minäkin kaipaillut, lähtisiköhän tämä tästä kunnolla vauhtiin.. Yhden tai useamman pienen kanssa ei kyllä varmaankaan usein ehdi kirjoittamaan tai edes muiden juttuja lukemaan, siltä ainakin itsestä tuntuu.
Meillä esikoinen on vasta puolivuotias, seuraavasta on haaveiltu jo jonkin aikaa, mutta haaveita vasta siis.
 
Unelmoija78
Pikainen viesti etta mukana ollaan. Meidan pikkuinen on pian 14kk ja pikkukakkosesta olen itse haaveillut jo jonkin aikaa, mutta nyt alkaa tuo vauva kuume pikkuhiljaa nousemaan :D Mies on paljon reissu hommissa joten melkolailla taitaa menna rennosti ainakin viela tama yritys. Ehkaisy on jatetty pois, tai no ekan jalkeen ei mitaan hormooni ehkaisya kaytettykaan kun ensimaisen yrityksessa meni kaksi vuotta ja siihen valiin mahtui yksi keskenmenokin.
Haluaisin etta tama kakkosen yritys ei olisi yhta rankkaa henkisesti kuin tuon ensimaisen kanssa. Siihen kuului oviksen metsastys, lampojen mittailut, greippimehut yms joten talla kertaa haluan ottaa rennosti ja toivon etta tulokseen paastaisiin pelkalla tjottailulla.
 
karamelli83
Heipä hei! Ilmottaudun mukaan jännäilyjen maailmaan. Mulla on vajaa 3-vuotias lapsi ja nyt haaveillaan kolmannesta. Mulla oli tod.vaikea raskaus ja inho synnytys jne jne ekan lapsen kohdalla ja ollaan kerätty rohkeutta ja olen toipunut masennuksesta näin kauan. Kirjoittelin myös silloin tänne, joten mun nimen kautta löytyy uteliaille lisää infoa.;)

Nyt siis ekaa kiertoo yritellään ja huomenna pitäisi, tai siis ei pitäisi menkkojen alkaa. IIK.:)) Jännittää ihan huolella, teen testin aamulla.

Ekasta oli nää päivät ennen testipäivää yhtä pahoivointia ja nyt sitä ei oo niin vähän arveluttaa. Tosin rinnat on tosi kipeet ja sitä ei oo tavallisesti ennen menkkoja. Sit mietin jo niin (liiiian) pitkälle, että jos nyt plussaan niin sen on sit pakko olla poika ku en voi pahoin.;D

Mites muiden tilanteet? Koska testailuja jne?
 
Unelmoija78
Kiva saada porukkaa ketjuun :) Harmi etta tuli Karamelli83 nega ruutuun, mutta eihan sita viela tieda varmasti ennen kuin ne menkat alkaa tai ei ala...joten viela on toivoa!!Meilla ei viela ainakaan hetkeen testata. Mies on poissa ollut jo muutaman viikon toissa ja tulee kotiin ensi viikonloppuna muutamaksi paivaksi ja sitten taas matkaan. Mulla on vissiinkin ollut ovis talla viikolla joten ei tassa kuussa mitaan tapahtumassa. Ehka ensi kuussa. Miehen oisi tarkoitus olla kotona / samassa kaupungissa Marras ja Joulukuun.
Mutta katotaan miten kay ei olla ottamassa minkaan sortin stressia koko asiasta ja miehen kanssa ei olla edes alettu yrittaan, mutta ei myoskaan esteta raskautumista joten toivotaan parasta :)
Toivottavasti tanne tulee lisaa porukkaa ja alkaa juttuu tulemaan lisaa.
 
karamelli83
Hei hauskaa, tulin juuri kurkkimaan onko ketju oikeasti elossa.:)

Menkat ei oo vielä alkaneet, nyt siis kp29/28-29. Kattelen pari päivää ja teen testin jos ei kuulu.

Mitäs muut?
 
Tylleröinen
Hei, voisin liittyä mukaan!

Perheessämme on kohta puolitoistavuotias ja toista ollaan nyt yrittämässä yk 6. Kuukausissa yritystä on tosin takana enemmänkin, sillä kierrot ovat olleet pitkiä, epäsäännöllisiä ja kaikin puolin sekavia. Vauvahaaveet alkoivat jo aiemmin, mutta yrityksen lasken alkaneeksi siitä, kun kuukautiset esikon syntymän jälkeen alkoivat. Ilmeisesti ongelmana on nyt paitsi kiertojen epäsäännöllisyys, myös liian lyhyt luteaalivaihe. Lääkäriaika terveysasemalle on varattu marraskuun alkupuolelle.

Nyt eletään dpo 5, kiertopäivät jossain lähellä neljääkymppiä.

Jos kuukautiset eivät ala ensi viikon aikana, testaan perjantaina (yritän malttaa olla sinne saakka testaamatta).

Vauvakuume on hirmuinen, ja nyt jo tuntuu, että yrityksen jatkuminen vetää mielen matalaksi. Olen aina ajatellut, että haluaisin lapsille ikäeroa enintään kaksi vuotta, mutta se juna meni jo. Taitaa olla PMS-oireita, kun nyt näin "masentaa". Vielä me ne toiset tai kolmannet nyytit saadaan, vai mitä, naiset? :)
 
tyttöjenäippä
Moi täältäkin!
Meillä on 3v ja 1,5v tytöt ja nyt haaveillaan kolmannesta. Tarkoitus oli odottaa kunnes kuopus pärjää ilman vaippoja, että selviäisin vähemmällä vaippasouvilla, mutta sitten tultiin toisiin aatoksiin ettei minun tarvitse lähteä tässä välissä töihin. Saan sitten sen saman äitiyspäivärahan kuin kakkosesta. Ja ehtiihän tuo tyttö varmaankin kesän aikana oppia kuivaksi, silloin kuitenkin ikää reilu 2v, nyt jo osaa ilmoittaa isommasta hädästä ja pyytää potalle jos malttaa :D

Huomiseksi on varattu aika kierukan poistoon ja sitten alkaa yritys. Tavoitteena meilläkin on yrittää ilman stressaamista, tosin hieman jo jännittää etenkin kun kakkosta yrittäessä sain yhden keskenmenon. Kroppani on aina reagoinut vahvasti hormonaaliseen ehkäisyyn ja esikoisen yritys pääsi alkuun vasta puoli vuotta pillereiden lopetuksen jälkeen kun kuukautisia ei kuulunut. Hormoonikierukassahan on samat hormoonit kuin pillereissä, mutta pienempinä pitoisuuksina vaan, joten saa nähdä miten kauan nyt odotellaan, muuten olen aina raskautunut suht helposti..
 
Ruusunen
Täällä myös pikkuhiljaa vauvatauti kasvaa,ollut mielessä kyllä jo toisen lapsen syntymästä! Meillä tytöt 2 ja 6v. Mitään superyritystä ei oo vielä ollut mutta tässä kuussa sitte varmaan :) Aloittelinkin jo uutta ketjua vauva 2012 joskus kesällä mut se on jossain tuolla kaukana se ketju.Vaikka molemmat synnytykset ovat olleet käymistä helvetin rajalla niin jostain se vauvan kaipuu kuitenkin tulee ja tunne että lapsiluku ei vielä oo täynnä. Ja eihän tässä oo aikaakaan kun 4kymppiä täyttyy (7v) että alkaa sillalailla jo ajattelemaan.
 
tyttöjenäippä
Ompas täällä hiljaista ollut :/ lähtisi nyt vauhtiin tämä ketju..
Miten teillä tällä hetkellä yritellään?
Meillä on nyt kierukka poistettu eli ehkäisyä ei ole. Pientä vuotoakin oli viimeviikolla eli varmaankin oma hormonitoiminta palautumassa, mutta mutta... Seksiä on ollut kierukan poiston jälkeen vain kerran ja sekin ennen vuotoja. Olen yrittänyt keskustella miehen kanssa että haluaako hän oikeasti tätä vauvaa kun ei näytä haluavan seksiäkään. Tietysti hän on väsynyt töistään ym. mutta en haluaisi itekään ruinata ettei vauvan yrittämisestä tule pakko tai liian totista. Ehdotin kyllä ovistikkujen hankintaa että saisi vähän suuntaa milloin sekstailla, jos edes silloin jaksaisi yrittää, mutta se on mieheni mielestä liiallista yrittämistä :/ Kai olen vähän hätäinen, mutta olisihan se kivempi saada seksiä useammin kuin joka toinen viikko tai kerran viikossa, etenkin tässä tilanteessa kun toiveissa on vauva :D
Kirjoitelkaahan muutkin kuulumisianne!
 
karamelli83
On ollut jotenkin tosi kiireinen kuukausi, tai vajaa, mutta silti. Niin en ole sitten ehtinyt/jaksanut käydä kirjoittelemassa. No, eka kierto päättyi kun menkat alkoi ja nyt sitten on taas ovisajat. Tai, en tiedä menikö jo vähän ohi, kun ollaan oltu niin väsyneitä ja eri aikatauluissa.
Äsken just mietin, että nyt tuntuu mahassa siltä et vois ollakin ovis. Puhuin miehen kanssa, et ku kumpikin haluis vaan nukkuu et jaksaako nyt ja no että joo, kai se sitten vois olla sellainen pikainen.;D Tuskinpa se vauva ajatuksista syntyy.

On vaan tää 2 yrityskierto nyt tosiaan jäänyt väsymyksen ja kiireiden alle ihan tosissaan.

Mites teillä muilla menee?
 
Unelmoija78
Taala myos edelleen. Karamellin tavoin on ollut kans melkoisen kiireinen kuukausi, vaikka en oikein tieda edes minne aika on mennyt. No suurin osa ajasta on kulunut kun me ollaan myyty meidan taloa ja ostamassa uutta ja taalla Englannissa tama byrokratia on aivan jarkyttavaa ja paperi hommia riittaa vaikka muille jakaa. Melkolailla onkin mennyt myos aikaa asianajajille soitellessa ja yrittaessa saada tietoa etta koska paastaan muuttamaan.
Minun mies on edelleen poissa kotoa joten en tieda tuleeko tassakaan kuussa viela yritettya....mutta on tosiaan tama yritys todellakin ihan alku asemissa ja on vain jatetty ehkaisy pois mutta seksia ei ole tullut harrastettua kun ei olla miehen kanssa saman katon alla. En tieda koska oviskaan oisi mutta haluankin etta tama "yritys" ei tule olemaan samanlaista kuin tuon esikoisen kanssa, mutta eihan sita tieda miten tassa kay ajan kanssa. Olen kuitenkin mielessani miettinyt etta jos kahden vuoden sisaan saataisiin pikku kakkonen niin oisi hyva. Esikoista yritettiin 2v ennen kuin tarppasi siihen valiin mahtui yksi keskenmeno.
Kovasti mietityttaa myos etta mista sita saisi energiaa siihen peittojen heilutteluunkin sitten kun mies palaa kotiin hetkeksi aikaa. Loppu illasta kun meidan pikku smurffi on saatu sankyyn niin johan on niin rikki poikki olo etta ei juurikaan ole energiaa. Toisaalta nyt kun mies on ollut pari kuukautta poissa niin kylla halujakin riitttaa ainakin hetkeksi, ehka jopa oviksen aikaan.
 
Ruusunen
Täällä alkaa olemaan ratkaisun hetket, kierto on mulla nykyään pitkä, jopa 35pv. Alamahaa jomottaa ym menkkamaisia oireita mut nehän ei eroa paljoa raskaus oireista,ainaka mulla! Tosi epätodennäköistä kuitenki, yritys on nykyään jaksamisesta ja ajasta kiinni. Esikoisen kohdalla se oli aivan toisenlaista! Toivotaan ihmettä ja muille plussa tuulia :)
 
karamelli83
Onkos Ruususella mitään tapahtunut?

Meillä on nyt sitten odotusajat taas..ensin venataan että alkaa menkat ja sitten että olis taas se ovis ja päästäis tällä kertaa kovemmin yrittämään. Huoh.
 
Maria ***
Taalla myos yksi joka voisi liittya mukaan. Kakkosen yritys alkoi tanaan. Meidan pienokainen on kohta 15kk ja olen aina haaveillut kahden vuoden ikaerosta lapsilleni. Etta olisi seuraa toisistaan ja mulla vauvanhoito viela tuoreessa muistissa. Sain miehekin innostumaan ajatuksesta. Laskujeni mukaan talla vkolla pitaisi hommailla, joten katsotaan miten kay. Raskauden jalkeen mun kierto on pidentynyt. Noin 30-32 pvaa. Miehella on tyomatka keskella viikkoa, toivottavasti ei mene ovulaatio talta eraa ohi... Vaikka yritan olla stressaamatta. Yritetaan hommailla talla vkolla noin joka toinen pva. Ihan kiva purkaa tanne tuntojaan, en ole avautunut tasta kakkosprojektista viela kenellekaan.
 
Ruusunen
Menkat alko tänä aamuna. Ei kyllä ollu yllätys vaikka pieni ajatus aina takaraivossa onkin että mitä jos. Varmaan ylipainokin vaikeuttaa asiaa vielä vaikka olen tiputtanut osan pois, edellisestä raskaudesta jäi 30kg. sitten vaan uutta kiertoa odottelemaan, odottavan aika on pitkä! La tässä kierrossa elokuu. Muuten väsyttävä keli, vettä sataa ja pimeää vaikka muuten rakastankin syksyä. Kynttilöitä en oo paljoa sytytelly 2v neitin takia,no kyllä se tästä, joulua odotellen, mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
 
Unelmoija78
Heips
Harmi Ruusunen etta ne menkat alkoivat, vaikka mietit etta tulossa olisikin, mutta ehka sitten ensi kuussa. Pidellaan peukkuja :)
Maria tervetuloa mukaan!Meilla onkin saman ikaiset esikoiset. Meidan pikkuinen on myos huomenna 15kk :D Ja johan on mennyt aika akkia. Toivotaan etta kierrot tasaantuu eika mene se ovi ohitse kun mies on matkoilla!
Taalla on mies ollut kotona nyt muutaman paivan ja elama on ihanaa!!Miten paljon helpompaa onkin kun on kaksi vanhempaa jotka hoitavat pikkuista!!Toivotaan vaan etta mies ei ny ihan heti lahde takaisin merille. Saadaan siita eneman tietoa muutaman viikon paasta ja saattaa olla edessa 6kk reissu :( ei kivaa!!!Mutta minkas teet.
Olemme peittoja heilutelleet muutamaan otteeseen nyt kun mies on ollut kotona ja onkin ollut ihanaa kun on ollut jalleen semmoinen olo kun ennen esikoisen yrityksen aloitusta. Toivottavasti sailyykin tammoinen fiilis. Ei tietoa koska ovis, mutta ehka ollut jo ja toivottavasti tuli oikeaan aikaan hyodynnettya. Mutta en ole odottamassa sen kummempia kuin menkkoja, mutta jos raskaaksi tulisin niin olisin todella yllattynyt kun esikoisen kanssa kuitenkin meni se 2v seka yks kkm ennen kuin tarppasi. Joten ei stressailla!!
Hyvaa alkanutta viikkoa kaikille
 
tyttöjenäippä
Meillä on nyt menkat kärsitty ja tässä kierrossa meinattiin sitten touhuta vähän ahkerammin. Mulla ei vaan ole mitään tietoa kiertoni pituudesta eli ei oviksen ajankohdastakaan kun kierukka oli käytössä 1,5v ja sitä ennen imetin ja olin raskaana jne ja ennen raskauksia ollut vielä epäsäännöllinen kierto, joten nyt vaan yritetään jotenkin kohdistaa näihin lähiviikkoihin touhuaminen :D
Jotenkin sitä oottaa ja jännittää hirveesti ja toisaalta vähän pelottaakin.
Mitäs teille muille?
 
Maria ***
Toivottavasti teilla Unelmoija onnistaa ennenkuin mies lahtee komennukselle... Ja sanos muuta, aika kuluu kylla kuin siivilla! Pienokainen nukkuu pvaunia ja tassa lounaan ohessa surffailen netissa. Halusin jakaa teidan kanssa tammoisen sivun:

Ovulation Calendar - Free to Use

Aika kiva saitti- katsotaan toteutuuko sitten kaytannossa, mun laskut saattavat heitella parilla pvalla. Mulla on hirveasti tuttavia jotka odottavat kakkosta. Lisaa vaan entuudestaan mun vauvakuumetta...

Toivotan kaikille stressitonta ja leppoisaa viikkoa (onko mahdollista pienten lasten kanssa ;-)
 
Maria ***
Kirjoitin eilen tanne, mutta jostain syysta ei ole eipa ole tallentunut... Halusin jakaa teidan kanssa taman sivun, jonka loysin vahan aikaa sitten. Voin kuukauden kuluttua raportoida omalta osaltani auttoiko ollenkaan!

Ovulation Calendar - Free to Use

Sivu nayttaa myos otollisimmat paivat tyton tai pojan tekoon... Jos nyt jollain on toiveissa tietty sukupuoli. Mulla toiveissa ihan vaan raskaantua. Sukupuolella ei niin valia, kunhan olisi vain tarve ihana vauva ja suhteellisen helppo raskaus. Mulla oli aivan kamalaa pahoinvointia raskaudessani aina vkolle 14 ja 15. Eika se loppuvaihekaan mitaan ruusuista ollut, mutta palkinto on kuitenkin parasta elamassa!

Toivottavasti teilla Unelmoija tarppaa ennen kuin (ja jos) mies lahtee komennukselle. Ovulaation metsastys voi olla niin stressaavaa!

Meilla mies tulee kotiin torstaina- toivottavasti viela ehdimme ajoissa! Koitan pitaa mieleni kuitenkin tyynena ettei taa kakkosprojekti valtaa ajatuksia ihan taysin!
 
karamelli83
Tervetuloa mukaan Maria, kiva kun joukko kasvaa niin saadaan ketju eloon.:)

Ruusunen, tsemppiä. Tää on inhottavaa, kun vihdoin on antanut yrittämiselle luvan, niin sitten on joka menkkojen aikaan että no ei se varmaan tärpännyt mutta sitten kuitenkin on tosi HUOH jos ei ihan oikeesti tärpännyt. Ja joka kierrolla pettymys on karvaampi.

Ohoh Unelmoija, kuullostaa raskaalta, että mies olisi 6kk pois.:( Ihan kaiken kannalta. Toivottavasti vaikka nyt sitten tärppäsikin!:)

Tyttöjenäipällä onkin aikamoista hakuammuntaa. Oletko harkinnut ovis-tikkuja?

Itse mietin, että jos ens kierrolla ei onnaa, niin ostan niitä tikkuja..Jos ovuloinkin ihan eri aikaan kuin olen ajatellut oireiden perusteella.:D
 
Maria ***
Kirjoitin eilen tanne, mutta jostain syysta ei ole eipa ole tallentunut... Halusin jakaa teidan kanssa taman sivun, jonka loysin vahan aikaa sitten. Voin kuukauden kuluttua raportoida omalta osaltani auttoiko ollenkaan!

Ovulation Calendar - Free to Use

Sivu nayttaa myos otollisimmat paivat tyton tai pojan tekoon... Jos nyt jollain on toiveissa tietty sukupuoli. Mulla toiveissa ihan vaan raskaantua. Sukupuolella ei niin valia, kunhan olisi vain tarve ihana vauva ja suhteellisen helppo raskaus. Mulla oli aivan kamalaa pahoinvointia raskaudessani aina vkolle 14 ja 15. Eika se loppuvaihekaan mitaan ruusuista ollut, mutta palkinto on kuitenkin parasta elamassa!

Toivottavasti teilla Unelmoija tarppaa ennen kuin (ja jos) mies lahtee komennukselle. Ovulaation metsastys voi olla niin stressaavaa!

Meilla mies tulee kotiin torstaina- toivottavasti viela ehdimme ajoissa! Koitan pitaa mieleni kuitenkin tyynena ettei taa kakkosprojekti valtaa ajatuksia ihan taysin!
 

Yhteistyössä