H
hämmästynyt
Vieras
Olen 24-vuotias nainen ja minulla todettiin kaksi vuotta sitten PCO. Oireina olivat erittäin harvoin tulevat kuukautiset, viikkokausia kestävät niukat vuodot ja vaikea akne.
Käytin pillereitä viime kesään asti, kunnes aloin kärsiä oudoista iho-oireista joiden syyksi epäiltiin tuolloin käyttämiäni Diane Novia. Ajattelin kokeilla olevani ilman, iho-oireista ja muusta huolimatta.
Olen sairastanut masennusta pari kertaa 16-20-vuotiaana. Olin voinut hyvin jo useamman vuoden ajan, kunnes viime kesänä, pian pillereiden lopettamisen jälkeen sairastuin taas. Hain apua ja pääsin kunnallisen kautta terapiaan.
Ihoni meni niin sietämättömään kuntoon, että aloitin lopulta uudelleen pillerit. Nyt syön ensimmäistä liuskaa Qlairaa. Olen huomannut kummallisen reaktion: mielialani ja aloitekykyni on palautunut. Olen paljon sosiaalisempi ja aikaansaavempi.
Aloin miettiä voiko syy olla pillereissä. Tottakai hormonit vaikuttavat mielialoihin, mutten ole koskaan törmännyt yhteenkään kirjoitukseen, jossa masennus olisi yhdistetty PCO:iin.
Pillereiden aiheuttamat mielialanvaihtelut ja masentuneisuushan ovat puolestaan melko yleisiä, käsittääkseni.
Mietin josko pillerit ovat sitten jotenkin saaneet hormonini tasapainoon ja siten vaikuttaneet myös psyykkiseen puoleeni.
Onko kukaan muu kokenut tai kuullut tällaisesta?