Pitääkö olla suurta rakkautta, vai riittääkö hyvä elämä?

että tutustuu rauhassa useamman vuoden ajan (ilman seksiä) eikä muuta yhteen asumaan - kylässä toisella voi toki käydä, jos pystyy hillitsemään itsensä. Kyllä siinä ajassa selviää asia jos toinenkin, myös tämä "kutinan" kestäväisyys.

 

<Pitääkö olla suurta rakkautta, vai riittääkö hyvä elämä?>

Ei riitä. Elämää tyytyy rakastaa kaikesta sydämestä, niin silloin puolisoksi kyllä riittää se "ihan hyvä tyyppi".

 

Ei kannata jäädä suhteeseen, joka on vain "ihan kiva". Kannattaa etsiä suurta rakkautta.

Olen suhteessa, joka on "ihan kiva". Jos olisin aikoinaan kuunnellut sydämeni ääntä, olisin ehtinyt katua katkerasti ties miten monesti. Tähän päätelmään olen tullut seurattuani silloisten ihastusteni nykyistä elämää. Monikaan asia ei heidän elämässään ole mennyt ns. putkeen, vaan mm. ihminen, johon olin intohimoisesti hullaantunut, on tänä päivänä pelkkä ihmisraunio kolmen epäonnistuneen avioliiton jälkeen. Kiitän luojaani, ettei hän aikanaan meikäläistä huolinut, vaan valitsi mieluummin oman intohimonsa mukaisia tyyppejä. Mikään niistä ei kestänyt.

Rakkaus kasvaa ajan myötä, vaikkei alku olisikaan intohimon ilotulitusta.

 

Ei kannata jäädä suhteeseen, joka on vain "ihan kiva". Kannattaa etsiä suurta rakkautta.

Olen suhteessa, joka on "ihan kiva". Jos olisin aikoinaan kuunnellut sydämeni ääntä, olisin ehtinyt katua katkerasti ties miten monesti. Tähän päätelmään olen tullut seurattuani silloisten ihastusteni nykyistä elämää. Monikaan asia ei heidän elämässään ole mennyt ns. putkeen, vaan mm. ihminen, johon olin intohimoisesti hullaantunut, on tänä päivänä pelkkä ihmisraunio kolmen epäonnistuneen avioliiton jälkeen. Kiitän luojaani, ettei hän aikanaan meikäläistä huolinut, vaan valitsi mieluummin oman intohimonsa mukaisia tyyppejä. Mikään niistä ei kestänyt.

Rakkaus kasvaa ajan myötä, vaikkei alku olisikaan intohimon ilotulitusta.

Huomaatko, että et oikeastaan ole edes tainnut kokea älämäsi suurta rakkautta, koska puhut vain joistain nuoruutesi epätoivoisista ihastuksista... Minä taas puhun sielunkumppanista, en mistään satunnaisista boheemeista deittikumppaneista.

Missä vaiheessa rakkautesi mahtaa sitten kasvaa suureksi, jos suhteesi edelleen on vain "ihan kiva"? Entä jos niin ei käykään ja tunnet tehneesi väärän valinnan, antaneesi onnen kulkea ohitsesi, koska kaipasit turvallisuutta? Elämäsi kuulostaa, anteeksi vain, aika lattealta.

 

Kannattaa muistaa myös realiteetit. Jos kunnollisen miehen löytyminen on vienyt aikaa, niin kannattaako heittää OK mies menemään vain siksi, että miettii joka päivä, että olisiko jossain vielä parempi, jota kohtaan voisi tuntea pakahduttavaa rakkautta. Entä jos se suuri intohimo kohdistuukin sellaiseen mieheen, joka on krooninen pettäjä / alkoholisti /peliongelmainen / erittäin pienikaluinen mies / sitoutumiskammoinen / vaikean äitisuhteen omaava / kyvytön saamaan lapsia / potenssiongelmainen / haluton hankkimaan lapsia / rahaton / kyvytön pitämään minkäänlaista järjestystä yllä kotona / pitkäaikaistyötön jne ? Onko nainen valmis heittäytymään suhteeseen vain siksi, että alussa tuntee suurta himoa riippumatta siitä, mitä sillä miehellä on tarjota tulevaisuutta varten?

Puhun omasta kokemuksestani. Minullakin oli OK suhde pitkään. Jätin miehen pitkän miettimisen jälkeen. Meillä ei koskaan ollut suhteessa suurta intohimoa. Rakastuin päätä pahkaa toiseen mieheen, jolla oli mm. alkoholiongelma, peliriippuvuus, työttömyyttä jne. Ajattelin vain himoa, seksiä ja elättelin täysin epärealistisia kuvitelmia. Mies toki olisi ollut unelmieni mies, jos hän olisi lopettanut juomisen ja pelaamisen sekä ryhdistäytynyt ja mennyt oikeisiin töihin, MUTTA... Toista ihmistä ei voi muuttaa ja pitäisikin ottaa se mies kokonaisena pakettina eikä vain poimia niitä hyviä ja huonoja puolia. Rakastuneena katsoo toista vaaleanpunaisten silmälasien läpi haluamatta ajatella ollenkaan niitä hänen huonoja puoliaan. Se mikä on alussa ihanan boheemia voi kahden kuukauden päästä olla sietämättömän itsekeskeistä, laiskaa ja raivostuttavaa.

Minä en ole unelmien prinsessa. Niinpä ei ole realisista ajatella, että minun kannattaisi jäädä odottelemaan unelmien prinssiä. Olen todennut, että joko olen yksin tai sitten lasken rimaa. Juuri nyt tuntuu siltä, että minun olisi pitänyt elämässäni ENSIKSI törmätä niihin luuserimiehiin ja vasta sen jälkeen tutustua sellaiseen OK-mieheen, joka on vakaa, luotettava, rehellinen, uskollinen. Silloin ne realiteetit olisivat olleet selvillä.

Jos haluat lapsia, niin mieti tarkkaan, että haluatko jälkikasvua sellaisen kanssa, jonka kanssa koet suurta intohimoa vai sellaisen kanssa, joka on hyvä isä, luotettava, omillaan toimeentuleva, rehellinen jne???

Minusta on myös tärkeää, että voit kunnioittaa ja arvostaa puolisoasi. En jaksa enää olla kenellekään kannattelijana enkä ainakaan äitihahmona.

 

Mikä on suurta rakkautta?
Onko se
- perhoset vatsanpohjassa (ovat hävinneet suhteen vakiinnuttua)
- mies jonka lähellä on hyvä olla monen vuoden jälkeenkin
- mies joka kuuntelee ja ottaa sinut huomioon
- mies jonka kanssa haluat perheen perustaa
- mies johon voit luottaa
- mies jota ilman vaan et olisi täydellinen
- mies jonka kanssa haluat edelleen jakaa vuoteesi

Onko tämä sitä suurta rakkautta, vaikka ei ne perhoset vatsassa tunnukkaan saatika
sukat pyöri jalassa pelkästä katseesta niinkuin seurusteluaikoina?
Mitä se on?

 

On ihmisiä, jotka eivät ole koskaan tyytyväisiä mihinkään, koska he tavoittelevat täydellisyyttä. Heillä on sellainen asenne, että heillä on oikeus saada elämältä kaikki. He keskittyvät suhteen puutteisiin ja jos suhde ei heidän mielestään ole täydellinen niin se ei ole tarpeeksi hyvä. Tällaiset henkilöt eivät koskaan löydä suhdetta, jossa he olisivat täysin tyytyväisiä. Jos haet heille kuun taivaalta, niin he valittavat sitä, että et tuonut tähtiäkin. Usein henkilöt eivät itse tajua olevansa liian vaativaisia. Enemmän realistiset henkilöt ymmärtävät, että mikään ei elämässä ole täydellistä, eikä tarvitsekkaan olla. He näkevät normaalit puutteet suhteessa osana elämää ja keskittyvät suhteen hyviin puoliin ja pystyvät täten olemaan tyytyväisiä.

Olisi tärkeää oppia ensiksi tuntemaan itsensä ja ymmärtämään ovatko omat odotukset suhteesta realistisia vai onko ongelma omassa ajattelutavassa. Mikä on oikeaa rakkautta mielestäni, onko se mahdollista tavoittaa vai elänkö epärealistisissa unelmissa? Pystynko todella itse rakastamaan siten kuin uskon ja luulen? Voi olla, että henkilö ei itse pysty rakastamaan tajuamatta sitä itse. Silloin hän voi hakea puutteita suhteesta ja partnerista syypääksi oman rakkauden tunteen puutteeseen. Millaista rakkautta haluan? Onko se intohimoa joka kestää pari vuotta vai kypsempää rakkautta jossa toinen tunnetaan hyvin ja hyväksytään omana itsenä? Vai pystynkö rakastamaan vain silloin kun en tunne toista , jolloin aukot tuntemuksessa täytetään omilla fantasioilla? Silloin rakastan enemmän omaa fantasiaa kuin sitä toista.

Ap, vain sinä itse voit päättää mitä suhteeltasi haluat. Oletko ollut aikaisemmin rakastunut siten kuin haluaisit olla nyt? Ehkä et ole sitä tyyppiä joka rakastuu niin, että jalat menevät alta? Sellainen rakkaus on intohimoa, eikä sitä kukaan jaksa vuosikausia, joten se rakkaus muuttuu ajan myötä realistisemmaksi tai loppuu. Anna järjen ja sydämen ohjata, jos vain jompi kumpi ohjaa, niin mennään ojaan.

 

Kannattaako ryhtyä mihinkään parisuhteeseen, jos siitä puuttuu intohimo, rakastuminen ja sielunkumppanuus? Jos kumppani tuntuu kyllä mukavalta ja järkevältä, mutta et halua häntä fyysisesti ja henkisesti, vaan tunnet olevasi lähinnä kaverisuhteessa? Kannattaako silloin antaa sille toisellekin mahdollisuus löytää suuri rakkaus, joka et ole sinä? Olen liian paljon nähnyt ympärilläni parisuhteita, joissa ollaan vain tottumuksen vuoksi ja siksi, että yhteiskunnassa perusyksikkö on pariskunta tai perhe.

 

Jos haluat lapsia, niin mieti tarkkaan, että haluatko jälkikasvua sellaisen kanssa, jonka kanssa koet suurta intohimoa vai sellaisen kanssa, joka on hyvä isä, luotettava, omillaan toimeentuleva, rehellinen jne???

Eihän tuossa ensin mainitsemassasi esimerkissä kumpikaan vaihtoehdoista sulje pois toistaan. Molempi parempi ainakin minun mielestäni, pelkästään toinen ei tietenkään riitä mihinkään.

 

Ei kannata jäädä suhteeseen, joka on vain "ihan kiva". Kannattaa etsiä suurta rakkautta.

Rakkaus kasvaa ajan myötä, vaikkei alku olisikaan intohimon ilotulitusta.

Elämäsi kuulostaa, anteeksi vain, aika lattealta.

Juu, sitä se kieltämättä tältä osin on. Latteaa. Joskus peräti tylsääkin tylsempää. Parisuhde ei kuitenkaan onneksi ole koko elämä. Onhan tässä maailmassa muutakin tekemistä, kuin etsiä kaiken aikaa täydellistä kumppania. sanoisin, että siinä sitä vasta aikaa tärväytyy.

 

Ei kannata jäädä suhteeseen, joka on vain "ihan kiva". Kannattaa etsiä suurta rakkautta.

Rakkaus kasvaa ajan myötä, vaikkei alku olisikaan intohimon ilotulitusta.

Elämäsi kuulostaa, anteeksi vain, aika lattealta.

Juu, sitä se kieltämättä tältä osin on. Latteaa. Joskus peräti tylsääkin tylsempää. Parisuhde ei kuitenkaan onneksi ole koko elämä. Onhan tässä maailmassa muutakin tekemistä, kuin etsiä kaiken aikaa täydellistä kumppania. sanoisin, että siinä sitä vasta aikaa tärväytyy.

Näin sinkkuna parisuhde ei tosiaan ole koko elämä, eikä elämäntehtäväni ole miehen miellyttäminen. Tiedän olevani onnekas. En tällä hetkellä edes etsi (täydellistä) kumppania, käyn kyllä treffeillä ja nautin elämästä, mutta en ole valmis sitoutumaan keneenkään, jos en tunne rakkautta, intohimoa ja henkistä yhteyttä toiseen. Oikeastaan vasta viime vuosina olen oppinut täysillä nauttimaan elämästäni ilman kumppania. Minä en tarvitse parisuhdetta parisuhteen vuoksi. Viihdyn niin paljon paremmin yksikseni kuin aiemmassa elämässäni ok-suhteissa, joista aina tuntui puuttuvan jotain.

 

[quote="ei "ihan ok" riitä mihinkään
Tiedän olevani onnekas. Oikeastaan vasta viime vuosina olen oppinut täysillä nauttimaan elämästäni ilman kumppania. Minä en tarvitse parisuhdetta parisuhteen vuoksi. Viihdyn niin paljon paremmin yksikseni kuin aiemmassa elämässäni ok-suhteissa, joista aina tuntui puuttuvan jotain.
[/quote]

Meillä molemmillahan on asiat sitten peräti hyvin! Ei kun onnea jatkossakin!

 

Ainakin alussa pitää olla suurta rakastumista ja tunnetta. Kolmessa vuodessa ja varmaankin laantuu, mutta ei saa olla sellaisessa suhteessa, joka on vain ihan jees.

Ihminen saa syyttää vain itseään epätyydyttävästä elämästä. En tiedä montako sinulla on, minulla on vain yksi elämä.

 

Meillä molemmillahan on asiat sitten peräti hyvin! Ei kun onnea jatkossakin!

Juu onnea meille molemmille valitsemillamme teillä!

 

Suuri rakkaus = suuri riski
Suuret positiiviset tunteet ja odotukset ja suuri luottamus altistavat myös suurille pettymyksille.

Itse mieluummin elän parisuhteessa tasaisen tappavasti kuin altistun enää suurille murheille. Olen yhden suuren sydänsurun kärsinyt, kerran suuresti rakastanut, enkä halua kokea sitä enää. Muistoihin voi aina palata jos haluaa. Kai kihelmöivä läheisyys olisi ihanaa, mutta en halua enää pettyä. Lapset antavat tarpeeksi rakkautta. Jos minulla ei olisi lapsia, olisin varmasti yksinäinen kissamuori ja rapsuttelisin karvapallojani päivät. Nyt olen ihan tavallisen oloinen lähiövaimo ja hyvä kai niin. Elämä on kuitenkin täyteläistä, vaikka hollywood-rakkautta ei olekaan.

 

ova sellaiset, joiden elämänsisältö ja harrastus on miehen/naisen metsästys. Siihen panostetaan ihan tuhottomasti aikaa ja vaivaa. Maanantai ja tiistai menee ihmetellessä edellistä viikonloppua ja keskiviikkona aletaan jo suunnitella seuraavaa metsästysreissua.

Sitten väitetään, että ollaan oikein onnellisia ja tyytyväisiä yksin? Jep jep, kuka uskoo?

Olen paljon vapaampi ok-suhteessa, tämä sopii minulle erinomaisesti. On paljon taloudellisempaakin asua kaksin, yksin en pystyisi ylläpitämään suurta taloa.
Kuitenkin voin tavata ystäviäni, kutsua heitä kylään ja harrastaa, mitä haluan.
Ja lähes aina on kumppani leffaan yms. menoihin.

Ja koska mies on ok, on myös seksi hänen kanssaan ok. Ei valittamista.

En ymmärrä, mikä tässä on tylsempää tai huonompaa kuin yksin elämisessä?

Etenkin sinkkunaiset ovat tänä päivänä ihan hirvittäviä haukkoja. Julmia ja itsekeskeisiä, joille mikään ei ole kyllin hyvää. Olisivatko perheen pikkuprinsessoja, joille ei ikinä ole sanottu EI?

 

ova sellaiset, joiden elämänsisältö ja harrastus on miehen/naisen metsästys. Siihen panostetaan ihan tuhottomasti aikaa ja vaivaa. Maanantai ja tiistai menee ihmetellessä edellistä viikonloppua ja keskiviikkona aletaan jo suunnitella seuraavaa metsästysreissua.

Sitten väitetään, että ollaan oikein onnellisia ja tyytyväisiä yksin? Jep jep, kuka uskoo?

Olen paljon vapaampi ok-suhteessa, tämä sopii minulle erinomaisesti. On paljon taloudellisempaakin asua kaksin, yksin en pystyisi ylläpitämään suurta taloa.
Kuitenkin voin tavata ystäviäni, kutsua heitä kylään ja harrastaa, mitä haluan.
Ja lähes aina on kumppani leffaan yms. menoihin.

Ja koska mies on ok, on myös seksi hänen kanssaan ok. Ei valittamista.

En ymmärrä, mikä tässä on tylsempää tai huonompaa kuin yksin elämisessä?

Etenkin sinkkunaiset ovat tänä päivänä ihan hirvittäviä haukkoja. Julmia ja itsekeskeisiä, joille mikään ei ole kyllin hyvää. Olisivatko perheen pikkuprinsessoja, joille ei ikinä ole sanottu EI?

Öh... et voisi paljon stereotyyppisemmin ajatella. ;D

 

yksin en pystyisi ylläpitämään suurta taloa.

Siinähän se tuli, parisuhteesi perusta.

 

yksin en pystyisi ylläpitämään suurta taloa.

Siinähän se tuli, parisuhteesi perusta.

Niinpä niin... kulissit täytyy olla, suuresta rakkaudesta viis veisataan. No, ehkä kyseinen materialisti on tyytyväinen. Sääliksi käy...

 

Sääli taitaa olla aika usein tunnettu tunne täällä. Miksi? Vai peittääkö se alleen jonkun toisen tunteen? Minkähän?

 

En ymmärrä minäkään tätä nykyajan täydellisen puolison ja elämän etsimistä. Siinä se elämä sitten menee ja kohta huomaa, että loppusuora häämöttää eikä koskaan ole ollut oikeasti onnellinen.
Kukaan ei ole täydellinen, se koskee myös sitä omaa itseä, ei pelkästään sitä toista osapuolta.
Ja miksi arkea ei enää kestetä? "Intohimo" muka katoaa parissa vuodessa ja sitten on "pakko" lähteä etsimään uutta elämänsisältöä (jonka tietysti pitää pitää huolta siitä, että saa sinulta jalat alta ja tekee elämästäsi täydellistä).
Itse olen ollut mieheni kanssa yhdessä jo 19 vuotta ja suhteemme on edelleen kaikkea sitä mitä siltä odotan. Se ei tule itsestään, vaan molempien on tehtävä oma osansa sen eteen. Suhteessa on ylä- ja alamäkiä, ei se ole pelkästään ruusuilla silattua tietä jota juostaan seppele päässä tiukujen kilistessä

 

En halua tuntea sääliä, mutta surullisuutta tunnen teidän puolestanne, jotka olette tyytyneet siihen ihan kivaan. Juuri sellaiset parit ja ihmiset ovat niitä, joiden elämässä sitten kolmenkymmenen vuoden jälkeen purskahtaa jotain kamalaa: turhautuneisuus valuu ulos erona, väkivaltana, hurjana elämänmuutoksena, itsensä etsimisenä ja niin edelleen.

Miksi tuhlata elämäänsä puolitiehen? Miksi ei hakisi sitä suurta ja ihanaa? On ihan perseestä, jos suoraan sanon, olla "järkevästi tyytyväinen". Te olette niitä, joiden tunteet on tukahdutettu ja jotka ette hymyile kadulla. Maailma ei ainakaan parane teidän vuoksenne.

 

Miksi ei hakisi sitä suurta ja ihanaa?

Koska sellaista ei ole. Onnellisia avioliittoja on, mutta ne eivät perustu siihen suureen ja ihanaan vaan yhteiseen työhön, sitoutumiseen ja tyytymiseen.

On tragikoomista, kuinka kritiikittömästi nuoret naiset ovat imaisseet Hollywood-romantiikan idean. Aikuiset naisetkin ovat kuin teinejä, jotka juoksevat sokeasti tunteidensa perässä ja kuvittelevat, että elämä voisi olla seksuaalisesti ja emotionaalisesti yhtä intensiivistä kuin teini-iässä.

Elämän ja parisuhteen onnen yksi kulmakivi on tyytyminen, hyvien asioiden huomaaminen. Se sohvalla istuskeleva harmaa insinöörinörtti voi olla vähän tylsä ja ajoittain turhauttava, mutta kun häntä haluaa katsoa kauniisti ja kiinnittää huomion hänen hyviin puoliinsa ja suhteen kantaviin asioihin, niin samalla kenties tajuaa omalle kohdalle sattuneen onnenkin.

 

Minä valitsisin tavallisen kivan olotilan naiseni kanssa.Ei kannata kuuta kurkotella.Sille tielle jos lähtee,se on loputon taival.Olen sitä tietä pätkän kulkenut.Palasin takasin maankamaralle ja sinkkuna olen.

 

Jos ei nosta katsettaan ja kurkottele kohti tähtiä, niin ei voi niitä ikinä saavuttaa. Onneksi jokainen olemme vastuussa omasta elämästämme ja onnellisuudestamme. Minut onnelliseksi tekee jo se, että tiedän tähtien olevan olemassa. Ihan-ok-tyypit saavat minun puolestani vapaasti tuijotella maan tomua ja tyytyä siihen.