Pitääkö olla suurta rakkautta, vai riittääkö hyvä elämä?

Että sellainen huvipuisto!

Niin, odotat romantiikan huumassa sitä suurta oikeaa. Kun luopuisit romantiikasta ja myöntäisit, että ihminen keskimäärin tarvitsee jonkun rinnalleen ja että kaikki ovat viime kädessä melkoisia paskiaisia, niin saisit parisuhteen ja voisit lopettaa odottamisen.

Olen sen verran itsenäinen nainen, että pärjään paljon paremmin ilman huonoa parisuhdetta ja väärää kumppania. Lisäksi olen sen verran idealisti ja romantikko, että uskon joku päivä löytäväni itselleni juuri sopivan kumppanin. Mikä tuossa on niin väärin ja vaikea sinunkin hyväksyä?

 

UUuuh! Naisilla vissiiin on tällainen vapaan valinnan mahdollisuus. Olla sinkkuna tai parisuhteessa. Eivätkö naiset kärsi puutteesta tuon enempää?
Miehillä sinkkuus on lähes pelkkää kärsimystä putteessa, ja tuollaiset puheet "sen suuren rakkauden" odottelusta tuntuu melkein tulevan kuin joltain toiselta planeetalta. Hyvän tuhlaukselta sanoisin...ja sanonkin.

 

UUuuh! Naisilla vissiiin on tällainen vapaan valinnan mahdollisuus. Olla sinkkuna tai parisuhteessa. Eivätkö naiset kärsi puutteesta tuon enempää?
Miehillä sinkkuus on lähes pelkkää kärsimystä putteessa, ja tuollaiset puheet "sen suuren rakkauden" odottelusta tuntuu melkein tulevan kuin joltain toiselta planeetalta. Hyvän tuhlaukselta sanoisin...ja sanonkin.

Ei tuhlauksesta vaan säästämisestä... ;D

 

Siis säästämistä mihin? Jeesukselle?
Kukaan muu ei sitä säästämistä varmasti arvosta eikä edes tiedä käytöstä.
Se kun ei kulu, päinvastoin, pysyy toimintakunnossa kun välillä rassaa.

 

Siis säästämistä mihin? Jeesukselle?
Kukaan muu ei sitä säästämistä varmasti arvosta eikä edes tiedä käytöstä.
Se kun ei kulu, päinvastoin, pysyy toimintakunnossa kun välillä rassaa.

Kyllä se tavara kuluu, jos sitä kaikille tarjoaa. Valikoidusti harvoille vain, mutta sitäkin suuremmalla innolla.

 

20v yhdessä ja takana niin hyvää kuin huonoa, välillä väsähtänyttä ja latteaa ja sitten kiihkeän intohimoista. Nyt juuri onneksi kiihkeä vaihe menossa. Mutta kyllä sekin muuttuu taas latteaksi, muuttuakseen taas joksikin muuksi. Vähän kuin elämässä muutenkin, välillä on tylsää ja välillä kivaa. Aina ei voi olla sitä superhyperihanaa. Mä ajattelen, että latteina kausina me kerätään voimia, ladataan akkuja, ollaan kuin ameebat jaksaaksemme sen intohimokauden.

Ja joku mua viisaampi on sanonut, että hyvän parisuhteen erottaa muista suhteista siitä, että siinä on seksiä. Muilta osin sen täytyy täyttää hyvän ystävyyden kriteerit. Onneksi mulla on miehenä mun paras ystävä jonka kanssa voi välillä pyöriä lakanoiden välissä.

Onko muuten suuri rakkaus ja hyvä elämä jotenkin toisensa poissulkevia? En ymmärrä?

 

Onko muuten suuri rakkaus ja hyvä elämä jotenkin toisensa poissulkevia? En ymmärrä?

Samaa minäkin ihmettelen, kun minusta ne kuuluvat yhteen ennemminkin kuin sulkevat toisensa pois.

 

Minulla oli suurten intihimojen ja polttavan rakkauden suhde, kaipaan häntä edelleen joka päivä. Mutta hän oli myös julma ja sydämetön ja jätti lopulta minut niin etten vieläkään tiedä onko meillä enää jatkoa vai jättikö hän minut vain varalle ja onko hänellä enää tunteita. Itse olen ihan palasina. Elämässäni on nyt kuitenkin hyvä ja kiltti mies joka rakastaa minua turvallisesti. Pohdin josko hänen kanssaan rakentaisin sen rakkauden jasuhde tyytyisin siihen että on ihan hyvä olla.