Hae Anna.fi-sivustolta

Pitäisikö erota vai yrittää, olemmeko liian erilaisia?

Viestiketju osiossa 'Avioero' , käynnistäjänä pimpula, 12.10.2010.

  1. saman kokenut Vierailija

    Ap, luin kirjoituksesi ja sydämeni melkein seisahtui! Ensimmäinen, mitä mieleeni tuli, oli, että juokse lujaa ja niin pitkälle, kuin pääset.

    Kirjoituksesi oli suoraan omasta elämästäni, kuin myös omat ajatuksesi. Hyvä isä jne.

    Nyt 30 vuotta tälläistä liittoa eläneenä, kadun katkerasti, että en aikoinaan lähtenyt. Elämä ei ole mukavammaksi muuttunut. Olen oppinut luovimaan ja kätkemään tunteeni, siinä kaikki. Miestäni kohtaan minulla ei ole enää mitään tunteita jäljellä ja hän sentään oli suuri rakkauteni. Uusia alkuja on yritetty, kaikki menneet kiville.

    Jos olisin lähtenyt ajoissa, se olisi sattunut vain sen yhden kerran, koska tunteita vielä silloin oli jäljellä. Nyt on sattunut niin monta kertaa, etten pysty niitä edes laskemaan. Nuorimmainen muuttaa piakkoin omaan asuntoon, joten sen jälkeen lähden minä. Yritän vielä löytää jotain iloa ja elämisen arvoisia asioita yli viisikymppiseen elämääni.
     
  2. alkuperäinen Vierailija

    "Luettuani ketjun, tuomitsin ukkosi perinteiseksi suomalaiseksi mieheksi. Mutta ketjun lopussa on pakko kysyä, mitä virheitä olet mielestäsi tehnyt? En oikein jaksa ymmärtää naisia, jotka väittävät miehen pilanneen elämänsä! Se on tosi raukkamaista. Ja oletko miettinyt miten asenteeni miestäsi kohtaan vaikuttaa lapsiisi? Jos teet puolisostasi kolmannen lapsen, on se tosi julmaa vallankäyttöä ja kieroilua miestä kohtaan. Reilumpaa on puhua avoimesti ja esittää toiveita, ja jos tilanne ei sillä muutu - erota."

    Tämä on niin totta ja olet täysin oikeassa. Siinä olen tehnyt suuren virheen kun aloin ruotimaan tilannetta ystävän kanssa, enkä mieheni kanssa. Minussa on taipumusta samanlaiseen martyyriuteen kuin äidissäni, jonka elämän isäni on tietysti pilannut täysin. Ehkäpä koko erokuvio onkin minun askeleeni pois tästä kaikesta. En halua joutua samaan tilanteeseen kuin äitini.

    "Tiedätkö mahdolliset syyt hänen masennukseen? Annatko hänelle aikaa, muutakin kuin kotitöihin liittyviä vaatimuksia. Onko teillä jotakin riitoja, joihin ei tunnu löytyvän ratkaisua?"

    Hän ei kestä arkea. Kaikkea siihen liittyvää kuten lasten kuskailua, töihin menoa, siivousta, ruuanlaittoa. Hän pystyy hoitamaan pienen siivun tästä mutta ei kaikkea. Olen väsyttänyt itseni arjen pyörityksellä. Hän ei ole väkivaltainen, mutta aina väsynyt tuon kaljan kittaamisen seurauksena ja liian rankan arjen.

    En minä häntä pelkää, mutta muutaman kerran riidat ovat menneet liian pitkälle. Kun olen niistä jälkeenpäin yrittänyt puhua, hän ei muista mitään. Tunnen itseni hulluksi, koska tiedän mitä tapahtui, mutta toisen mielestä näin ei ole tapahtunut.

    Ja kuten sanoit kiittää, kannustaa, tukea. Siinä on varmaan ne avainsanat jotka puuttuvat meidän suhteestamme.

    Minä luulen kulkevani läpi henkistä matkaani kohti jotain muuta. Olen myös tiedostanut erittäin hyvin, etten tarvitse ketään vierelleni, tämäkin juontaa juurensa lapsuudesta, jossa äitini oli kokoajan "kimpussani" vaatien minua olemaan paras ystävänsä ja minun piti auttaa ratkomaan kaiken maailman vanhempieni asioita, kuten he edelleen olettavat minun tekevän. Tämä on luultavasti aiheuttanut sen etten oikeastaan halua ketään niin lähelle, tarvitsen paljon omaa tilaa ja rauhaa. Tämä sama kuvio on esiintynyt edellisissäkin suhteissani.

    Olen kahlannut ison pinon parisuhdekirjoja läpi ja tunnustan etten ole hoitanut omaa osuuttani suhteesta kovin hyin. On helppoa olla jälkiviisas. Mutta parisuhde vei kaikki mehut niin minulta kuin mieheltäkin, emmekä jaksaneet kumpikaan enää lopulta yrittää yhtään. Minä olisin kaivannut välillä kotiseinien sisältä ulos mieheni kanssa, hän ei kaivannut. Siinä oli yksi ristiriita mikä ei kuulosta suurelta, mutta oli minulle suuri ongelma. Olisin halunnut yhdessä lenkille, ulos syömään, autoajelulle, matkalle, kyläilemään, sukulaisiin, lasten kanssa pulkkamäkeen tai ihan mitä vaan, mutta mies on aina viihtynyt kotona eikä ole enää pariin vuoteen halunnut lähteä kanssani minnekään. Tämä taas aiheutti sen että minä menin ilman miestäni ja kaipasin häntä aina mukaani. Olisin halunnut yhteisiä kokemuksia, joita hän taas ei, ainakaan tässä muodossa, halunnut. Vaadinko sitten liikaa, jos haluaisin sellaisen kumppanin joka lähtisi minun ja lasten kanssa uimaan, pulkkamäkeen, kävelylle tms?

    Minusta on myös tuntunut jo pitkään että mieheni halveksuu minua. Ja olen huomannut etten itsekään arvosta häntä läheskään kaikissa asioissa. Se ettemme kumpikaan kunnioita toisiamme kovinkaan paljon, nakertaa liikaa tätä suhdetta. Lisäksi se että mies on täysin mustavalkoinen ja minä joustan loputtomasti, ei ole kovinkaan hyvä yhtälö minun kannaltani. Minun on ollut vaikea saada toteutettua itseäni tässä suhteessa, koska aina toinen on puhumalla pystynyt selittämään miksi minun ei pitäisi mennä omiin menoihini, lasten kanssa vaikka uimaan tms. Mies viihtyy kotona ja minä olen menevä. Hän ei aina hyväksy menojani vaikka ne kohdistuisivat lasten kuskailuihin kavereiden luokse tai uimaan tai vaateostoksille. Mies on yksinkertaisesti sitä mieltä ettei lasten tarvitse kavereita nähdä, tai ainakaan hän ei suostu tässä asiassa auttamaan.

    Mietin miten onkin mahdollista että olemme jaksaneet edes näinkin pitkään yhdessä. Kaikki lomamatkamme (joita siis joskus suhteen alkupuolella on ollut) on mennyt riidellessä ja arjesta 75% tai enemmänkin on mennyt riidellessä tai vihaisessa puhumattomuuden ilmapiirissä. Muistan omasta lapsuudestani paljon riitelevät vanhemmat, mutta myös sen että he sopivat riidat ja vietettiin paljon aikaa koko perheen kesken tehden mukavia asioita. Sitä en tule tässä suhteessa koskaan saavuttamaan, koska mies ei välitä tällaisesta perheen kesken puuhastelusta ja on yleensä liian väsynyt siihen tai ainakin kaikki täytyy tehdä hänen ehdoillaan.

    Asumuserossa on myös se kurja puoli ettei arkea jaeta enää yhdessä, joten ei näe niitä toisen huonoja puolia ja mustavalkoisuutta samalla lailla. Nähdään harvoin ja mukavissa merkeissä ja kaikilla on kivaa. Tosin tässä oppii myös nauttimaan siitä että voidaan vaikka viikonloppuna syödä koko perhe yhdessä ja on eri lailla kiva kokata toiselle kun arjen riitelyt ei vie kaikkia voimia. Olen huomannut että minussa on valtava määrä energiaa joka on ollut useita vuosia ihan hukassa, kuluttava parisuhde on vienyt sen energian ja nyt kun asumme eri osoitteissa huomaan että minulla on voimia tehdä vaikka mitä.

    Myös työkuviot ja asuntokuviot ovat olleet erittäin haasteellisia ja kaiken järjen mukaan niitten pitäisi viedä kaikki voimani, mutta ei. Niitä voimia näyttääkin olevan paljon enemmän kun ne eivät mene hukkaan jatkuvassa riitelyssä miehen kanssa. En ole aikaisemmin tajunnutkaan kuinka paljon energiaa parisuhdesolmuihimme kuluikaan. Itse asiassa niin paljon etten jaksanut mitään. Kun tulin töistä kotiin, olin viimeisen vuoden aivan flekmaattinen, olisin halunnut joka päivä vain käpertyä peiton alle ja olla siellä koko päivän ja sairastelin jatkuvasti. Nyt kun olen saanut etäisyyttä, ymmärrän paremmin että annoimme tilanteen mennä aivan liian pitkälle. Olisi pitänyt aikaisemmin herätä ja lähteä vaikka parisuhdeterapiaan ruotimaan tätä suhdetta.
     
  3. Ei se erilaisuus... Vierailija

    Jos miehesi käytöstä katsoo tietystä kulmasta, näkyy seuraavia viestejä:
    -pitää asua maaseudulla että voi hallita omaa reviiriään ja juoda rauhassa
    -lapsien kaverit ja harrastuksiin kuskaaminen ovat turhia, koska ei ole ajokunnossa
    -sukuun ja ystäviin ei kannata pitää yhteyttä että eivät huomaa mitään -voi juoda rauhassa
    -lomilla ei voi seikkailla, koska humalassa on hankala hoitaa asioita
    -normaali päivätyö ja omakotitalon kunnosspito käyvät vaikeiksi kun juominen vie voimat
    -vaimoa pitää kontrolloida, että asiat hoituvat, ja voi jatkaa juomista
    -kun se ei enää onnistu on hyvä olla asumuserossa että voi juoda rauhassa
    -erosta tulee taloudellisesti riitaisa, koska rahat tarvitaan juomiseen
    -juomisen madaltamaa itsetuntoa pönkitetään tyhjillä puheilla, riitelyllä ja toisen mitätöinnillä

    Voisiko tämä olla syynä kaikkeen? Onko merkkejä juomisen haitoista kotitaustassasi?
    Alkoholismi on etenevä sairaus, etkä voi sitä pysäyttää. Voi olla että miehesi juo enemmän kuin tiedät.
     
  4. Eronnut Vierailija

    Tarinasi on minun tarinani.

    Nyt vuosia myöhemmin mies on hankkinut uutena uhrin itselleen.

    Ja minä nautin elämästä. Olen yksinhuoltaja, ja haasteita tuo rahan riittäminen, työt, lasten sairastumisen ja muut, mutta olen päättänyt selvitä kaikesta.

    Energiaa on nyt enemmän kuin ennen. Ja elämäniloa!! :)
     
  5. alkuperäinen Vierailija

    Tuo kuulostaa niin hyvältä, toivon niin kovasti että pääsen tästä erokuviosta läpi ehjin nahoin ja nopeasti. Tiedän että rahat eivät tule minullakaan hyvin riittämään, mutta ei ne ole koskaan miehenkään kanssa riittänyt, mies kun tuhlasi omiin hankintoihinsa kaiken mikä tuli keskustelematta sen kummemin kanssani. Kyllä tämä tästä vielä helpottaa, näin toivon!
     
  6. eroa harkinnut Vierailija

    "Tuo asumusero voi hyvinkin avata teille tien sopuisampaan eloon, tai sitten huomaat kuinka helppoa elämä onkin ilman jättiläiskoliikkivauvaa."

    Aivan loistava kirjoitus! Ja tuo "ei se erilaisuus"-kirjoittajan kommentit ovat varmasti myös totta! Viina voi olla suurin syy suhteen romuttumiseen. Itse olen melkein alkuperäisen kanssa samassa tilanteessa. Ja miehellä on tapana myös tissutella jonkin verran. Riitelyä on ja kuvio kuulostaa melko samalta. Mies on kontrolloiva, ottaa muut paitsi minut huomioon yms. yms.

    Rakastuin toiseen, joka ei kuitenkaan vastannut tunteisiini. Olin siitä huolimatta jo ottamassa asunnon itselleni, mutta osittain taloudellisista syistäkin päädyin vielä yrittämään toistaiseksi mieheni kanssa. Jotenkin vain tiedän, että tässä eletään jatkoajalla. Mies ei sitä näytä ymmärtävän, että ei tämä kriisi täysin ohi ole, vaikken asuntoa (tällä kerralla) ottanutkaan.

    Luulenpa vain, että viinanjuonnin vähentäminen ei tule kuulumaan hänen tulevaisuudensuunnitelmiinsa kuitenkaan. Katsotaan... Kun mies oli matkalla viikon, hermo lepäsi ja lapsikin oli huomattavasti tasapainoisemman oloinen. Jos riitely jatkuu, ero tulee. Toivottavasti vain jaksan tällöin olla vahva ja viedä asiat loppuun asti...
     
  7. Realisti Vierailija


    Ulkopuolisin silmion katsottuna ao. henkilön liitto vaikuttaa työleiriltä, jossa ruuvi ja naula yrittävät pakolla sulautua yhteen.

    Jos toinen osapuoli ei tule missään vastaan, eikä näe omissa toimissaan mitään korjattavaa, niin
    on hyvin vaikea saada tuollaista liittoa toimimaan.

    Ehkä vaimon kannattaisi antaa miehen olla ja kun mitta on täysi erota.
    Kaikki eivät sovi yhteen. Ei ero maailmaloppu ole. Tässäkin tapauksessa se voi olla paremman elämän alku.
     
  8. alkuperäinen Vierailija

    Viinanjuonnin lopettamiseen en minun miehenikään usko pystyvän. Meilläkin tuota tunteisiin vastaamattomuutta. Aluksi mies oli niin unelma, ja nykyään ainot läheisyys on seksin muodossa. Häntä ei tosiaan kiinnosta, eikä ole enää moneen vuoteen kiinnostanut minkäänlainen muu läheisyys. Olen myös erittäin väsynyt hänen itsekkyyteensä. Miten joku voi aina ajatella vain itseään. Jos yritän ilmaista eroavan mielipiteeni, enkä tee sitä riitaa haastavassa sävyssä, minut teilataan aina kuitenkin. Pystyisin varmaan olemaan tässä suhteessa jos jaksaisin aina antaa periksi ja joustaa, mutta jaksanko? Sitä tässä paljon mietiskelen.

    Lasten takia haluaisin kovasti jatkaa, koska huomaan miten iloisia lapset ovat koko perheen yhteisistä illoista. Mihinkään muuhun yhteiseen mies ei edelleenkään suostu osallistumaan, vaikka muuttaessani pois, puhui usein siitä miten voitaisiin nyt alkaa yht'äkkiä perheenä käymään siellä ja täällä, hah, kuulen aina ne kootut selitykset kun ehdotan että menisimme jonnekin.

    Ukko on myös alkanut kiukuttelemaan minulle taas ihan vanhaan tahtiin ja ihmettelen, miten pitkään jaksan sitä katsella. Mutta lasten takia on niin vaikea kuopata suhdetta. Taloudellisesti mennään jo omia raiteitamme, joten sitä ei tarvitse enää onneksi pohtia. Kai tässä vain pitää kerätä voimia siihen viimeiseen harppaukseen irti koko miehestä.
     
  9. melli Vierailija

     
  10. melli Vierailija

    Eräs tuttava kertoi, miten hän lähti huonosta avioliitosta. Hän onnistui jättämään miehensä vasta muutaman yrityksen jälkeen. Hän lähti kodistaan, mutta miehensä onnistui aina puhumaan hänet palaamaan takaisin kotiin. Mies onnistui vakuuttamaan hänet rakkaudestaan. Näin tapahtui muutamia kertoja. Kunnes sitten naisessa tapahtui muutos. Hän tiesi, että hänen on lähdettävä lopullisesti ja hän psyykkasi itseään lähtemistä varten pidemmän aikaa. Hän tiesi varmaksi, että eräänä päivänä hän lähtee. Paluuta "vanhaan" ei enää ollut. Oikea hetki saapui. Mies oli jossakin poissa kodista viikonlopun ajan (ilmeisesti vieraissa). Nainen oli jo varannut itselleen salaa mieheltä vuokra-asunnon. Hän pakkasi tavaransa ja lähti. Ei jättänyt mitään lappua. Jälkikäteen nainen katui ainoastaan sitä, ettei ollut lähtenyt aikaisemmin, lopullisesti. Nainen sanoi, että jossakin vaiheessa tulee pakonomainen ajatus ja tunne, että ei enää pysty jatkamaan ja sen vain tietää, että nyt on lähdettävä. Syy salaa lähtemiseen on se, että näin lähtö onnistuu. Omat ajatukset ovat selkeitä ja yhdessähän minkään päätöksen tai suunnitelman toteuttaminen ei toiminut.

    PS Tuo on muuten tuttua, että kun puhuu miehelleen lähdöstä, niin toinen alkaa näyttelemään, miten hän haluaa ottaa myös toisen huomioon omassa elämässään. Se näytelmä loppuu aika nopeasti. Tosin mies onnistuu joka kerta harhautuksessaan: ihminen, joka ei itse valehtele, hänen on vaikea uskoa toisen valehtelevan.
     
  11. Pimpula Vierailija

    Niin tuttuja tunteita. Minä en voi edes vedota siihen, että mies puhuisi minut ympäri jäädäkseni. Hän oikein kannustaa minua lähtemään. Tosin ei se aluksi ihan niinkään mennyt. Jo monta vuotta hän jokaisen riidan yhteydessä on uhkaillut minua erolla, lopulta sitten allekirjoitettiinkin eropaperit moneen kertaan ihan yhteistuumin ja minä jopa vein ne postiinkin. Siitä se varsinainen show vasta alkoikin, itse olin nimittäin tosissani ja olin kuvitellut kokoajan että toinenkin on. Mutta ei hän ikinä kai ollut ollutkaan, kunhan oli vain uhkaillut. Eropaperin postittaminen kuitenkin sai aikaan sen että päätettiin oikein yhteistuumin, että nyt on viimeinen hetki yrittää. Tosin ei siitä yrittämisestä mitään tullut. Mies oli varmaan niin vihainen postittamastani eropaperista, että kiukutteli ja aukoi vaan päätänsä. Niinpä minä sitten muutin pois, olin ihan poikki siitä jatkuvasta pään aukomisesta. Monien sattumien ja vastoinkäymisten kautta ajauduttiin kuitenkin taas saman katon alle.

    Kakkosvaihetta ei sitten ikinä postitettu. Nyt soudetaan ja huovataan ees taas. Minulle eroaminen on vaikeaa lähinnä lasten vuoksi. Lapset on selvästi iloisia koko perheen yhteisestä ajasta. Lisäksi lasten hoitopäivät venyisivät paljon pitemmiksi eri osoitteissa asuessamme.

    Olen yrittänyt puhua miehen kanssa siitä miten voisimme rakentaa parisuhdetta, käydä vaikka parisuhdeterapiassa tai parisuhdeleireillä, matkustaa kahdestaan, keskustella. Miestä ei kiinnosta, hän haluaa vain tehdä remonttia, se on kuulemma ykkösprioriteetti hänen elämässään, häntä ei nyt kiinnosta keskittyä mihinkään muuhun. Mitä he.....iä minä teen tämän miehen kanssa. Onko miehet niin marsista, että vaikka avioero on vireillä ja suhde ihan kuralla, niin siihen ei siltikään voi yhtään panostaa kun kaikki muut asiat ovat tärkeysjärjestyksessä ennen tätä parisuhdetta?

    Mieheni saa minut päivä päivältä enemmän sekaisin. Mies ei arvosta minua yhtään, eikä pysty tuntemaan minkäänlaista empatiaa. Jos minä olen keskellä yötä hajonneen auton ja lasten kanssa tienpenkalla, hän sanoo ettei tule auttamaan koska minun ääni on puhelimessa epäystävällinen. No, onhan se ääneni varmaan ainakin ahdistunut, koska tilanne ei ole mikään kaikkein miellyttävin. Sitä minä eniten vihaan, etten voi koskaan laskea sen varaan että hän auttaisi minua missään. Olen aiemmin kuvitellut että puoliso on myös sitä varten, että hän auttaa ja tukee. Mutta ei meidän tapauksessa. Silti minä vain tallaan tässä suossa, vaikka en juuri valon pilkahduksia nääkään.

    Ja minun mieheni on hyvä valehtelemaan ja puhumaan kaikenlaista palturia. Kun jälkeenpäin kysyn häneltä näistä hänen letkautuksistaan ja minulle sanotuista ilkeistä sanoista, hän kieltää ikinä sanoneensa mitään sellaista. Välillä mietin kumpi meistä on mielisairas. Minä varmaan kohta olen jos en osaa tästä oravanpyörästä hypätä pois. Voi kun se lähteminen olisikin helpompaa.
     
  12. Ullis Vierailija

    Mikä siinä lähtemisessä on niin vaikeaa? Miehesi kuulostaa ihan ääliöltä. Enemmän ne lapset kärsivät tuosta eestaas sahaamisesta kuin järkevästi hoidetusta erosta.
     
  13. Pimpula Vierailija

    Aika samanlaisia tuntemuksia kuin viestiketjun aloittajalla. Kun ollaan koko perhe yhdessä, meillä on yleensä ihan mukavaa. Tosin jos yksi päivä seitsemästä on mukava, niin onko se sen arvoista? Tosin se yksi päivä saa sitten aina jaksamaan ja sitä kuvittelee, että kyllä tämä tästä vielä hyväksi muuttuu. Eroaminen on vaikeaa kun on ne lapset tullut tehtyä. Kyllä arki vain on helpompi jakaa sen puolison kanssa. Lisäksi mies haluaa viikko-viikko systeemin, koska ei tietenkään halua maksaa minulle penniäkään elatuksia, eikä se viikko-viikko meidän toisen lapsen kohdalla toimi kovinkaan hyvin, sitä kun tuli jo testailtua erossa asuessamme. Lapsi alkoi oireilemaan aika rankasti. Kun tässä nyt sitten ollaan taas saman katon alla, olen alkanut pohtimaan, jaksaisinko tässä sinnitellä vielä muutaman vuoden, ihan vain lasten vuoksi.
     
  14. K Westerlund Vierailija


    Sinänsä ihan varteenotettava vaihtoehto, sillä lasten elämä ja kapasiteetti muuttuu paljon jo muutamassa vuodessa.

    Täytyy vain tarkasti miettiä, ettei nykyinen tila vaikuta lapsiin kielteisemmin kuin mahdollinen erotilanne. Aiemmasta kuvauksesta päätellen kodin ilmapiiri ei ole kovinkaan tervehenkinen.

    Toki lapset ovat onnellisia perheen yhteisestä ajasta, ja varmaan kaikesta, mikä saa heidät kuvittelemaan, että heillä on ympärillään eheä perhe. Mutta he saattavat kärsiä ilmapiiristä enemmän kuin ulospäin ehkä huomaakaan.

    Jos puolisokin oikeasti arvostaa lapsiaan, hän kyllä on mukana järjestämässä eroa ja sen jälkeistä elämää niin, että siitä koituu lapsille mahdollisimman vähän haittaa - vaikka se sitten maksaisikin hänelle vähän enemmän. Mutta osaako hän ollenkaan asettua muiden asemaan, ja huomioida muita kuin omia tarpeitaan?
     
  15. en kestäis Vierailija

    Syyhän se on tuokin. Mitä saat mieheltä sellaista että jaksat jos et saa mitään tukea+ et saa tulevaisuudessakaan kun lapset on kotoa pois ?

    tuo että ei tule edes yöllä auton rikkimennessä hakenut oli kyllä jo riman alitus aviomieheltä !!
     
  16. Eroa harkinnut Vierailija

    Ulkopuolisten on aina helppo ladella ohjeita, kun eivät itse ole tilanteessa. Ymmärrän oikein hyvin nuo kommentit, jos tuntuu, että jaksaa yhden hyvän päivän avulla eteenpäin ja alkaa jo hetken uskoa, että kyllä tämä tästä vielä paremmaksi muuttuu.

    Meillä tällä hetkellä hyvinkin seesteinen kausi meneillään. Itse pelkään, että tilanne muuttuu pahemmaksi heti, kun mies ei enää pelkää, että lähtisin. Mulle on tarjottu montaa hyvää ja aina parempaa asuntoakin. Ja nyt on sitten paras kaikista. Luultavasti en ole siinä ensimmäisenä saajana, mutta ajatus siitä, että jos en edes yritä saada sitä ja sit jatkuu sama erittäin vittumainen meininki, on aika ikävä. Pari ystävääni jo sanoivat, että eikö tuo asunto jo kuulosta aivan kohtaloltani ja että jos en sitä ota/yritä saada minua harmittaa, kun mies alkaa taas käyttäytyä tyypilliseen tapaansa.

    Niin totta... Mutta kun kuitenkin rakastan ja jotenkin toivon, että jos kuitenkin saisimme asiamme toimimaan. Tällä hetkellä myös aidosti uskon, että näin voisi käydä.

    "PS Tuo on muuten tuttua, että kun puhuu miehelleen lähdöstä, niin toinen alkaa näyttelemään, miten hän haluaa ottaa myös toisen huomioon omassa elämässään. Se näytelmä loppuu aika nopeasti. Tosin mies onnistuu joka kerta harhautuksessaan: ihminen, joka ei itse valehtele, hänen on vaikea uskoa toisen valehtelevan.
    26.02.12 12:39 " Mellin kirjoitus

    Tuo edellä oleva kirjoitus kuvaa todella hyvin asioita. Luulen, että mieheni tällä hetkellä vaan näyttelee, että ei menettäisi minua ja ennenkaikkea taloudellista hyvinvointiaan, jonka minä omalla olemassaolollani mahdollistan hänelle.

    Ai niin viinanjuonti on hieman tässä perheessä vähentynyt, mikä on kyllä todella mainiota!

    Molemminpuolinen luottamus on todella kovilla, hän ei luota minuun ja minä en häneen. Voiko tästä oikeasti enää nousta?
     
  17. Ero harkinnassa Vierailija


    Miten menee "Eroa harkinnut"? Itselläni hyvin samanlainen tilanne ja harva se päivä mietin, etsinkö asunnon vai en. Välillä koko viikkokin menee hyvin, joten se auttaa sitten omalta osaltaan jaksamaan ja uskomaan tulevaan. Ja yhteinen lapsikin.

    Mieheni on todella ajattelematon, eikä ota minua kovinkaan hyvin huomioon elämänsä kuvioissa. Usein mietin, paranisiko se vaihtamalla. Periaatteessa arki kuitenkin sujuu ihan hyvin ja välillä on oikein mukavaakin.

    Mieheni vain raivostuu niin usein ja niin turhista asioista, etten oikein tiedä jaksanko katsella sitä hänen kiukutteluaan. Se syö kauheasti minunkin energiaani. Aivan kuin pikkulapsi joka kiukuttelee aina kun kaikki ei mene niinkuin hän haluaisi. Alkoholi pyörii kuvioissa, eikä varmaan paranna tuota hänen pahaa mieltänsäkään niin helposti.

    Voi kun joku viisas vain sanoisi pilaanko tässä elämäni vai onko tämä suhde kuitenkin elämisen arvoinen. Minä en tiedä.
     
  18. Eroa Harkinnut Vierailija

    Tällä hetkellä menee taas hieman heikommin. Miehen esittäminen loppui, kun kuvittelee, etten enää harkitse lähtemistä. Tosiasiassa yritin saada sen asunnon, mutten kuitenkaan saanut. Nyt on yksi uusi kämppäcase taas menossa, mutta mahdollisuudet siihen ovat aika huonot.

    Kinaaminen ja tappelu on aivan jokapäiväistä. Mies ei kuuntele minua, jos yritän hänelle jotain sanoa. Minä en kuulemma arvosta häntä yms. Lapsi varmasti kärsii tilanteesta, mutta on ikävä kyllä jo turtunut kinasteluumme.

    Olen päätynyt siihen, että minä lähden. Lähden sitten kun sen aika on ja osuu sopiva asunto kohdalle. Tässä suhteessa en koe olevani rakastettu enkä arvostettu. Lähes koko suhteen ajan olen myös tukahduttanut melkein kaiken seksuaalisuuteni, tyytyen siihen, että jos joskus seksiä saan, se keskittyy vain ja ainoastaan mieheni halujen tyydyttämiseen.

    En näe tällä erää mitään tulevaisuutta tässä suhteessa. Olen menossa tekemään itselleni eräänlaisen korjausleikkauksen, jota ei suositella tehtäväksi, jos aikoo vielä tehdä lapsia. Mieheni kuitenkin sanoi, että ehdottomasti minun pitää tehdä kyseinen operaatio. Mutta sitten kuitenkin hän haluaisi joskus vielä yhden lapsen. Sanoin jo hänelle, että tuskinpa sitä enää olen tekemässä. En pelkästään operaation vuoksi, vaan tilanteen ja iän. Tähän mieheni on nyt vastannut niin, että sitten hän tekee sen lapsen jonkun muun kanssa. Kuitenkaan mies ei olisi ollut valmis tekemään lasta heti, vaan joskus myöhemmin. Vaikka ikääkin on. En oikeasti ymmärrä mitä hän hakee takaa? (Ja tähän pohjustukseksi vielä, että minä olisin aiemmin halunnut sen lapsen, jota hän ei oikein ollut haluamassa) Tuntuu tosiaan, että jompikumpi tässä suhteessa on mielisairas. Enkä usko, että se olen minä.

    Viina ei ainakaan paranna asioita "ero harkinnassa"! Itse olen alkoholistin lapsi ja siksi varmaankin katson tuota pientä tissuttelua läpi sormien. Enkä täysin kuivin suin ole aina itsekään ollut. Muistelin tässä aikaa, jolloin olin noin 11-12-vuotias ja äitini uhosi, että nyt hän kyllä jättää tuon paskiaisen (isäni). Ajatukseni oli tuolloin " Hyvä äiti! Jes! Vihdoinkin!" Mutta yhdessähän ne ressukat ovat yhä vieläkin. Äitini elää elämäänsä todella masentuneena, ylipainoisena ja sairaana ja isä ryyppää kaikki vapaa-aikansa (käyvät molemmat yhä töissä).

    Mietinkin, että kyllä se on lapsenkin kannalta parempi, että erottaisiin. Rakkautta tässä suhteessa ei enää ole. Jatkuvaa valtataistelua ja epäilyä vain puolin ja toisin. Ja toisesta hyötyy tietenkin taloudellisesti, mikä ei ole pikkujuttu sekään.

    Yksinjääminen pelottaa, mutta toisaalta olisi huojentavaa päästä tästä kontrolloidusta huushollista omaan rauhaisaan turvasatamaan. Jospa sellainen sopiva turvasatama vapautuisi jo piankin?

    Elämä tässä suhteessa tuon kylmän ja tunteettoman, itsekeskeisen kusipään kanssa on ilotonta ja täysin harmaata. Tunnen aika ajoin raivoa, suuttumusta ja vihaa häntä kohtaan. Lisäksi huomaan, että tunnen kielteisiä tunteitä muutenkin/muitakin kohtaan enenevissä määrin.

    Pelkään, etten enää löydä rakkautta itselleni. En uskalla enää luottaa ja uskoa ihmisten vilpittömyyteen ja hyvyyteen. Näen tällä hetkellä kaikessa eniten pahaa/negatiivista. Tästä mustasta aukosta on päästävä pois. Tuo toinen ihminen, joka on rinnallani on paha ja ilkeä. Hän vakuuttaa rakkauttaan, mutta toisena hetkenä voi uhkailla jopa väkivallallakin, vaikkei varsinaisesti mikään väkivaltainen olekaan. Hän on myrkytänyt mieleni. Pois on päästävä, ei tämä tästä paremmaksi muutu. Enkä halua huomata, että olen 25 vuoden päästä samassa jamassa kuin äitini...

    Tsemppiä kaikille muille kohtalotovereille! Ollaan vahvoja ja heitetään elämänpilaajat pois!
     
  19. Ero harkinnassa Vierailija

    Voimia sinulle! Meillä on välillä mennyt jopa paremmin, mutta sitten tapahtuu aina taas jotain joka tiputtaa minut maanpinnalle. Pari viikkoa sitten mies suuttui ihan mitättömästä asiasta ja töni minua ja huusi niin kovaa lasten nähden, että lähdettiin aika vauhdilla ovesta lasten kanssa. Tämä oikeasti kuulostaa muuten pahalta kun sen kirjoittaa tähän. En pitänyt tapahtunutta niin isona asiana silloin kun se tapahtui. Mutta tottahan se on että mies aina välillä tönäisee minua suutuspäissään. Tosin olen minäkin varmaan hyvä ärsyttämään, mutta en kuitenkaan hyväksy tuota tönimistä yhtään, ei sitä onneksi tapahdu monta kertaa vuodessa, mutta ei siihen edes alkoholi aina liity, joka tekee siitä myös huolestuttavaa.

    Tässä eräänä viikonloppuna mies huusi minulle kurkku suorana, että toivottavasti joskus tajuan mikä idiootti olen. Se oli myös aika kova kolaus minulle.

    Joten asuntoa taas varovasti etsin, en tiedä jaksanko siihen oikeasti lähteä mutta jonkinlaisia suunnitelmia on olemassa. En tiedä mikä on lapsille hyväksi, mutta ei ainakaan nämä edellä mainitsemani tilanteet. Tosin riidatkin on olleet suuria, tosin asiat eivät, joten miehelläni on tapana paisutella kärpäsistä härkäsiä ja siinä rytäkässä minullakin aina menee hermot.

    Kuitenkin kaikkien tilastojen valossa minä olen se hullu meidän perheessä. Veljeni on alkoholisti, äitini aika hullu ja isäni täysin vastuuton. Miehelläni on tietenkin täydellinen perhe ja vanhemmat. Siltikin väitän että mieheni on se hullu, enkä minä. Mutta ei nämä asiat koskaan helppoja ole.
     
  20. Nainen Vierailija

    "Elämä tässä suhteessa tuon kylmän ja tunteettoman, itsekeskeisen kusipään kanssa on ilotonta ja täysin harmaata. Tunnen aika ajoin raivoa, suuttumusta ja vihaa häntä kohtaan. Lisäksi huomaan, että tunnen kielteisiä tunteitä muutenkin/muitakin kohtaan enenevissä määrin. "

    Tämä lainaus edeltä kiteyttää hyvin myös minun parisuhdettani. Kun nyt olen lukenut pitkän ketjun aiheesta "Pitäisikö erota vai yrittää...", voin olla vain todella hämmästynyt, miten samanlaisia nämä naisten tarinat ovat. Aivan koskettavan samanlaisia. Todella surulliseksi vetää.

    Aina sama kuvio: mies ei jaksa/halua ratkoa parisuhteen/omia ongelmia, nainen yrittää viimeisillä voimillaan pelastaa perheen lasten takia. Mies on täysin kykenemätön ymmärtämään/välinpitämätön siitä, kuinka paljon lapset kärsivät ja tulevat kärsimään omassa tulevassa elämässään perheensä tilanteesta, naiselle jää ainoaksi vaihtoehdoksi särkeä perhe kahteen osoitteeseen.

    Rakkaat kanssasisaret; en osaa teitä auttaa, koska itse olen samanlaisessa tilanteessa. Kuitenkin se, että edes kerromme näistä asioista täällä ja pohdimme niitä eri kulmista, voi parhaassa tapauksessa tuoda uusia ajatuksia silloin kun oma elämä kiertää vain samaa tuskallista kehää. Toivon, että jokainen kirjoittaja täällä haluaa vilpittömästi auttaa, koska loppujen lopuksi kysymyshän on meidän kaikkien tulevaisuudesta, meidän lapsista.
     
  21. Realistinen Nainen Vierailija

     
  22. Eroa harkinnut Vierailija

    Niinpä niin... uutta rakkautta ei todellakaan saa jäämällä vanhaan roikkumaan. Mutta kaikki ei todellakaan ole niin mustavalkoista, kuin minunkin teksteistäni voisi päätellä.

    Kai meidän suhteessamme jonkinlaista rakkaudeksi kutsuttavaakin voi vielä jossain pohjalla olla ja mies on todella hyvä isä lapsellemme. Lisäksi asumme unelmiemme omistusasunnossa ja taloudellisesti pärjäämme niin hyvin, että periaatteessa voisimme kai tehdä kerran vuodessa ainakin viikon mittaisen etelänmatkan. Tämä on mielestäni ihan hyvin, siihen nähden, että olemme molemmat kohtuullisen pienituloisia.

    Ero harkinnassa: tilanteemme vaikuttaa kyllä hyvinkin samantapaiselta. Meilläkin jotain tuollaista tönimisen tyyppistä, mutta enemmänkin henkistä väkivaltaa. Ja riidat voivat olla isoja, mutta täysin mitättömistä asioista. Ehkäpä se suurempi syy on jokin sellainen, mikä hiertää siellä pohjalla. Meillä minä olen se, joka huutaa riidan keskellä, koska siihen totuin lapsuudenkodissani, että lujiten huutava voittaa riidan. Tätä taas mieheni ei voi sietää.

    Luultavasti jollain lailla luottamuspula on yksi syy ongelmiimme. Ja sitten myös se, ettei miestäni näytä kiinnostavan yrittää parantaa asioita, eikä hän näe itsessään mitään vikaa mihinkään. Yhteisen ajan puute toisen ollessa vuorotyössä myös huonontaa suhteemme tilaa, se on ihan selvä juttu.

    Mutta tällä hetkellä taas on hieman parempi vaihe meneillään. En etsi aktiivisesti asuntoa, mutta haku on päällä useampaankin paikkaan. Jos oikea asunto on tullakseen, se tulee, kun on sen aika. Sitten katson tilanteen ja lähden, jos siltä vielä tuntuu.

    Nyt olen käynyt teetättämässä itselleni erään korjausleikkauksen ja tällä hetkellä olen todella tyytyväinen tulokseen. Itsetuntoni ja mielialani nousi ainakin 95 % tällä tavoin. Miehenikin on jollain tapaa hissuksiin. Kaipa hän pelkää, että nyt kun olen saanut minua vaivanneen asian korjattua, voin paremmin ottaa ja lähteä. Tässä hän ei aivan väärässä tietenkään olekaan. Mutta toisaalta kyllä unelmani olisi, että mieheni muuttuisi minua huomioivaksi ja haluavaksi. En haluaisi perhettämme rikkoa ja lähteä ns. toiselle kierrokselle. Haluja baareissa luuhaamiseen ja epäonnistuneilla treffeillä juoksemiseen ei kyllä ole. Eikä usko ihmisiinkään ole niin vahvassa, että uuden rakkauden etsiminen olisi heti ensimmäisenä mielessäni, jos eroaisimme.

    Nyt otan päivän kerraallaan ja katson, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ainakin uusi ihana paranneltu versio minusta ottaa tulevan kesän innoissaan vastaan.

    Tsemppiä tosiaan kaikielle kohtalotovereille. Lähteminen vaikeasta ja tuhoon tuomitulta vaikuttavasta suhteesta ei ole helppoa eikä erityisen yksinkertaistakaan. Jos mitään parannusta asioihin ei tule, ero on tietysti aikaa myöden varmasti meille kaikille täällä kirjoittaneille se ainut oikea vaihtoehto. Toivotaan, ettei asian tarvitsisi olla näin...
     
  23. Nainen Hesasta Vierailija


    Älkää naiset ainakaan suotu tönittäväksi. Se ei ole MISSÄÄN OLOSUHTEISSA HYVÄKSYTTÄVÄÄ.
    Liikaa on jo naisia ja lapsia vuoden aikana kuollut aviomiehen käden kautta.

    Kyllä miehen pitää pystyä itsekritiikkiin viimeistään tuossa vaiheessa. Antakaa puh. numero sinne miesten lyömättömälle linjalle. Jos ei halua löydy edes sinne soittaa, aikamoinen "mies" on kyseessä.
     
  24. netistä apua Vierailija

  25. Ero harkinnassa Vierailija

    En todellakaan halua puolustella tönivää miestä. Olen totaalisen raivoissani miehelleni tönimisestä. Tosi asia nyt kuitenkin on että suhdetta on takana yli 10 vuotta ja mies on muistaakseni tönäissyt minua 3 kertaa tänä aikana, joten en kovinkaan vahvasti usko että hän minua koskaan löisi tai muuten pahoinpitelisi. Olisin tietysti voinut pakata kamat jo heti ensimmäisestä tönäisystä, mutta olen aika anteeksiantavainen ja voin hyvin uskoa että minun temperamenttini saa miehen välillä pyörimään pöksyissään. Lapset eivät ole nähneet tönimistä yhtään kertaa.

    Jos ei olisi lapsia kuvioissa, olisin pakannut kamat jo ajat sitten. Tosin, enpä usko että silloin tässä tilanteessa oltaisiinkaan. Kyllähän lapsiperheen arki vaan on välillä aika rankkaa, varsinkin jos ei ole minkäänlaista tukiverkostoa useiden satojen kilometrien säteellä. Jos on vielä omaa tyhmyyttään valinnut kyseisen miehen ja monta vuotta yrittänyt ja uskonut suhteeseen ja jossain vaiheessa vain huomaa että arjen sumuun on kadonnut koko parisuhde, koko suhde johon kuitenkin vuosia yritti panostaa. Arkea on tosin ollut raskasta pyörittää masentuvaisuuteen taipuvaisen puolison kanssa, jolla ei ole ollut samalla lailla voimavaroja pyörittää lapsiperheen arkea kuin minulla. Olen myös ylivastuullinen ja ottanut kaiken kantaakseni. Jossain vaiheessa sitten vain huomasin etten minäkään taida enää jaksaa tätä kaikkea yksin pyörittää.

    Toinen asia minkä olen ymmärtänyt nyt vasta vuosien jälkeen, on että peilaan suhdettamme vanhempieni suhteeseen. Vanhempani ovat aina riidelleet runsaasti, mutta myös sopineet riidat ja osoittaneet paljon hellyyttä. Appivanhemmat eivät osoita ikinä mitään tunteita näkyvästi, sieltähän se miehenikin on perinyt mallinsa. Hän on kuitenkin kehittynyt ja oppinut minulta näitäkin puolia.

    Jos ei ole kotoa saanut parhaita mahdollisia kortteja, niin elämä ei ole niin yksinkertaista. Lapsemme kuitenkin rakastavat meitä molempia ja haluavat kovasti että äiti ja isi ei riitelisi ja että äiti ja isi olisi yhdessä. Äiti ja isi on kuitenkin näille lapsille parhaat äiti ja isi, siitä ei mihinkään pääse. Riitoja nykyään onneksi onkin enää vähän.

    Eri asia sitten on, missä menee oman jaksamisen raja. Sitä minä eniten mietin. En usko lastemme traumatisoituneen parisuhteemme ongelmista, mutta mistäs minä sen tiedän, kumpi on parempi, yrittää yhdessä vai erota. Jos joku olisi niin viisas ja pystyisi sen minulle sanomaan, niin hienoa. Ikävä kyllä kukaan ei pysty ja se päätös on tultava minusta itsestäni. Missä kulkee minun rajani...
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti