Hae Anna.fi-sivustolta

Pitäisikö erota vai yrittää, olemmeko liian erilaisia?

Viestiketju osiossa 'Avioero' , käynnistäjänä pimpula, 12.10.2010.

  1. Realistinen Nainen Vierailija

     
  2. Eroa harkinnut Vierailija

    ihmettelevä! Onneksi minulla ei ole tytärtä. Mutta ei pojallekaan tee hyvää nähdä vanhempiensa käyttäytymismallia, jonka phalla onnella siirtää omaan myöhempään parisuhteeseensa. Mutta kuten sanottu: yritän omalla suhteellani saada vanhempieni onnettoman suhteen selvitetyksi. Siis riudun huonossa suhteessa kuten äitini ja koitan saada asiat toimimaan.

    Ja mieheni toisaalta myös on kuin oma isänsä. Ei kovin kunnioittava hänkään ole naisia kohtaan.

    P.S. Meillä kontrollifriikkejä olemme kyllä molemmat, mutta varsinkin mieheni. Hän on sitä aivan hulluistakin asioista, eikä osaa ottaa yhtään rennosti minkään asian suhteen.
     
  3.  
  4. Realistinen Nainen Vierailija

     
  5.  
  6. ap Vierailija

    Sinun elämäsi vaikuttaa niin samanlaiselta kuin minunkin. Minun miehelläkin ollut aina älytöntä mustasukkaisuutta ja muutenkin hänen tyylinsä elää on kokojan sellainen "kauheata, mitä muut mahtavat ajatella". Huomaan kuinka hän häpeää minua. Hän ei enää halua viedä minua ystäviensä luo näytille, koska en kuitenkaan täytä hänen kriteerejään siitä miten pitäisi käyttäytyä. Samoinkuin tämä hullu sukuni, jonka kanssa hän ei halua olla missään tekemisissä, koska ovat niin idiootteja. Ihmettelen kovasti mitä minä vielä teen tässä suhteessa.

    Enkä todellakaan siedä sitä että en voi kutsua meille kylään ketä haluan. Niinkuin"Eroa harkinnut" totesi, kyllähän he ovat lapsen sukulaisia. Minun mielestäni on hullumpaa että mieheni voi joka päivä ostaa meille jääkaapin täyteen olutta ja lasten pitää kuitenkin sietää tyhjiä oluttölkkejä ja viinipulloja ja kiukkuista, krapulaista isää ja minun myös, mutta mieheni ei tarvitse sietää kerran vuodessa sukulaisiani meillä kylässä. Olen yrittänyt myös miehen kanssa keskustella siitä minkälaisen esikuvan hän lapsille antaa alkoholin käytöstä, mutta mieheni mielestä hänellä ei tietenkään ole minkäänlaista alkoholiongelmaa, vaan minulla on (koska en siedä juovaa miestäni).Olen totaalisen allerginen oluttölkin sihahdukselle tai viinitölkin lorahdukselle, olen kuunnellut niitä nyt 10 vuotta, lähes joka ilta.

    Ja tosiaan, kuten "Eroa harkinnut"kin totesi, kun kaupassa jo maitotölkin valinnasta tulee riitaa, niin onhan se tosiaan vaikea ymmärtää miksi tässä yhdessä vielä ollaan, tosin ollaan opittu ettei edes käydä yhdessä kaupassa, eikä missään muuallakaan, koska aina tulee riitaa. Joka asia pitäisi mennä miehen ehdoilla, mies ei pysty joustamaan missään.Ja minä en enää jaksa mennä jojopallona hänen mieltymystensä tahtiin, joten ei sitten mennäkään enää minnekään.Lapsille se on kurjaa, mutta kun ukko ei pysty joustamaan edes lasten vuoksi vaan ruokailut, linnanmäet ja korkeasaaret mennään ukon ehdoilla, niin en tosiaan jaksa, olkoot.

    Meillä tosin lapsi reagoi rankasti tällä hetkellä kaikkiin muutoksiin, joten eroaminen tuntuu erittäin vaikealta. Hän on erittäin herkässä iässä ja koulussa ollut koulukiusaamiseen liittyvää, joten nyt kun koulun alku taas pukkaamassa päälle, niin tuntuisi todella pahalta sekoittaa lapsen päätä juuri nyt muuttamalla erilleen. Emme riitele juurikaan lasten kuullen, vaan pyöritämme arkea yhdessä, tosin ilman sen suurempia tunteita. Itse lähinnä haluisin nähdä miten koulut lähtevät taas pyörimään ja arki tasoittumaan, sitten uskaltaisin alkaa suunnittelmaan oman asunnon hankintaa ja irtautumista tästä surkeasta suhteesta joka vie kaiken energiani.Tiedän että kohdallani eroon ei ole enää pitkä matka.
     
  7. Eroa harkinnut Vierailija

    Voi kuinka surulliselta tuntuu lukea kirjoituksiamme täältä. Ajatuksia elämästä on selvästi kovin murheellinen ja ahdistunut, kuten moni muukin meistä.

    Voi sentään Pimpula! Tuntuu siltä, että teillä ehkä saattaa olla vieläkin vaikeampaa kotona kuin minulla. Tuo alkoholin käyttö kyllä on todella rasittavaa ja liiallista. Itse natkutan miehelleni asiasta harva se päivä. Tosin mieheni työ on sellainen, ettei hän voi aivan joka pv juoda. Mutta nykyään huomaan juomattomuuden ja väsymyksen tuoman kireyden ja kiukkuilun. Alkoholi on jo tehnyt pesän mieheeni ja ei hevillä otetta irroita, varsinkaan, jos toinen ei itse tajua ongelmaa olevankaan.

    Tiedätkös Pimpula, luulen, että lapselle on siksikin niin vaikeata kohdata muutoksia, että hänellä on jatkuvasti epävarma olo omassa kodissaan/omassa elämässään. Hän vaistoaa isän ja äidin valtataistelun (ainakin meillä) ja sen takia on herkillä. Meillä tosin myös lapsen kuullen jonkin verran setvitään.

    Meillä esim. lapsen yökastelu alkoi, kun pahin talvella oli meneillään ja nyt on hieman helpottanut, kun ei olla riidelty ihan niin kovasti. Tosin pysäyttävää oli se kun lapsi sanoi meille tässä yksi pv: Lopettakaa jo! kerran kun kinasteltiin taas jostain täysin vähäpätöisestä asiasta.

    Itse sanoin joskus ystävilleni, että kun äitini joskus uhosi erota isästäni, olin aivan fiilareissa ja ajatus oli "Hyvä mutsi, VIHDOINKIN!" Nyt ystäväni sanoivat minulle, että näin luultavasti oma lapsenikin ajattelee. Lapsikin haluaisi, että äiti ja isä ovat onnellisia. Mutta jos he eivät sitä pysty yhdessä olemaan, on lapsenkin etu että erotaan.

    Näinhän se on, mutta käytännössä silti hankalaa. Mieheni on nykyään jälleen aivan sairaalloisen mustasukkainen (ilmoitin lähteväni ystäväni kanssa juhliin 2 kk päästä ja majoittuvani hotelliin, koska ystäväni on ulkopaikkakuntalainen). Sain aikaiseksi kunnon taistelun ja taas pinnalle nousivat luottamuspula (puolin ja toisin) sekä kunnioituksen puute. Mieheni uhkaili lähteä pettämään minua, jos minä jäisin sellaisesta kiinni. Ja kun mietin, mitä ajattelisin, jos mieheni pettäisi, on ajatus lähinnä helpotus siitä, että eron syy olisi nimetty. Eli varmaan meilläkin todella loppuaikoja eletään. En haluaisi vaan helpolla luovuttaa, vaikka tiedän sisimmässäni, että ilman miestäni olisin todennäköisesti paljon onnellisempi. Ja se on paha asia se...

    Jotenkin kuvittelen pääseväni helpommalla, kun ei itse tarvitse hoitaa ihan koko lapsirumbaa, vaan mieskin joskus vie ja hakee lasta tarhasta yms. Jos eroasimme tämä todennäköisesti muuttuisi. Olenko vaan laiska? Apua...
     
  8. ap Vierailija

    Kieltämättä kirjoituksemme ovat surullista luettavaa :(

    Mieheni alkoholin käyttö kyllä ahdistaa minua paljon. Hän ei tosin ole koskaan humalassa, varmaankin sietää sitä olutta jo aika paljon. Mutta kaikki siihen liittyvä, kuten hänen väsymys, ärtyneisyys ja se ettei hän kerta kaikkiaan pysty olemaan siitä erossa, ovat mielestäni aika hälyttäviä merkkejä.

    Olet varmaan oikeassa siinä että lapsilla on epävarma olo parisuhteemme vuoksi. Ja meillä minä olen se joka saa kaiken lapsien pahan olon kuulla, lapset eivät juurikaan avaudu isälleen pahoista oloistaan. Ja minä sitten märehdin lasten pahan olon vuoksi.

    Kurjaa tuo miehesi mustasukkaisuus. Meillä on ollut hyvin samanlaista, mutta en tiedä mikä mieheen on mennyt kun hän ei enää ole niin mustasukkainen. Luulenpa ettei hän juurikaan enää välitä parisuhteestamme, eikä sinänsä jaksa enää olla mustasukkainenkaan.

    Mahdollisen eron myötä lasten hoito rumba kaatuisi minullakin päälle, ja onhan se tosiaan helpompaa hoitaa lasta kahdestaan kuin yksin. Mutta sitä minäkin kokoajan pohdin, että ei sekään ole oikein riittävä syy enää jatkaa tätä suhdetta.

    Ei ole helppoa ei...tsemppiä kuitenkin sinne!
     
  9. Eroa Harkinnut Vierailija

    Tsemppiä sinnekin! Mulla alkaa menemään ton ukon kanssa kohta totaalisesti hermot. Tänään se oli taas niin idiootti, etten jaksa edes koko juttua avautua. Tuntuu, että harva se päivä nousee jokin riidan aihe pinnalle. Tällä viikolla oli jo taas melkein avioeropapereiden allekirjoitus. Myönnän, että itsekin kyllä provosoin häntä, kun mies oli taas täysin turhaa mustasukkainen.

    Ei tällaista elämää kyllä enää kauan jaksa. Harmittaa, etten ottanut sitä sinänsä täydellistä asuntoa vastaan noin kuukausi takaperin. Tänään kysyin suoraan lapseltamme, että kinastelevatko isä ja äiti liikaa. Vastaus oli myönteinen. Kysyin, että olisiko parempi, jos äidillä ja isillä olisi omat kodit, joissa molemmissa lapsi voisi olla. Näin äiti ja isi eivät enää kinastelisi niin paljon. Tähän lapsi ei tainnut kommentoida mitään. Vaikka päiväkoti-ikäinen hän on, kärsii selvästi meidän tappelustamme, joka on aivan naurettavaa ja turhaa. Se vie kaikilta pelkkää energiaa.

    Olen aina pelännyt muutosta ja inhoan muutoksia. Roikun mieluummin löysässä hirressä kuin armahdan itseni ja lapseni. Täysin hullua!

    Miestäni kohtaan minulla on vain lähinnä negatiivisia tunteita. Ei enää kunnioitusta eikä rakkautta. En halua häneltä mitään. Hän lähinnä vain ärsyttää. Haluan normaalin ja rakastavan parisuhteen, en tällaista sairasta valtataistelupeliä. Enkä jaksa olla mieheni kontrolloitavissa kuin olisin hänen lemmikkinsä tai jotain sen tyyppistä.

    Lastenhoito rumban kaatuminen vastuulleni on sekin todella huono syy jatkaa näin huonoa avioliittoa. Minä ja lapseni voimme huonosti. Meillä olisi varmasti kahdestaan paljon turvallisempi ja tasapainoiempi elämä. Tosin eläisin käytännössä täysin kaksin lapsen kanssa. Mieheni työ on sen laatuista, että ehkä saisin yhden viikonlopun kuukaudessa lapsivapaaksi.

    Mutta olen tässä pohtinut, että taitaa olla niin, että jos eroa edes alkaa pohtia, niin silloin on sen aika. Erota pitää. Varsinkin, kun aihe putkahtaa esille mieleen jatkuvasti. Mieli on synkkä ja silti jotenkin kova: tiedän, että pitkitän tapahtuvaa.
     
  10. Aviohelvettiosa1001 Vierailija

    Hyvä viestiketju, kiitos!

    Hyvin samanlainen tilanne. Mies on materiapelle, voisin asua vaikka kaksiossa.
    Hän ei keskustele yhteisistä asioista. Lähinnä kuuntelee ajatuksia ja jotain murjaisee. Hän on johtaja.

    Minulla on kolme työkalua tähän paskaan:
    1. Olen päättänyt erota. Todennäköisesti teen sen vasta,kun lapsemme alkavat kulkemaan itsekseen.
    tai heti jos sopiva asunto osuu kohdalle ja takana on ollut taas uuvuttava viikonloppu. haen asuntoja tuttujen kautta, sillä koitan löytää edullisen tai kohtuuhintaisen asunnon, ja niitähän ei juuri ole.
    > Haaveilen omasta söpöstä kodista, ja sen rauhallisesta tunnelmasta, se on nyt unelmani :D

    2. Pidän miestäni pilkkanani. Hänhän on pelle. Esittää reilua ja sharmanttia hauskaa muille vaikka lähimmäisilleen on kusipää. Hän jyrää oman tahtonsa väkisin läpi. En jaksa enää taistella.
    taistelun asemasta tarkkailen, ja väännän vitsejä kavereilleni hänen idioottokäytöksestään.
    Voi, niistä teen vielä kirjan.

    3. Pidän silmät auki
    Seksi on aina ollu niin vähäistä, ihan hyvääkin, yksi points!...että seksin puutteen vuoksikin hänet voisi jättää. Elikä, panen, jos osuu kohdalle. Mielestäni olen reilu, olen sanonut suoraan, että tee matkoillasi mitä lystäät itsekin kuljen silmät ja aistit auki. Eli on meilläkin erosta jaariteltu...huuuooh monta vuotta. pakko vaan tehdä olonsa keinolla millä hyvänsä siedettäväksi.

    Niin ja ne lapset. kerroin esikoiselleni erosta, pari vuotta sitten. Hän itki, että yrittäkää. Nyt sitten yritämme. Tuntuu, että teen mitä tahansa, teen väärin. Elämänilon yritän väkisin repiä jostakin. Lapseni ja itseni vuoksi.

    Mielestäni, mieheni on koko ajan kärsinyt masennuksesta tai ainakin hänellä ontodella pahoja traumoja jostakin. isäänsä hän haukkuu aina, eikä ole koskaan kertonut syytä. Ulospäin appivanhempien perhe on lämmin ja rakastavainen. Ehkä hiemankin kiiltävää.....

    Voimia sisaret, asiat järjestyy, Kyllä se viimeinen niitti tulee. ja tullutkin monta kertaa :D
     
  11. Tuumasta toimeen! Vierailija

    Parasta mitä voit tehdä lapsillesi on hakea eropaperi ja laittaa se menemään. Mielummin edes yksi onnellinen ja tasapainoinen vanhempi kuin perhehelvetti ja kaksi onnetonta vanhempaa. Millaisen ratkaisumallin haluat antaa lapsillesi ongelmallisten ihmissuhteiden suhteen? Kärsi, kärsi vaan sitähän tämä elämä on kun on tehnyt virhevalinnan niinkö? Omasta avioerokokemuksestani voin kertoa että viisi lastamme sopeutuivat todella nopeasti uuteen tilanteeseen ja harmittavaa on ettei avioeropäätöstä tehty jo vuosia aiemmin.
     
  12. pimpula Vierailija

    Hei kaikille,

    Ajattelin laittaa hiukan tilannepäivitystä, koska täällä on eron suhteen menty sitten reilusti eteenpäin. Viime talvena takkini tyhjeni niin lopullisesti että ostin itselleni asunnon, halvan kerrostaloläävän, mutta ei se mitään, onni tulikin sitten sen muuton ja eron myötä. Näin onnellinen en ole ehkä koskaan ollut! Nyt osaan arvostaa monia asioita niin eri tavalla. Esimerkiksi sitä että minun luo voi kuka vaan tulla kyläilemään milloin vaan, voin mennä minne haluan milloin vaan, eikä tarvitse kuunnella kenenkään kiukuttelua aamusta iltaan. No, tosin lapsen kiukuttelua tuli kuunneltua puoli vuotta, hänelle ero oli rankka, mutta nyt näyttää siltä että hänkin on tilanteesta selvinnyt ja sopeutunut.

    Enpä voi muuta sanoa kuin että suosittelen tätä kaikille samassa tilanteessa painiville. Jos vaan voimia riittää tähän suureen hyppyyn kohti tuntematonta. Sinänsä ero oli tosi rankka ja kirjoitteluistanikin näkee että sitähän tuli työstettyä useampi vuosi. Silloin kun laitoin ensimmäisen kirjoitukseni tälle palstalle syksyllä 2010 olin harkinnut eroa jo yli vuoden. Ex on (onneksi) osoittanut erilleen muuton jälkeen kaikki kurjimmat puolensa säännöllisesti, joten eroa minun ei ole tarvinnut epäillä yhtään, olen täysin varma että se oli oikea päätös. Lapsesta ja itsestäni huomaan kuinka paljon tasapainoisempia olemme nykyään kun arki ei ole enää ahdistavaa selviytymistä päivästä toiseen. Se pallo tosiaan tippui jalasta ja olen vapaa taas elämään sitä elämää jota haluan elää. Voi tätä onnen tunnetta ja sitä ilon määrää mikä kasvoiltani ja minusta joka päivä säteilee. Enpä edes tiennyt että voi olla näin onnellinen :)

    Toivon kaikkea hyvää teille muille samassa tilanteessa painiville ja ennen kaikkea jaksamista ja rohkeutta avata uusi lehti elämässä!
     
  13. Eroa harkinnut Vierailija

    Hei! Olipas ihanaa lukea Pimpulan tän hetkisistä fiilíksistä. Itse yhä emmin, vaikka syvällä sisimmässäni tiedän, ettei tästä enää mitään tule. Meillä oli vuosi sitten niin kova riita, että ihan kylmää vieläkin. Tämän jälkeen (taas kerran) yhdet avioeropaperit allekirjoitimme. Erottu varmasti olisikin, ellei asiaan olisi liittynyt kaikenlaista, jonka vuoksi piti yhteistä köyttä vetää.

    Muutama hyvä vuokra-asunto on mennyt sivusuun lähiaikoina ja silloin vuosi sitten ennen riitaa meni todella hyvä ja sijaintiin ja kokoon nähden edullinen asunto. Itse soimaan jo itseäni, kun en saa itseäni irti tästä. Olen ollut todella ahdistunut ja masentunut, eikä päähäni mahdu juuri muuta kuin ikävät negatiiviset ajatukset suhteestamme/miehestäni/lapsemme selkeästä oireilusta.

    Nyt olisi saatavilla sellainen asunto, joka on todella halpa (tosin yksiö, johon kyllä kahdestaan lapsen kanssa mahduttaisiin). Se ei vain ole aivan lapsen tarhan lähellä. Tämä asunto on erittäin houkutteleva monellakin tapaa. Sijaintinsa ja hintansa tähden. Lisäksi se on sellainen paikka joka on ollut aina jollain tapaa olemassa elämässäni, joten se on kuin "koti". Onneksi harkinta-aikaa on vielä jonkin aikaa. Olin jo hylätä ajatuksen, mutta onneksi sentään en vielä ole tehnyt niin.

    Täytyy vain uskaltaa tehdä tuo ratkaiseva askel, jonka Pimpula rohkeana on tehnyt... Olen niin iloinen puolestasi!
     
  14. vierailija Vierailija

    On tää maailma mennyt päin p:tä, ensin haikaillaan... mistä löytyis "se oikea"...sitten kun "se" on löytynyt , arkipäivä koittaa ja jokapäiväset riidat tulee tavaksi, niin sit alkaa poru ja valitus, mitenkä pääsis eroon tuosta k'sipäästä.
     
  15. Miten niin "mennyt"? Luuletko muka, ettei maailma ole aina ollut sellainen? Aina se ruoho on ollut vihreämpää aidan toisella puolen, sellaista se on ollut aikojen alusta asti ja sellaista se tulee olemaan niin kauan kuin yksikään ihminen tällä pallolla tallustaa.
     
  16. uusi keksintö Vierailija

    Tai niin kauan kun nykymallin parisuhde on se ainoa oikea ja hyväksytty.
    Voisihan se olla väljempikin. Joku yhteisö samanhenkisten ihmisten kanssa, jossa hoidetaan yhdessä asuminen ja lapset, mutta parisuhteet olisivat vapaampia tai niitä ei tässä muodossa olisi ollenkaan.
    Aika rajoittunutta ja hötkyilevää tämä nykymeno on lasten kannalta, yhteisö olisi turvallisempi. Tosin se edellyttää ihmisiä, jotka eivät ryhdy omistelemaan ketään ja siinä se suurin pulma onkin.
     
  17. joo Vierailija

    Jos toinen on aina menossa kodin ulkopuolelle, haluaa elää isolla porukalla ja toinen tykkää olla himassa oman perheen kesken, niin aika hankala siinä on ilman isoa kompromissia yhdessä elellä.

    Itselläni oli menevä vaimo, ei yhtään yhteistä hetkeä kotona, muuta kuin yöt vierekkäin nukkuessa. Olisi pitänyt hypätä sinne ja tänne, olla vieraiden ihmisten parissa kaikki lomat just esim anoppilassa, laivaristeilyillä, rantalomilla turistirysissä. Otin kaljaa iltaisin, se on totta, kun vitutti koko ajan meneminen. Ei tarvinnut ajaa minnekään kylään illalla kun oli 2 kaljaa juonut.

    Tykkään hiljaisuudesta ja luonnosta, oman perheen kesken olemisesta, rakastin vaimoani ja olisin halunnut olla hänen kanssaan. Mutta se jatkuva juokseminen sinne ja tänne, aina isossa ihmismassassa oleminen, hima täynnä porukkaa töiden jälkeen ja viikonloppusin, ei siitä mitään tullut. En pystynyt muuttumaan sellaseksi kuin vaimo halusi. Kyllä mulle muutaman kerran vuodessa sukulaisvierailut kävi, mutta se että joka viikonloppu piti olla menossa, en vaan kykene sellaseen. Eikä vaimo rakastanut minua tarpeeksi ollakseen mun ja lasten kanssa kotona enemmän. Muksut jäi minulle. Vaimo meni menojaan.

    Itse en kykene jakamaan vaimoa seksuaalisesti kenenkään toisen kanssa. Mun mielestä parisuhde on kahden ihmisen välinen jotka rakastaa toisiaan ja sen vuoksi ovat yhdessä, ei siihen kuulu koko kylä, suku eikä yhteisöasuminen. En pistäisi omia lapsiakaan minkään yhteisön kasvatettavaksi.
     
  18. aivan Vierailija

    Eikä parinvaihto.
     
  19. Aikuinen Nainen Vierailija


    Analyysia piisaa tässä pohdinnassa, mutta kirjoittaja sortuu järjettömiin yleistyksiin naisten ominaisuuksista. Naisena en voi näistä väittämistä allekirjoittaa yhtäkään. Kirjoittaja on selvästi lukenut jotain "ihmisuhdeopasta" ja yleistää pahasti omassa parisuhteessaan olevat ongemat KAIKKIEN naisten ominaisuuksiksi.

    Jos parisuhden miehen kannalta on kuvatunlaista helvettiä, niin pysykää poikamiehinä. Ei kukaan pakota sinne vihkipallille eikä lapsia tekemään. Kondomit on keksitty, käyttäkää niitä.
     
  20. Eroa harkinnut Vierailija

    Nyt näyttää siltä että tunnelin päässä on valoa. Sain asunnon lapsen tarhan läheltä. Ja mieskin suht läheltä. Mutta ero on ainut vaihtoehto, muuta ei ole!
     
  21. havupuu Vierailija

    Jälkimmäinen tekstisi osoittaa juuri sen että nainen tekee miehestä lapsen ja yrittää manipuoloida tätä. Se ei ole toisen ihmisen kunnioittamista.

    Juuri manipulointi ja miehen tahdon muuttaminen osoittavat miehelle miten vähän tämän omaa tahtoa ja minuutta nainen arvostaa. Miehet alistuvat liian herkästi naisten tahtoon mutta ovat tyytymättömiä elämäänsä. Sitten ihmetellään kun miehet yhtäkkiä lähtevät tai pettävät tai tekevät muita täysin päättömiä temppuja. Tai alkoholisoituvat. Ne ovat nurkkaan ahdistetun eläimen puolustautumisia.

    Varmasti jotkut miehet tarvitsevat äitiä koko ikänsä, tai vahvaa naista joka ajattelee heidän puolestaan. Tai päinvastoin. Oli miten oli, parisuhteen täytyy tuntua hyvältä ja luontevalta kummankin mielestä. Ei vain toisen, vaikka olisi kuinka saanut "kaiken sen mistä haaveili". Halusiko se toinen, tai onko hän tyytyväinen tilanteeseen? Jos ei niin moni nainen syyttää sitten miestä että "tästähän me puhuttiin ja tätä me molemmat haluttiin". Niinkö?

    Parisuhde on kompromisseja. Jos se on vaikeaa ja vastenmielistä, ehkäpä pariskunta ei sovi toisilleen. tai ehkä pieni tauko on paikallaan että jaksaa taas hyväksyä toisen sellaisena kuin on.
     
  22. Eroa harkinnut Vierailija

    Enää en harkitse. Harkitsin 4 vuotta. Tein lopullisen päätöksen jokin aika sitten. Annoin miehen olla mies. Yritin kompromisseja yms kaikkea mahdollista terapiasta ties mihin. Aina sain vain pelkkää p**kaa käteen. Vielä en ole päässyt muuttamaan, mutta ensi kuussa pääsen. Ehkä joskus tulee haikeita hetkiä, mutta tuota ihmistä en kaipaa elämääni koskaan. Kaipaan ehkä perhehetkiämme tms. mutta tuo ihminen, joka ei antanut minulle minkäänlaista hellyyttä/ymmärrystä, häntä en jää kaipaamaan. Olen jo nyt todella paljon onnellisempi...

    Vaikka en ikinä ketään uutta löytäisi, tämä on minun elämäni kannalta ainut oikea ratkaisu.
     
  23. Kypsä Nainen Vierailija


    Onnittelut ja toivottavasti myös pidät päätöksesi. 4 vuotta on tarpeekis pitkä aika eron harkistsemiseen.
     
  24. vierailija Vierailija

    Mitäpä näihin lisättävää...itse havahduin onnettomaan avioliittoomme, johon itse toki olin aikoinani ryntäämässä, 12 vuotta sitten, ja tunnollisena suorittajana päätin ensin maksaa asuntovelan, kasvattaa lapset aikuisiksi, hoitaa omaisuuteemme ja siihen sitten sairastuin ankaraan masennukseen joka johti vääriin ratkaisuihin; syyttelyyn, väkivaltaan ja pettämiseen. Toivuin, pääasiassa työni ansiosta, mutta olemme puolisoina kasvaneet täysin erillemme, kuin rangaistuksena myös lapset kritisoivat sitä, joka oireilee ja tahtoo lähteä eli minua. Kyllä minä kuitenkin taidan tästä vahvistua ja pyytää eron niin, että voin olla kuunneltu ja asiallinen...
     
  25. vierailija Vierailija

    Rakastat selkeästi miestäni. Menkää sinne pariterapiaan.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti