Hae Anna.fi-sivustolta

Pitäisikö erota vai yrittää, olemmeko liian erilaisia?

Viestiketju osiossa 'Avioero' , käynnistäjänä pimpula, 12.10.2010.

  1. vierailija Vierailija

    Aloin myös seurustelemaan ja perustin perheen miehen kanssa, jolla oli mielestäni järkkymätön itsetunto, vakaat ja varmat mielipiteet joilla osasi loistavasti jyrätä kaiken hienovireisen keskustelun alleen. Hän piti itseään maailman hauskimpana ja siisteimpänä jätkänä. Hänellä oli valtava itsetehostuksen tarve. Halusin "ostaa" sen kaiken. Olin oppinut, että omat tunteet voi selittää pois. Kun häpesin hänen käytöstään, menin itseeni ("minussa on häpeää, jota mieheni heijastaa" yms.).

    Hän oli myös passiivinen, väsynyt, masentuneisuuteen taipuvainen. Tein kaiken yksin lasten kanssa. Haaveilin aktiivisesta perhe-elämästä ja ihmisestä, joka jakaa tällaisen arjen kanssani. Haaveilin keskiluokkaisesta elämäntavasta ja olin valmis tekemään töitä sen eteen. Mieheni piti tavoitteitani turhamaisina ja pinnallisina. Arki oli yhtä taistelua.

    Erosimme, mikä oli elämäni kipein päätös. Mies sairastui tämän myötä vakavasti psyykkisesti. Vasta nyt, useamman vuoden sairastettuaan ja itsemurhan partaalla käytyään hän on alkanut käsittelemään menneisyyden painolastiaan ja murtautua pakon edessä kuorestaan. Olen eron jälkeen kokenut muutamia suhteita ja kasvanut myös itse ihmisenä. Olen ymmärtänyt, etten kenties ollut turvallisin kumppani sulkeutuneelle ihmiselle näyttää haavoittuvuuttaan. Olen itse melko epävakaa tunne-elämältäni ja hyväksyntäni riippuu mielentiloistani.

    Nyt olen suhteessa mieheen, jossa on "kaikki palat kohdallaan". Mies luo uraa, samoin minä. Arjessa saan kaiken, mitä kaipaankin. Haaveilemme samankaltaisista asioista. Urheilemme yhdessä. Meillä on helppoa ja mukavaa. Mieheni on sosiaalinen ja meillä on valtavasti ystäväperheitä myös hänen kauttaan. Epävakaus minussa on yhä, mutta arki ei ole pelkkiä ristiriitoja. Olemme opetelleet elämään ailahtelevuuteni kanssa, ottaneet sitä yhdessä haltuun. Tunteet vain eivät ole missään vaiheessa syvenneet samalle tasolle, kuin entisen kumppanini suhteen.

    Kaiken kokemamme kivun jälkeen kaipaan entistä miestäni. Rakastan häntä, enkä usko sen tunteen poistuvan koskaan. Lapsetkin kaipaavat isäänsä. Luulen, että tunteet jäisivät yhdessä eletyssä arjessa kuitenkin erilaisuutemme ja pettymysten alle.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti