pitäisikö huolestua?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "sofia"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

"sofia"

Vieras
olen kovin väsynyt. tuntuu että mikään lepo ei riitä, tosin kahden lapsen kanssa sitä lepoa ei paljoa saakaan. meillä vielä saattaa lapset heräillä öisin.

joskus pahimpina hetkinä ajattelen kuolemaa. minulla on joskus aiemmin ollut masennusta ja itsemurhayrityksiä, nyt huomaan välillä miettiväni, että olisipa minulla silloin aiemmin ollut se tieto mitä nyt, että olisin saanut itseltäni oikeasti hengen pois.

harvemmin tulee mieleen sellaisia ajatuksia, että nyt tekisin itsemurhan. mutta joskus ajattelen niinkin. useimmiten vain toivon, että olisinpa kuollut ennen kun tein lapsia, silloin kuolemallani ei olisi ollut mitään väliä. nyt en haluaisi jättää lapsilleni sitä taakkaa että tappaisin itseni.

kärsin paljon yksinäisyydestäni, mutta olen niin ujo etten osaa tutustua ihmisiin. kaipaisin vaikka jotain ystävää, jolle voisi viestiä laittaa kun tuntuu oikein pahalta. no mies minulla on ja hän jakaa paljon vastuuta lapsista ja on minun tukenani, mutta mieskin on sairas ihminen, jolla ei ole tällä hetkellä kovin paljoa ylimääräisiä voimia.
 
lapset eivät ole joutuneet minun väsymyksestäni kärsimään, hoidetaan lapsia miehen kanssa yhdessä ja kun toinen väsyy niin toinen ottaa vastuun. miehelläni siis ihan fyysisiä sairauksia.
 
Pitää huolestua. Yhtään äiditöntä lasta ei tähän maahan enää! Saat apua, kun pyydät, ei sinua yksin jätetä, olet arvokas. Mitä muuta elämääsi kuuluu, kuin mies ja lapset?
 
Huolestuttavalta kuulostaa. Onko lapset pieniä,voisitko vaikka neuvolassa puhua näistä ajatuksistasi? Pienten lasten vanhemmat on usein väsyneitä,mutta itsetuhoiset ajatukset eivät ole normaaleja. Hae/hakekaa ihmeessä apua!
Jos et halua neuvolassa puhua niin ota joskus vaikka MLL:n lastenhoitaja iltapäiväks ja lepää tai rentoudu muuten,sekin voi auttaa.
Ihmisiin tutustuminen voi tuntua vaikeelta mutta esim leikkipuistossa voi juttelun alottaa lapsista/siitä puistosta/säästä tms helposta.. Sit kun on muutaman kerran puistossa jutellut voi olla helpompi ehdottaa tapaamista muualla.
 
kiitos vastauksista. joku kysyi mitä muuta elämääni kuuluu kuin mies ja lapset... jäin tuota kysymystä pohtimaan enkä osaa siihen kyllä sanoa mitään. eipä juuri muuta kuulu, se on minun elämääni tällä hetkellä. olen kotona lähes koko ajan eikä minulla ole mitään omia menoja.

lapset ovat alle 5 vuotiaita, mll lastenhoitoon ei tällä hetkellä ole taloudellista mahdollisuutta.

lastenhoitoapua ei tällä hetkellä ole saatavilla, ainoa lastenhoitoapumme on sairastunut ja varmaankin menee useita kuukausia hänen toipumiseensa.
 
[QUOTE="a p";27064242]kiitos vastauksista. joku kysyi mitä muuta elämääni kuuluu kuin mies ja lapset... jäin tuota kysymystä pohtimaan enkä osaa siihen kyllä sanoa mitään. eipä juuri muuta kuulu, se on minun elämääni tällä hetkellä. olen kotona lähes koko ajan eikä minulla ole mitään omia menoja.

lapset ovat alle 5 vuotiaita, mll lastenhoitoon ei tällä hetkellä ole taloudellista mahdollisuutta.

lastenhoitoapua ei tällä hetkellä ole saatavilla, ainoa lastenhoitoapumme on sairastunut ja varmaankin menee useita kuukausia hänen toipumiseensa.[/QUOTE]

Siinäpä se. Tuo on rankka vaihe, lapset valvottaa ja väsymys kasvaa ja tuntuu, ettei muuta elämää ei ole kuin mies ja lapset. Mutta ne lapset kasvaa kokoajan, elämällä voi olla sinulle vielä paljon annettavaa. Ja sinulla lapsillesi.

Kunpa et syyllistäisi itseäsi siitä, että väsyt tuossa tilanteessa, sehän on normaalia kun lapset valvottaa! Sinun olisi kyllä löydettävä hoitoapua, jos ajatukset lähtee jo tuohon suuntaan.

Ystävän löytäminen on aikuisena vaikeaa, varsinkin jos on ujo, muttei mahdotonta!
 
oon nyt miettinyt tätä tosi paljon... ajattelin, että en vielä ainakaan mene mihinkään puhumaan asiasta. nuo ajatukset ovat kuitenkin vain ajatuksia. monesti ahdistavat olot menevät ohi itkemällä.

tää väsymys on kyllä ihan kamalaa mutta eipä siihen puhuminen auttaisikaan. voi kun olisi isompi tukiverkosto, mutta ei voi mitään. tekisi vain niin hyvää saada olla edes hetki miehen kanssa kahden.
 
[QUOTE="a p";27068795]oon nyt miettinyt tätä tosi paljon... ajattelin, että en vielä ainakaan mene mihinkään puhumaan asiasta. nuo ajatukset ovat kuitenkin vain ajatuksia. monesti ahdistavat olot menevät ohi itkemällä.

tää väsymys on kyllä ihan kamalaa mutta eipä siihen puhuminen auttaisikaan. voi kun olisi isompi tukiverkosto, mutta ei voi mitään. tekisi vain niin hyvää saada olla edes hetki miehen kanssa kahden.[/QUOTE]

Onhan teidän lapsilla kummit? Jotain sukulaisia? Kaikki konstit nyt käyttöön! Yksikin hyvin nukuttu yö tai piipahdus kahdestaan jossain antaa voimia jaksaa :-)
 
[QUOTE="a p";27069036]meidän lapsilla ei ole kummeja. lisäksi sukulaisia ei ole tässä lähistöllä. lapsen mummo on ollut meillä joskus lastenhoitoapuna, mutta on sairastunut.[/QUOTE]

Sepä erikoista. Kuinka kaukana sukulaisia sitten olisi?
 

Yhteistyössä