Pitäisikö mun vaan alistua ja "niellä omaa lääkettäni"?

["a.p"]

Olen itse kärsinyt suhteemme alkuvuodet mielenterveysongelmista, ja käyttäydyin usein todella rumasti miestäni kohtaan. nalkutin mitä typerimmistä asioista, kehotin miestä vieraisiin, sain raivareita tyhjästä ja ylipäänsä olin masentunut vakavasti. Mies kesti minua nuo vuodet, ei tosin kyllä koskaan millän tavoin muuten tukenut toipumisessa, kun vihdoin hain ja sain oikeanlaista apua.
Lisättäköön tähän, ettei vain minun käytökseni ole ollut kyseenalaista, mieheni on kyllä oman osansa tuonut alkoholin käytöllään.

Vasta nyt, monen vuoden jälkeen, alan olla tasapainossa itseni kanssa, ja mies on oppinut käyttämään alkoholia yleensä ihan fiksusti ja hallinnut sen.

Jotain kuitenkin on muuttunut miehessä. Hän tuntuu olettavan, että aina vain valitan, edes nätisti sanotut toiveet eivät mene perille, ilman, että nousee sota. Josta mies syyttää minua, kun aina teen kaikesta niin ison numeron. Saati sitten, jos asiasta sanon tai vähän hermostun.
Hän puhuu ilkeästi, eikä pyydä anteeksi, jos en sitä vaadi. koskaan hän ei omasta mielestään tee mitään väärin.
Mä olen niin väsynyt kuulemaan lauseen "aina tää on tätä yhtä ja samaa, lähen kohta käveleen"

Toisaalta taas meillä menee paremmin kuin koskaan, ja ollaan opittu puhumaan, oikeasti keskustelemaan asioista.

 

[wwe]

Miehesi on tainnut sairastua sinun ohessasi. Väsynnyt. Loppu. Ei se helppoa ole vuosikausia elää masentuneen kanssa, saati sitten jo kaupan päälle on muitakin mielenterveysongelmia.

 

[jezebel]

No ei se siltä kuulosta, että olisitte oppinut puhumaan asioista jos mikään sun sanoma ei mene perille ilman suurta sotaa kuten itse sanoit.

 

[Urseele]

[QUOTE="a.p";27202876]Olen itse kärsinyt suhteemme alkuvuodet mielenterveysongelmista, ja käyttäydyin usein todella rumasti miestäni kohtaan. nalkutin mitä typerimmistä asioista, kehotin miestä vieraisiin, sain raivareita tyhjästä ja ylipäänsä olin masentunut vakavasti. Mies kesti minua nuo vuodet, ei tosin kyllä koskaan millän tavoin muuten tukenut toipumisessa, kun vihdoin hain ja sain oikeanlaista apua.
Lisättäköön tähän, ettei vain minun käytökseni ole ollut kyseenalaista, mieheni on kyllä oman osansa tuonut alkoholin käytöllään.

Vasta nyt, monen vuoden jälkeen, alan olla tasapainossa itseni kanssa, ja mies on oppinut käyttämään alkoholia yleensä ihan fiksusti ja hallinnut sen.

Jotain kuitenkin on muuttunut miehessä. Hän tuntuu olettavan, että aina vain valitan, edes nätisti sanotut toiveet eivät mene perille, ilman, että nousee sota. Josta mies syyttää minua, kun aina teen kaikesta niin ison numeron. Saati sitten, jos asiasta sanon tai vähän hermostun.
Hän puhuu ilkeästi, eikä pyydä anteeksi, jos en sitä vaadi. koskaan hän ei omasta mielestään tee mitään väärin.
Mä olen niin väsynyt kuulemaan lauseen "aina tää on tätä yhtä ja samaa, lähen kohta käveleen"

Toisaalta taas meillä menee paremmin kuin koskaan, ja ollaan opittu puhumaan, oikeasti keskustelemaan asioista.[/QUOTE]

Villi veikkaukseni on, että ongelma poistuisi kun vaan yleinen hyvinvointi kummallakin paranee. Mikään poppakonsti ei oman käsitykseni mukaan yleensäkään vaikuta yleiseen ilmapiiriin kuin se, että ihminen on onnellinen. Mikä tekee miehesi onnelliseksi? Onnellisena, rentona jaksaa ja joustaa paremmin vuorovaikutuksessa kuin ahdistuneena. Onni taas tulee ruoasta, levosta, ystävistä, terveydestä, KOSKETUKSESTA (jota miehet kaipaavat), kiireettömyydestä.

Näistä aloittaisin.

 

[Urseele]

edit: pahoittelen, että lainasin tekstin kokonaisuudessaan, vahinko.

 

["sondersson"]

Meillä vähän samaa, ollessani masentunut mun käytös oli aikas syvältä ja mies jotenkin näkee mun edelleen olevan sellainen. Tuota samaa lausetta kuulee meilläki usein. Enpä tiiä mitä tuolle vois tehdä

 

["vieras"]

Ap, mitä tarkoitat otsikon alistumisella?

 

["vieras"]

Ymmärrän miestäsi. Hänelle on tainnut yksinkertaisesti tulla mitta täyteen kaikkea sitä "sontaa" mitä on vuosikaudet sinulta saanut niellä. Nyt sitten kuppi menee nurin pienistäkin asioista sillä hän yhdistää kaiken sinun sanomisen siihen vuosikausien kärsimiseen. Saattaa myös olla, että hänellä on paljon käsittelemättömiä vihantunteita kaikesta siitä mitä on sinun vuoksesi joutunut kokemaan ja kärsimään. Kuitenkin tämä tilanne on myös sinua kohtaan väärin. Suosittelen lämpmästi, että menisitte parisuhdeterapiaan, jossa voisitte ns. turvallisessa ympäristössä käsiyellä näitä asioita. Kyse on kipeistä asioista ja niitä voi olla hankala käsitellä vain keskenään.

 

["a.p"]

"alistumisella" tarkoitin sitä, että antaa miehen käytöksen jäädä omaan arvoonsa, vai onko mulla "oikeutta" tehdä selväksi, ettei tuo ole hyväksyttävää.

"sota" syttyy silloin, jos mitenkään on mahdollista käsittää asiani niin, että moittisin miestäni. Saati sitten, jos sanon ihan aiheesta jotain moitteen tapaistakaan.

Tuossa on jotain perää vaarmasti, että hänellä on tullut mitta täyteen, eikä jaksa enää kuunnella mitään, tai välittää siitä mitä sanoo.

Hetkittäin tuntuu siltä, että mitä enemmän myönnän omia virheitäni, ja mitä enemmän teen sen eteen, että perhe voisi hyvin, sitä enemmän saan paskaa niskaan. Sitä taas ei voi väittää kannustavaksi.

Silti, lopulta nuo "sodatkin" voidaan puhumalla selvittää, ja molemmilla tuntuu olevan halu tehdä töitä sen eteen, että yhdessä on hyvä olla.

 

[hmm...]

Tuttua, tuttua. Meille tosin tuli ero.

En osaa neuvoa muuta kuin että puhukaa silloin kun ETTE ole vihaisia, tai tilanne EI ole päällä. Kysyt rauhallisessa tilanteessa mieheltäsi miten hän kokee muutoksesi, ja huomaako hän eroa entiseen. Sitten kerrot myös että sinusta tuntuu että hän edelleen ajattelee sinun olevan samanlainen kuin ennen ja että se on satuttavaa. Muistuta miehellesi että myöskään täydellistä kritiikittömyyttä ei voi vaatia. Kysy miten mies voi, anna positiivista palautetta hänen tekemistään muutoksista.

 

["a.p"]

Ollaan siis puhuttu noista asioista monet kerrat.
Tässä tosin on nyt miehellä muitakin paineita, mutta tuntuu, että hakee sillä oikeutuksen käytökselleen, että minäkin olen vuosia sitten käyttäytynyt idioottimaisesti.