"Pitäsikö" perhepäivähoidossa oppia jotain?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja saana
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

saana

Vieras
Eli varmaan hoitajan oma asia, mutta kuuluisiko teistä pph:n "opettaa" lapsille jotain? Kysyn tätä erityisesti perhapäivähoitajilta, jos linjoilla sellaisia sattuu olemaan.

Oman lapsen pph on vallan ihana, mutta pahemmin hän ei lasten kanssa touhua tai leiki, saati sitten opeta mitään. Lapset telmivät keskenään pihalla ja hoitaja istuskelee portailla. Sisällä lapset taas leikkivät yhdessä ja hoitaja seuraa vierestä, mutta ei osallistu leikkeihin (toki lukee lapsille ennen päiväunia ). Missään he eivät yhdessä käy ja sisälläkin lapset saavat olla 2 huoneessa, keittiössä ja leikkihuoneessa. Oma lapsi täyttää pian 5 vuotta ja oon huomannut että tarhassa olevat ikätoverit ovat paljon "osaavampia". Pian alkaa eskari, joten oppiihan siellä, mutta tuo pph:n "vastuu" näissä asioissa kiinnostaa.
 
Meidän pojan pph on aivan ihana. Hänellä on aina kolmen kuukauden suunnitelma jostain tietystä aiheesta. Esim. keväällä oli muistaakseni eläimet. Askartelut, metsäretket, piirtämiset, laulut, sadut ym ovat sitten tuon aihepiirin mukaiset. =)
 
Mun mielestä pitäisi oppia niitä samoja juttuja kuin kotona. Hyvää käytöstä, kiitos ja anteeksi, toisten huomioonottamista, siisteyttä ym. Olisi myös kiva, jos hoidossa oppisi vaikkapa uusia lauluja tai leikkejä. Mutta nuo leikkimiset, laulamiset ja askartelut on hirmuisesti kiinni pph:n luonteesta ja omasta kiinnostuksesta. Jos tuollaiset asiat ovat tosi tärkeitä, kannattaisi harkita päiväkotia tai esim. seurakunnan kerhoa (jos pph suostuisi viemään). Minusta kaikkein tärkeintä on kuitenkin turvallinen ja lapselle itselleen mukava hoitopaikka.
 
Alkuperäinen kirjoittaja saana:
Eli varmaan hoitajan oma asia, mutta kuuluisiko teistä pph:n "opettaa" lapsille jotain? Kysyn tätä erityisesti perhapäivähoitajilta, jos linjoilla sellaisia sattuu olemaan.

Oman lapsen pph on vallan ihana, mutta pahemmin hän ei lasten kanssa touhua tai leiki, saati sitten opeta mitään. Lapset telmivät keskenään pihalla ja hoitaja istuskelee portailla. Sisällä lapset taas leikkivät yhdessä ja hoitaja seuraa vierestä, mutta ei osallistu leikkeihin (toki lukee lapsille ennen päiväunia ). Missään he eivät yhdessä käy ja sisälläkin lapset saavat olla 2 huoneessa, keittiössä ja leikkihuoneessa. Oma lapsi täyttää pian 5 vuotta ja oon huomannut että tarhassa olevat ikätoverit ovat paljon "osaavampia". Pian alkaa eskari, joten oppiihan siellä, mutta tuo pph:n "vastuu" näissä asioissa kiinnostaa.

NO KYLLÄ KUULUU!

ikävaiheeseen liittyviä motorisia ja sosiaalisia taitoja!

jos hoitaja on Vähänkään ammattitaitoinen. muuten on eskarissa aikamoinen kiriminen..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Muffa:
Meidän pojan pph on aivan ihana. Hänellä on aina kolmen kuukauden suunnitelma jostain tietystä aiheesta. Esim. keväällä oli muistaakseni eläimet. Askartelut, metsäretket, piirtämiset, laulut, sadut ym ovat sitten tuon aihepiirin mukaiset. =)

Hienoa! Tuo on sellaista ammattitaitoa ja ammattiylpeyttä, jota toivoisi kaikilla pph:lla olevan. Tekee muuten omasta työstä paljon mukavampaakin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja saana:
Eli varmaan hoitajan oma asia, mutta kuuluisiko teistä pph:n "opettaa" lapsille jotain? Kysyn tätä erityisesti perhapäivähoitajilta, jos linjoilla sellaisia sattuu olemaan.

Oman lapsen pph on vallan ihana, mutta pahemmin hän ei lasten kanssa touhua tai leiki, saati sitten opeta mitään. Lapset telmivät keskenään pihalla ja hoitaja istuskelee portailla. Sisällä lapset taas leikkivät yhdessä ja hoitaja seuraa vierestä, mutta ei osallistu leikkeihin (toki lukee lapsille ennen päiväunia ). Missään he eivät yhdessä käy ja sisälläkin lapset saavat olla 2 huoneessa, keittiössä ja leikkihuoneessa. Oma lapsi täyttää pian 5 vuotta ja oon huomannut että tarhassa olevat ikätoverit ovat paljon "osaavampia". Pian alkaa eskari, joten oppiihan siellä, mutta tuo pph:n "vastuu" näissä asioissa kiinnostaa.

NO KYLLÄ KUULUU!

ikävaiheeseen liittyviä motorisia ja sosiaalisia taitoja!

jos hoitaja on Vähänkään ammattitaitoinen. muuten on eskarissa aikamoinen kiriminen..

Mitä motorisia ja sosiaalisia taitoja pitää oikein erikseen OPETTAA?
 
Kiriminen mihin... onko kasvaminen jokin kilpailu ja pitäkö kaikkien 6-vuotiaiden osata tietyt laulut ja askartelut. "Normaali" lapsi kehittyy ja kasvaa ihan normaalissa arjessakin!
 
Meinaatko, että hoitajan pitäisi olla siellä leikeissä aina mukana? Mun mielestä on hyvä, että lapset oppivat leikkimään keskenään ilman, että aikuisen pitää aina "virittää" heille valmiiksi joku leikki.
 
Kiitoksia vastuksista. Itse oon aatellut, että hoitajallekin vois olla kivaa leikkiä joskus lasten kanssa vaikka "leikkikoulua" ja sivussa lapset oppisivat jotain. Mutta jos jaloissa pyörii neljä 4-5 vuotiasta lasta, niin ehkei se käytännössä ole niin helppoa toteuttaa. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

No juu. Sulla ei taida olla minkäänlaista käsitystä siitä mitä pph:na toimiminen oikeasti on...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:

Oma äiti oli pph, joten haalea muistikuva löytyy lapsuudesta. :D
 
Olen pph ja meillä viikko ohjelmaan kuuluu: askartelu, riimit, lorut, sadut , seurakunnan kerho, ulkoilut, pukemistaidot, wc-asiat, perusasioiden opettelu koulumaailmaan eli kynäote, saksien käyttö, oma nimi, pukemiset. On myös vapaata leikkiä, en itsekään yleensä siinä häslää leikkimässä, vaan teen ruokaa ja perushoitoa pienemmille. Siinä ne päivät vierähtävät.
 
En mä kyllä tykkäisi, jos hoitopaikka olisi lapselle pelkkä säilytysratkaisu. Mulla on 2-vuotias tarhassa ja yhdessä tehdään kasvatussuunnitelma puolivuosittain. Eli yhdessä mietitään, mitä asioita kehitetään erityisesti. Lisäksi joka päivä tekevät vapaan leikkimisen lisäksi kehittäviä juttuja, kuten ohjattua askartelua, leipomista, erilaisten soittimien ja laulujen opettelua yms kivaa.

Esimerkiksi saksien käyttö ja erilaiset rytmisoittimet kehittävät tehokkaasti motorisia taitoja, keskittymistä, rytmitajua jne. Ja aivan ihanaa, kun lapsi osaa uusia lastenlauluja mun tuntemien lisäksi ja esittää niitä kera tanssien ja taputusten.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jaa:
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
NO KYLLÄ KUULUU!

ikävaiheeseen liittyviä motorisia ja sosiaalisia taitoja!

jos hoitaja on Vähänkään ammattitaitoinen. muuten on eskarissa aikamoinen kiriminen..

Kiriminen mihin... onko kasvaminen jokin kilpailu ja pitäkö kaikkien 6-vuotiaiden osata tietyt laulut ja askartelut. "Normaali" lapsi kehittyy ja kasvaa ihan normaalissa arjessakin!

niihin sosiaalisiin ja motorisiin taitoihin.

vastustan erittäin suuresti lasten taidoilla kilpailua, mutta tosiasia on se että on lapsen omaksi parhaaksi jos taidot ovat samaa luokkaa kuin muillakin saman ikäisillä.

olen ehdottomasti pphn kannalla, Jos hoitaja Oikeasti on sitoutunut työhönsä ja tekee muutakin kuin vain lapsille ruokaa. pphn työ on rankkaa, tiedän sen, mutta sitä työtä ei voikaan tehdä pelkästä rahasta ja vain siksi että omat lapset saa olla kotona!
 
Alkuperäinen kirjoittaja tenavat:
Olen pph ja meillä viikko ohjelmaan kuuluu: askartelu, riimit, lorut, sadut , seurakunnan kerho, ulkoilut, pukemistaidot, wc-asiat, perusasioiden opettelu koulumaailmaan eli kynäote, saksien käyttö, oma nimi, pukemiset. On myös vapaata leikkiä, en itsekään yleensä siinä häslää leikkimässä, vaan teen ruokaa ja perushoitoa pienemmille. Siinä ne päivät vierähtävät.

Näin meillä myös. Mitään varsinaista "opetusta" en anna vaan asioita opitaan arjen lomassa kuten kotonakin. Esim. "haepa, Kaapo, tuo SININEN lapio ja tuo minulle". Ja "montakohan autoa tuossa parkkipaikalla on?" Ihan leikin lomassa lapset oppivat laskemaan ja kaikki meidän 4-5 -vuotiaat osaavat jo aakkoset :) Ihan vain satukirjoja ja aapisia katsellessa ovat ne oppineet huomaamatta. En minäkään leiki lasten kanssa vaan ne parhaat leikit syntyvät lasten itsensä ideoista. Minä olen vain leikkien alulle laittaja :) Ja muuten ap, asioita voi opetella myös kotona leikin varjolla ;-) Päivähoidon lisäksi tietysti.

mutta ppht saavat jotain kulukorvausta askartelutarvikkeisiin yms, joten eikö heidän työhönsä kuulukin askartelu yms? Aika outoa ap, jos teidän pph vain on taustalla eikä mitään tee lasten kanssa.
 
Mitähän ap:n lapsen sitten pitäisi osata: lukea? laskea? Meidän poika ei oppinut kumpiakaan edes päiväkodissa eikä tuntenut kirjaimia ollenkaan. Tykkäs vain leikkiä. Tyttö on nyt kotihoidossa ja osaa jo kaikki kirjaimet ja alkeislukemista ja ikää vasta 4,5 vuotta.... On hirveä kiinnostus noihin asioihin ja en ole edes opettanut :)

Niin yksilöllistä tämäkin. Lapset oppivat jos ovat oppiakseen ihan arjen jutuistakin. Osaa oppii lukemaan vaikka kaupan ilmoituksia lukien....
 
Alkuperäinen kirjoittaja juuli:
mutta ppht saavat jotain kulukorvausta askartelutarvikkeisiin yms, joten eikö heidän työhönsä kuulukin askartelu yms? Aika outoa ap, jos teidän pph vain on taustalla eikä mitään tee lasten kanssa.

Perhepäivähoitaja (kunnan) saa kulukorvausta kokopäivälapsesta 1,63?/pvä. Tällä rahalla hoitaja ostaa/maksaa hoitolapsille kaiken sen muun paitsi ruoan, eli siis sähkön, veden, jätemaksun, pesuaineet, saippuat, paperit (wc, käsi, piirustus jne.), askartelutarvikkeet, bensan mikä kuluu kaupassakäyntiin (omalla ajalla), kodin kulumisen, lelut, pelit ja mitä muuta ikinä keksitäänkin.

Mutta siis aloittajan kysymykseen: päivähoidossa ei siis ole tarkoitus varsinaisesti OPETTAA lapsia vaan tukea lapsen kehitystä. Lapsi oppii kokonaisvaltaisesti, ei vain niinä pieninä hetkinä, jolloin on sitä järjestettyä toimintaa. Toimintatuokiot ovat niin pieni osa päivähoitoa ja lapsen päivää, että ei niiden avulla pelkästään lapset oikeastaan opi mitään, ainostaan tutustuvat uusiin asioihin. Sitten lapsilla pitää olla mhdollisuus tehdä niitä asioita silloin kun ovat kiinnostuneita asiasta esim. leikkaaminen. Eli välineet pitää olla lapsen saatavilla aina, myös kotona.

Lisäksi jos kotikasvatus on hyvää, niin silloin päivähoidossa annettavalla kasvatuksella ei ole juurikaan merkitystä lapsen kehitykseen, päinvastaisessa tapauksessa sillä voi olla jonkin verran korjaavaa vaikutusta.
 
En tiedä mitä pph:n kuuluisi tehdä, mutta luulisi 5-vuotiaan ajan jo käyvän pitkäksi jos ei mitään vaihtelua ole päivissä. Meiän 3-vuotias tekee kotihoidossakin enemmän retkiä/kyläilyä, askartelua, leipomista ym. ulkoilun ja vapaan leikin lisäksi ja silti meinaa aika käydä pitkäksi, onneksi kerhot alkaa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja :
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja saana:
Eli varmaan hoitajan oma asia, mutta kuuluisiko teistä pph:n "opettaa" lapsille jotain? Kysyn tätä erityisesti perhapäivähoitajilta, jos linjoilla sellaisia sattuu olemaan.

Oman lapsen pph on vallan ihana, mutta pahemmin hän ei lasten kanssa touhua tai leiki, saati sitten opeta mitään. Lapset telmivät keskenään pihalla ja hoitaja istuskelee portailla. Sisällä lapset taas leikkivät yhdessä ja hoitaja seuraa vierestä, mutta ei osallistu leikkeihin (toki lukee lapsille ennen päiväunia ). Missään he eivät yhdessä käy ja sisälläkin lapset saavat olla 2 huoneessa, keittiössä ja leikkihuoneessa. Oma lapsi täyttää pian 5 vuotta ja oon huomannut että tarhassa olevat ikätoverit ovat paljon "osaavampia". Pian alkaa eskari, joten oppiihan siellä, mutta tuo pph:n "vastuu" näissä asioissa kiinnostaa.

NO KYLLÄ KUULUU!

ikävaiheeseen liittyviä motorisia ja sosiaalisia taitoja!

jos hoitaja on Vähänkään ammattitaitoinen. muuten on eskarissa aikamoinen kiriminen..

Mitä motorisia ja sosiaalisia taitoja pitää oikein erikseen OPETTAA?

Olin harjoittelijana päiväkodissa ja siellä oli 3-4- vuotiaiden ryhmän opetussuunnitelmassa värit, saksien käyttö, muodon tunnistaminen. Käytännössä tarkoitti sitä, että lasten piti askarteluhetkinä laikata eri värisistä papereista erilaisia muotoja (neliön malliselle paperille oli siis piirretty valmiiksi esim. pallo, kala, puu tai muu kuvio) ja tunnistaa värit.
 
Yhteistyössä