Pitkän suhteen salaisuus?

[kysyvä ei tieltä eksy]

Olemme kolmekymppinen pariskunta ja meillä on 3 vuotias poika, oma koti ja koira. Olemme olleet yhdessä 13-vuotta, eli ylä-aste ikäisistä asti. Naimisiin menimme juuri ennen lapsen syntymää.

Meillä on hyvä suhde, mies on hyvä isä, toki kaikilla on puutteensa. Kriisejä on ollut ja mennyt, joskus otettu aikalisä ja asuttu erilläänkin. Kaikesta kuitenkin selvitty.

Lapsen syntymän jälkeen olen kuitenkin itse jotenkin muuttunut. Käytin kaiken aikani ja läheisyyteni lapseen ja josaain vaiheessa huomasin, että läheisyyden kaipuuni sitä toista aikuista kohtaan on täysin kadonnut.

En kaipaa miestäni lähelleni, en fyysistä kosketusta. Lapsen vauva-ajan jälkeen on ihanaa, kun joku ei ole kokoajan vaatimassa huomotani. Paitsi mies, joka valittaa ettei saa minulta nykyään minkäänlaista huomiota tai kontaktia. Rakastan miestäni ja tahdon enemmän kuin mitään saada suhteemme toimimaan.

Kiinnostuksen kohteenikin ovat muuttuneet. Ennen valitsin yhteisen leffaillan, nykyään kaverin kanssa vietettävän tuokion. Olen myös alkanut harrastamaan tavoitteellisesti liikuntaa, yksin. Ennen en juurikaan viettänyt aikaa ystävieni kanssa vaan olimme aina mieheni kanssa kaksin. Nykyään yhä enemmän kaipaan aikaa ystävieni kanssa. Mies epäilee, että hän ei enää riitä ja miksi yhdessä olomme on muuttunut..

Viime viikolla kävimme ensimmäistä kertaa pariterapiassa. Istunto oli hyvä, mutta olisin kaivannut jotain konkreettisia "vinkkejä" siitä mitä minun tulisi tehdä. Tapaamisia on kuitenkin vielä tulossa.

Miten saan itseni jälleen "rakastamaan"? Kaipaan toista vierelle? Tuntemaan intohimon? Teen mitä vain saadakseni suhteemme taas toimimaan, tai siis itseni.
Mies kertoo päivittäin rakastavansa ja haluavansa minua. Olen hänen jumalattarensa, kuulemma. Hän on liian "saatavilla".

Vinkkejä? Anyone?

 

[Mep]

Kuulemma terapioissa kehotetaan muistelemaan tarkasti, mihin seikkoihin puolisossasi ihastuit + rakastuit alunperin. Ovatko ne ominaisuudet vielä tallella?

 

["mies"]

Hän on liian "saatavilla".

Ellet osaa arvostaa tuota, olet kenties alkanut riippumattomammaksi miehestäsi kuin miehesi toivoisi. Se aiheuttaa konfliktia.

Minä olen jumaloiva mies -tyylinen hyvin vahvasti itse ja tiedän, että jos nainen on liian etäinen, se ei tunnu hyvältä. Ehkä sinun pitäisi vain vakuuttaa miehellesi, että menossa on tällainen etäisempi vaihe ja että myöhemmin taas haluat olla lähempänä.

 

[kysyvä ei tieltä eksy]

Mitä etäisemmäksi itse muutun, sitä lähemmäs mies tahtoo. Tästä seuraa konflikti, miestä pelottaa ja mua ahdistaa. Tämä asetelma on ollut myös suhteemme aikana toisinpäin, minä ripustauduin ja mies vetäytyi.

Tasapaino olisi se ihanne, mutta miten siihen päästään? Varsinkaan tässä tilanteessa?

Olen monesti miettinyt, mitä mussa tapahtuisi jos mies täräyttäisi, että "mulla on toinen".. Toivoisin, että joku oikeesti herättäisi mut!

 

[Mep]

Mitä etäisemmäksi itse muutun, sitä lähemmäs mies tahtoo. Tästä seuraa konflikti, miestä pelottaa ja mua ahdistaa. Tämä asetelma on ollut myös suhteemme aikana toisinpäin, minä ripustauduin ja mies vetäytyi.

Tasapaino olisi se ihanne, mutta miten siihen päästään? Varsinkaan tässä tilanteessa?

Olen monesti miettinyt, mitä mussa tapahtuisi jos mies täräyttäisi, että "mulla on toinen".. Toivoisin, että joku oikeesti herättäisi mut!

Tuntuu, että vellot nyt "olen etäinen" fiiliksissä ja sitähän se synnyttää sitten lisää... Mitäpä jos kokeilet systemaattisesti muuttaa ajatustasi pikkuhiljaa toiseen suuntaan; "olemme läheisiä ja onnellisia sopivasti" jne.
Voi kuulostaa new age hömpälle, mutta kuvittele, jos se auttaisikin....

Eihän kukaan jaksa olla kylki kyljessä jatkuvasti, mutta sopivasti kaikkea, omaa aikaa + yhteistä.

 

[astrolabe]

Olen lukenut, että pitkissä suhteissa tulee vaihe, jolloin tavallaan hakee oman itsensä määritelmää - erillisenä yksilönä ja sitten vielä niin, että sovittaa sen oman erillisen yksilönsä siihen parisuhteeseen toisen kanssa. Oisko sulla tällainen etsikkoaika menossa, kun niin nuorina ootte aloittaneetkin yhdessä? Sinällään vaaratonta, vain vaihe, mutta kuin aalto, jonka yli ois vaan kestettävä - yhdessä erikseen?

 

["vieras"]

Olen lukenut, että pitkissä suhteissa tulee vaihe, jolloin tavallaan hakee oman itsensä määritelmää - erillisenä yksilönä ja sitten vielä niin, että sovittaa sen oman erillisen yksilönsä siihen parisuhteeseen toisen kanssa. Oisko sulla tällainen etsikkoaika menossa, kun niin nuorina ootte aloittaneetkin yhdessä? Sinällään vaaratonta, vain vaihe, mutta kuin aalto, jonka yli ois vaan kestettävä - yhdessä erikseen?

Meillä tämä on ainakin pitänyt paikkaansa, yhdessä on oltu jo yli 20 vuotta ja on ollut vaiheita, joissa toinen ottaa etäisyyttä ja se yleensä vähän hermostuttaa sitä toista. Jossain vaiheessa taas lähennytään ja seuraavaksi se toinen sitten etääntyy. Eivät ne enää pelota, mutta ne huomaa, kun arki muuttuu jollain tasolla, kun vaaka keinahtaa toiselle puolelle.

 

[kysyvä ei tieltä eksy]

Olen lukenut, että pitkissä suhteissa tulee vaihe, jolloin tavallaan hakee oman itsensä määritelmää - erillisenä yksilönä ja sitten vielä niin, että sovittaa sen oman erillisen yksilönsä siihen parisuhteeseen toisen kanssa. Oisko sulla tällainen etsikkoaika menossa, kun niin nuorina ootte aloittaneetkin yhdessä? Sinällään vaaratonta, vain vaihe, mutta kuin aalto, jonka yli ois vaan kestettävä - yhdessä erikseen?

Ihanaa, kiitos näistä sanoista!! Juuri tätä olen miettinyt, että "kriisi" on ehkä enemmän kuitenkin minun "etsintä"vaiheeni ja jotenkin meidän on vain selviydyttävä tästä.

Ajatuksia on vain jotenkin niin hankala muuttaa. Huomaan, että masennun, kun en saa hetkeäkään rauhaa näistä ajatuksistani ja tästä "tilanteesta". Kaikkialla toitotetaan, että pitää erota kun ei se tuosta peremmaksi muutu jne jne.. Jotenkin sitä vain itse haluaisi uskoa, että kyllä me tästä vielä noustaan, yhdessä!

 

[Tallu -]

Ainakin mulla läheisyyden kaipuuni täyttyi ja ylittyi, kun lapset olivat pienempiä. Kun olin päivät heidän kanssaan kotona ja sylissä kieppui hyvin usein joku, niin illat tuntuivat ihanilta, kun ei tarvinnut olla kenenkään lähellä. Kun lapset sitten kasvoivat, eikä äidin syli enää ollut niin tärkeä ja usein kaivattu, niin läheisyys isännän kanssa alkoi jälleen tuntua hyvältä. Keskustelimme tästä asiasta, ja onneksi isäntä ymmärsi minua.

Pitkässä suhteessa tahto on rakkautta tärkeämpi tunnetila. Välillä rakkaus on vähempänä, ja silloin mennään tahdon avulla eteenpäin. Jos tahdot olla miehesi kanssa, niin rakkauskin nostaa päätään jossain vaiheessa väistämättä. Itselläni kyllä kolmenkympin kriisi oireili vähän noinkin, joten voisiko olla sitä?

Tässä aiheesta tuore ja mielestäni mielenkiintoinen artikkeli, jos kiinnostaa lueskella ja tutustua aiheeseen N ja tässä lisää Taisteletteko kuin viimeistä päivää? | Rakkaudeksi.fi

 

["aurinko"]

Pitkään parisuhteeseen mahtuu näitä etääntymisen kausia. Mielestäni se jopa kuuluu asiaan. Toiselle on annettava tilaa hengittä ja etsiä itseään, kun siltä tuntuu. Varsinkin pikkulapsiaikana tällainen etääntyminen on ihan normaalia. Meillä meni silloin vuosikausia, ettei edes seksiä harrastettu.

Pahimman univelka-ajan jälkeen aloimme taas lähentyä ja 'löysimme' toisemme uudelleen. On todella ihanaa rakastua kumppaniinsa yhä uudelleen. Näin on tapahtunut muutaman kerran suhteemme aikana. Suhde alkoi jo 25 vuotta sitten.

Miehesi pitäisi ymmärtää olla painostamatta sinua, koska se saa sinut vain ahdistuneeksi ja vetäytymään omaan kuoreesi. Pahimmassa tapauksessa jopa umpikujaan ja pakenemaan. Jos asioiden antaa mennä omalla painollaan, niin kyllä sitä kumppaniaan oppii taas katsomaan uusista näkövinkkeleistä ja hoksaa, kuinka kaipaakin taas kovasti hänen seuraansa ja läheisyyttään.

 

[Vedetään se s-kortti]

Vielä kun otat itsellesi luven ristiä jalat määrittelemättömäksi ajanjaksoksi niin oletkin täällä ihmettelemässä kun miehesi petti.

Tartvitsisiko näistä asioista keskustella sen miehesi kanssa eikä palstamammojen kanssa pohtien.

 

[toisenlainen]

Mikä sopii yhdelle ei välttämättä toiselle. Minusta on kauhistuttavaa lukea, että saattaa parisuhteessa mennä vuosiakin ettei harrasteta seksiä. Ymmärrän, että toisille se on ihan arkipäivää ja hyväksyttävää, mutta omassa parisuhteessa seksielämä on ollut parisuhteen moottori, jonka avulla on jaksanut huonojakin aikoja. Seksi tämän elämäni ainoan aviomiehen kanssa on aina ollut suhteen voimavara ja asia, jonka laatu tai voima ei muutu, vaikka tapahtuisi henkisellä puolella ties mitä. Saman kokee mieskin. Tietyllä tavalla läheisyys siis on läsnä ja säilyy arjessa juuri seksin vuoksi ja ansiosta, se pitää suhteen tiiviinä ja elävänä, toisessa on viehätysvoimaa ja niin edelleen. Kirjoitan tämän siksi, että voi olla että parisuhteessa toinen voi kokea näin, ja toinen taas ei, ja se varmasti aiheuttaa ristiriitoja. Olen usein ajatellut kuitenkin sitäkin, että tulevaisuudesta ei tiedä, voihan olla että ikääntyminen tai vaikka sairastuminen tai onnettomuus muuttaa tämän status quon.

 

[toisenlainen]

Olemme olleet parisuhteessa 20 vuotta, jäi mainitsematta.

Mikä sopii yhdelle ei välttämättä toiselle. Minusta on kauhistuttavaa lukea, että saattaa parisuhteessa mennä vuosiakin ettei harrasteta seksiä. Ymmärrän, että toisille se on ihan arkipäivää ja hyväksyttävää, mutta omassa parisuhteessa seksielämä on ollut parisuhteen moottori, jonka avulla on jaksanut huonojakin aikoja. Seksi tämän elämäni ainoan aviomiehen kanssa on aina ollut suhteen voimavara ja asia, jonka laatu tai voima ei muutu, vaikka tapahtuisi henkisellä puolella ties mitä. Saman kokee mieskin. Tietyllä tavalla läheisyys siis on läsnä ja säilyy arjessa juuri seksin vuoksi ja ansiosta, se pitää suhteen tiiviinä ja elävänä, toisessa on viehätysvoimaa ja niin edelleen. Kirjoitan tämän siksi, että voi olla että parisuhteessa toinen voi kokea näin, ja toinen taas ei, ja se varmasti aiheuttaa ristiriitoja. Olen usein ajatellut kuitenkin sitäkin, että tulevaisuudesta ei tiedä, voihan olla että ikääntyminen tai vaikka sairastuminen tai onnettomuus muuttaa tämän status quon.

 

[kysyvä ei tieltä eksy]

Voi, aivan varmasti on kolmenkympin kriisiäkin. Jotenkin sen oman kuolevaisuuden on tajunnut, ja tämänKIN asian kanssa olen kipuillut..

Ilmeisesti minulle nämä "mmutosvaiheet" on jostain syystä todella vaikeata aikaa. Muistan kun muutin lapsuuden kodistani pois ja olin aivan varma etten selviä muutosvaiheesta hengissä, sen verran koville otti Olen siis ilmeisesti ihminen, joka kehittää asiasta, kuin asiasta kriisin.

Mutta juu, kyllähän tää jotain itsensä etsimis -vaihetta varmasti on, vaikeaksi tietty tekee sen, että koen näistä fiiliksistä ja omien juttujen aloittamisesta ikään kuin huonoa omaa tuntoa.. Sitä niin helposti ajattelee, että kun on aina ennen tehty yhdessä, niin miksi mun pitäisi nyt saada tehdä yksin.. Ja miksi haluan yhtäkkiä tehdä yksin? Miksi tunnen näin?

Huhhahhei, ei ole tämä elämä helppoa.

 

["vieras"]

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä hyvin nuoresta asti. Elämä nyt siinä, että vuoden olen elänyt ns. omaa elämääni tehden juuri sitä mitä haluan harrastukset sekä ystävät. Elämässämme oli iso kriisi ja se ajoi meidät erilleen..terapiassakin käyty, mutta koen eläväni ystävän kanssa en rakastetun kumppanin. Karua sanoa, mutta luultavasti ero edessä... Seksielämä kuihtunut..arki sujuu, mutta mitään yhteistä ei ole enkä kaipaa toisen kosketusta tai läheisyyttä...

 

["mmmm"]

Pitkän suhteen salaisuus ainakin itselleni on puhuminen. Se ettei oleta että toinen ei voisi jokus erilaisia asioita kuin 20 vuotta sitten tai se ettei toinen oleta tietävänsä mitä ajattelin, koska ajattelin sillä tavalla silloin kun asia viimeksi tuli esille 10 vuotta sitten.

 

["aurinko"]

Mikä sopii yhdelle ei välttämättä toiselle. Minusta on kauhistuttavaa lukea, että saattaa parisuhteessa mennä vuosiakin ettei harrasteta seksiä. Ymmärrän, että toisille se on ihan arkipäivää ja hyväksyttävää, mutta omassa parisuhteessa seksielämä on ollut parisuhteen moottori, jonka avulla on jaksanut huonojakin aikoja. Seksi tämän elämäni ainoan aviomiehen kanssa on aina ollut suhteen voimavara ja asia, jonka laatu tai voima ei muutu, vaikka tapahtuisi henkisellä puolella ties mitä. Saman kokee mieskin. Tietyllä tavalla läheisyys siis on läsnä ja säilyy arjessa juuri seksin vuoksi ja ansiosta, se pitää suhteen tiiviinä ja elävänä, toisessa on viehätysvoimaa ja niin edelleen. Kirjoitan tämän siksi, että voi olla että parisuhteessa toinen voi kokea näin, ja toinen taas ei, ja se varmasti aiheuttaa ristiriitoja. Olen usein ajatellut kuitenkin sitäkin, että tulevaisuudesta ei tiedä, voihan olla että ikääntyminen tai vaikka sairastuminen tai onnettomuus muuttaa tämän status quon.

Kamalaa ajatelle, miten teille käy, jos toinen sairastuu, eikä kykenekään enää seksiin. Meillä suhteen punainen lanka on ollut syvä rakkaus toiseen. Sitä ei ole pystynyt kumoamaan edes kuivat kaudet sängyssä. Tiedän, että selviämme myös tulevista sairauksista ja vanhuudesta, koska se joka säilyy välillämme ikuisesti on rakkaus.

 

[Saraldo]

Meillä on 8-vuotias tyttö ja yhteistä taivalta takana 20 vuotta. Itse olen huomannut sen, että mitä vanhemmaksi tyttö on kasvanut, sitä paremmaksi meidän suhde on taas muuttunut. Pikkulapsiaikana elää koko ajan ns. kaksoiselämää, kun pitää huolehtia siitä lapsesta ja sen tarpeista ja omistaankin pitäisi huolehtia, sekä vielä se puolison pentele. Mutta kun lapsi kasvaa, hänestä tulee omatoimisempi, ei tarvitse olla koko ajan vahtimassa ja pyyhkimässä ja pilkkomassa ja leikkimässä ja.....

Toinen on se, että me emme jaksa riidellä. Jos joku asia on pielessä, siitä sanotaan silleen asiallisesti, ei kehitetän draamaa sellaisesta asiasta missä sitä ei oikeasti ole. Annetaan toisen mennä omiakin menojaan, mutta pidetään huolta ettei aleta elämään täysin eri elämää. Esim. meillä on kolme kertaa viikossa treffit sohvalla, silloin tulee telkusta jotain mitä me molemmat katsomme . Ja usein siinä käy niin, että kun vierekkäin telkkua katsoo, tuntee taas sen hyvän olon mikä toisen kyljessä tulee ja ohjelman jälkeen voidaankin sitten siirtyä pois sohvalta .

Pitää myös muistaa, että lapset lentävät ennemmin tai myöhemmin pesästä, mutta jos parisuhde on tänä aikana unohtunut kokonaan, voi olla että toinen puolisoistakin lentää siinä samassa. Tarttis muistaa, että elämä jatkuu lasten lähdettyä ja silloinkin pitäisi keksiä jotain yhteistä tekemistä.

 

["minea"]

en oikein ymmärrä? ite nimenomaan halusin vastapainoksi lasten hoidolle sitä aikuista läheisyyttä! mutta toisaalta mä koin esikoisen vauva-aikana hirveää yksinäisyyttä koska olin yh ekat 3vuotta, sitten astui nykyinen mieheni kuvioon ja todellakin janosin aikusien läheisyyttä!

opettelappa nyt arvostamaan sitä miestäsi! sä voit vaikuttaa tunteisiisi,et pakottamalla, mutta alkamalla ajattelemaan että mikä siinä miehessä on ihanaa!

musta tuntuisi todella hyvältä jos oma mieheni haluaisi olla kanssani niinku sun mies sun kanssa. ja voin tuntea sen tuskan mitä miehesi kokee!

 

["minea"]

[QUOTE="aurinko";28075628]Kamalaa ajatelle, miten teille käy, jos toinen sairastuu, eikä kykenekään enää seksiin. Meillä suhteen punainen lanka on ollut syvä rakkaus toiseen. Sitä ei ole pystynyt kumoamaan edes kuivat kaudet sängyssä. Tiedän, että selviämme myös tulevista sairauksista ja vanhuudesta, koska se joka säilyy välillämme ikuisesti on rakkaus.[/QUOTE]

no mutta se on täysin eriasia jos sairauden takia ei kykene seksiin!

mutta mutuen se kuuluu normaaliin parisuhteeseen ja onpa kuultu amamttilasitenkin pitävän sitä suhteen liimana. jos seksi toimii se on pieni osa suhteesta,mutta jos ei toimi, se vaikuttaa kaikkeen!

 

["mies"]

Kiinnostuksen kohteenikin ovat muuttuneet. Ennen valitsin yhteisen leffaillan, nykyään kaverin kanssa vietettävän tuokion. Olen myös alkanut harrastamaan tavoitteellisesti liikuntaa, yksin. Ennen en juurikaan viettänyt aikaa ystävieni kanssa vaan olimme aina mieheni kanssa kaksin. Nykyään yhä enemmän kaipaan aikaa ystävieni kanssa. Mies epäilee, että hän ei enää riitä ja miksi yhdessä olomme on muuttunut..

Tutulta kuullostaa.. Seuraavaksi tunnet suurta tarvetta testauttaa kysyntäsi vapailla markkinoilla.. Et osaa muka sanoa miksi.. Kuitenkin teet noin ja kohta hyppäät vieraissa.. Ei ne vain tapahdu, itse ne teet.. Miestä käy sääliksi..

 

["vieras"]

Kyky ymmärtää, että suhde elää koko ajan. Se aaltoilee ja aallonkohdat oppii tunnistamaan ja suhtautumaan niihin oikein.

Kyky ymmärtää, että toinen ei ole itsestäänselvyys. Meillä minut on elvytetty kerran ja sen kokemuksen jälkeen (mies oli siinä mukana) emme ole pitäneet toisiamme itsestäänselvyytenä kertaakaan...

Kyky nauttia arjen pienistä asioista.

Kyky nauraa yhdessä lähes kuollakseen.

Kyky puhua, puhua, puhua.

Kyky tulla lähelle, pyytää lähelle, eikä aina seksin vuoksi.


Noita se vaatii.

 

[herrapoppanen]

Nimimerkillä uuden kameran omistaja on kokenut tuon kuvailemasi tapahtuman. Sitä läheisyyttä ei minulta kaivattu eikä tunnu vieläkään tarvetta olevan. Seksiä meillä oli edellisen kerran 2010 kun nykyistä kuopustamme tehtailimme.

Pitemmän päällehän useimmissa parisuhteissa mies alkaa sitten harrastamaan, kun rakkaalle rouvalle ei kelpaa se sohvalla vierellä oleskelu ja laatuaika ukkokullan kanssa. Läheisyydestä tulee kirosana, ja ne harvat kerrat vonkaamisesta tulee päänsärky jonka jokainen aviomies tunnistaa.
Mies aloittaa sitten harrastuksen joko urheilemalla, ottaa autoprojekteja, puutöitä, ystävien kanssa viettämään aikaa kahviloissa tai jotain vastaavia pieniä puhdetöitä. Pikkuhiljaa tuo harrastuksen parissa vietetty aika alkaa ottamaan yhä enemmän aikaa kun mies huomaa ettei nainen kaipaa edelleenkään.

Parisuhteen hoitamiseen ennen käytetty aika onkin nyt jonkin kivan harrastuksen parissa vietettyä aikaa. Ajankäyttö harrastuksen parissa räjähtää yllättävään kasvuun kun tekeminen on mieluisaa eikä lapset tarvitse enää niin paljoa valvontaa ja huomiota. Tuosta kun kasvavat niin saanpa vihdoin viettää aikaani niin kuin itse haluan.

Mieluummin vietänkin tällä hetkellä vähät lapsivapaat hetket kameran linssin takana, kuin puolisoni vieressä. Vähän kuin kostoksi tämä harrastus tuli valittua vaan piru vei koko miehen ja kameran kanssa vietetty aika alkaa olla jo laadukkaampaa kuin puolison kesken.

Siinä vaiheessa kun se rakas puoliso alkaa kaipaamaan vihdoin ja viimein vierelleen niin useimmat joutuvat itkeskelemään juuri palstoilla mihinkä se oma rakas katosi. Kun ei halua viettää enää aikaa minun kanssani.

Koittakaapa hormonihirviöt jo vihdoin saada sitä puhetta ulos sieltä nupista muutoinkin kuin väkisin viemällä parisuhdeterapioihin.

 

[kysyvä ei tieltä eksy]

Kyllä me ollaan kuule puhuttu, puhuttu ja puhuttu.

Mutta miten mä voin sanoa miehelle, että mä en osaa tällä hetkellä määritellä mun tunteita? Tiedän kyllä rakastavani, mutta etsin sitä " Tunnetta". Tiedän, että haluan jatkaa ja saada suhteemme toimimaan, mutta tunteet sinua kohtaan ovat kadoksissa..

Jos mulle sanottais noin, ni mähän olisinaivan kusi sukassa, et koska se lähtee lätkimään!! Muutenkin, kun mies on tällä hetkellä todella epävarma olostaan, ts. selvästi vaistoaa tän mun olotilan ja tarrautuu yhä vain kovemin muhun, niin en mä voi sille paukauttaa tämmöstä..

Yritän keksiä keinoja sanoa asiat jotenkin nätimmin..

 

["vieras"]

No mikä sitten on ongelmana siinä että olisi omiakin harrastuksia ja näkisi omiakin ystäviä? Eikös se ole ihan normaalia ja ihan hyväksikin? Vai meinaatko ettei teillä sitten ole aikaa olla ollenkaan yhdessä miehen kanssa? Tai ettet halua milloinkaan viettää minkäänlaista aikaa miehesi kanssa?