Pitkässä parisuhteessa elävät!

[Tumpula]

Mulle tuli nyt kyselyikä. Meillä tulee kohta parisuhteen seitsemäs vuosi täyteen eli aika alkumetreillä ollaan vielä. Monenlaista on mahtunut matkan varrelle ja aloin tässä miettimään että mitähän kaikkea on vielä edessä... Tuo sanonta seitsemännen vuoden vaikeudesta ei ole kyllä meillä pätenyt, tuntuu että tämä on ollut yksi tasapainoisimmista vuosista koko suhteen aikana.

Miten rakkaus on muuttunut ajan myötä? Millaisia vaikeita aikoja suhteeseenne on mahtunut ja miten olette päässeet niistä yli? Mikä on saanut jatkamaan kun on tehnyt mieli antaa periksi?

Jos liian henkilökohtaiselta tuntuu niin ei tarvi kaikkeen vastata tietenkään. Olisi vaan kiva lukea tarinoitanne.

 

[vieras]

Onko tuo seitsemän vuoden kriisi milloin?
Eli olette olleet yhdessä 6v ja seitsemäs vuosi meneillään ja kriisi. vai olette olleet seitsemän vuotta yhdessä ja sen jälkeen tulee se kriisin vuosi?

 

[Pirpiz]

Seittemäs vuosi oli hankala. Mää odotin esikkoa ja isäntä ei malttanu pysyä kotona oikeen.. Kriisinpoikasta toisensa perään, siis semmosta raskaushormooneilla höystettyä. No sanovat vaan että raksavuosi on siitä seuraava paha. Periaatteessa se meni äkkiä, ukko raksalla ja me kotona, ei paljoo ehtiny tapella nyt olis muka loppuelämä vaan olla ja möllöttää

 

[Tumpula]

Onko tuo seitsemän vuoden kriisi milloin?
Eli olette olleet yhdessä 6v ja seitsemäs vuosi meneillään ja kriisi. vai olette olleet seitsemän vuotta yhdessä ja sen jälkeen tulee se kriisin vuosi?

Seitsemännen avioliittovuoden kriisistä puhutaan, mä olen kääntänyt sen seitsemännen yhteiselovuoden kriisiksi. Ja seitsemäs vuosi alkaa sitten kun on kuusi vuotta tullut täyteen.

 

[jtpp]

Olemme asuneet vaimoni kanssa 26 vuotta yhdessä ja olemme nyt molemmat 46 v.
2 ihanaa lasta 16 ja 14 . Elämään mahtuu nousua ja laskua.

 

[Rapanhapakko]

Hmm... Me ollaan oltu yhdessä 18 vuotta ja tottatosiaan kaikkee on mahtunu joukkoon. Tai siis meidän suhde on ala- tai ylämäkee, havemmin ihan tasasta. Ehkä se on kuitenkin se tottumus mikä kantaa, siis rakkauden ohella tietty. Tarkotan että kun näin kauan on taisteltu yhdessä, niin tosi vaikee olis kuvitella alkaa kaikki alusta vaikka jonkun toisen kanssa... Siis käydä ne samat läpi taas.... Ei kiitos!
Kuulostaa siis varmaan tosi tylsältä tuo sana tottumus, mutta ihan oikeesti osa on sitä. Toiseen on tottunut, toisen vikoihin on tottunut.... Se on se kantava voima varmasti siinä kohti, kun moni luovuttas.
Mutta siis vaikeita kysyt...

 

[letkukinttu]

Me ollaan oltu 12 vuotta ja siinä on koettu talon rakentamiset ja noi muksut (ku syntyivät niin lähekkäin) teki jonkinmoista kriisiä. Ja paljon muuta. Mut kaiken paskan päälle kuitenkin on aina löytyny jotain minkä takia pitää tuosta miehestä.

Rakkaus on kyllä muuttunu, muttei miusta pahempaan vaan se on vaan muuttunu toisenlaiseks kuin sillon alussa. Ja 7 vuosi oli se kriisi vuosi. Paskin vuos ikään meillä.

Oon ite oppinu ottamaan monet asiat lunkimmin kuin ennen. Ei jaksa enää nipottaa kaikesta samasta kuin ennen. Kai ne särmät pyöristyy itelläkin siinä kuin miehellä. Mutta se että jutella pitää kaikesta tai ainakin yrittää. :xmas:

 

[vieras]

Onko tuo seitsemän vuoden kriisi milloin?
Eli olette olleet yhdessä 6v ja seitsemäs vuosi meneillään ja kriisi. vai olette olleet seitsemän vuotta yhdessä ja sen jälkeen tulee se kriisin vuosi?

Seitsemännen avioliittovuoden kriisistä puhutaan, mä olen kääntänyt sen seitsemännen yhteiselovuoden kriisiksi. Ja seitsemäs vuosi alkaa sitten kun on kuusi vuotta tullut täyteen.

Pitääkö se olla avioliitto vuosi? Apua Tässä juuri mentiin naimisiin ja yli seitsemän vuotta yhdessä oltu.

 

[Jaanuska]

Meil oli paha 7-vuoden kriisi, oltiin likellä ettei erottu mut jostain sit sai puhtia ja puhuttiin asioita läpi, ja nyt 25. pv tätä kuuta alkaa 20 vuosi. :heart:

 

[KoleaQ]

Me ollaan oltu yhdessä kohta 9 vuotta ja meillekin se seitsemäs taisi olla pahin. Meidän esikoinen oli silloin vauva ja uuden elämän opettelu oli välillä tosi rankkaakin.

Muutaman kerran tässä on ehtinyt rakastua uudelleen tuohon ukkokultaan ja muutaman kerran tympääntyäkin oikein kunnolla. Ei kai elämä liian tasaista saa ollakaan, ei edes parisuhteessa eläville, vai mitä? =)

 

[uuniomena]

Mä oon nyt 35v, ukko 39. Yhdessä ollaan oltu 19 vuotta. Kaikkea mahdollista on koettu. Kriisejä ja todella huonoja aikoja. Mutta paljon hyvääkin mahtuu joukkoon. Itsestä se on kiinni miten jaksaa suhdetta hoitaa.

 

[Turkilmas]

No ei mekään niin KAUHEEN kauaa olla oltu yhdessä, ens maaliskuussa tulee 10 vuotta. Onhan tässä ollut ylä-ja alamäkiä. Pahin kriisi on ollut mun masennus, joka muutti mut täysin ihmisenä. Aloin suunnilleen vihaamaan miestäni yhdessä välissä ja mietin vaan että pakko tuon kanssa on olla kun naimisissakin ollaan ja lapsikin on.

Miehen opiskelu on myös ollut kovinkin haastavaa parisuhteelle välillä. Hän siis onnistui venyttämään opintonsa peräti kuuteen vuoteen ja siinä on välillä kiristelty hampaita urakalla.

Huonot hetket ja ajat ollaan selvitty puhtaasti sillä että tunteet ei oo missään vaiheessa kuolleet ja ollaan koko ajan oltu toistemme parhaita ystäviä.

Meillä parisuhde menee myös sykleissä. On aikoja jolloin menee hyvin ja aikoja jolloin menee huonosti. Ja vielä aikoja jolloin se yhdessäolo on jotain tolta väliltä.

Nyt menee hyvin, on mennyt jo pitkään. Ja nyt kun mies vihdoin valmistui, niin hänestä kehkeytyi taas se uskomattoman ihana mies johon aikoinaan rakastuin. Niinpä rakastuin häneen taas uudelleen, tosin paljon syvemmin ja voimakkaammin nyt.

Never say never, mutta me ollaan kasvettu hyvin tiukkaan toisiimme kiinni ja kunnioitetaan vahvasti tätä meidän perhettä ja parisuhdetta. Jos joskus onkin potkinut päähän ja varmasti vielä potkiikin, niin kyllä me ollaan niin parhaat toisillemme. Ja en osaa kuvitellakaan että joskus erottaisiin.

Ja yhä edelleen meillä juttu luistaa ja nauretaan toistemme hassutuksille. Voidaan myös avautua kipeistäkin asioista ja ymmärrämme toisiamme. Mies on ainut ihminen maailmassa jolle oon tiettyjä juttuja kertonut. Ja silti hän vaan rakastaa mua. Mä taas olen tukenut miestä valtavasti ja valanut häneen uskoa ja itseluottamusta.

Ehkä se intohimo ja kiihkeys on muuttunut enemmän ystävyydeksi ja rakkaudeksi. Mutta edelleen mun silmissä mies on sangen komea ja kaikin puolin ulkoisetkin kriteerit täyttävä. Ja yhä edelleen mä välillä kummastelen mun mieheni hyvyyttä. Miten joku voikin olla vaan niin sydämeltään kaunis kuin mun mieheni. Minä, musta lammas, muutun mieheni kanssa paremmaksi ihmiseksi :heart: :heart: .

 

[jtpp]

Ollaan vaimoni kanssa myös perheyrityksessä eli joka päivä töissä ja samalla hoidetaan perhettä.
1.5 vuoden kuluttua laajennamme merkittävästi firmaa.
Päivääkään en vaihtaisi pois.

 

[Valaja]

14 vuotta yhteiseloa takana. Ei pahoja kausia. Kiistat selvitetään heti ja sanotaan heti, jos joku asia korpeaa. Sitte etitään kompromissi asiaan.

Siihen uskon, että parisuhde muuttuu koko ajan jollain tapaa ja se elää ikään kuin aaltoliikettä. Pitkässä suhteessa tietää, että jaaha, nyt ollaan pohjalla, mutta tää on taas tää kausi ja tää muuttuu ja taas ollaan pinnalla. Se pitää hyväksyä. Ja sekin pitää hyväksyä, että elämä on enimmäkseen arjen sietämistä. Arjesta pitää tehä omaan tarpeeseen sopivaa arkea ja se on nykypäivänä iso haaste. Pienillä asioilla voi kuitenki vaikuttaa arkensa laatuun ja parisuhteeseen.

Toista pitää kuunnella ja paljon pitää puhua yhteisistä linjoista.

Kyllä me ollaan toistemme parhaat kaverit. Meillä on kivaa yhdessä.

 

[Moonlightmom]

meil oli toi 7vuos aika kriisi pesäke..nyt hyvin ja 10vuos menos =)

 

[Ninniliina]

Meillä tulee nyt 11 vuotta täyteen. 7-9 vuodet meni erinäisten kriisinpoikasten parissa. Nyt on elämä tasaantunu. Pari kertaa ollaan puhuttu siitä, että jatketaanko vai erotaanko ja onneksi ollaa päätetty jatkaa ja pystytty sopimaan erimielisyydet. Mun mielestä meidän rakkaus on vaan voimistunu kun noista kriiseistä selvittiin ja itse asiassa: tuntuu siltä, että jotain sellaisesta hellyydestä ja rakastamisen tunteesta, joka usein liittyy suhteen alkuun, on palannu takaisin ja se tuntuu upealta! :heart: Ehkä se liittyy siihen, että toista piti välillä jopa turhan itsestään selvyytenä ja nyt on huomanut miten asia oikeasti on ja osaa olla onnellinen tästä suhteesta.
Olipahan sekavasti sanottu...

 

[thewaxa]

11 vuotta oltu yhdessä nuoresta iästä huolimatta. Olin silloin sellanen teinityttö kun alettiin seurusteleen. Muutettiin yhteen parin kuukauden tutustumisen jälkeen jälkeen. Opiskelin ja mies meni inttiin. Sen jälkeen molemmat töihin. Asunnon rakennusta, sitten muksut, vieraissa käymistä (miehen puolelta), nyt onnellisesti kotiäitina neljättä vuotta ja töihin menossa tammikuussa. Ihanaa. Naimisiin mentiin heti kun täytin 18. Mahtavat tuhkimohäät. Aaah. Mahtunut ihan kaikkea,mutta puhumalla aina selvitty :flower:

 

[jtpp]

Minä voisin kyllä sanoa samat mitä TURKILMAS mutta mies omasta vaimosta.
Olen monesti ajatellut ja sanonutkin sen vaimolleni , olen kyllä onnekas kun sinut olen löytänyt.

 

[mustikkatassu]

me ollaan oltu yhdessä nyt kaikenkaikkiaan reilut 18 vuotta, pahimpia kriisejä ei ole ollut mutta pieniä
lukenmattomia ja ne voi alkaa ihan oikeasti vaikkapa likapyykistä :ashamed:

meillä on hyvä olla yhdessä vaikka välillä ritiseekin just tommosten pikkuasioiden takia

ja tuohon 7 vuoden sykliin, en ole koskaan huomannut moista, vaan ne liittyy enimmäkseen elämäntilanteiden muutoksiin kuten esim. töihin paluut, lasten murkkuiät, hoitoon menot, puolison lisääntyneet työmatkat sun muut

 

[jtpp]

Joo kyllä nuo kriisit on välillä hyviä ja kun ne selvittä , niin sen jälkeen on vahvempi.
Vaimo on paras kaveri.

 

[Dietorelle]

me ollaan tuon mieheni kanssa 9vuotta yhessä pörrätty melkein joka päivä alusta asti.

ensimmäinen vuosi oli meidän rankin, kun kokeilin omia rajoja kavessani tytöstä naiseksi.
Mutta sen jälkeen on elämä olltu ihanaa.

Osataan molemmat arvostaa mitä meillä on ja ollaan todella onnellisia.

Meillä ei noita vaikeita hetkiä oikein ole ollut, ollaan yhessä kasvettu aikuiseksi ja onneksi yhdessä samaan suuntaan eikä erileen.

Ollaan todella läheisiä.toistemme parhaita ystäviä ja uskonkin että se on yksi tärkeimmistä, että toiseen voi luottaa kaikessa, toiselle haluaa jakaa asiat, toisen seurassa haluaa viettää aikaa.

me todella uskotaan meihin. uskon että loppuelämä yhdessä vietetään jos se meille suodaan :heart:

 

[perämaan emäntä]

mä aloin siskolle kertomaan et nyt on se seitseman vuoden kriisi menossa niin sisko sanoi et laskeppa uudelleen kauanko oikein olette olleet yhessä, ja yhdeksäs vuosihan se oli joten ilmeisesti on mennyt aika niin nopsaan et meillä tuo 7 vuoden kriisi jäi kokematta ja oli 9 vuoden kriisi

 

[Tumpula]

Ihania kirjoituksia teillä. :heart:

Tunteiden vuoristorataa on käyty meilläkin, rakkauskin on muuttunut intohimoisesta tunteiden palosta enemmän sellaiseksi yhteenkuuluvuuden tunteeksi, kumppanuudeksi... Yhdessä on hyvä ja turvallinen olla.

Tuntuu vaan että ympärillä kaikki eroaa, ihana lukea tälläisiä juttuja.

 

[Valaja]

Ihania kirjoituksia teillä. :heart:

Tunteiden vuoristorataa on käyty meilläkin, rakkauskin on muuttunut intohimoisesta tunteiden palosta enemmän sellaiseksi yhteenkuuluvuuden tunteeksi, kumppanuudeksi... Yhdessä on hyvä ja turvallinen olla.

Tuntuu vaan että ympärillä kaikki eroaa, ihana lukea tälläisiä juttuja.

Minusta kans tuntuu, että kaikki ympärillä eroaa... :/ Ja sitte ihmettelen, että miksi me ollaan niin onnekkaita, että me ei muka erota.

 

[Tallu -]

Pian 22v yhteistä taivalta takana =) Tärkeintä pitkässä suhteessa on minun mielestäni tahto. Rakkaus on meillä pariin otteeseen tuntunut loppuvan, mutta kun haluamme oikeasti olla yhdessä ja tehdä työtä tämän perheemme eteen, jota perheyritykseksi leikillisesti kutsumme, niin juuri sen vuoksi tuo tahto on kantava voima suhteessamme rakkauden lisäksi. Rakkaus on syventynyt vuosien mittaan, sitä on vaikea paremmin kuvailla... ehkä se on sitä tuttuutta ja turvallisuuttakin sitten. Mä en ole huomannut noita kriisejä tms. seitsemän vuoden välein, vaan ennemminkin ne ovat liittyneet muihin elämäntilanteisiin, kuten lasten syntymiin, mun 30-kriisiini yms.