G
Gilda
Vieras
Ihan uskomatonta, tulin just kotiin gyneltä, raskaustesti näytti plussaa ja ultrassa näkÿy pienen pieni alkio!! Yritystä takana reilu 2 vuotta (ikää 36 v. mies pari vuotta nuorempi), reilu vuosi sitten keskenmeno, viime joulukuussa tehtiin tutkimukset yksityisellä, tuloksena selittämätön lapsettomuus. Ehdimme tekemään yhden inseminaation huhtikuussa, joka epäonnistui. Sen jälkeen ei olekaan oikeen tapahtunut mitään, gyne on aina sattunut olemaan lomalla, kun ois pitänyt yrittää uutta inssiä ja elokuussa tuli menkat, oltiin sillon lomalla enkä voinut aloittaa gonal-f pistoksia.
Ennen ensimmäistä inssiä olin stressannut oviksesta ja kytännyt kalenteria ja omaa kroppaa koko ajanj a kauhea pettymys joka kuukausi kun ei sitä raskautta vaan tullut tälläkään kertaa... Monet itkut on itketty ja monenlaisia tunteita on läpikäyty, vihaa ja katkerutta. En edes uskonut enää voivani tulla raskaaksi luomuna, oottelin vaan, että päästäis yrittämään uutta inssiä.
Haluaisin vaan kertoa muille, että ei kannata luovuttaa. Välillä voi tuntua ihan toivottomalta ja aika tuntuu niin pitkältä, mutta joskus voi käydä sitten tälläinenkin ihme!!