L
"liina"
Vieras
Vilunväreitä ja posket kuumottaa! Eilen oli lämpö 37 ja huimasi älyttömästi. Muuten on ollut normaali lämpö eli sen 36 ja hivenen päälle eikä kamalaa huippausta ole ollut tänään. Vatta ollut pari viikkoa totaali jumissa, kangella vois kaivella. Päässä "kumisee" eli on tuolta takaa saamarin kipeä, kuin krapulassa olisi. Eilen oikealta (jostain, mistä lie alhaalta) tuntui kova vihlaisu, mikä on epätavallista kun 2. kp menossa, ei normaalisti enää vihloile tuolla tavalla.
Kuukautiset niukat ja pillerit käytössä. Rinnat pomsahti yhtäkkiä merkittävästi suuremmiksi muutama viikko sitten, eivät tuntuneet omille lainkaan. Olen ollut todella väsynyt muutaman viikon ajan, nukkunut 12 tunnin yöunia ja sen päälle vielä päiväuniakin. Ruokaa menee tälle ahmatille yhtä paljon kuin ennenkin.
Tänään kävi mielessä ajatus valekuukautisista, sillä yleensä pienen lämpöilyn jälkeen minulle nousee kova kuume. Nyt ei kuitenkaan niin ole käynyt, ja mietityttää miten tuo raskaus olisi mahdollista. Tokihan ne pillerit voi pettää, mutta säännöllisesti niitä on napsittu.. huolettaa ja mielessä on vaikka mikä selitys tälle olotilalle; kilpirauhasen häiriö tai iso reikä hampaassa.
hampaaseen ei kuitenkaan koske.... Kertokaas nyt kuinka todennäköistä tämä esikoisen tulo on? Ei ole toivottua, siksi yritetänkin pohtia muita syitä tälle kaikelle. Mieheni on varma että pieni on tulossa.. Huh huh!
Yritin haeskella netistä tietoa miten yleisiä nuo valekuukautiset on. Ja kun noita ketjuja tänä iltana luin, alkoi jo vatsa olevinaan pömpöttääkin ja silmät on vetiset. Eiliset oireet oli kyllä muuta kun kuviteltua! Kamalaa että päätä voikin särkeä näin lujaa!!! Jos raskaana olo on tällaista niin rispektiä kaikille!