Pohdintoja elämästä masentuneen miehen kanssa

["vieras"]

Eli tilanne on tämä. Meillä on 6v ja 3vkoa vanhat lapset. Yhteiseloa takana nyt 11 vuotta.
Mieheni on ollut aina hiljainen ja omissa oloissaan viihtyvä mutta viimeisen vuoden aikana tilanne on mennyt todella vaikeaksi.

Mikään ei häntä huvita, töissä käy jos jaksaa. Sanoo että väsyttää ei huvita mikään. Istuu vaan apaattisena sohvalla.Minulla oli melko rankka synnytys (pahat repeämät ja kivut) synnytin lapsemme yksin. Mies tuli sairaalaan kun lapsi oli syntynyt..ei halannut minua ei ottanut kädestä..katsoi lasta hymyillen ja istui taas hiljaa..lähti pian pois.

Kotona auttoi sen hetken kun olin pahiten kipeä. Kun huomasi että pystyn jotenkuten liikkumaan jäi kaikki kotityöt ja lastenhoito minulle..seurauksena leikkaushaavan tulehtuminen ja repeäminen.

Ei anna minun kutsua ystäviäni kotiini. Jos kutsun,hän katoaa paikalta.
Hän hermostuu todella herkästi ja kielenkäyttö ei varmastikkaan ole kauneimmasta päästä..Ei kuitenkaan ole väkivaltainen.

Haluaisin niin elää normaalia perhe-elämää, harrastaa ja tehdä yhdessä.Pyörittää yhdessä arkea.Haluaisin joskus läheisyyttä ja hellyyttä. Haluaisin ettei elämä pyöri miehen olojen ympärillä ja rajoita samalla muiden elämää.. En haluaisi miestäni hylätä koska ymmärrän että hän on sairas.Mutta en näinkään voi jatkaa..

 

["Moi"]

Meillä mies masentui kun sai lopputilin työpaikasta. Siitä seuraava vuosi oli juuri kuvailemaasi elämää, paitsi että mies ryhtyi myö pahoinpitelemään minua. Pyysin häntä menemään lääkäriin, yritin selittää että hänen paha olo johtuu masennuksesta, olemassa on lääkitys ja niin edelleen. Ei koskaan mennyt lääkäriin, ero tuli meille sen jälkeen kun viimeisimmän kerran minut hakkasi meidän yhteisen lapsen nähden.

Masennus oikeasti vakava asia, mutta et voi auttaa jos mies ei itse ymmärrä tilaansa ja hae apua. Sinuna keskittyisin nyt vain itseesi ja lapsiisi, toisen hoitamaton mielenterveysongelma myrkyttää ennenpitkää koko lähipiirin elämän. Voimia.. <3

 

["vieras"]

Up