Meillä tuli myös tuossa viime talvena vaihe, jolloin äiti kelpasi kyllä leikkikaveriksi, pukijaksi ja syöttäjäksi jne. mutta ei muuhun. Jos tuli väsy tai tarvitsi lohdutusta tms. vain iskä kelpasi. Aina tuo esikoinen on ollut enemmän isänsä perään (ihan vauvasta asti), mutta yhdessä vaiheessa se oli jo lähellä äidin hylkimistä..
Mutta se meni ohi, kun hoitosuhde taas muuttui (tasavertaistui). Uskon, et meillä tuo johtui alunperinkin siitä, että en jaksanut tuohon aikaan olla aina niin aktiivinen tytön kanssa (olin raskaana ja väsynyt jne. ja sen jälkeen, kun vauva syntyi, olin alkuun niin kiinni vauvassa, että tyttö "jäi" enemmän isänsä hoitoon). Kun aloin enemmän vain itsekin siihen "tuppautua", pikkuhiljaa homma muuttui. Ja nyt, kun tyttö on ollut mun kanssa taas kotosalla (eikä hoidossa) meille on jäänyt vielä enemmän yhteistä aikaa ja se on vaikuttanut selkeästi siihen, kuinka tyttö muhun taas suhtautuu. Eli monesti äiti ajaa nyt jo iskän ohikin...
Mutta siis joo. Totta kai se vaikuttaa, jos teilläkin isä hoitaa enemmän lasta, mutta kyllä se vielä helposti muuttuukin, jos tilanne muuttuu... En tiiä, meniskö itsestään ajan kanssa vaan ohi, uskon, et siihen vaikuttaa erittäin paljon tuo, kuka lasta enemmän hoitaa, kuka leikittää jne.
Jos sulla ei oo päivisin mahdollisuutta olla pojan kanssa, omasta kokemuksesta sanoisin, et panosta sitten enemmän siihen iltaan. Eli silloin hoidat ja leikit paljon lapsen kanssa.
