Poika tahtoo päivähoitoon

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja huono!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

huono!

Vieras
Poika oli vuoden ikäisestä 1v10kk asti hoidossa ja sitten meille syntyi tyttö jolloin jäin tietenkin lasten kanssa kotiin. Nyt on äloma loppunut ja olen ajatellut jäädä vielä kotiin hoitamaan lapsia. Poika on kuitenkin todella villi ja mahdoton. Kovapäinen kuin mikä. Ei usko eikä tottele. Tekee kaikkea mitä ei saisi ja kiusaa myös tyttöä.
Tänään väsyksissä sanoin pojalle, että pitäisköhän sinut viedä hoitoon kun ei äiti pärjää sinun kanssa kotona. Poika siihen iloissaan ja innoissaan joo! Äiti joohan! Minä haluaisin mennä!
Mitä minä teen? Oma jaksaminen on tällä hetkellä aika lopussa mutta toisaalta tahtoisin kuitenkin vielä olla kotona. Rahallisesti ei ole mahd. että olen toisen kanssa kotona ja toisesta menee hoitomaksut. Se on kai joko tai: molemma hoitoon ja mulle töitä tai olen kotona ja koetan saada tämä jotenkin toimimaan. Nyyh, poikakin tahtoisi (tahtoisikohan oikeasti?) mielummin hoitoon. Onko meillä niin tylsää kotona vai olenko mä vaan huono äiti, nyyh. Miten mä saan tämän toimimaan?
 
Miten olisi kerho? Tai menkää yhdessä vaikka kerhoon tai avoimeen päiväkotiin, jos siis lähellänne on! Toki voit hakea hoitopaikkaa vaikka osapäiväiseksi mutta suurella todenäköisyydellä et saa...
 
minkä ikäinen poika siis on?

Pojalla on ilmeisesti mukavat muistot päiväkodista ja kaipaa kenties leikkikavereita? Onko nyt kerhoja, avoimia päiväkoteja tms. missä käydä, että lapsella olisi muitakin kavereita??
 
Että teillä niinku 3-vuotias saa itse päättää haluaako hoitoon vai ei? No en siinä tapauksessa yhtään ihmettele, jos on muutenkin ihan mahdoton. Uhmaikäinen ja vielä saa kaiken periksi. Menet töihin, niin voit viedä molemmat hoitoon tai sitten laita isompi kerhoon pari kertaa viikossa
 
Tuosta maksusta. Meidän kunta ei tue kotiäitien lasten päivähoitoa eli vanhemmat joutuvat itse maksumiehiksi. Lapsen päivähoidon todellinen kustannushan on yli 800e/kk, johon päiväkoti saa tukea kunnalta ja kelalta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Mikä kunta on tehnyt noin järkevän ratkaisun? Loistavaa. Näin pitäisi olla joka paikassa ja vain lääkärintodistusta vasten saisi vapautuksen maksuista. Olis päivähoitopaikkoja paljon enemmän tarjolla, kun moni kotiäiti yhtäkkiä jaksaisikin itse askarrella ja ulkoilla jälkikasvujensa kanssa :kieh:
 
juu kyllä meitin 3v:kin halusi hoitoon ekan kotivuoden (ollut hoidossa 10kk ikäisestä3,5v.ksi).. halusi sitä noin vuoden. kävi kuitenkin kokoajan kerhossa. nyt ei toisena kotivuonna ole asiaa maininnu ja ensi syksynä alkaakin eskari että on vielä enempi toimintaa hälle tiedossa. nyt siis 5v ja haikailee viimevuoden kerhoohjaajan perään.

meillä ainakin menettäisi kuntalisän jos esikko olisi hoidossa ja pienempi kotona.
 
meillä menee 3v päiväkotiin syksyllä kun on 4 v ,menee 200 e maksu mutta se on pojalle hyväksi ,itse kotona neiti 1 v kanssa ,en haluaa eskariin vasta poikaa laittaa ,kerho ei meille sovi kun tykkää liikkuu jota tuettaan käymällä jumppassa
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tuosta maksusta. Meidän kunta ei tue kotiäitien lasten päivähoitoa eli vanhemmat joutuvat itse maksumiehiksi. Lapsen päivähoidon todellinen kustannushan on yli 800e/kk, johon päiväkoti saa tukea kunnalta ja kelalta.

Mikä kunta on tehnyt noin järkevän ratkaisun? Loistavaa. Näin pitäisi olla joka paikassa ja vain lääkärintodistusta vasten saisi vapautuksen maksuista. Olis päivähoitopaikkoja paljon enemmän tarjolla, kun moni kotiäiti yhtäkkiä jaksaisikin itse askarrella ja ulkoilla jälkikasvujensa kanssa :kieh:

Ei ole kuntalaisen vika, ettei kunnilla ole tarjota tarpeeksi päivähoitopaikkoja. Subjektiivinen päivähoito-oikeus tarkoittaa että kunta on velvollinen järjestämään kaikille lapsilleen päivähoitopaikan. Se, ettei ole hoitajia eikä päiväkoteja.. kunnat voisivat ihan oikeasti tehdä asioiden eteen semmosia ratkaisuja, jotka tukee kotona olemista ja isotkin lapset saisi mielekästä sisältöä päiviinsä.
- kuntalisä kodinhoidontukeen.
- avoimia päiväkoteja
- asukaspuistoja
- kerhoja

Meillä taas kodinhoidontuki ei ole tuloa, eli kun lapsi on päivähoidossa, päivähoitomaksu katsotaan perheen tulojen mukaan ja jos toinen vanhemmista on kotona pienempää sisarusta hoitamassa, ja saa kodinhoidontuen, katsotaan vain toisen puolison palkka.

Meillä kunta ei tarjoa yhtään mitään kotona oleville lapsille.
Seurakunnalla on kerhoja, ja vauvapiiri. Mitä siellä iso 5 vuotias tekee, vauvojen keskellä.
Leikkipuistoissa ei ole mitään eikä ketään, välineetkin aika surkeaa tasoa.

Ei ole mitään paikkaa, missä äidit ja yli 3 vuotiaat lapset voisivat tavata toisensa ja missä olisi lapsille jotain järkevää tekemistä. Esim. juuri avoin päiväkerho tai avoin päiväkoti tai asukaspuisto.
 
Alkuperäinen kirjoittaja huono!:
Pitääpä kysellä sitten jos ottaisivat kerhoon pojan vaikka ei vielä kolme. Se vaan on seurakunnankerho ja me ei olla uskonnollisia.

Meiän seurakunnan kerho ei myöskään kovin uskonnollinen ole. Taisi joku ruokarukous olla, ei muuta. Me oleme uskonnollisia ja minä olin pettynyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kuule:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tuosta maksusta. Meidän kunta ei tue kotiäitien lasten päivähoitoa eli vanhemmat joutuvat itse maksumiehiksi. Lapsen päivähoidon todellinen kustannushan on yli 800e/kk, johon päiväkoti saa tukea kunnalta ja kelalta.

Mikä kunta on tehnyt noin järkevän ratkaisun? Loistavaa. Näin pitäisi olla joka paikassa ja vain lääkärintodistusta vasten saisi vapautuksen maksuista. Olis päivähoitopaikkoja paljon enemmän tarjolla, kun moni kotiäiti yhtäkkiä jaksaisikin itse askarrella ja ulkoilla jälkikasvujensa kanssa :kieh:

Ei ole kuntalaisen vika, ettei kunnilla ole tarjota tarpeeksi päivähoitopaikkoja. Subjektiivinen päivähoito-oikeus tarkoittaa että kunta on velvollinen järjestämään kaikille lapsilleen päivähoitopaikan. Se, ettei ole hoitajia eikä päiväkoteja.. kunnat voisivat ihan oikeasti tehdä asioiden eteen semmosia ratkaisuja, jotka tukee kotona olemista ja isotkin lapset saisi mielekästä sisältöä päiviinsä.
- kuntalisä kodinhoidontukeen.
- avoimia päiväkoteja
- asukaspuistoja
- kerhoja

Meillä taas kodinhoidontuki ei ole tuloa, eli kun lapsi on päivähoidossa, päivähoitomaksu katsotaan perheen tulojen mukaan ja jos toinen vanhemmista on kotona pienempää sisarusta hoitamassa, ja saa kodinhoidontuen, katsotaan vain toisen puolison palkka.

Meillä kunta ei tarjoa yhtään mitään kotona oleville lapsille.
Seurakunnalla on kerhoja, ja vauvapiiri. Mitä siellä iso 5 vuotias tekee, vauvojen keskellä.
Leikkipuistoissa ei ole mitään eikä ketään, välineetkin aika surkeaa tasoa.

Ei ole mitään paikkaa, missä äidit ja yli 3 vuotiaat lapset voisivat tavata toisensa ja missä olisi lapsille jotain järkevää tekemistä. Esim. juuri avoin päiväkerho tai avoin päiväkoti tai asukaspuisto.

Onko se yhteiskunnan velvollisuus elättää kotona olevat äidit ja järjestää heidän lapsilleen toimintaa, kun äidit ei itse viitsi? Tuskin sinäkään tykkäisit, jos veroprosenttisi nousisi sen takia, et kunta panostaisi lapsiperheiden virikepalveluihin. taatusti olisit sen jälkeen täällä määkimässä, et joudut maksamaan liikaa veroa liian pienestä hoitorahasta ja kuntalisästä. Ei se kunta ilman lisärahoistusta pysty mitään enempää tarjoamaan.

Jos niitä päivähoitopaikkoja ei jaettaisi kuin oikeasti tarvitseville, niin kyllä siellä puistossa olisi paljon 5-vuotiaita. Tai meidän lähipuistossa on muutenkin, kun siellä käy yksi pph ja yksi äiti, joka piti 5-v kotona, kun jäi äitiyslomalle.

Meidän lasten päiväkotiryhmässä on tällä hetkellä ylimääräisiä lapsia, koska hoitopaikkoja ei ole tarpeeksi. Hoitajat sanoi ihan suoraan, että hoidon laatu kärsii, kun heillä on liian monta pientä siellä nyt. Että ihan kiva viedä lapset hoitoon aamulla ja lähteä itse töihin miettimään miten mahtaa taas tämäkin päivä sujua hoidossa.
 
Hohhoijaa mitä keskustelua. Mutta ap:lle: meillä on myös poika, joka jo 2 vuotiaana ikävöi kavereita ja tekemistä. Sama poika on nyt 4,5 vuotias ja viimeksi joululomalla kaipasi kavereitaan. Veljensä ei ole tässä samanlainen. Tulee kyllä toimeen muiden kanssa ja on melkeinpä rohkeampikin, mutta ei ikävöi. Mistä sitten johtuukaan; oisko vaan noi lapsetkin erilaisia...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hohhoijaa:

Joo tiedän, että aihe on sellanen että aina joku alkaa aukomaan ja syyttelemään. Mutta silläkin uhalla, apua ja ideoita tarvisin. Tuo 10kk tyttö on vielä niin pieni laitettavaksi hoitoon.
 
Jäät kotiin ja etsit jonkin kerhon , jumpan tai muskarin jossa voitte käydä yhdessä kolmistaan.
Puistoon leikkimään ja tutustumaan muihin äiteihin jos vaikka sitä kautta saisi isompi kavereita.
Lapsi ikävöi sitä mikä on tuttua ja turvallista :)
Kotona ikävöi päiväkotiin ja päiväkodissa ikävöi kotiin...... niin en tekis ratkaisua pelkästään sen perusteella että poika tykkäisi ratkaisusta.
 
Yhteistyössä